Kootussa Ravissa

29. marraskuuta 2015

SRL Urheilufoorumi 2015

Palataanpa hetkeksi viikon takaiseen huipputapahtumaan, nimittäin joka vuotiseen SRL:n Urheilufoorumiin Marina Congress Centerissä.
Itselleni tämä oli toinen kerta kun osallistun foorumiin, mutta kaikenkaikkiaan tämä oli viides kerta kun kyseinen  tapahtuma järjestetään.



Urheilufoorumi on hyvä paikka koota yhteen ratsastusväkeä ajankohtaisten asioiden äärelle. Tällä kertaa teemana oli valmennus. Jokaiselle ratsastusurheilun edustajalle löytyy Urheilufoourmista jotakin, niin ratsastajat, valmentajat, toimihenkilöt ja kilpailujärjestäjät löytävät itselleen mielenkiintoisia aiheita. Paljon näkyikin tuttuja kasvoja ihan joka lajin parista niin valmentajia kuin kilpailijoitakin!
Aamupäivällä on foorumin avaus luentoineen ja iltapäivästä saa itse valita mihin tietoiskuun osallistuu. Aiheita on paljon.
Tänö vuonna tietoiskujen aiheita olivat mm. seuraavat:

  • Valmentajan työhyvinvointi ja valmennustyön haasteet, Urheilupsykologi Mia Stellberg
  • Ratsastuskenttien pohjatutkimus, FEI Surface Guide, pohjien merkitys kilpahevosen suoritukselle ja hyvinvoinnille, Markku Söderberg, Ruotsin Ratsastajainliiton ratsastuskoulujaoston puheenjohtaja, valmentaja, kilparatsastaja
  • Enemmän terveitä treenipäiviä: Early warning- urheiluhevosen ongelmien varhainen tunnistaminen, Esimerkkinä nivelrikko, ELL Laura Laakso ja Olli Mäkelä
  • Talent Program, parhaat ideat kiertoon. Raija Jensen
  • Ratsastajan tärkein työkalu on oma keho. Oletko hevosesi arvoinen urheilija? Anne-Maarit Hyttinen, fysiikkavalmennuksen asiantuntija
  • Ratsastustaito, perusratsastuksen kehitys Minkki Peltonen, SROY
  • Urheilija, haluatko sponsoreita? Logo rinnassa ei enää riitä! Tero Puranen, kouluttaja
  • Urheilijan mediakoulutus Mika Noronen, Olympiakomitean viestintäpäällikkö
Itselleni oli vaikeuksia valita mihin menen! Yhtäaikaa oli niin paljon mielenkiintoisia luentoja, ettöä melkein jouduin jo arpomaan mitä menen kuuntelemaan. Loppujenlopuksi päädyin tietoiskuihin "Urheilija, haluatko sponsoreita?" ja "Ride My Horse Project". Viimeisimpään tietoiskuun menin kuuntelemaan todella opettavaista luentoa jossa arvosteltiin kouluratsastuohjelman suoritusta ja leikimme kaikki tuomareita FEI:n tuomari Irmeli Summasen johdolla.

Tietoiskujen jälkeen illalla on vielä jokaisen lajin omat lajiseminaarit, joihin osallistuminen on täysin ilmaista vaikkei muuhun osa-alueeseen olisi osallistunut koko päivänä. Lajiseminaareissa käydään läpi oman lajin mennyt kausi ja suunnitellaan tulevaa kautta kilpailukalentereineen.

Yhteisöllisyys urheilijan arjen tukena - Aki Riihilahti

Aamu alkoi heti todella hyvällä luennolla Aki Riihilahden toimesta. Jos joku ei tiedä kuka on Aki Riihilahti, niin pieni infopläjäys tähän väliin olisi paikallaan. Aki on entinen ammattijalkapalloilija, nykyinen HJKN ja HJK kotiareena Sonera Stadiumin toimitusjohtaja. Ei mikään turha kaveri siis.


Akin luento oli hyvin tsemppaava ja hyvää yhteishenkeä luova. Se, miten jalkapallosta on saatu toimiva laji joka kerää ympärilleen hyvän yhteisön on pitkän työn tulos. Miten me voisimme saada samankaltaista toimintaa ratsastuksen pariin?
Koko päivän ajan Ratsastajainliiton Twitter sivusto päivittyi asian osalta, joten oli helppoa seurata keskustelua aiheesta jo ihan kesken luennon paikan päällä. Ilmoille heiteltiin kysymyksiä suoraan Akille twitterseinälle ja osa kysymyksistä käytiin läpi.



Kännykästä Twitterin kautta ja livenä yhtäaikaa seurasin mielenkiintoista aihetta.
Ilman että alkaisin kirjoittamaan romaania keskustelusta listaan tässä muutamia mietteitä jotka itselleni jäivät erityisesti mieleen. Näitä voi soveltaa niin yleisellä tasolla seuran toiminnassa kuin vaikka omassa ratsastuksessa ja sen kehittämisessä:
  • Irroittaudu menneisyyden kahleista. Niin valmennuksessa, kuin henkilökohtaisessa elämässä. Jos vanhaa ovea ei sulje, ei uusi ovi voi avautua
  • Think outside the box.
    Jos omaa toimintaa ei ole valmis muuttamaan, sokaistuu. 
  • Pölli toisten ideoita. Joku muu on jo tehnyt sen. Kokoa röyhkeästi parhaat palat eri puolilta ja tee itselleni vielä parempi kokonaisuus. Ota parhaat palat ihan muilta urheilulajeilta ja tuo ne oman lajisi pariin! "Mitä pitää tehdä, että mekin voimme tehdä noin"? Tämänkin voisi hyvin ajatella omaan ratsastukseen "Mitä minun pitää tehdä, että minäkin voin tehdä noin"?
  • Ei ole olemassa yhden ihmisen menestystä, sillä sen takana on paljon muita ihmisiä ja iso yhteisö.
    -> Yhtä ihmistä voi kuitenkin juhlia.
    Tästä pääsemmekin niin hyvään aiheeseen juurikin hevosihmisten keskuudessa jota jokainen voi miettiä:
    Osaatko juhlia toisen onnistumista? 
  • Mielenkiintoinen aihe jalkapallon puolelta on myös harrastuslinjan ja kilpalinjan yhdistäminen. Tuntuu että ratsastuksessa ajatellaa todella mustavalkoisesti, olisi muka vain harrastajat ja kilpalijat, vaikka omasta mielestäni nämä sekoittuvat kyllä paljon. Harrastus ja kilpailu ovat erilinjoja mutta niitä voi yhdistää. Harrastus ja kilpatoiminnan yhdistäminen on se, mikä luo yhteisiä ja isoja resursseja.
    Harrastelijoilla on myös todella suuri intohimo lajiin, kyllä molemmat mahtuvat samaan piiriin!
  • Etsi ratkaisuja, älä tekosyitä. Tämä pätee kyllä kaikkeen!
  • Energia tarttuu aina. Huomio, siis niin myös negatiivinen kuin positiivinen. Yksi negatiivisen energian tuoja tartuttaa saman negatiivisen energiaan ympärilleen. Samaa tapahtuu positiivisen energian myötä, joten eiköhän olisi aika meidän kaikkien "Think positive?"
  • Suomalaiset menevät nukkumaan oman potentiaalinsa kanssa. Meidän pitäisi osata tuoda oma osaamisemme paljon paremmin esille. Meidän täytyisi osata markkinoida itseämme ja ideoitamme! Nöyristelemme liikaa.
  • Talentti on myös sitä, että joku satsaa lajiinsa, eikä vain luonnonlahjakkuutta. Talentti ei ole vain menestystä, se on työntekoa!
    Aidon talentin tunnistaa siitä hehkusta mikä näkyy siinä mitä haluaa tehdä.
  • Kokoajan ja joka asiassa ei tarvitse olla paras (heh, niinpä Noora...) Kulutat vain itsesi loppuun. Tee päivittäin laadukasta työtä ja löydä punainen lanka tekemisestäsi. Ei mitään turhaa mutua!
  • Jos teet samaa kuin ennenkin, et saa parempia tuloksia. Saat vain samojan tuloksia kuin ennen.

Erän parhaista kuvista leunnolla. "Meillä on pianon kantajia ja pianon soittajia...." ;)
Kuvassa siis kaksi jalkapalloilijaa, kummallakin hieman eri intensiteetti lajiin.

Akin tsemppavan luoennon jälkeen oli vuorossa päivän kohokohta, eli lounas. ;) Marina Congress Centerissä on kyllä molempina kertoina ollut todella hyvät lounaat!
Lounaan jälkeen päivä jatkui tietoiskuilla.
Itse osallistuin ensin luennolle joka koski sponsorointia.

Tietoiskut: Sponsorikouluttaja Timo Puranen

Kouluttajana toimi sponsorivalmentaja Tero Puranen, joka on tehnyt yhteistyötä eri lajien ja urheilijoiden kanssa sponsoriyhteistöiden osalla. Hän on ainut sponsorointihakemusten kouluttaja Suomessa.


Pääpointteja mitä nykyään sponsoroinneissa tulee ottaa huomioon, on tosiaan se ettei logo rinnassa enää riitä. Suurin myytti on että täytyy olla menestynyt saadakseen sponsoreita. Tämä kieltämättä oli minullekkin uutta. Miksi kukaan haluaisi sponsoroida urheilijaa joka ei ole menestynyt? Millä kaavalla menestynyt? Aluemestaruus vs. Suomen mestaruus, puhumattakaan maailman mestaruudesta?
Nykyään tahdotaan sponsoroida urheilijoita, joilla on tarina. 
Tarinat myyvät, ei menestys.
 Tunteet liimaavat kiinnostuksen jotain asiaa kohtaan. Urheiluun liittyy tunteet. Tunteet liittyy tarinoihin. Ja urheilijat myyvät tarinoita...

Nykymaailmassa ihmiset elävät sosiaalisen median kautta vahvasti. Kiinnostaako yritystä sponsoroida urheilijaa, jolla ei ole Facebookkia, blogia, kotisivuja... Instagramia... mitään? Jokaisen urheilijan tulisi kehittää itselleen brändi. Tai oikeastaan vielä parempi sana; maine

Neljä sponsoroinnin ja sen hakemisen ongelmakohtaa:
  •  Sponsorointi on vastikkeetonta
  • Kysynta ja tarjonta ei kohtaa
  • Jätetään asiat kesken
  • Ei puhuta markkinoinnin kieltä
Seitsemän askelta hyvän sponsorointihakemuksen tekemiseen:
  1. Tee kunnollinen hakemus (Word tai Power Point).
    Ja tämähän kattaa kunnon kuvat, hyvän tekstin, siis oikein kunnon mainoksen urheilijasta! Ei marssita yrityksen luo ja sanota "anna rahaa". 
  2. Pyydä apua markkinoinnin ammattilaiselta.
    Nykyään markkinointi ei enää tapahdu mediassa (tv/lehdet), joten sponsorointi on hyvä tilaisuus urheilijoille markkinoinnin avulla
  3. Hyödynnä verkkonäkyvyyttä.
    Tämä on yksi tärkeimmistä! Hyödynnä numeroita. Monta kävijää blogissasi on? Monta Facebook seuraajaa omilla sivuillasi on? Yritykset tahtovat nähdä numeroita. Faktat tiskiin!
  4. Erotu joukosta! = Brändi!
    "Sun pitää olla jonkun makuinen". 
  5. Selkeä paketti siitä mitä tarjoat ja missä.
    "Tätä sisältää - tätä ei"
  6. Ole itse aktiivinen ja luottamusta herättävä yhteydenpitäjä.
    Vertailun vuoksi otetaan esimerkiksi treffit. Menetkö treffeille epäilyttävän tyypin kanssa? Saatika menetko toisille treffeille epäluotettavan oloisen tyypin kanssa?
  7. Pidä myyntilangat käsissäsi.
    Esimerkkinä "Herääminen naimissa". Kukaan ei herää aamulla ja huomaa sormuksen ilmestyneen nimettömään. Naimisiin meno ei ole vahinko, eli kysy päätös!
    "Tuletko kanssani naimisiin?"
    "Ryhdytäänkö yhteistyöhön?"

Timo Purasen luentoja on ilmeisesti tulossa myös myöhemminkin ratsastajille.

Tietoiskut: Ride my Horse- projekti


Kävin kuuntelemassa lyhyen esittelyinfon Ride My Horse projektista. Suunnitelmiin tuli muutoksia ohjelman osalta poisjääntien takia, joten tämä esittely jäi melko lyhyeksi, mutta keskustelua aiheesta nousi esille sitäkin enemmän. Håckan Wahlman piti pienen esittelydemon ja kertoi projektista, jonka tarkoitus lyhykäisyydessään on löytää hevoset hyville ratsastajille ja toisin päin. Hyvin nopeasti kuitenkin alkoi kiivas keskustelu. Oli todella mielenkiintoista seurata sivusta keskustelua paikan päällä projektin onnistumisesta ja kehittämisestä sekä epäkohtiin puuttumisesta. Lyhykäisyydessään voisi sanoa, että projekti on hyvä ja sillä on hyvä tarkoitus mutta sitä ei vielä ole saatu ihan kunnolla toimimaan.



Toivottavasti tulevaisuudessa tämä projekti saadaan kantamaan. Se mitä itse olen laittanut merkille, on se että ratsastajat ja kasvattajat/omistajat täytyisi saada paremmin yhteistyöhän ja molempien täytyisi tulla enemmän tässä asiassa vastaan.
Tällä hetkellä tuntuu ettei kumpikaan osapuoli tahdo tehdä enempää töitä asian eteen kuin olisi pakko, ikäänkuin pelkää menetystä ja turhan työn tekemistä. Kasvattajat tahtovat sen tulevan GP tykin ratsastajan alle ratsastajan kustannuksella ja ratsastajat tahtovat hevosen "ilmaiseksi" alle tai palkkaa vastaan. Miten saataisin toimivia yhteistyömalleja? Täytyykö aina jomman kumman osapuolen ottaa kulut 100%? Eikö voisi jakaa 50/50 omistajan ja ratsastajan välillä kuluja?
 Keskustelu viittasi toki välillä Suomen hintatasoon. Euroopassa halvempaa, Suomessa kalliimpaa? Mikä siinä hevosessa maksaa ja mitä siitä pitäisi maksaa?
 "Timantti ei ole arvokas kivenä. Vasta hiottuna siitä tulee arvokas" . Sama pätee hevosiin.

Tässä oli muutamia ilmoilla olleita kysymyksia ja keskustelun aiheita. Erittäin mielenkiintoista! Toivotaan että tämä projekti lähtee kehittymään. 

Tietoisku: Kouluradan arvostelusta tuomarin näkökulmasta

Ehdottomasti kiinnostavin omalta osaltani oli illan viimeinen tietoisku, jossa FEI tason kouluratsastustuomari Irmeli Summasen johdolla kävimme läpi kokonaisen Prix St Georges ohjelman ja saimme itse arvostella sähköisesti koko ohjelman. Keskustelimme annetuista numeroista ja eri huomioista radasta. Miksi 5 eikä 6? Mikä avossa oli hyvää mikä huonoa? Miten silloin numero määräytyy? Juurikin sitä mitä koko kouluratsastuksessa on kyse kilparadalla! Mistä ne numerot tulevat?

Saliin oli levitetty kaksi screeniä. Toiselle heijastettiin Youtubesta jonkun jenkkiläisen ratsukon PSG rata ja toiselle screenille heijastettiin kohta kohdalta läpikauden numeroäänestyksen tulokset. Kännykällä pystyimme siis sovelluksen kautta antamaan jokainen oma numero kyseiselle liikkeelle. Näin ollen saimme ihan taulukot siitä kuinka moni antoi minkäkin numeron. Kävimme myös läpi näitä ja suurimpia mielipide eroja. Hyvin hyvin opettavaista! 

Vasemmalle suoritus videolta ja oikealla jokaisen äänestyksen jälkeiset tulokset

Työvälineet. Kännykän sovelluksella annoin omat numeroni ja kirjoitin ne tietenkin pöytäkirjaan ylös


Tulokset kohdasta " 5 vaihtoa joka 4. askeleella". Niinkuin näkyy, kirjavat mielipide erot kun liikkessä sattui virheitä! Mites se arvostellaan? Mikä on oikea numero?
Irmeli Summanen ohjasi ja opasti jokaisen liikkeen kohdalla

Onnekseni sain yllättävän lähellä olevat numerot tuomarin kanssa. Samoilla linjoilla siis. Tässä sen kuitenkin näki kuinka kaunes on katsojan silmissä. Numeroissa oli kaikkien osallistujien välillä paljon heittoja välillä! Toisaalta, silloin kun joka asia meni hyvin, siitä oltiin yksimielisiä. Vaikeinta on arvostella sitä "ei niin hyvin mennyttä" suoritusta.

Tässä sen taas näki kuinka paljon oiekasti vaikuttaa numeroon tuomarin sijaintikin. Avotaivutus voi edestä näyttää hyvältä, mutta sivusta kamalalle jos hevonen ei kanna. Avotaivutuksen kuuluu olla kuin tanssia ylämäkeen, ei siis riitä pelkästään liikkuminen taipuneen kolmella uralla! Jos niska painuu matalaksi tai syvälle, se on heti huono numero vaikka muutoin avo olisikin tunnistettavissa.

Yksi pointti tuli myös tuomarin työstä selväksi. Tuomarit eivät ole virheiden metsästäjiä. Välillä kyllä tuntuu siltä, että etsitään ne virheet ja arvostellaan liike sen mukaan. Olen kuitenkin huomannut että mitä korkeammalla tasolla ja mitä kokeneempi tuomari, mielipide erot harvenee ja kaikilla tuomareilla on paremmin sama linja. Kokemus tuo varmuutta tässäkin asiassa.

Tämän tietoiskun yksi pointti oli myös testata tälläistä uutta konseptia millä kouluratsastusta saataisiin myös yleisöystävällisemmäksi. Kännykkään ladattava sovellus jossa voisi itse leikkiä tuomaria reaaliajassa voisi olla hyvinkin mielenkiintoista katsomoon asti. 
Toisaalta, viimeistään siinä vaiheessa ihminen huomaa kuinka vaikeaa kouluradan arvostelu on, ja mikä olikaan loppujenlopuksi oikea numero ko. liikkeelle... ;)

Pakko vielä linkittää tähän blogiinkin loppuun video, joka katsottiin lopuksi ikäänkuin mallisuoritukseksi huippupistein suoritetusta PSG radasta. Tämä varsinainen opetusrata mikä arvosteltiin oli noin 60% arvoinen suoritus virheineen, mutta vertailun vuoksi katsoimme kokonaan (pelkästään Irmeli kertoi videon päälle mitä numeroita antoi mistäkin) PSG suorituksen joka oli todella hyvä.

Kyseessä oli Edward Galin uusi tulevaisuuden lupaus Glock's Zonic ja heidän ensimmäinen esiintyminen PSG radalla. Voittoonhan tämä rata riitti ja prosentit melkein 80% !
Sanokaa mun sanoneen, tässä on tulevaisuuden tähti... Aivan mieletön. Mykistävä hevonen ja vasta 7 vuotias! Edward Gal on todellakin jo moneen kertaan todistanut ratsastustaitonsa tuoden esille näitä mykistäviä hevosia. Tottakai suorituksessa oli välillä nähtävissä pientä jännitystä, mutta kyseessä tosiaan on ratsukon ensimmäinen yhteisesiintyminen, joten täydellisyyttä ei voi odottaa.
Ei muuta kuin haaveleimaan....





Kiitos jälleen Suomen Ratsastajainliitolle tästä tapahtumasta! Suosittelen tätä oikeasti kaikille hevosurheilusta kiinnostuneille. Tänä vuonna oli eniten kävijöitä koskaan, joten toivotaan että ensi vuonna on vielä enemmän kiinnostuneita kävijöitä. Itse en aiemmin viime vuotta ollut kuullutkaan Urheilufoorumista mitään, joten tämän tapahtuman mainostaminen olisi yksi asia mitä tulisi mielestäni lisätä, jotta mahdollisimman moni kuulisi tapahtumasta ja tulisi paikalle.

Ensi vuonna uudestaan! :)

19 kommenttia

  1. En ole ennen kuullut tämmöisestä tapahtumasta. Itse olisin mennyt ehdottomasti tuohon "enemmän terveitä treenipäiviä" tai sitten "ratsastuskenttien pohjatutkimus". Tai no oikeastaan kaikkiin olisin voinut mennä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä! Mainonta tästä tapahtumasta on ollut aika niukkaa! Toivottavasti ensi vuodelle tulee parannus ja tästä tapahtumasta saisi kuulla hyvissä ajoin jotta kävijämäärät olisivat ensi vuonna vielä suuremmat. :) itse jouduin juurikin valitsemaan tuon kouluratsastus arvostelun ja enemmän terveitä treenipäiviä luennon väliltä. Molempiin olisin tahtonut mennä!

      Poista
  2. Ihan jäätävän hieno tuo zonic!

    VastaaPoista
  3. Ihan jäätävän hieno tuo zonic!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä uskomaton. Vielä jännittynyt mutta eiköhän vanhemmiten tule ruutiinia ja itseluottamusta!

      Poista
  4. Ihanii kuvii. Mä jännitin endin komentojia. Vaikka kysyin edelusessä postauksessa et voinko lukee tätä blogii. Ja ilolla ootan vuosien saatossa minkäköhän laisia postauksia keksit. Hyvissä mielin tietty.:) hyvää joulun odotusta teille.:)♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori jos et saa selvää. Mul täris käsi paljon. Anteeks!):

      Poista
  5. Tosi hyvä postaus ja erinomaisesti tiivistetty asia.

    Järkytyin kuitenkin, että jaksat kehua Galin ratsastusta?! Oletko tietämätön, vai välinpitämätön, mitä tulee Galin ratsastukseen ja koulutusmetodeihin? Videolla näkyy jälleen kerran sätkivä vieteri, joka on irvikuva siitä, mihin kouluratsastuksessa pyritään. Olen pahoillani, odotin Sinulta enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..... voi että... :D Odotin sinulta enemmän kommentissasi, mutta näköjään aivottomaksi laukomiseksihan se meni anonyyminä.

      En lähde tuon tason argumentointiin mukaan. :D Pidän myös Dujardinista, Kyrasta etc. Ei sekään väärin ole.

      Jos pidät Galin ratsastusta pahimpana mahdollisena niin etpä ole nähnyt niitä maailman luokan kisaajia jotka sattuneesta syystä eivät kuitenkaan menesty... Saksan EM kisoissakin oli eräs venäläinen rouva, ja sitä ratsastusta ei voinut edes katsoa.

      Poista
  6. Siinä taas järjen jättiläinen anonyymi :'D Anna mun kaikki kestää!

    Sähän Noora itse syyllistyt nyt vähintään rullailuun kun ihailit Galin hienoa hevosta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En todellakaan allekirjoita rollkuria, mutta hieno hevonen on hieno hevonen, aina :D

      Se mitä en voi katsoa, on esim Parzivalin radat...

      Poista
  7. On kyllä hieno hevonen!!

    VastaaPoista
  8. En kestä miten hieno hevonen!!! XD noista niin tulee jotain!
    Ja ps. Ei kovin ahdistuneelta heppa kyllänäytä!! Ihme kommenttej ihmisiltä!! Eiks hemmetti saa olla edes omia mielipiteitä?!? Kaikkia ei voi kuitenkaa miellyttää.

    Ja mölyt vois pitää omassa mahassa ihmiset! Ota kaikilta jotain omalta tuntuvaa itselles ja rakenna oma juttu. Eiks tuol just tästäki jtn lukenu?!? Tais lukijalta mennä ohi, niinku se positiivisuus hommaki..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Mielipiteitä saa olla mutta en arvosta lyttäämistä ja sellaista älytöntä vaahtoamista ja suurentelua. Galin ratsastua on eleetöntä. Kuka oikeasti näkee edes apujen käyttöä häneltä? Rumaa ratsastusta näkee oikeasti paljon lähempänäkin. Esim Aachenissa tosiaan näin erään venäläisen radan, se oli järkyttävää ja niin tuli verta suusta mutta kun ei ollut mikään meganimi niin kukaan ei edes kiinnitä huomiota :p

      Kyllä minäkin toivoisin osaavani istua selässä yhtä huomaamattomasti. Se on eriasia mitä treenimetodeja sitten tahtoo käyttää mutta ihailen kyllä ko. Ratsastajan hiljaista ja vakaata istuntaa. Ei mitään kannuksella kaivamista tai kiskontaa.

      Vihaan kohujen aikaansaamista ja suurentelua! :p mä kyllä tykkään keskustella eri näkemyksistä ihan mielenkiinnolla mutta en ala kuluttamaan energiaani tyhmään laukomiseen suu vaahdossa puskista... :)

      Poista
    2. Ja tosiaan! Niinkuin Aki Riihilahti sanoi, suomalaiset on huonoja sanomaan mitään positiivista toisista.

      Poista
    3. Joo ja suomalaisten on tosi vaikee olla onnellisia toisen hyväne menestyksen puolesta yms. :) huonoja kannustajia!

      Poista
  9. Tuo Zonic on upea kyllä! Toinen hevonen mitä odotan kovasti, että mitä siitä tulee, on vielä 4 -vuotias nuori Totilaksen jälkeläinen ori Glock's Toto Jr, jonka emänisä Desperados! Ihan mieletön sekin, tässä linkki sen tuoreeseen videoon kisasuorituksesta nuorten orien kilpailussa, jos et ole jo nähnyt :) https://www.youtube.com/watch?v=t5qrPtZV-ek

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan tuota Toto Jr:ää nähnyt videolla! Olen nähnyt vain kuvia. Toivottavasti siitä tulisi Toto Sr:n seuraaja... :)

      Tuon juniorin suku kyllä miellyttää. Sieltä tulee Desberados (joka olisi Hertalle vahva kanditaatti btw ;)) ja sitä kautta De Niro, joka on kyllä yksi suosikki, jota toivoisin näkyvän tulevan kilpurin suvussa ;)

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!