Kootussa Ravissa

30. joulukuuta 2013

Vuoden viimeisiä treenejä


Takakorkea ja pitkärunkoinenkin hevonen voi liikkua "oikeinpäinkin".

Viimeksi vuonna 2011 joulukuussa oli myös tosi lauhaa niinkuin nyt ja lumi tuli vasta tammikuun puolella 2012, taitaa käydä tänäkin vuonna niin. Ja sitähän mä toivon. :)

Olen nyt innostunut noista esteistä/puomeista, sillä kun katselin videota viime hyppelöistä, niin oli niin mahtavaa huomata kuinka hyvin siinä saa Hertan takaosalle hyvää jumppaa ja niitä jalkoja koukistelemaan. Kaverini Essi tuli sitten eilen tallille ja laittoi meille ensin 4 ravipuomia ja sen jälkeen 4 laukkapuomia. Ravipuomit meni paljon paremmin, laukkapuomit mentiin lähinnä niin, että astuttiin jokaisen puomin päälle, kuin oltaisiin astuttu niiden väliin... :D
Hertta on aika huono puomeilla, sillä se jotenkin ajattelee että "ei se haittaa jos astuu päälle, ne on niin pieniä". Se ei kyllä yhtään skarppaa että selviäisi koskematta niihin! Esteillä kun alkaa olla vähän jo korkeutta enemmän kuin se 10 centtimetriä, niin se terästäytyy ja yrittää jo tehdä asian eteen jotain. Minä puolestani puomeilla odotan että kyllä se H jalkansa selvittää.. No ei selvitä! Esteillä kummatkin skarpataan ja tehään hommia, mutta puomeilla molemmat ajatellaan että toinen pelastaa tilanteen.
Laama. Vähän erinäköinen alkuverryttelyssä...?

... ...verrattuna loppuun ajasta!
Oli silti hyötyä taas puomeista. H joutuu nostelee jalkojaan ja saadaan joustoa.
Lopuksi kokeilin vähän piruettilaukkaa ja yritin tahalleen nostaa Herttaa enemmän ylös piruetissa. Hertta kyllä istuu takaa, mutta se saisi nousta edestä enemmän. Tätä sitten treenattiin. Välillä askeleet muistutti pystyynhyppäämistä, mutta H ei kyllä ole sen tyyppinen hevonen että hyppisi pystyyn. Tätä kautta saatiin kuitenkin H tajuamaan että etuosa saa nousta maasta. Kehuttiin sitä paljon aina kun se otti hypähtävää askellusta.
Lopuksi yritettiin saada samaa efektiä myös piaffiin. Siinäkin H tekee sen vähän väärinpäin. Takaosa kyllä polkee mutta nousee liikaa ja etuosa ruuvautuu maahan, silloin se ei ole piaffia nähnytkään. Hertta siis pitäisi siinäkin saada enemmän istumaan, sama poljenta saa säilyä kuin nytkin, mutta lisäksi etuosa vielä ylös. Essi tuli juoksutusraipan kanssa avuksi maastakäsin. Aluksi H ei tajunnut vaan nosteli kahtakauheemmin takajalkoja ylemmäs... Sitten Essi kutitteli raipalla hännän korkeudelta, ei jalkojen korkeudelta, sitten H tajusi! Tuntui tosi hienolta sellainen hetkellinen istuminen takaa. Etuosa nousee ja takaosa laskee. Mahtavaa. Monien kehujen jälkeen H alkoi jo vähän tarjoamaan tätä! Lopuksi se kyllä taas vähän liioitteli, ja otti pikemminkin piaffista suoraan siirtymisiä piruettilaukka-askelluksiin nostaen sitä etuosaa, muttei säilyttänyt siis samaa piaffissa. Päätettiin kuitenkin kehua sitä aina kun se nosti etuosaansa, oli se sitten piruettiaskel tai piaffiaskel. Näin se oppii, että istuminen takaa on hyvä asia. Pikkuhiljaa sitten jalostetaan tätä sen pieneen päähän, jotta se oppisi tämän oikean tavan tehdä piaffia ja piruetteja, sekä muutenkin oppisi liikkumaan enemmän ylämäkeen. :)

Tässä vähän piruettilaukan säästämistä etuosasta nousevammaksi. Välillä se vähän liioittelee. :P Mutta on ainakin paino takaosalla!

Tänään sitten laitoin Hertan liinan päähän selänpidennysnarun kanssa. Tarkoituksena eteenalas jumpata sitä eilisen jäljiltä. Päätin kuitenkin kokeilla juoksutusraipan avulla tuleeko oikeat reaktiot mitä eilen hinkattiin. Tulihan ne! Otin siis tosi pienelle ympyrälle ravissa ja välillä hipaisin raipalla takaosasta, niin reaktio oli salaman nopea koukkaus takaa ravissa! Lopuksi tein samaa laukassa, eli lyhensin pienelle ympyrälle itseni ympärille, jotta se joutuu polkemaan. Välillä sitten hipaisin raipalla ja sehän otti häntää koipien väliin kuin mikäkin pupu! Lopuksi annoin sen laukata ilman piuhoja ihan vapaata laukkaa liinan päässä ja lopuksi taas eteenalas letkeesti. Toivotaan että se nyt alkaa yhdistämään tämän "istumis"treenin kokoamisiin. Helpottaisi kummasti.

Herttahan on tosi takakorkea ja pitkärunkoinen, eli aivan "huonorakenteinen" kouluratsastukseen. Ihmeen hyvin se kuitenkin pystyy kokoamaan, ja nimenomaan koukkaamaan takaalta, mutta etuosa ei oikein tahdo nousta ylemmäs. Tämähän on loogista. Hertta luonnostaan liikkuu alamäkeen, joten on sille tuplasti vaikeampaa liikkua ylämäkeen kuin parempien lajitovereidensa. Mutta tämä on treenikysymys, ja ihan hyvin tuo takakorkea otus on pystynyt kisaamaan PSG tasolla.
Välillä kyllä tulee sellainen epätoivo treenien suhteen, varsinkin silloin kun ei suju millään tuo "oikeinpäin" liikkuminen... Välillä kun katsoo jotain kuvia, niin ihan masentaa ja tuntuu ettei me voida ees startata Intteriä, kun tuntuu ettei meillä ole asiaa sinne. Varsinkaan tälläiseltä landepaukulta ja kyntötammalta! Kkun katsoo epäonnistuineita kuvia, ja näkee kuinka kamalan näköistä meno voi välillä olla, tekee mieli lopettaa homma kokonaan. Mutta pakko se on yrittää! Vaikka H ei ole kedon kaunein kukkanen, ja minä en ole se kaikkein näppärin, niin mehän reenataan!!!

Hertan rakenne ei ole este, se on vain hidaste! ;)
Kokoamista, kokoamista!

Ratsastamalla Hertan saa kutakuinkin näyttämään tasapainoisemmalta, eikä niin takakorkealta ja pitkärunkoiselta!

Loppuun vielä laitan vähän oikealla kameralla otettuja kuvia alkuverkkailusta ja parit ravipuomikuvat. :)
Alkuverryttelyssä annan Hertan aina mennä puolipitkällä ohjalla. En lyhennä sitä heti, vaan haluan että lihakset vähän lämpenee ennen hommia. 
Hölköttelyä


Löysin ohjin laukkailua.

Ravipuomit

Jumppaa. :)
Raipan valinnan vaikeus? :D


12 kommenttia

  1. Ei saa lannistua, vaikka aina ei sujuisikaan! Kun tulee tuollainen masennuksen tunne, niin katso niitä teidän alkuaikojen kuvia. Olette kehittyneet ihan huikeasti! Tsemppiä ensi vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli hyvä! Pitäisi oikeesti mennä katselemaan niitä vanhoja kuvia, niiden väliin kun mahtuu valovuosi...

      Kait se vaan on niin että mitä enemmän kehittyy/oppii, sitä enemmän tuntuu ettei mikään riitä, ja on vähemmän valmis. :P

      Poista
  2. ihana ja inspireeraava postaus, jälleen kerran :). blogin kuvissa te ainakin näytätte ihan pirun hyvältä, epäonnistuneita kuviahan tulee aina ja kaikista joskus. menestystä tulevalle vuodelle!

    -bee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sattuneesta syystä laita niitä epäonnistuneita. Pidän ne syvällä koneen uumenissa ja katson niitä piilossa päivänvalolta :p
      Mutta pitää kattoa myös niitä hyviä kuvia ja tähdätä siihen!

      Poista
  3. Hyvä postaus jälleen.ja tuo teidän meno, upeaa! Ei saa lannistua, myös kehitys on sitä kun tuntuu ettei kaikki menny iha nappii :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vaan niin helppoa tarrata kaikkiin negatiivisiin asioihin, ja ne näkee suurempana kuin positiiviset asiat :p monesti helpompaa on listata omat virheet kuin vahvuudet!

      Poista
  4. Miten musta näyttää että Hertta ois laihtunu kesästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo onhan se. Virallisesti rungonympärys ihan kokonaiset 7 senttiä :P Se on urheiluhevonen, eikä sen tartte olla mikään läskipallo. :)
      Toki haluan itekkin lisää pyöreyttä sille kaulaan ja takapuoleen, mutta se tulee lihasten treenaamisesta. Eiköhän se talven aikana pyöristy, saa enemmän ruokaakin kun on alkanut ihan syömään kunnolla. Jos ei ala pyöristymään niin pitää harkita jotain proteiinilisää. Tuo hevonen ei kovin herkästi liho.

      Poista
  5. Sulla on upea asenne! Ei kannata jäädä odottelemaan täydellistä hevosta ennen kuin aloittaa treenaamisen, kaikki kuskit ja kaikki hevoset ovat tavalla tai toisella epätäydellisiä ja voivat opettaa toisilleen paljon. Asenteen täytyy vain olla oikea. Mun mielestä on mahtavaa, kun treenaat Hertan kanssa, vaikka sen rakenteessa olisikin jotain sanomista ja treenaat hevosta, vaikka keleissä olisikin sanomista, eikä maneesia ole. Ja jaksat vielä neuvoa meitä muitakin, ilman että vaikuttaisit yhtään ylimieliseltä omista taidoistasi. Mitä enemmän luen tätä blogia, sen enemmän arvostan sinua ratsastajana.

    Postausehdotuksena lukisin mielelläni lisää verkkaamisesta, erilaisista verryttelymetodeista perusteluineen ja pohdintaa siitä, minkälainen verryttely olisi ehkä sopivin minkäkin tyyppiselle hevoselle.

    Erityiskiitos vielä siitä, että analysoit niin hyvin teidän ongelmianne. Minulla ja hevosellani on aika samat ongelmat (eri tasolla toki) ja hevoseni on hyvin Hertan tyyppinen kirjoitustesi perusteella. Me pyrimme vasta he A tasolle, joten teidän pätevämpien edistyksen seuraamisesta on todella paljon hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista! Tpsi tsemppaava!
      Mulle on muutamat henkilöt tullut ihan sanomaan ja päivittelemään "ihme että se hertta pystyy vaikka on tollanen, eihän sillä ole edes hyvä laukka jne". Tottahan se on, mutta siinähän se pärjää muiden "parempien" seassa, joten mitä sitten? Ei siotä gp hevosta tule, vaikka temppuja osaakin.

      Tuo postausehdotus kuulostaa hyvältä, pyrin toteuttamaan sen asap. :) itse ainakin olen Hertan kohdalla huomannut, että mitä enemmän hevonen vanhenee niin verryttelytapakin muuttuu.

      Ensimmäinen askel ongelmien ratkomiseen on niiden myöntäminen ja huomaaminen. Enää tarvitsee "vain" korjata ne. Ja tuntuu että usein samat ongelmat on tosi usealla ratsukolla. Oltiin mekin Hertan kanssa vasta pari vuotta sitten nousemassa He A tasolle, joten eipä me Hertan kanssa olla kovinkaan kaukana siitä tilanteesta. :)

      Poista
  6. Olen täysin samaa mieltä edellisen anonyymin kanssa! :) Arvostan sua todella paljon ratsastajana jo nyt, vaikka olen blogiasi seuraillut vasta muutaman päivän! Ihana kun jaksat tosi tarkkaan analysoida ja neuvoa lukijoittesi ongelmia ja kysymyksiä! Voi kun sut saisi tänne Kuopioon pitämään tuntia!

    Näistä sun vinkeistä ja ohjeista on tosi paljon hyötyä oman ratsastettavani kanssa, etenkin tuosta kohdastamissä neuvot pinkeän hevosen ratsastuksesta :) Itselläni on tosi paha ongelma, että ratsastan aivan liikaa käsillä ja tuo nykyinen ratsastettava on minulle omiaan opettamaan minua siitä viasta pois, ei nimittäin toimi lainkaan jos jää kädellä pitämään kiinni jalat ja istunta irti hepasta. Vihjeitäsi lueskeltuani kokeilin itsekseni ratsastaessa, päästin käden tosi rennoksi ja pehmeäksi ja ratsastin istunnalla ja jaloilla, ja polle toimi kuin ajatus! Innolla odotan lisää!

    Vielä asiaan liittymätön kysymys: Onko nuo Horseheadin ruskeat saappaat kuinka kestävät, eli ovatko hintansa väärtit? :) Nuo olisi oikeastaan ainoat alle 300€ saappaat (opiskelijabudjetti :D) joissa on riittävän kapea ja pitkä varsi mun ihmeellisen mallisille pohkeille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kuopio on harmillisesti kyllä joo vähän pitkällä.. :D

      Mun mielestä se, että moni ratsastaa ihan vilpittömästi vahingossa tosi paljon käsillä, on ihmiselle omalla tavallaan luonnollista. Me ollaan kädellisiä. Apinatkin käyttää käsiään kiipeilyyn ja puissa roikkumiseen, me ihmiset käytetään käsiä hevosen suussa roikkumiseen. Kädet on meille ikäänkuin kissalle häntä, on iso merkitys esim käsien asennolla ja korkeudella meidän tasapainollemme! Ihminen jää ikäänkuin roikkumaan ohjasta käsiensä varaan, pitää käsiä ikäänkuin "pelastusrenkaana", johon turvautua. Mitä enemmän ratsastajana kehittyy ja oppii kehon hallinnan, varsinkin keskivartalon hallinnan, käsien merkitys vähenee. Enää ei tarvitse pitää itseään tasapainossa vetämällä ohjista, vaan tasapainoa syntyy jo keskivartalon lihaksilla!

      Ja nuo saappaat ovat olleet mulla vasta puolisen vuotta, mutta sen perusteella voin kyllä suositella :) Hinta ei tosiaan ole paha! Mitä nää nyt maksoi, sellaset 200 e? Mullakin tosiaan opiskelijabudjetti ja hetken mielijohteesta ostin nämä kun halusin kevyemmät saappaat kotikäyttöön. Nämä oli heti tosi istuvat, ei tarvinnut sen kummemmin sisäänajaa. Näitä varsia olia muistaakseni kahta eri, eli normaali ja leveä. Itselläni tuo normaali ja on otis sopiva. Toki vaihteleee myös kengän numeron mukaan.
      Oon tykänny näistä ihan hirveesti ja mun mielestä ne on tosi tyylikkäätkin! :D Valehtelematta ainakin 10 ihmistä on tullut pelkän blogin kautta (ja siihen päälle moni ihminen livenä) kyselemään että mistä olen nuo ostanut ja haluavat samanlaiset. Järkyttyvät yleensä kun sanon että Hööksistä. :D
      Suosittelen! Näillä voi kävelläkin, tosi mukavat ja pehmeät jalassa. Tallihommat ja ratsastus taittuu näillä saappailla. Vielä ei ainakaan ole mennyt mikään rikki ja mä kuitenkin aika paljon näitä käytän. Vetoketjun sivussa menee resorit, joten se suojaa pikkasen vetoketjuja.

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!