Kootussa Ravissa

12. helmikuuta 2017

Ensi viikolla kunnon treeniviikko


Hertta ei ole ollut nyt niin mahtava ratsastaa mitä se tuossa ennen "pakollista" lomaa oli. Tosiaan vajaa 2 viikkoa sitten se sai kiropraktikon käsittelyä heti Ypäjän kisojen jälkeen, ja siitä seurasi lepoilua. Nyt kun olemme taas palailleet treeniin, niin H ei ole mielestäni niin mukava ja elastisen pehmeä mitä se normaalisti on. En tiedä johtuuko käsittelystä vaiko lomasta, mutta eihän se 19 vuotiaalle hevoselle tee hyvää vaan löntystellä. H tuntuu jotenkin jäykältä nyt, joten olen kotona yrittänyt tehdä vain perusjumppaa, enkä ole ollenkaan hinkannut koulua. Perjantaina laitoin kavaletin eteen Hertan ja siinä se hyppäsi sitä kyllä oikein kivasti, rauhassa ja mielissään. Tänään kokeilin vähän piaffia, sekä vaihtoja, ja piruetteja sekä sulkuja. Kaikki se kyllä suorittaa, mutta tuntuu vähän hitaalta.
Onneksi nyt on tulossa tiistaina ja keskiviikkona taas Jannen TDF-valmennukset, josko häneltä saisin apuja ja päästäisiin taas siihen huippuvireeseen. Jannella ja kotivalmentaja Riitalla on kyllä uskomaton psykologinen ote myös ratsastajaan. Melkein aina vaikka kuinka valittaisin kuinka vaikeaa on ollut, tunnilla ei sitten olekaan vaikeaa. Joku maaginen touch niillä valmentajilla on pääkoppaan ja sitäkautta koko kroppaan ja hevoseen.
 Pitää nyt kuitenkin vain mennä hissukseen ja tunnustellen Hertan kanssa. Eiköhän se siitä. En tahtoisi nyt aiheuttaa sille turhaa painetta tai hankaloittaa sen treenejä. Nämä asiat ovat niin vaikeita, että pitää pystyä säilyttämään se hevosen into näihin asioihin. En saa rikkoa nyt Hertan luottamusta vaikeiden asioiden äärellä, ettei se "mene itseensä". Aion sitä nyt sitten hieroa enemmän ja koitan tehdä puomijumppaa ja kavaletteja lisääkin, koska niistä H tykkää ja menee oikein helposti.

Toivon että ti ja ke Keisarinmäessä voitaisiin tehdä asioita, missä saisin Hertan taas kunnolla läpi ja kantamaan rehellisesti. Yleensä Jannen kanssa ollaan hiottu GP liikkeitä läpi, mutta jos vaikka tiistaina tehtäisiin alle perustyötä ja sitten ke katsottaisiin taas liikkeisiin ryhtiä.
Uskoisin myös, että olisi taas Hertan hammashuollon aika. Se on tuntunut nyt liian herkältä suustansa. Kangilla se on tasaisempi, mutta nivelen kanssa se ei ole niin tasainen. Välillä tukeutuu liikaa, ja välillä taas on liian tyhjä. Tämä ei ole Hertalle normaalia, joten täytyy kyllä kurkata sinne suuhun. Samalla kertaa voisi rokottaakin sen niin olisi sitten rokotukset taas kunnossa hyvissä ajoin ennen kuin kausi alkaa. :)

Hansun kanssa on ollut myös vähän vaihtelevaa. Hans on pääsääntöisesti ollut todella kiva ratsastaa, ja kuten sanoin aiemmassa postauksessa, se on oppinut ja babypiaffen alkeita ja vähän babypassagemaisia askelia. Se alkaa löytää kinttunsa, ja se on oppinut sitä kautta nostamaan etuosaansa lisää, toki edelleen jatketaan etuosan noston kanssa. Ei siis niskan, vaan lapa ja säkäalueen noston kanssa. ;)
Nyt kun oli kovat pakkaset niin tänään ainakin Hans oli todella pörheänä ja aluksi ei meinannut työskentelystä tulla yhtään mitään! Se ei kyttäillyt seiniä, mutta se yritti jokaisesta suoristuksesta ottaa menolipun ja lähteä kipittämään eteenpäin. Jos sen olisi antanut vain mennä, olisi kierrokset kasvaneet aika koviksi ja veikkaanpa että olisi maneesia pitkin menty vähän turhan lujaa! :D
Hansu otti vähän hernettä nenään kun ei sitten saanutkaan lähteä miten huvittaa, mutta kyllä se siitä asettui ja rauhottui työntekoonkin. Hansille löytyi vihdoin uusi satula, Prestigen D1, joka on nyt tosi hyvän tuntuinen! Toivottavasti tämä satula pysyy jonkun aikaa, tuppaa nuo nuoret muuttumaan niin kovaa vauhtia.
Hansunkin kanssa olisi ehkä tiedossa pitkästä aikaa valmennusta. Hansun omistaja käy Paulo Bastoksen valmennuksissa (itse kävin kanssa Hertan kanssa viime kesänä kerran ja tykkäsin tosi paljon! ). Nyt ehkä minäkin pääsen Hansun kanssa Paulon valmennukseen maaliskuussa, mutta katsotaan sitä lähempänä miten käytännönjärjestelyt menee.

Toivottavasti H menee yhtä hienosti kuin viimeksi Keisarinmäessä. Se on paikoitellen niin hieno kun päästään samalle viivalle molemmat <3
Kuva Taru Arola

Niin hieno kisatykki!


5 kommenttia

  1. Oon tässä mietiskelly et minkä merkkinen penkki sulla on ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on Albion merkkinen, malli taitsi olla SLK Platinum. :)

      Poista
  2. Hei kerrotko vinkkejä kuinka nostaa hevosen etuosaa enemmän menemättä turhan vaikeisiin koululiikkeisiin? Mun täykkäriruuna kaipailee lisää jumppaa ja pitäis nostaa sitä etuosaa vähän paremmin ratsastaessa. Selkää hän tykkää venyttää ja rakastaa kulkea pitkässä matalassa muodossa. Takajalat aktivoituu hyvin siirtymillä. Mutta etuosan heikkous näkyy ja välillä noiden olkapäiden hallinta on hankalaa, ehkä eniten voimanpuutteen vuoksi ja sit ei jaksa kantaa itseään.

    Vinkit olisi siis erittäin arvostettuja. Onneks on valkku lauantaina 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hertta taas on tosi vaikee saada venyttä, heh, ihan vastalohdat :D

      Pohkeenväistöistä tykkään ja takaosakäännöksistä kun haluan tehdä sellaista "rauhallista" etuosan nostoa. Etuosahan nousee silloinkin hevonen kokoaa, ja ei ole mitään yksittäistä kikka kolmosta millä sen saa. Se kyky kantaa etuosaa kehittyy kun tulee voimaa. :)

      Poista
    2. Niin ja väistössä tarkoitin juuri sitä olkapäiden hallintaa. Oikeasti keskittyy "siirtämään" hevosen "olkapäitä", lapoja. Joskus oikein keskityn näihin.

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!