Kootussa Ravissa

15. kesäkuuta 2018

Muutos kuvina 5 yo vs. 7 yo

Mitä mieltä jos alkaisin tänne bloginkin puolelle jakamaan Hansun muutos ja kehityskuvia aina tietyin väliajoin? Instagramiin näitä aika paljon jaankin mutta en ole tainnut tänne ihan niin samaa tahtia?

Välillä vertailen aina ihan siihen lähtötilanteeseen kuvia ja sitten tyyliin vuoden välein ikäkausittain. Tai vaikka jos huomaan että on tapahtunut joku selvä muutos.
Tämä kuva kuitenkin on nyt se tämänhetkistä tilannetta parhaiten kuvaava.

Ylemmässä kuvassa Hansu siis ensimmäisiä kertoja kun sillä ratsastin, eli aikalailla toukokuu 2016 ja alla uusimmat kuvaukset valmennuksesta toukokuussa 2018.
 Siis koko hevonenhan on ihan eri! Olen jotenkin todella ylpeä tästä kuvasta. Oikeasti. Kerrankin uskallan kehua meitä ja itseäni että mieletön työ! Hevonen on nyt aikuistuneempi ja se alkaa näyttää täysikasvuiselta. Vielä se mun silmissä on ihan juniori, mutta kyllä pakko sanoa että fiksuuntuu kokoajan ;)

Taru Arola on kuvannut nämäkin kuvat. Jo Hertan kanssa Taru on ollut meitä kuvaamassa ekasta valmennuksesta koskaan mitä Hertalla menin ja vielä tänä päivänä hän jaksaa meidän mukana kiertaa kuvailemassa. Ollaan siis tutustuttu Hertan omistajan kautta, hän tykkää harrastaa valokuvausta ja jo silloin vuonna 2007 tuli mielellään meitä kuvailemaan ja sama meno jatkuu. :)
Tarulta löytyy mun kehityksestä hevosineni sellainen arkisto ettei tosikaan! :D


Tämänkin kuvan pohjalta haluan sanoa kaikille sen, että kehitystä tapahtuu vaikkei se siltä aina tuntuisi. Alamäkiä ja ylämäkiä tämä laji on pelkästään, harvoin tasannetta. Ottakaa itsestänne kuvia ratsailla ja laittakaa talteen ja vertailkaa niitä esim vuoden välein! Se asia mikä viime vuonna tuntui "tosi hyvältä" voi tänä vuonna kuvista katsottaessa näyttää "noh, ei niin hyvältä"... Eli kehitystä on tapahtunut. Ja jos tosiaan iskee se epätoivo että ette kehity, niin kun taas katsotte kuvia menneisyyteen, niin voitte jopa nauraa että näytätte paljon paremmalta kuin tuolloin! :D

14 kommenttia

  1. Vau, eihän hevosta meinaa tunnistaa samaksi! Tuo on kyllä totta, että kannattaa vertailla kuvia. Koska rima "hyvälle" nousee kehityksen mukana eikä sitä edes välttämättä ilman kuvia tajuakaan. Ollapa tuollainen luottokuvaaja itselläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, se oma mieltymys hyvälle rimalle tosiaan nousee jatkuvasti. Kehittää omaa silmää myös kun vertailee kuvia. Nykyään esim kun katson joitain hertan kuvia mitä joskus pidin tosi hyvänä niin nyt näyttää esim etupainoiselta (ei tietty kaikki mutta noin esimerkkinä)
      Siinö jo huomaa että oppii katsomaan taas lisää

      Poista
  2. Toivottavasti jaksat jatkaa tämän blogin pitoa loputtomiin. Sulla on niin ihana asenne tehdä tätä ja avata asioita, että moni saisi ottaa oppia. Hienoa työtä olet tehnyt ja mielenkiinnolla seuraan mitä tulevaisuus tuo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Kyllä mä varmasti jatkan tätä niin kauan kun hevostelen ja on lukijoita jotka jaksaa lukea :) Hertan jälkeen tuli joku pieni "masis" bloginkin kanssa koska ratsastuksellisesti pudotus GP asioista nuoren hevosen kanssa tasapainotteluun on niin iso että tuntui jotenkin hakemiselta alkuun että mitä kirjoitettavas mulla muka on koska teen nyt niin perusjuttuja ettei tosikaan. Nyt kuitenkin olen huomannut että lukijoilta palautteen myötä huomaa miten he nauttii enemmän niistä perusjutuista ja kylhän mua kiinnostaa kuitenkin ratsastaa perusjuttuja niin miksei kirjoittaakin. :)

      Poista
  3. Oon ihan samaa mieltä Tanjan kanssa, toivottavasti jatkat sun blogiasi loputtomiin, tätä on älyttömän inspiroivaa ja hienoa lukea! Hansun kanssa olet tehnyt ihan älyttömän työn, täytyy nostaa hattua. Uskomatonta, ei sitä uskoisi samaksi hevoseksi!

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apuaaa ihanaa kiitos :D kyl mä haluan jatkaa koska mulla on pakottava tarve päästä pohtia js analysoimaan kaikkea mitä teen ratsastuksessa joten oiva paikka pohtia niitä tännekin. :)

      En ois itsekään uskonut että Hansu oppii liikkumaan noin! Sillä on hieno ja valtava liike kun sen saa siihen ratsastettua mutta samalla niin kevyt.

      Poista
  4. Mahtava kehitys! Voisitko tehdä vielä "throwbackin" omaan ratsastukseesi jos kuva-arkistoa löytyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Pitääpä katsoa löytyiskö ihan kotoa paperikuvista arkistoa ja sittrn tietty surullisen kuuluisat alkutaipaleen kuvat Hertan kanssa 😀

      Poista
  5. Mieletön muutos, olet tehnyt upeaa työtä!
    Minuakin kiinnostaisi ehdottomasti tuommoinen Nooran kehitys kuvina :D

    VastaaPoista
  6. On se hieno, hyvää työtä!

    VastaaPoista
  7. Hei sä olit Jannen valmennukessa! Postaappas nyt!! :D

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!