Kootussa Ravissa

28. maaliskuuta 2014

Keravalla Warm Up-partyt!







Wuhuu! Sekä nettikaupassa että myymälässä on nyt kaikki -15%!

Vinkkinä vaan, että jos olet itsellesi hankkimassa uusia saappaita, niin nyt tänään perjantaina on taas Königs edustajat paikalla Keravalla klo 15-19, eli omia saappaita pääsee ihan mittailaustyönä tekemään tarjoushinnoin jos hyllystä ei tahdo löytyä täydellisesti istuvia. Itsehän käytin hyödyksi viime syksyn Königs päivän ja tilasin itselleni mittatilaussaappaat alennuksilla. Tilasin itse Comtesse mallin saappaat, jotka ovat kouluratsastukseen tehdyt. Mahdollisuus kun oli, niin kustomoin saappaitakin oman maun mukaan. Laitoin Swarowski-kristallit tuohon varren reunaan ja kiiltonahkaa. Myös tuo varren yläreunan korkeus oli mietitty ja muutettu mieleiseksi.

Pakko sanoa nyt 2 kertaa saappaita testanneena, että kyllä huomaa kun ovat omaan jalkaan tehdyt! Vanhat Königsit tuntui olevan vasta ensimmäisen 2 vuoden jälkeen suurin piirtein mukavat jalassa, mutta ikinä ne ei ole tuntunut istuvan täydellisesti, vaikka ovat jalkoihin muokkautuneet. On välillä päivistä kiinni, onko saappaat tukalat jalassa vai ei. Eivät kestä yhtään jalkojen turpoamista! :D
Nämä saappaathan vaan paranevat käytön myötä, joten vaikka alkujäykkyyttä on havaittavissa, niin eiköhän nämä tule olemaan päivä päivältä paremmat jalassa!

4 kommenttia

  1. Hienot:-o onkos melkein kaikki koulusaappaat vetoketjuttomia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan saa valita! :)

      Mä olen ehkä vähän vanhanaikainen ja tykkään että ei ole vetoketjuja. Mutta siis jos haluaa niin vetoketjut kyllä saa saappaisiin, oli ne koulu tai estesaappaat. :)

      Poista
  2. Kuka teitä valmentaa? :)

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!