Kootussa Ravissa

8. heinäkuuta 2018

Sulkutaivutuksia siksakkina


Uusin "temppu" Hansun kanssa tuli suoritettua viime keskiviikkona valmennuksessa, nimittäin sulku siksak ravissa! Enpä ole Hansulla ennen tehnytkään sitä, mutta pakko sanoa että yllättävän helpolta tuntui ja se jopa auttoi meitä parantamaan sulun laatua! 
Olen ennenkin yllättynyt Hansun kanssa. On joku asia tai ohjelmaan kuuluva temppu mitä en ole uskaltanut kokeilla. Treenannut kyllä asioita sen eteen mutten uskaltanut kokeilla miten se "radalla" tulisi. Sitten tulee Riitta ja tekee meille jonkun kuvion/tehtävän ja se onnistuu ihan säntillisesti.. :D Ehkäpä hieman liian turhaan tavoittelen sitä täydellisyyttä kun asioita voisi jo vähän testata eteenkin päin/vaikeammalla tasolla. Ei siihen yritykseen kuole! 

Kuva Taru Arola


Sulku siksakki meni tosiaan yllättävän kivuttomasti. Hansu tekee hienoa sulkua ravissa varsinkin vasemmalle, mutta oikealle vaatii enemmän ponnisteluja multakin että säilytetään se kuuluisa tahti, ja sitten se taivutus ja vieläpä tähän kolmanneksi lisättynä se näyttävyys. Vasemmalle voin vain antaa Hansun mennä, ei mun siinä tarvitse paljoa sitä auttaa. Mutta oikealle joudun kyllä auttamaan. Luonnollista tämäkin tietty. 

Nyt kuitenkin lähdettiin tekemään sulku siksakki ensin niin että helpompi suunta ensin, sitten vaihto vaikeampaan. Sulku siksak on asia joka tulee Inter I... Ja voi pojat siitä tulee meidän bravuuri joskus sanonpa vaan! :D

Tehtiin kuvio siis niin, että kulmasta lähdetään diagonaalin suuntaan vasemmalle sulkua, keskilinjaa ylittäessä ihan hetki suoraan, ja siitä sitten uudella asetuksella kohti oikeaa sulku takaisin uraa kohti. 
Kaikista isoin oivallus oli, että suunnan muutos sujuu paljon helpommon kun keskilinjan suoristuksessa jätän takaosan vasemmalle. Kun tosiaan tulen sulkua vasemmalle (asetus + taivutus vasemmalle) en suoristakaan kuin etuosan. Käännän lavat ja asetuksen uuteen suuntaan oikealle, jätän/jään pitämään takaosaa vasemmalle, ja tästä lähdetään uuteen sulkuun. 

Saan paljon paremmin hallittua lavat ja lapojen hallinta on tärkeää, kyllä se takaosa tulee perässä. 

Jos jäin ratsastamaan takaosaa "uuteen suuntaan" eli heitin sitä oikealle, Hansu olikin jo liian mutkalla oikealle jolloin ulkolapa (vasen lapa) on jo valmiiksi jäänyt kelkasta (ulos, pois linjasta) jolloin Hansu lähtee tulevaan sulkuun liian banaanina lapa ulkona. Sitten kun tätä alan korjaamaan niin tahti menee etc. 

Sama pätee myös ensimmäiseen sulkuun lähtiessä kulmasta. Jätä takaosa, siirrä etuosa sulkuun. Jos kulmassa vien takaosaa sulkuun, se on taas liian banaanina ja ulkolapa jäi taas matkasta. 
Kohta kohdalta:


  1. Kulmassa asetus taivutus läpi, vasemmalle. Huolehdi ulkoavut ja ratsasta lapa-alue edellä tulevaan sulkuun.
  2.  Sulku lähtee. Pidä asetus taivutus. Huolehdi että takaosa seuraa kuitenkin mukana eikä hevonen suoristu.
  3. Keskilinjalle suoristus, LAPOJEN siirto uuteen suuntaan (asetus taivutus seuraa), jätä takaosa kuitenkin vanhaan suuntaan, äläkä työnnä sitä tulevaan suuntaan
  4.  Lähde uuteen sulkuun etuosa (lavat) edellä. Huolehdi vain että takaosa tulee mukana. Älä ratsasta banaania! 
Tämä oli kyllä sellainen ahaa elämys. Vaikka olen miljoonia kertoja mennyt Hertan kanssa radallakin sulku siksakkia, ja vieläpä ihan hyvin numeroin, niin tämä kyllä antoi sellainen tunteen että tuntui että minä ratsastan sen tien ja täysin jokaisen askeleen. Todella smoothia ja sulavaa! 

Nyt on jopa pieni video tunnin lopusta! Tässä videolla viimeiset 5 minuuttia treeneistä mutta onpahan jotain. :D


Tunnilla tehtiin toki muutakin. Jannen treeneistä päällimäisenä on mielessä edelleen a) korvat ja b) taivu. Tehtiin silloin Jannen kanssa volttikahdeksikkoa joten nyt kotona jalostettiin sitä laukkaan niin että tehtiin pääty-ympyrä vastalaukassa, josta vaihdettiin myötälaukka voltille, ja takaisin vastalaukka pääty-ympyrälle. Eli vastalaukka ympyrä on iso, myötälaukka voltti pieni. Kuvio on kuitenkin kahdeksikko. Tämä teki terää Hansulle joka on nyt olevinaan niin laukanvaihtomestari että se alkaa keräämään itseään heti kun laukassa tehdään suunnanvaihtoa. Mulla oli täysi työ pitää Hansu kontrollissa kun se odotti jokaisesta signaalista sitä vaihtoapua. Tässä kohtaa näkee kun se kuumuu ja jää vähän "lyömään" jaloillaan laukantahtia, mutta kyllä se siitä kun tulee sitä hallintalaitteistoa ja kosketuspintaa taas lisää. Tässä pienellä videolla näkyy kuinka se on niin tomerana laukassa kielikeskellä suuta ja mun on vaan pakko vaatia siltä että voin tehdä laukassa kaikkea mutta se ei tarkoita että aina pitäisi vaihtaa. Laukan laatu on toistaiseksi paljon parempi kun Hansu ei suorita jotain tehtävää. Se vielä niin kuumuu tehtävän aikana. Silloin kun vain ratsastana laukkaa, on laukka aika jees jo! Siihen saa ilmaa enemmän alle. Pikkuhiljaa sitä ilmaa laukkaan (ja rentoutta) myös tehtävään. Laukka on huomattavasti parempaa kun hengittää samalla ;)

Lopuksi myös ravissa tehtiin sitä että vaihtelen suuntaa kiemurrellen ja kaarrellen ja Hansun täytyy pysyä puolelta toiselle pehmeänä ja antaa mun koskea uuteen suuntaan tullessa. Välillä se vähän menettää tahtia ja ottaa puolikkaita askelia varsinkin jos kosken jalalla mutta nämä virheaskeleet tulee jäämään kyllä ajan kanssa pois. 
Uusi valmennus onkin sitten jo huomenna poikkeuksellisesti! Hansu lähtee "jalostusreissulle" Saaren klinikalle Mäntsälään tiistaina ja on siellä yötäkin joten valmennus on siirretty sitten maanantaille ettei jää välistä. :)




8 kommenttia

  1. Suluissa mua auttaa ajatus, että lähtee tekemään ensin avoa ja ottaa sitten takapäätä sen verran mukaan kuin pystyi etupäätä kääntämään avoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin selkeyttävä ajatusmalli tuo! Kun muistaisi juuri siirtää hallintalaitteet etuosalle eikä takosalle (mitä yleensä ajattelee sulussa ensimmäisenä)

      Poista
  2. Onko Hansu ihan jalostusori? Onko sillä jälkeläisiä? Hyvä postaus taas! Sun blogi on ihan paras ja kannustan sinua kyllä jatkamaan :) videomateriaali oli kans hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt olisi pikkuhiljaa tarkoitus alkaa Hansua käyttämään enemmänkin kun alkaa paperisota testeineen olla ohi:) sille syntyi 1 varsa tänä kesänä mutta valitettavasti se kuoli tapaturmaisesti joten nyt ei ole varsoja :/

      Poista
  3. Suurkiitos jälleen hyvästä postauksesta!

    Tuskin maltan odottaa että pääsen kokeilemaan tuota sulun ahaa! -elämystäsi käytännössä. Auki kirjoitettuna yksinkertaista ja selkeää, mutta satulassa sitä helposti omalla toiminnallaan vaikeuttaa tekemistä. Saan harjoitella lomani aikana itsenäistä ratsastusta, kun sain suosikkitammani vuokrattua. 😊 Jospa rohkenisimme kokeilla edes lyhyitä sulkupätkiä, itse kovasti tykkään sulusta vaikka sen oikein ratsastaminen minulle onkin haastavaa. Mutta tuo lavat ensin ajatus auttanee paljon!

    Teidän meno paranee kerta kerralta, Hansu on upea 😍.
    Hyviä treenejä ja aurinkoisia päiviä!

    Maarit L. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Jannekin sanoi että se etuosan eli lapojen hallinta ensin, eikä toisinpäin! Useasti sitä vain sulussa ajattelee herkästi että "kiepautanpa tässä takaosan ensin mutkalle" :D

      Poista
  4. Näin viime yönä unta että olin Hansulla koulukisoissa (oon kerran elämässäni ollut ylipäätään kisoissa). Saatiin 70% mutta ei riittänyt ihan ruusukkeille. Oltiin 13. ihan niinkun olen opiskelupaikkajonossa tällähetkellä.:D Oli kiva ratsastaa varsinkin kun vuokraheppa on toisella paikkakunnalla kesälaitumilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee eikä,ihana! :D
      Missäs olit kisoissa koska Suomessa jos 70 rossaa saa niin varmana voittaa! 😂 :D

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!