Kootussa Ravissa

2. syyskuuta 2015

Pieni pakollinen syysloma

Tämä viikko on mennyt nyt Hertalla tosi kevyesti. Syypää siihen on sädemätä...

Ei onneksi sen vakavempaa. Hertta on ollut nyt todella hyvä ratsastaa, mutta sunnuntaina huomasin että se ei ollut ihan normaalin tuntuinen vastalaukassa oikeaan kierrokseen. Maastakäsin tätä tuskin kukaan huomaa, mutta itse tunnen sen selkään. Muutoin H oli todella rento ja letkeä, mutta sitten oikeaa jalkaa se tuntui hieman varovan. Tallissa tsekkailin jalkaa jo siinä uskossa että "noniin nyt sillä on nivelrikko" (ei onneksi yhtään dramaattista ehhe). Jalka ei ollut yhtään lämmin, mutta kun nostin kavion ylös jo hajusta pystyin päättelemään että sädemätä on tullut takaisin.

Hertta kuulemma heräsi päiväuniltaan tarhassa kun näki mun auton tulevan tietä pitkin tallille, ja heti korvat tötterölle! :D Tietää saapuvien herkkujen kuljettajan!

En ole voinut havaita tätä aikaisemmin sillä Hertallehan laitettiin viime kengityksen aikaan (heinäkuussa) pohjalliset pikaisesti kun se alkoi arkomaan kengityksen jälkeen etusiaan. Arkominen loppui siihen kun kengitystä korjattiin pohjallisten kera, mutta nyt näin märän kesän ansiosta sädemätä on päässyt rauhassa muhimaan oikeassa etusessa pohjallisen alla rauhassa. En kuitenkaan näe sinne kavioon niin en ole voinut tietää.
Nyt kuitenkin huomasin heti että kantapallot olivat turvonneet ja keskeltä kun painoi Hertta vähän aristi säteen kohdalta. Kantapallojen väliin on tullu aika syvä uurre. Yritin pestä sen minkä pystyin harjalla ja vedellä ja lopuksi tungin Hoof Hygiene Liquidia pitkällä "tikulla" niin syvälle kuin sain. Seuraavana päivänä uusin käsittelyn ja nyt on jo selvästi alkanut aine vaikuttaa ainakin niiltä osin mihin yletän hoitamaan aluetta.

Mälsä juttu!
Onneksi kengittäjä tulee jo perjantaina, joten päästään heti tutkailemaan tilannetta.

Valmennus maanantailta jätettiin suosiolla väliin. Vaikka Hertta puhtaasti liikkuukin niin se keskittyy varomaan oikeaa etusta. Emme tahdo sille yhtään epämukavaa oloa, joten vaikka se menisi ja tekisi pää kainalossa hommia, niin ei päästetä!
Kerrankin kun olin hommannut sekä valokuvaajan että videokuvaajan valmennusta kuvaamaan, jotta olisin saanut oikein kunnon valmennuspostauksen niin päästiin kuvaamaan vain alkuverkkaa ja todettiin että antaa olla. :D
Täytyihän se kameran läsnäolo hyödyntää, joten mentiin kokeilemaan onneamme ja yritettiin ottaa Hertasta kuvia tallin lammella.
Muutama hieno ja kaunis kuva saatiinkin, mutta kauhean työn ja tuskan takana se oli! Hertta oikeasti alkaa aina nukkumaan kameran edessä! Silmät alkaa menemään kiinni ja korvat on lerpallaan. Oikea missi!

On se eläin kuitenkin nätti sille päälle halutessaan ;)

 Kaikki kuvat (c) Taru Arola
1
2
3
Tää on mun suosikki! Puhelimen taustakuvaksikin laitoin.
4
Oikeasti tilanne oli tämä noin 99% ajasta.. ;)
Kuvilla saa aika monenlaista illuusiota aikaiseksi kun vain osaa ajoittaa oikein. ;)

16 kommenttia

  1. Nuo teidän kanget on niiiin kauniit! Toki Herttakin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihanat! Todella kevyet ja niskasta jätetty vapaaksi ylimääräisestä paineesta. Niskahihna on ihan samanlainen kuin normaaleissa suitsissa, eikä niin kuin yleensä kangissa että niskassa on ylimääräisiä remmejä. :) Nuo ovat sirot! Dyon on hyvä! :D

      Poista
  2. Kaunis hertta❤ 3 ja 4 kuva on minun mielestäni parhaita:) muistat ehkä kun kerroin sinulle siitä mun liikutusshettiksestä joka on hidas pohkeelle?:) nyt ens elokuussa startataan shettisten sm :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti!! Tosi hieno juttu! Nykyään se on siis reippaampi jalalle? :) Tsemppiä kisoihin!

      Poista
  3. voij 3 & 4 ihaniA!

    VastaaPoista
  4. Kaunis Hertta :) Hmm, pohdiskelin juuri eilen oman ponin vähän outoa liikkumista... Sitten luin tämän postauksen ja tajusin että silläkin sädemätä taitaa aiheuttaa toisen takasen "varomisen". Eli kiitos hyödyllisestä kirjoituksesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sädemätä on tosiaan vähän sellainen salakavala. Periaatteessa ei ole vaarallinen, mutta huomaamatta voi päästä pahaksi ja saada jo jälkeä aikaseks, ja juurikin arkomista tekee. Ei muutakuin nyt hirveä rupeama sen poistamiseks! :D

      Poista
  5. Voi että, munkin ruunalla todettiin sädemätä n. kuukausi sitten. :/ Toi 3. kuva on kans mun lemppari, on se suloinen teräsmummo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Hertalla ei ole ikinä ollut 17 vuoden aikana sädemätää, mutta nyt tänä kesänä sitten... Todella märkä kesä, vaikka Hertta ei ole mutatarhoja yms nähnytkään, niin silti nyt on joku mätäkesä :P Yäk!

      Poista
  6. Neloskuva on ihankuin jostain hevoslehden kannesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiskö ehdottaa Hevoshulluun? :D

      Poista
  7. Hyiii, sädemätä on kyllä yksi kamalimmista hajuista mitä tiiän! :D Kaunis ja kuvauksellinen Hertta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on kyllä, ja ei auta asiaa se valkoinen mätä mitä tursuaa jostain mädästä kohdasta.... :D

      Poista
  8. Just tänään tallilla säikähdin, että ruunanrupsukalla kans sädeogelmia. Ei onneksi ollut! Hertalle rapsutksia ja pikaista paranemista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onneksi! Vaikkei mitään kuoleman vakavaa niin inhottavaa ja turhaa kuitenkin! :D

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!