Kootussa Ravissa

23. marraskuuta 2015

Tie hevosen kehoon käy mielen kautta

Olipas syvällinen otsikko.
Toisaalta, tänään mulla on vuorossa taas niitä syvällisiä ajatuksia.

On maanantai. On valmennuspäivä. Ja mä en voi muutakuin todeta että mulla on joku kriisi menossa nyt ratsastuksen suhteen. Blogi on hieman hiljainen kun tuntuu että koko ratsastus on tällä hetkellä hiljaista. Mitä mä kirjoitan tänne jos en ratsastuksesta? Okei, voisin julkaista ja kirjoittaa loppuun ne lukemattomat muut mielipide postaukset, mutta säästettäköön niitä vielä jotta saan ne kunnolla loppuun.

Meillä ei mene huonosti, mutta omasta mielestäni ei niin hyvin kuin voisi. Mitään varsinaista vikaa ei nyt missään ole, mutta joku mun perfektionismiin taipuvaisessa mielessä ei kelpuuta mitään mitä teen.
Liian vaisu ravi. Liian huono taivutus. Ei näin. Ei noin. Aiai, pää heilui liikaa. Aiai lisää takajalkaa...
Miksi mun täytyy ajatella että KAIKKI täytyy sujua täydellisesti heti?

Tuntuu että ei osata mitään. Edellisenä päivänä kuitenkin Hertta tekee laukanvaihdoissa jokaisella askeleella uuden henkilökohtaisen ennätyksenä, eli kokonaiset KYMMENEN kappaletta vaihtoja jokaisella askeleella... K-y-m-m-e-n-e-n!? Hevonen joka ei tehnyt yhtäkään vielä viime kesänä!
Ja millä asenteella mä menen tänään valmennukseen...?
"Nokun ei tää sitä, ja ei tää tätä, ja mä en sitä, ja mä en tota, ku ei me osata ja kun ei mene niinkuin Valegro. Totilaksesta puhumattakaan".
Miksi se yksi hienosti mennyt asia peittyy ison kasan alle joka koostuu negatiivisista asioista? Miksei se yksi hyvin mennyt juttu voi loistaa kuin Naantalin Aurinko ja peittää alleen kaikki tummat pilvet?
Ei ole todellakaan mikään helppo liike laukanvaihdot jokaisella askeleella. Ja niin se Hertta niitä vain oppii hurjaa vauhtia. Ja mitä vielä! Opetin ne Hertalle vaikken ole itse ikinä edes niitä tehnyt kenelläkään hevosella aiemmin!

Niin. "Kun pitäisi olla aina ja kaiken aikaa täydellinen".
Noh, voivoi, tiedätkös että kukaan ei ole täydellinen?

Mun ongelma on enemmän korvien välissä.
Kun jokin asia tuntuu vaikealta ja H reagoi siihen jännittymällä, mä ikäänkuin nostan kissan pöydälle ja korostan sitä asiaa, että muutkin huomaa kuinka vaikeaa nyt on. Miksi? En todellakaan tiedä. Joku alitajuntainen suojamekanismi?
Parhaat ratsastajat on viilipyttyjä. Jopa Charlotte huikealla Valegrollaan tekee virheitä. Itseasiassa tämä Superpari ei ole kertaakaan tällä kaudella saanut puhtaita vaihtosarjoja. Noh, jokainen meistä näkee että virhe tapahtui radalla, mutta näkeekö sitä hevosesta tai ratsastajan olemuksesta?
Ei.
Tottakai virheet ja heikkoudet täytyy tuntea selkään ja tiedostaa, mutta miksi niistä pitäisi kailottaa koko maailmalle?

Mun onni on että mulla on herkkä hevonen ja sillä on temperamenttia. Ilman sitä temperamenttia me mentäisiin vieläkin sitä helppoa aata...
Jos H vaistoaa että "kiristyn" se jännittyy heti ja peli on menetetty. Taino, kun vain osaa, sen pelin saa vielä pelastettua ja käännettyä eduksi.
Niinkuin tänään valmenuksessa. H oli aluksi  vähän ylivirkeä alkuverkassa. No problem, ei se mitään.
Aloitetaan hommat valmentajan kanssa. Kierros oikea, tee avoa. Menee ihan jees, vähän vielä jäykkä mutta kyllä se siitä. Vaihda suunta vasemmalle ja tee avoa. H jännittyy. Jännittyy lisää. Minä hermostun. H vaistoaa että nyt hän tekee väärin. Eihän se tee mitään väärin, mutta se tulkitsee sen niin. H kiristyy, minä kiristyn. H juoksee alta, minä kiristän ohjia. Kohta on jo hevosen pää sylissä ja kaula lyhyenä. Tiedän että ei näin. Turhauttaa.
Jos Hertta on teatraalinen niin niin olen minäkin. Kun alkaa tuntua vaikealta, ikään kuin tuon esille "huomaatteko kuinka vaikeaa tämä nyt on?!". Suurentelen asioita. Teen siitä numeron.

Lopputuloksena että valmentaja sanoo otappa seis ja seiso hetki paikoillas ja anna ohjat pois.
Ja mistä tämä kaikki haloo? Niin iso haloo että pitää hetkeksi laittaa jäitä hattuun ja hengittää?
Nokun tää vasen avo ei nyt oikein sujunu kivasti...


Kehityskeskustelu? Ei, kun konflikti.
Kuva Susanna Saikkonen

Ou really?
Mitäpä jos oisin vain mennyt vähän vaatimattomammin avoa ja taputellut Herttaa, vaikka avo ei mun mielestä ollut 8 arvoista?
Nyt kun tilanne meni jännityksen alle, jouduttiin aloittamaan alusta. Ravia ja ohjat pitemmiksi ja niin hidas mummoravi, kunhan H vain pysyi kaula pitkänä, eikä lyhentynyt taas mun syliin. Kunhan se oli rento.
Rento, Rento, Rento... RENTO!

20 minuuttia tehtiin avoa, sulkua ja vastataivutusta matalassa muodossa mummohölkässä. Kamalan näköistä. Tästä ravista saisi 5. Välillä tahti hävisi kun se sekoittui käyntiin. Melkein kuin ravuri jolta häviää ravin tahti! Mutta ihan sama, kunhan se säilyi rentona ja pystyi taipumaan rentona. Ei mitään isoa ravia jäykällä hevosella.
Tämän 20 minuutin jälkeen nostettiin kerran kierroksen ajaksi laukka molempiin suuntiin. Sama idea. Löysää, rentoa, löysää, rentoa...
Mitä tapahtui raville?

Se suureni, muttei jännittynyt. Raviin tuli ilmaa. Ei minkäänlaista tahditusta tai ravin epäsäännöllisyyttä tasapainon menetyksen takia. Tahti, tasapaino, rentous. Siinä ne oli ja mulla oli taas isolla ja rennolla ravilla ravaava Hertta. No sitten me lopetettiin. Kerkesin nauttia tästä pari minuuttia.
Miten paljon olisinkaan voinut tehdä tunnilla muuta ja nauttia menosta jos en olisi ajautunut siihen jännitystilaan?

Vaihdetaan se konflikti tilanne mieluummin tähän...
Kuva Aada Lätti
... tai tähän.
Kuva. Taru Arola

Mistä tämä tälläinen "kaikki on vaikeeta nyt tulee"?
No mistäköhän... Me yritetään muuttaa jotain. Me tahdotaan paremmat tulokset ensi kaudella. Se muutos, vaatii muutosta. Ja aina uusi asia ja muutokset ovat vaikeita.
Meidän täytyy poistua sieltä vanhasta mukavuusalueelta, jos tahdomme kehittyä seuraavalle tasolle.
Ja SE on vaikeaa.
Siis mukavuusalueelta poistuminen. Mutta jos et poistu sieltä ja kurkkaa mitä sen tutun ja turvallisen laatikon ulkopuolella on, sä et ikinä kehity. Sä pysyt aina siellä sun pienessä laatikossa. "Think outside of the box".

Mutta. Taas mun valmentaja osaa tämän mentaalipuolenkin.
Jos mä tämän dilemman selätän, niin siinä ne hyvät ratsastajat erottuu joukosta.
Vaikka tämä olisi kuinka vaikeaa, niin jos mä vaan jaksan yrittää, se kyllä palkitaan. Virheitä tulee ja niitä saa tulla. Ei saa kerralla tavoitella täydellisyyttä. Tyydy vähempään, tyydy yhteen asiaan kerralla. Hio ne yksittäiset asiat kerralla kuntoon, ja vasta lopuksi yhdistä ne toisiinsa.

Ratsastuksessa oikeastaan kaikki onnistuu, kunhan hevonen on rento.
Tätä väitettä tukemaan osui sattumalta silmiini sopivasti tänään postilaatikosta kolahtaneen Dressage Today-lehden sivuilla ollut teksti. Kyseessä oli kuukauden tweetti ja se sopii päivän aiheeseen kuin nyrkki silmään:  "Through the horse's mind is the best way to his body".


Noniin. Tyhjentävää. Mitäpä tuohon lisäämään.
Todistettu tänäänkin todeksi.
Konflikti tilanne vaikean asian edessä -> jännittyminen -> ratsastaminen rennoksi -> Voilá -> Elämä hymyilee jälleen ja tuntuu että me mennään olympialaisiin (vitsi).

Ei tässä voi kun taas katsoa peiliin ja miettiä miten tämäkin homma ratkeaa. Sen jälkeen voikin vain toivoa, että on matkalla paremmaksi ratsastajaksi. :)

PS. Ala vaikka nyrkkeilemään jos tekee mieli purkaa ajatuksia voimalla!
Ratsastus ei ole sitä varten.

25 kommenttia

  1. Mainio teksti jälleen kerran. Ei mitään lisättävää! :)

    VastaaPoista
  2. Ihanku lukis omia ajatuksia! Mä käyn läpi ihan samaa aina! Hyvin yleensä just menee ku pitää oman pään kasassa. Kai sitä joskus oppii?!? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tää oo loppujenlopuks ku pelkkää aivotyöskentelyä! :D

      Poista
  3. Meillä myös tuntuu olevan joku vaikea kausi omien ajatusten kanssa. Huoh! Päätin tänään että jos hevonen ei ole rento käynnissä niin turhaan lähtee ravailemaan koska rentous tuskin sieltä löytyy,ainakaan minun ponin kohdalla. Meillä juuuri työstetään tuota rentoutta. Mennään niin helppoja juttuja että saan ponin rentoutumaan. Kai tämä tästä joskus? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoa sopii että ne joskus rentoutuu! :D mäkin otan nyt sellaisen kuurin etten tee mitään ennenkuin H on rento!

      Poista
  4. Mahtava teksti! Alkusyksystä oli samoja fiiliksiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hyvä jos olet päässy niistä fiiliksistä eroon :)

      Poista
  5. Tosi hyviä pointteja Noora! Nää on just niitä ratsastuksen ihania puolia.. Painitaan samojen ongelmien kanssa, tosin pikkasen eri sarjassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mitään sarjaa! Kaikki ollaan kyllä samalla viivalla tämän asian kanssa! :D

      Poista
  6. Ja mä oon se ratsastaja joka on jokaisesta pikku jutustaa jee jee mun hevonen oli tänään täydellinen! Vaikka 99% koko ratsastuskerrasta olis ollut jotain ihan hirveää, ja se 1 ainut joku asia onnistui vähän aikaa :D Ja sit en koskaan etene mihinkään :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no mutta eikö pääasia ole että on kivaa?? :D

      Poista
  7. Mahtava postaus, kerta kaikkiaan! Itse huomaan tekeväni aivan samoin. "Kyllä tämä on ennen ravannut paremmin, vasen takainen on taas liian hidas, eihän tämä edes kokoa jne." Mikään ei koskaan riitä. Ja siitähän seuraa vain hevosen jännittyminen (tamma muuten minullakin ;)). Miten se on niin vaikeaa välillä vain hellittää? Etenkin kun olen myös itse huomannut, että vain rentouden avulla pääsee eteenpäin, eikä sillä ainaisella virheiden etsimisellä selästä käsin... On tämä perfektionistien elämä niin vaikeaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Niin vaikeaa! :D miksi pitää etsiä virheitä, miksei vain yritä parantaa mutta ei haittaa vaikka menee mönkään? Eihän se maailma siihen kaadu :D

      Ja kaiken kukkuraksi vielä tamma.. ;)

      Poista
  8. Mainio teksti johon voi tosiaan samaistua, puet ajatuksesi niin hyvin tekstimuotoon! Usein olen ihmetellyt miksi hevonen on niin kiireinen ja jännittynyt ja vasta jälkeenpäin tajuan, miten itse olen ollut koko ratsastuksen kireyden vallassa. Se kireys saattaa olla sellaista hienonhienoa kovaa ohjasotetta, hiemän ärtyneitä apuja jne, joita itse en edes tajua tekeväni, mutta hevonen kyllä vaistoaa sen per heti. Ehkä voisi jopa sanoa "Through your own mind is the best way to horses body". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Voisi hyvin sanoa noinkin :)

      Juuri löysin hyvän kuvan netissä, mikä eteni kutakuinkin näin:
      Valmentaja: "mikä päivä on?
      "Keskiviikko"
      V:"mikä päivä on?"
      "Öööö 18 päivä?"
      V:"mikä päivä on?"
      ".......???!"

      Eli mitä tapahtuu kun kysyt jotain ja toinen yrittää vastata muttet reagoi vastaukseen? Aivan, hätäännyt ja turhaudut.

      No mitä sille hevoselle käy kun siltä koko ajan kysytään jotain ja se yrittää vastata, mutta kehua/palkkiota oikeasta vastauksesta ei ikinä tule ja tivataan vain lisää?

      Aivan.. ei se ainakaan tyytyväinen ole... :)

      Poista
  9. Tämä teksti oli selkeä ja selkensi minunkin ajatuksia. Osaat kirjoittaa hyvin :D
    Itsellänkin oli tuo sama eilen, olin kireä ja hevonen olisi halunnut vain toisin sanoen juosta alta. Ajattelinkin jo kaikkea että en osaa mitään enkä kehity enää ollenkaan. Kun en osaa. Turhauduin. Pitää kai näin koe viikon keskellä totella sinua:
    "Ala vaikka nyrkkeilemään jos tekee mieli purkaa ajatuksia voimalla!
    Ratsastus ei ole sitä varten."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Mäkin epätoivoisesti yritän tässä laihduttaa, joten vähän kiristää päätä (harmi kun lanteet ei kiristy samaa tahtia... :'D). Eli oikeasti hepan selkään vain jossain zen tilassa ;)

      Poista
  10. Siis aivan sama homma; keskityn vain kaikkeen negatiiviseen, mikä ei suju. Mä en osaa, hevonen vaan juoksee alta, maailma kaatuu niskaan :D
    Vaikka näin jälkikäteen voi taas todeta, ettei molemmat oikein keskityttynyt tänään valmennuksessa, välistä herpaantuu ratsastaja ja sillä aikaa hevonenkin kadottaa ajatuksen...mutta kai siihen on joku tietty määrä, että kuinka paljon tarvitsee hakata päätä seinään ennen kuin asian oikein oivaltaa! :D
    tv. Pilvi&Salama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmaan siinä vaiheessa kun pää menee läpi siitä seinästä niin oivaltaa. Jos silloinkaan :'D

      Poista
  11. Tiedätkö, käänsin tuon homman itselleni läheisempään asiaan, eli soittamiseen. Soitan trumpettia ja olen viime aikoina törmännyt samaan ongelmaan. Joku pikkujuttu jossain kappaleessa ei onnistu, turhaudun ja hinkkaan tätä kohtaa raivoon saakka. Joskus olen ihan paiskannut nuotit lattialle. :-) Kun hetken vetää henkeä, ottaa rennosti ja koittaa uudelleen, homma menee ainakin paremmin jos ei täydellisesti. Vaikka joku korkea nuotti, ei sitä saa kauniisti ilmoille jos raivon vallassa väsyneenä yrittää pinnistää sen ulos. Pitää olla rentona ja rauhallinen. Ja kyllä sama pätee ratsastuksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana esimerkki! Vaikka kyseessä soittamisessa on eloton treenikaveri jolla ei ole omaa tahtoa, niin kaikki lähtee omasta itsestään. Se soitin ei laita vastaan ollenkaan :)

      Poista
    2. Tuo on kyllä totta ja helpottaa asiaa. Olisikin pelottavaa, jos soitin elelisi omaa elämäänsä...

      Poista
  12. Aivan huippua tekstiä!! Kirjoitat todella taitavasti ja tässähän omatkin ajatukset selviävät. Mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla jos tekstistä oli apua "valaistumiseen" :) mä tykkään analysoida ja pohtia, siksi aikoinaan bloginkin aloitin jotta voin sinne kirjoittaa ihan vapaasti eikä tarvitse kavereita häiritä löpinöillä ;)

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!