Kootussa Ravissa

10. elokuuta 2015

Salon kilpailut 9.8

Mähän sanoin että Hertalla on se "The Katse" back!!!! 

Hertalla on usein tämä napapaita muodissa.. ;)






Hertta teki taas jytkyt ja voitti kansallisen PSG luokan! Prosentteja karvan verran alle 64%, mutta mukana oli muunmuassa ala-arvoinen oikea puolipiruetti ja parissa kohdassa se yritti vähän lähteä, mutta sain sen pysymään kontrollissa vielä. Hertta oli hieman jännittynyt, mutta omalla tavallaan sillain "sopivasti". Toki rentous aina kärsii kun on jännittyneisyyttä ilmassa, mutta tällä kertaa kuitenkin pystyin hyvin ratsastamaan Herttaa ja vaikuttamaan siihen. Tuomarit olivat yksimielisiä ja kommentit olivat hyviä. Jokaisen papereissa oli kommentteja tyylillä:
  •  "Pientä jännittyneisyyttä paikoitellen. Ajoittain pyrkimystä kiireisyyteen."
  • " Sievästi esitetty ratsu. Ratsun vahvuus mm. tasapaino pysähdyksissä. Enemmän vakautta ja irtonaisuutta"
  •  "Varsin sujuva kokonaisuus muutamaa rikettä lukuunottamatta. Pääosin varsin kaunis muoto ja ryhti. Lupaavaa menoa!"
Olen täysin samaa mieltä. Vaikka H oli hieman jännittynyt ja se näkyi kiireisyytenä, valitsen mieluummin "hieman kiireisen ja eteenpäinpyrkivän Hertan" kuin sen niskaa korkealle nostavan ja jarruttelevan Hertan, mitä se on nyt viime aikoina ollut, se miksi laitoinkin sen pienelle lomalle.
Mun on paljon helpompi ratsastaa ja rata on paljon sujuvampaa kun Hertta itse imee eteen, vaikkakin se olisi vähän jännittynyt. Silloin voi aina yrittää rentouttaa. Jos Hertta jarruttelee ja jää vain kellumaan tyhjällä ohjastuntumalla, on tilanne paljon pahempi. Kun Hertta ajattelee eteen, sen nenä on paljon helpompi saada myös eteen ja ryhtiä. 

Ylipirteä mummeli
Oikea piruetti oli tosiaan todella huono. Yritin valmistella jo kaukaa, mutta Hertta aavisti ja käänsi omia aikojaan piruettiin, jolloin ajattelin "no okei mennään sitten". Ennen kuin kerkesin edes ajatella loppuun Hertta oli jo pyörähtänyt melkein ympäri eli varsinainen yhden askeleen pikakäännöspiruetti! Annan tämän kuitenkin meille anteeksi, sillä en tosissaan ole nyt oikeastaan treenannut yhtään kahteen viikkoon. Nämä kisat oli vain kokeilu, että miten Hertta reagoi kun se saa olla vapaammalla. Positiivinen reaktio, mutta kyllähän se näkyy sitten tälläisenä ylimääräisenä "höyrypäisyytenä", mutta jällleen painotan, parempi näin kuin se tympääntynyt Hertta!
Piruetteja kerkeän kyllä hinkkaamaan. Tahdon vain nyt tehdä ne pelkästään valmentajan silmien alla toistaiseksi. Pidän hetken nyt sen linjan etten mene yhtään temppuja itsekseni. Teen vain perustyöskentelyä yksikseni, valmentaja saa sitten määrätä temppujen laidan.

Yllätyksenä kuitenkin tuli se, kuinka vahvasti Hertta yritti mennä eteen. En ole tottunut että Hertalla olisi painetta ohjissa, mutta nyt sain kyllä pidellä jo vähän vastaan! Se oli jotenkin niin korvat tötteröllä eteenpäin menossa "Älä sinä akka hidastele, nyt mennään!!! kyllä minä tiedän!!" :D
Haluan kyllä kevyemmän tuntuman, mutta jotenkin sekin tuntui omalla tavallaan kivemmalta, kuin se että se on tyhjä edestä. Nyt kun se halusi itse liikkua eteen, mun ei tarvinnut kuin yrittää vähän hillitä ja rauhotella. Eteenpäin puskeminen radalla on kamalaa. Mieluummin olen kyytiläisenä.. ;)

Ujosteleva katse Hertalla kun kuuli tulokset ;)

 Itse kilpailut olivat kyllä todella hyvät ja hienosti järjestetty! Vaikka pääsinkin kotiin vasta 1 aikaan yöllä, ei pitkä ajomatka ja myöhäinen startti haitannut. Aivan huikeat palkinnot (120€ + voittoloimi + 5kg Twydilin elektrolyyttiä + 50€ lahjakortti Sokokselle!), ihana miljöö, mukava tunnelma, kunnolliset opasteet  ja mitähän vielä. En ollut ikinä käynyt kyseisessä paikassa mutta ei hetkeäkään tarvinnut miettiä ja arpoa mihin pitää mennä ja mitä tehdä! Suosittelen, hyvä paikka kisata. :)
Ei ollut turha reissu!

Nyt Hertta saa olla jälleen kevyemmällä. Ratsastan sitä alkuviikosta puomien avulla ja vähän jumppailen. Torstai aamuna lähdenkin jo Saksaan, joten Hertta jää loppuviikoksi vuokraaja-groomi Riikan liikutettavaksi koko loppuviikoksi. Kisojakaan ei ole hetkeen tiedossa, joten nyt on vähän niinkuin kesälomaa Hertalla. Minä sentään joudun alkaa taas lukemaan koulukirjoja töiden ja tämän kaiken ohelle. Lomasta tietoakaan... ;) Tosin tämä pikku Saksan reissu EM-kisoihin menee kyllä hyvin pienestä lomasta kaukana kaikesta! En ole päässyt ulkomailla käymään sitten 13 vuotiaana Kanariansaarilla olon.



Hevosurheilun RatsastusPlus nettilehdessä oli muuten meistä pieni haastattelu Salon kisojen jälkeen. Käykäähän lukaisemassa, jos teille jo Hevosurheilu tulee ja olette tilaajia :)

Tässä vähän kunniakierrosta! Mummelia sai kyllä pidellä, olisi tahtonut mennä kovempaa!
Sorry kännykkälaatu, mutta tapani mukaan (lahopää!) unohdin kameran lataukseen kotiin... ;)

21 kommenttia

  1. Vau, onnea! :) mahtavaa, että olette taas saaneet homman sujumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuntui tämä voitto paljon makoisemmalta, kun tiesi lähtökohdat. Odotukset olivat periaatteessa hyvät, mutta takaraivossa vielä painois huonosti mennyt heinäkuu kiukutteluineen. Nyt se oli taas ässä, niin se tuntui jo voitolta!

      Poista
  2. Jeeee, onnea!! :D

    VastaaPoista
  3. Napapaita-Hermu, haha <3 Kovasti onnea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vaikka ei hän lihava ole, ehkä vain vähän muodokas...? ;)

      Poista
    2. No ei todellakaan ole lihava, vaan vähän pitkäselkäinen tuollaisiin pikkupaituleihin!

      Poista
    3. Juuu Hertta vaatii oman kokotaulukon 8-)

      Poista
  4. Onnittelut teille ja hienoa, että jollain punarautiaalla oli virtaa radalla..hyvää virtaa siis ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se meinasi välillä vähän karata sinne ei-niin-hyvän-virran puolelle, mutta nyt pysyi tällä kertaa nahoissaan vielä! :D Ei näistä punarautiaista koskaan tiedä ;)

      Poista
  5. JEEEEEEEEE!!!!! Hurjasti onnea, olette mahtava pari :)

    VastaaPoista
  6. Olitte näinkin pienessä paikassa kun vaskio😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Never Höörd, mutta aika pienestä paikasta itsekin tullaan, kirjaimellisesti Perä Hikiältä ;) Ihana paikka ja talli!

      Poista
  7. Jee, paljon onnea! :-)

    VastaaPoista
  8. Jee ihana Turbomummi! Kesällä voi olla vähän pylly paljaana :) Onnea molemmille voitosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka Hertta onkin mummo, niin hän on niin nuorekas että kulkee napapaidassa x)

      Poista
  9. Aivan mahtavaa, onnea teille!

    VastaaPoista
  10. Jes, hyvä työ!♥

    VastaaPoista
  11. Ihanaa, mahtavaa ja onnea! On se hieno. Ja sä myös! Allekirjoitan kyllä täysin tuon että mielummin olen kyytiläisenä ja muutan sen energian työskentelyksi kuin yritän kaivaa sitä tyhjästä. Tyhjästä on paha nyhjäistä ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, tyhjästä on paha nyhjästä! Eikä oikein voi pakottaakkaan liikkumaan eteen jos ei ole moottori käynnissä!

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!