Kootussa Ravissa

19. lokakuuta 2013

Ajatuksia maneesittomuudesta

Eräs lukijoista esitti "kysymyksiä"-osioon niin hyvän kysymyksen koskien treenaavaa ratsastajaa ja maneesittomuutta yhdessä, kiitos hyvästä kysymyksestä! Aihe oli niin laaja ja mulla on siitä paljonkin avauduttavaa, että päätin tehdä aiheesta ihan oman postauksen. Kaivoin arkistoista muutamia aiheeseen liittyviä kuvia vuosien varrelta. Nämä ovat sitten vanhoja, joten ei tarvitse ihmetellä kun meno on vähän mitä on. =)
Kysymys kuului näin:
 "Tämä on ehkä jo oman postauksen aihe, mutta laajana kysymyksenä, minkälaista on elämä ilman maneesia ongelmallisina keleinä, märkänä aikana ja talvisin, treenaavan ratsastajan silmin?

Paljonko on suhteessa päiviä, kun kentällä ei voi esimerkiksi laukata tai mennä ollenkaan? Minkälaista huoltoa teidän tallin kenttä vaatii? Paljonko tähän huoltoon menee aikaa ja vaivaa? Paljonko käyttöä (montako ratsukkoa / pv esim) kenttä kestää, niin että pohja pysyy hyvänä?
Itse aina maneesillisena olen nyt miettinyt vaihtoa maneesittomaan talliin ja mietin, minkälaista todellisuus sitten olisi? Kiva, jos jaksat kertoilla hieman :)"

Ensinnäkin elämä ilman maneesia sinäällään on ihan ok. Kyllä suurimman osan ajasta kesällä varsinkin pärjää loistavasti ilman. Kesäsade ei todellakaan haittaa. Ja jos kesällä on tosi huono keli, niin en koe huonoa omaatuntoa jos jätän hevosen juuri huonolla säällä vapaalle ja korvaan ratsastuksen seuraavana päivänä. Mutta sitten nuo haasteelliset kelit, eli märkänä ja talvi.
Kentän kunto helmikuussa 2010. Hertan eka talvi varsan jäljiltä(lihakseton) ja huomaa ettei kenttää ole paljoa käytetty
Meillä on TOSI hyvä kentän pohja siinä mielessä, että se ei oikeastaan juurikaan koskaan ole ihan kunnolla märkä. Salaojat on juuri uusittu, joten jos sataa rankasti niin sen hetken kenttä tulvii, mutta jo tunnin sisään ero on jo huomattava, sillä salaojat toimivat. Varsinaisia isoja lammikoita ei meidän kentälle tule. Märkää kyllä on ja varusteet menevät hiekkaiseksi kun "ravatessa roiskuu" mutta itse pohja on aina tukeva ja hyvä. En ole ikinä joutunut varomaan meidän kentän pohjaa märillä keleillä. Voi hyvin laukata reippaasti ilman pelkoa hevosen liukastumisesta. Toki tiedän ettei joka kenttä ole märällä kelillä hyvä. Silloin täytyy olla hieman varovaisempi jos pohja on liukas ja löllö.
 Käytännössä siis mun kohdalla märkyys ei haittaa treenejä. Se on vain epämukavaa, mutta siihen kyllä on tottunut tässä kuudessa vuodessa mitä Hertalla olen mennyt.
Normitreenit jatkuu heti kun lumet sulaa, vaikka kenttä olisi märkä! Meitä ei märkyys estä. Maaliskuu 2012

Talvisin taasen on omat ongelmansa. Ensinnäkin haluan sanoa, että riippuu todella paljon talvesta, onko hankalaa mennä ulkokentällä vai ei. Oletetaan että lunta sataa sopivasti, niin että kentän pohjan ehtii tallaamaan ja muodostamaan lumesta jämäkän pohjan, ja koko talvena sataa vain tasaisesti pikkuhiljaa lunta päälle lisää, niin sehän olisi ideaali tilanne ja tällöin voisi huoletta treenata läpi talven. Harvoin kuitenkaan näin on...
Nyt pari viimeistä talvea on ollut ihan hirveitä, sillä lunta tulee paljon. Ja se tulee tietty kerralla. Se että on 40 cm lunta kentällä, ei yhtään auta sitä kentän tamppaamista. Tällöin kun lunta tulee paljon, on ihan ehdotonta että olisi joku kiva naapurin setä/täti jolla on traktori ja lumilinko. Linkoamalla kentästä saa yleensä tosi hyvän, pohja ei ole liian kova ja ratsastamalla saa lopun lumen taas tallattua tiiviiksi pohjaksi. Eli kyllä kentän talvikunnossapitoon pitää olla kunnon vehkeet. Yhtenä talvena minä kolasin käsin lumikolalla meidän kentän. :D Tiedän, ihan hullun hommaa. Äitini tuli välillä myös talkoisiin kolaamaan kenttää sillä aikaa kun minä ratsastin. Noh, sitten kun saatiin koko meidän 40x25m kenttä kolattua, ehdin ratsastaa siinä KERRAN ja sitten satoi niin paljon lunta lisää että se oli siinä... Lopputalven kolattiin vain urat vapaaksi, että sai edes mennä rinkiä kentällä ilman hangessa tarpomista. Tämä oli tosi "tehokasta" treeniä.  Onneksi viime talvena saatiin traktorilla kolattua kenttä, niin viime talven se pysyi oikein hyvänä koko talven, kun oli paremmat välineet huoltoon. Yhteensä 3 kertaa kenttä lingottiin koko talvena eli aika helpolla loppujenlopuksi pääsee, jos vaan löytyy kunnon linko ja traktori! :)
Ei pysy mopo käsissä ekoilla lumilla tammikuussa 2012. Tähän vähän lisää lunta ja tarpeeksi tallomista niin olisi tosi hyvä pohja!
Kentän kuntoon vaikuttaa talvella paljon se, kuinka paljon sitä käytetään. Minä olen pääasiassa ratsastanut viime talvet melkein yksin, joten Hertan tallaamana kenttää on vaikeaa pitää hyvänä yksin. Mitä enemmän kavioita on tallaamassa kenttää, sen parempi. Tosin liika on liikaa. Jos on esim ratsastuskoulun tasoisella käytöllä kenttä joka päivä, pohja tamppautuu äkkiä liian kovaksi ja tiiviiksi. Silloin taas toivoisi lunta lisää kentälle pehmikkeeksi. Eli yleensä se on vähän tälläistä nuoralla tanssimista. Riippuu täysin kentän käytöstä ja lumen tulosta miten kenttä pysyy hyvänä.
Sanoisin, että noin 10 ratsukkoa per päivä on aika optimaalinen pitämään kenttä hyvänä talvella.

Kesällä sitten voi huoletta hypellä, talvella me ei sitä tehdä lumisella kentällä paljoa.
Näin treenaavan ratsastajan silmin täytyy sanoa, että maneesittomuus ei tosiaankaan ole este, mutta se on hidaste. Me annetaan aina etumatkaa maneesissa treenaaviin ratsukoihin talven aikana, jotka pääsevät treenaamaan täysillä koko talven. Meillä taas talvi on vähän sellaista "yritetään treenata ja pitää kuntoa yllä" mutta kesällä meillä treenaataan täysillä, kun muut keskittyvät kisaamiseen. Toki talvella tulee hyviäkin päiviä, ja silloin kun kenttä on pitkään hyvänä, niin käytännössä pystyy treenaamaan täysin normaalisti. Heti vain kun tulee huono keli/kenttä menee pilalle YHDEN lumisateen takia, niin taas ollaan siinä pisteessä että lähdetään tamppaamaan kenttää. Eli sormet ristissä koko talvi, että olisi ihanat kelit!
Toki itse koulua kisaavana mulla on helpompi treenata niitä piffeja ja paffeja kentällä, kun taas esteitä hyppäävät kyllä mun mielestä tarvitsevat enemmän sitä maneesia talvella. En itse hyppäisi kunnon treenejä talvipohjilla ulkona.
Toki on hyvä talven aikana hyödyntää aikaa perustyöskentelyn saralla. Käynnissä voi tehdä treenejä ja hinkata perusratsastusta hyväksi. Ennen vanhaan tuupparit treenasivat meren jäällä! Tehtiin piruetit ja sarjat ja kaikki, eikä valitettu! Ajat on muuttuneet kylläkin, mutta ei se maneesittomuus voi olla tekosyy sille että "olen huonompi kuin muut, koska mulla ei ole maneesia". Tämä on kyllä vale.  Toki mekin mennään tarpeen tullen maneesille, jotta noin kerran viikossa pääsee sitten tekemään ihan huoletta kaikki läpi. Käytännössä valmennukset käydään maneesissa, niin tämä on kyllä aina tosi hyvä lisä meille päästä maneesille välillä treenaamaan.
Se, että paljonko on suhteessa päiviä kun kentällä ei voi laukata/mennä ollenkaan, niin on aika vähän, jos on perustalvi. Huonoimmat ajanjaksot on ensimmäiset jäätikkökelit kun lunta ei vielä ole ja sitten keväällä kun pohja alkaa pettää ja toisaalta on paikoitellen jäässä. Silloin tulee väkisinkin pitempiä kävelyjaksoja. Sanoisin että pahimmillaan kävelytyskausia tulee talven tullessa kuukausi yhteensä ja keväällä pari viikkoa yhteensä. Hyvinä talvina kävelytyskausia ei välttämättä tule yhteensä kuin muutama hassu päivä! Jos jäätikkökausi jäisi joka talvi välistä, se helpottaisi paljon. Pahin ei siis ole luminen pohja ja vaan jäätynyt märkä hiekkakenttä. Silloin ei voi muutakuin kävellä.
Itse talvella voi kaikki askellajit ja temput kyllä varmasti mennä läpi, mutta ihan kaikkea ei voi vaatia hevoselta tekemään täydellisesti. Kyllä välillä joutuu tinkimään kaikista liitelevimmistä askelista ja taipumisista.


Tammikuu 2012 ekat lumet, hyvin pääsee menemään. Pakkasta -25 muistaakseni kun Hertankin naama jäätyi..
Eli tiivistetysti, märillä keleillä ainakaan meillä ei ole ongelmaa ja hyvin pärjää talvella, mutta on vähän epämukavaa lähinnä huonoimmilla säillä ratsastaa. Tämä on kuitenkin asennekysymys. On hyvä käydä välillä treenamassa maneesilla jos siihen on mahdollisuus. Maneesittomuus hieman jarruttaa treenaamista, joten kevään tullen on kyllä vähän etumatkaa muilla kanssakilpailijoilla. Talvella kannattaa toki hyödyntää hankitreenin edut, tulee vähän habaneroa hepoille ;) Hankitreenissä kuitenkin pitää muistaa, että max 1-2 kerta/vko, sillä jos treenaa liikaa vain sitä voimaa, niin katoaa elastisuus. Kyllä sitä maneesia kaipaa, mutta näillä mennään ja ilmankin pärjää, mutta kyllä se on aika iso bonus kun treenata haluaa. :)

Kerranhan päädyin Hevostalli.netin uhriksi sen takia, että kehtasin valittaa "puolen metrin hangessa tarpomista ja ei pääse menemään kunnolla"- sanoilla . Jos kenttä on oikeasti huonossa kunnossa joku kaunis päivä talvella, niin en ota riskejä menemällä väkisin siellä! Herttakin on aika arvokas hevonen nykyään, joten olisin tyhmä jos laukkailisin hulluna kentällä jossa pohja yhtäkkiä voi pettää niin että jalka uppoaa sinne. Hevosella on tosi huonot jalat ajatellen hangessa menoa koska pinta-ala kaviossa on pieni suhteessa muuhun. Jalka luiskahtaa helposti kuoppaan kun pohja pettää, vääntyy ja pahimmillaan menee vaikka poikki. Tällöin sain haukut että olen kermaperse ja jotenkin keskustelu päätyi siihen että Hertta ei pääse koko talvena ulos, koska on liukasta ja sillä ei ole hokkeja... huhhuh.
Hankilaukkaaminen on kivaa! Tammikuu 2011 pellolla.

Mites lukijat? Onkos teillä maneesi mutta käytte silti välillä kentällä ratsastamassa talvella? Vai menettekö myös säässä kuin säässä ulkona?

PS. Jos kiinnostaa, niin Instagramiin pyrin myös laittelemaan kuvia! noorapel nimellä löytyy kuvat sieltä. :)

13 kommenttia

  1. Tosi hyvä postaus! Uskon että toi on hyvinkin asenteesta ja tottumuksesta kiinni. Mulla saattas olla vaikeeta, tai no aivan varmasti olisi, koska mulla on aina ollut käytettävissä kaksi täyspitkää maneesia... :D ite taidan olla jo menetetty kermaperse-tapaus, mutta pakko sanoa että ihailen sun asennetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, varmasti jos minäkin maneesitallille päädyn, niin voi olla vaikeeta sieltä pois siirtyä! :D mutta näillä mennään mitä on! :)

      Poista
  2. Meillä ei ole maneesia ja kenttää ei huolleta talvisin, se on ihan ratsukoiden tamppauksen armoilla. Parina viime talvena on tosiaan tullut lunta niin paljon, että kenttä on mennyt mahdottomaksi treenaamiselle: reunoille on tullut n. 30 cm syvä ovaaliura ja keskiosa kutistunut niin pieneksi, ettei meidän laukka enää oikein mahdu siihen. Eli käynti-ravi-treenaamiseen menee. Maneesillakaan en ole käynyt kuin n.kerran kuussa seuravalmennuksessa, ja välillä oman open luona, jossa kenttää huolletaan. Eli ei ehkä takapakkia talvella oteta, mutta kehitys hidastuu. Mutta samoin kuin teillä, mekin treenaamme kesäisin ankarasti ja silloin kehitys näkyy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, pääasia että jotain pääseebedes tekemään. :) silloin kun ei vielä niin hikihatussa treenattu, niin haittasi vielä vähemmän maneesittomuus. Nyt se ehkä vähän enemmän häiritsee varsinkin jos tulee tosi huono talvi, mutta vähän hommia tehdään sen kentän huollon eteen niin pärjää jotenkuten kuitenkin, eikä takapakkia tule :) toivotaan että tmä talvi olisi vähäluminen niin pysyisi kentät hyvinä!

      Poista
  3. Täälläkin treenataan ilman maneesia, itseasiassa vielä ilman satulaa (uuden runko on tänk gaad jo viimein matkalla). Muutaman vuoden ehdin kuitenkin nauttia ratsastuskoulumaneesin ihanuudesta, ja kyllä sitä meikäläisestäkin aika nopeaa kermaperse kuoriutui :D "Hyi, tuolla pihalla on pimeää ja kylmää." Vaikka sitä ennen maneesittomuus ei ollut tuntunut missään. Nyt kun taas joutuu jumputtamaan vain kentällä, niin kyllä välillä pääsee aika iso vinkuvonkuvalitus - ehkä siksi kun ehdin tottua niin hyvään ;). Ei siinä juuri mitään jos sataa tai tuulee, mutta se kirottu pohja. Kevättalvi oli meillä viimeksi se kaikkein kusisin vuodenaika kun kenttä oli täynnä sekä jäätä, lunta että isoja lätäköitä - tai oikeastaan järviä, koska sitä vettä oli paljon ja se ei pohjan jääkerroksen takia päässyt valumaan mihinkään!
    Mutta nyt vain sitä lunta odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kyllä siellä pärjää mutta en kiellä ettenkö vinkuis ja valittais :D kiroilun määrä kasvaa hurjasti talvella jostain syystä...

      Poista
  4. Meillä on kyllä maneesi, mutta itse tykkään talvisin ratsastaa paljon ulkona mikäli pohjat sallii. Jos vain pääsen tallille valosan aikaan pyrin aina menemään pellolla/maastossa tai kentällä, ihan hevosenkin mielenterveyden vuoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis hieno talvi keli ja hyvä kentän pohja niin silloin on kyl tosi kivaa mennä kentällä :)

      Poista
  5. Meillä on pikkuinen kolmen hevosen talli, jonka omistaja kyllä tekee parhaansa kentän kunnon ylläpitämiseen. Jäälle ja iljanteelle sekään ei mitään mahda, mutta lumimyräkän jälkeen kyllä hoituu traktorilla kenttä ratsastettavaan kuntoon. Meillä ollaan tosi tarkkoja pohjan laadusta ja sitten lähdetään ennemmin vaikka maastoon jos kenttä näyttää huonolta, mutta metsäteillä on lunta. Mua on aina talviratsastuksessa eniten ärsyttänyt se, miten äkkiä tulee pimeä. Ei paljon maastoilla enää muutaman viikon päästä arkena, kun kahden jälkeen on jo pimeää. Onneksi nykyään kentällä on valot, niitä ei alkuun ollut ollenkaan.

    Mulla toki ei oo tällä hetkellä oikeastaan kovin tavoitteellista ratsastusta, kun olen kuntoutusvaiheessa vielä, mutta joskus taas pitää keksiä jotain järkeviä ratkaisuja senkin suhteen. Että mulle riittääkin se että vähän pääsee köpöttelemään ja liikuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kentän saa kunnon huollolla pidettyä vaikka kokonaan hiekalla talven yli jos vaan pystyy! Siihen vaan vaaditaan jo aikaa ja paneutumista.

      Pimeän tulo on tosiaan ankeeta... masentavaa mennä pilkkopimeässä.

      Poista
  6. Kiitos postaukseta! Selvensi aihetta kivasti näin maaneesilliselle. :)

    VastaaPoista
  7. Tämä oli kyllä kiva postaus ! Itsellä on tallista vartin kävelymatkan päässä maneesi ja kunnon kenttä missä käyn :) tulee kivasti alku ja loppukäynnit siinä :) toki meillä on haat, jossa pystyy myös ratsastaa jos ei jaksa/halua tms kävellä maneesille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan kuulostaa näppärälle. :) Helppo tosiaan kävellä sinne . :) Mun pitää aina traikulla mennä, ja kun ei ole omaa vetoautoa niin se on aina vähän ohjelmanumero lähteä maneesille :P

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!