Kootussa Ravissa

1. joulukuuta 2016

Motivointi

Nyt kun Hertan kanssa ollaan vain kävelty rauhakseltaan, niin olen pistänyt merkille erään asian. Taino, ainahan tämä on ollut läsnä, mutta nyt se oikein korostuu.

Nyt kun emme voi oikeastaan tehdä kunnon työskentelyä muissa askellajeissa kuin käynnissä, olen huomannut kuinka ensimmäisen pelkän kävelyviikon aikana H turhautuu. Se on turhautunut narun päässä olemiseen. Ensimmäiset päivät tämän kolhun jälkeen vain kävelytin sitä riimussa. Aluksi se käveli ihan normaalisti reippaasti itsekseen, mutta jo parin päivän jälkeen huomasin kuinka sen vauhti hiipui ja se alkoi kävelemään mun selän takana. Oikein sillain "plaah!". Päätin nyt tässä alkuviikosta suorittaa 30-60 minuutin käyntisessiot selästä käsin maneesissa. Ajattelin että "luuleepahan tehneensä töitä". 

Mikä eri hevosen käytöksessä kun se pääsi suorittamaan sitä mitä se parhaiten osaa ja mihin se on tottunut, eli Hertan kohdalla työnteko. Tällaiset vilkkaat ja menevät hevoset tuntuvat olevan ihan euforiassa kunnon työskentelyn jälkeen. Hertan kävely oli ihan erilaista kun olin selässä. Heti kun otin ohjia käteen se oikein yritti hipsuttaa raville. Se ei ehkä ollut maailman nopein reagoimaan apuihin, mutta kauhean tohkeissaan se selvästi oli. 

Nyt varsinkin eilen kun otin jo varmaan 2 kierrosta yhteensä ravia pienissä pätkissä, olen taivutellut, väistätellyt, tehnyt ihan vähän leikisti "käyntipiaffia", eli hipsutellut pienin pieniä askelia käynnin ja piaffin rajamailla. Olen tehnyt tosiaan jotain sellaista, että oikeasti vaadin Hertalta herkkyyttä, kuuliaisuutta ja jopa kokoamista. Kokoaminen ei ole tässä tapauksessa kielletty, päinvastoin. Paino pois etujalalta missä tämä ruhje on, on aina vaan parempi. 
Hertta oli niin tohkeissaan. Se oli niin kuulolla, niin kevyt. Ihan liekeissä, vaikka tehtiin vain käynnissä hommia? Olisitte kuulleet kuinka se hörisi kävellessään kun tein pysähdyksiä ja siitä liikkeelle lähtöjä, tai ihan vain pysähdys ja peruutus, niin Hertta hörisee! :D 


Jotain olen tehnyt oikein. Olen saanut Hertan oikeasti motivoitumaan työntekoon, ja nyt kun se ei voi tehdä töitä, sen huomaa että se kaipaisi sitä! Ainahan se on ollut työmyyrä, joten Hertan kohdalla asia on ollut varsin helppoa. Toki, aina, "väärissä käsissä" tämänkin työmotivaation olisi voinut tappaa. Niinkin yksinkertainen ajatus kuin kumman "äänensävyn" valitset hevoselle?
"Ei noin, Ei näin. Ei, Ei, Ei. Kuuntele. Tajuuksä? Teeksä? Haloo??" 

Vai sittenkin:
"Hyvä hyvä, Vähän vielä, just noin! Eih, yritetään uudestaan!" 
Sokeriporkkanaleipäkarkkiruohoihanmikätahansakelpaakunhanannatjotain-hirmu!
Kuvat: Taru Arola 2016 

Hertta on hevonen joka on suorastaan "kiukkuinen" kun sen kanssa "vaan" kävellään. Sitten kun otat ohjat käteen, teet edelleen vain siinä tylsässä käynnissä hommia, mutta annat hevoselle tehtäviä ja se tärkein, tehtävien jälkeen heruu kiitosta, syttyy Hertta ihan tosissaan. Sen jälkeen alkaa nämä hörisemiset. Tällaisen hevosen kanssa on onnistunut hyvin namien kanssa kouluttaminen, mutta erityisen herkkä ja perso Hertta  on ihan vain kehuihinkin. Siinä missä sokeri tai porkkana toimii palkkiona, riittää Hertalle myös usein taputukset ja ääni. Kaikki käy, porkkana ja sokeri ehkä Hertan mielestä kuitenkin mieluisimmat ;)
Herttahan jaksaa tehdä hyvällä motivaatiolla töitä vaikka vuoden jokaisena päivänä. En ole koskaan huomannut että olisi kyllästynyt. Osa hevosista taas vaatii väliin ehdottomasti vaikka maastoilua tai vapaita, että ne haluavat ja jaksavat tehdä töitä. Niitä on niin moneen junaan.

Jokaiselle hevoselle tulisi miettiä se paras tapa motivoida. Kaikki hevoset eivät oikeasti välitä nameista. Hans esimerkiksi! Se kyllä syö porkkanaa, mutta ei se sen perään erityisemmin tee töitä. Hans on kuitenkin todella hyvällä työmoraalilla sekin, mutta olen huomannut että sillekin kelpaa kunnon taputtelut ja rapsuttelut. Hyvin tehdyn tehtävän jälkeen löysän ohjan antaminen ja taputtelu ovat ainakin tähän asti olleet ihan riittävät Hansille. Herttahan nyt vaikka tanssisi yhden kuivan ruisleivän takia, mutta kaikki eivät oikeasti ole niin herkkujen perään. Hans todennäköisesti vain katsoisi leivän palaa kädessä ja miettisi "mitäs sä tolla teet"? Jokaiselle hevoselle tulisi keksiä se paras motivaattori. 

Laiskempi hevonen voi nauttia siitä, että hyvin menneen tehtävän jälkeen siirretään käyntiin ja pidetään tauko. 
Kuumempi ja menevä hevonen voi nauttia siitä kun tehtävän jälkeen annetaan sen laukata vapaammin ympäri kenttää. Sellaista pientä spurttailua!
Myös eri tehtävät voivat vaatia erilaisia palkinto- ja motivaatiokeinoja.
Namit ovat edelleen hyvä keino, mutta esim. laukanvaihdon tai sulkujen opettelua on aika hankala tehdä namien kanssa, joten siinä ehkä parempi tapa on se taputus ja "vaikuttamisen lopettaminen".
Namit toimivat kyllä vallan mainiosti maastakäsittelyssä. Hertta mm. oppi piaffin maasta sokerin voimalla! Ja nykyään mun ei tartte kuin viedä se maneesin seinän viereen ja napsuttaa sormia/maiskuttaa niin se piffaa paikallaan... Ajatuksena Hertalla tietty se sokeri :)

Motivoinnin merkitys kasvaa mitä vaikeampien asioiden kanssa tehdään töitä. Jos motivoinnin on tehnyt alusta asti oikein, eikä hevosen luottamusta rikota myöskään pahan paikan tullen, on kouluttaminen yleensä helppoa ja nopeaa. Täytyy muistaa mikä asia on millekin hevoselle vaikeaa ja kuinka paljon siihen pitää motivoida lisää, vai onko sitä motivaatiota jo tarpeeksi. Nuorelle hevoselle voi olla jo pelkästään tärkeää motivoida se kantamaan ihmistä selässään. Pohkeet eteenpäin vievinä apuina, ja kuolaintuntuman hyväksyminen ovat jo sellaiset asiat mitkä pitää "motivoida" heti ja sekin voi olla tapauksesta riippuen helppoa tai vaikeaa. 
Kun mennään kohti vaikka sitä ihanaa geepeetä, monen hevosen taival katkeaa. Ei välttämättä taidon ja kyvyn puutteeseen, vaan yksinkertaisesti siihen, ettei hevonen välttämättä ymmärrä, tai halua toteuttaa ratsastajan vaatimuksia. Kokoaminen Va B ja siitä ylöspäin on monelle hevoselle se klikki, jossa ne voi sanoa "kiitos ei, miksi tekisin? Tää on aika rankkaa". Kaikista hevosista ei tule GP hevosia, muttei tarvitsekaan. Sen hevosen motivaatio voi olla ihan jossain muussa asiassa. Motivaatiota tosiaan voi parantaa, mutta jos hevosella ei ole luontaista paloa tehdä sitä vaikeatakin asiaa, voi ne vaikeimmat asiat olla liian iso kynnys. Hertta on hevonen joka varmaan jo varsana olisi tehnyt mitä vaan kunhan siltä pyytää, ja nämä hevoset ovatkin erittäin haluttuja kouluhevoseksi. Sanoisinkin että tärkein ominaisuus hyvässä kouluhevosessa on se motivaatio ja työmoraali. Ne eivät kysy "Miksi?" vaan ne kysyvät "Mitä sitten seuraavaksi tehtäisiin!?"
Olen ehkä osassa estehevosista huomannut sitä (näin kärjistetysti), että niillä se motivaatio voi olla vain yksi asia, ja se on se The Este. Ilman esteitä, osa voi olla jopa ihan pystyyn kuolleita ratsastaa  ja niitä "ei kiinnosta" ollenkaan työ, mutta kun laitat sen yhden puomin maneesiin, niin johan korvat nousee pystyyn ja se puomi hypätään korkealta ja kovaa, all in! 
Kouluratsastuksessa hevosella tulisi olla se "All in" meininki ilman esteitä. Tämä nyt tällaisena karkeana vertailuna.

Hevonen joka haluaa tehdä ratsastajan kanssa töitä, on oikea lottovoitto. Osa lankeaa jo heti "ihmisten armoille" ja niiden kanssa on helppo tehdä töitä, mutta myös sellaista hevosta, joka ei ole niin työmyyrä, voi motivoida lisää. Toisaalta, motivoituneen hevosen motivaation voi myös tappaa. Sekin on ihmien vastuulla. 
Motivaatiota voi opettaa, se on viime kädessä aina ratsastajan vastuulla kuinka motivoivaa työtä hän teettää. 

Hans on oikein tyytyväinen kun tehtävän jälkeen vaikka antaa sen ravata vähän reippaammin eteen ja taputtelee. Tekee sellaisen hetken hengähdystauon vähän ilotellen.


Miten te motivoitte hevosianne? Ja mitä varten sitä motivaattoria joskus tarvitsee? 

28 kommenttia

  1. Mun hevonen on luonteeltaan ennemminkin "laiska", tai tää on ehkä vähän väärä sana, parempi olisin mukavuudenhaluinen. Mutta silti siitä huomaa miten paljon se kuitenkin tykkää tehdä töitä! Aina kävelylomien jälkeen jos en ole mennyt moneen päivään selkään, ei se malttaisi pysyä housuissaan ollenkaan kun näkee että kannan satulaa käytävälle! Alkaa hervoton kuopiminen ja steppaaminen ja tällöin mun myös pitää tehdä alkukäynnit taluttaen, koska kun nousee selkään ei hän malta yhtään enää kävellä :D se että hevonen haluaa miellyttää ratsastajaa ja on perso ihan vaan kehuille, on kyllä ihan tosi iso plussa kouluttamisen yhteydessä! Ei tarvitse kun muutaman kerran päästä kehumaan kunnolla oikeaan aikaan halutusta asiasta, niin Late alkaa tarjoamaan sitä ihan itse! Esimerkiksi vaihdot ja "piaffin alkeet" on päästy tekemään tällä tekniikalla! Samoin kun kilpailuverkassa ennen radalle menoa tehdään jotain ihan vaan tosi helppoa ja pääse kehumaan sitä kunnolla ennen radalle menoa, se menee sinne paljon itsevarmempana ja voisi melkein sanoa että 10cm korkeampana, ainakin jos katsotaan sen egoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Kyllä ne hevoset elää kehusta toiseen! Kyllä niilläkin täytyy olla joku syy sille, miksi ne tekevät mitä pyydetään. Hevosella ei ole motivaationa parantaa piaffia entisestään, sitä ei kiinnostaa onko piaffi hyvää vai huonoa. Hevonen tekee asioita palkkion perässä. Piaffi = palkkio. Hevosta ei paljoa kiinnosta onko piaffi laadukas vai huono... :D

      Poista
    2. Täältä ilmoittautuu yksi totaalisen työmyyrän omistaja! Hevosten motivaation tärkeyttä ei voi liikaa näissä hommissa korostaa. Kyseinen hevosenikin paikkaa monta puutettaan sillä, että se jaksaa, viitsii ja haluaa aina vaan iloisena tehdä töitä. Nuorempana se tuli vihaiseksi, jos sillä piti enemmän kun yhden vapaapäivän putkeen, luimistellen ja potkien ilmaan katseli minua karsinastaan huomiota saadakseen :)

      Sulla on Noora tosi hyviä kirjoituksia ja ajatuksia, kiitos niiden jakamisesta :)

      t. Henna

      Poista
    3. Hyvin sanottu tuo että se paikkaa monta puutettaan sillä työmyyrä asenteella. Se TAHTOO tehdä :)

      Hertta on ihan samanlainen. Se on oikeastaan aika "kamala" kun miettii kouluhevosta mutta s vaan tahtoo tehdä, vaikka se on sille tuplasti vaikeampaa kuin viereiselle hyvärakenteiselle. Mutta ei se "hyvä rakenne" välttämättä halua tehdä pyydettyjä asioita, mutta se "tahtotila" kyllä haluaa tehdä :)

      Poista
    4. Nuo Hertan haasteet on yksi syy miksi seuraan kirjoituksiasi. On helppo samaistua ja oppia, kun omallakin lähtökohdat on vaikeammat kuin monella muulla. Meillä haasteita mm. matalaryhtisyys, matalajalkaisuus ja kipittävä ravi... Meillä on haasteiden lisäksi hevosissamme Noora muutakin yhteistä, nimittäin nimen lopussa oleva kirjainyhdistelmä ;)

      T. Henna

      Poista
    5. Oho! Hevosemme ovat siis samasta osoitteesta lähtöisin! :D

      Poista
    6. Jep :)
      Oletko koskaan miettinyt valmentajan uraa? Sinun kaltaisellesi valmentajalle voisi olla kysyntää, kun olet haasteellisista lähtökohdista huolimatta saanut työstettyä noin hienon hevosen! Mitkä muuten koet olleen ne pahimmat pullonkaulat teidän taipaleellanne ja mitkä olivat ne läpimurtotekijät joilla niistä pääsitte yli?

      Poista
    7. Pakko myöntää, että tarkoitus olisi hakea ypäjltä "nimellinen oikeus" valmentajan hommiin. :) pidän tutuilleni kyllä tunteja jo, mutta olisi haaveissa päästä tekemään sitä "oikeasti". Mun oli tarkoitus hakea nyt seuraavassa haussa ypäjälle valmentajakoulutukseen, mutta yllätyin kuinka paljon se kurssi maksaa... toistaiseksi joudun lykkäämään kurssia, kunnes saan rahat kerättyä kasaan. Mutta tulevaisuudessa kyllä!

      Pahin pullonkaula oli ehdottomasti siirtyminen He A luokista Va Bhen. Mulla ei ollut aluksi mitään kösitystä niistä. Ihmeteltiin vaan miksi prosentteja ei tule. Siinä vaiheessa tajuttiin hakea valmentajaa. Ja se onneksi löytyikin heti. Riitta Holopaisella oli vankkaa näyttöä siitä miten poneista asti nostetaan ratsastaja aina GP tasolle asti...

      Suurin pullonkaula niistä He A luokista pois pääsyyn oli se kokoamisasteen roima nousu. Sitten kun oikeasti sai haju mitä se Va b tasolla liikkuminen vaatii, aukesi loppu tie.
      Siirtyminen Va B -> Va A tasolle oli "helppoa" siihen verrattuna. Puhumattakaan aina Inter I tasolle asti, se tuntui helpolta.

      Nyt huomaan toisen pullonkaulan siirtymisessä GP tasoa kohti. Temput ei ole ongelma, vaan oikeasti se kokoamisasteen kasvu jälleen. Toki miellän tämän siirtymän "helpommaksi", mutta kyllä se aikamoinen yllätys oli kuink paljon eneriaa ja voimaa tarvitaan lisää GPhen... se on tosi tosi rankka ohjelma! Ei hyödytä vaikka Hertta osaa jo kaikki GP liikkeet, ne pitöisi vielä jaksaa esittää putkeen ja aikaa ei ole valmistella seuraavaa tehtävää varten. Jos hevonen "lössähtää" jossain kohdassa kesken GP ohjelmaa, ollaan pulassa. Seuraava tehtävä tulee jo ja jokainen tehtävä vaatii kokoamista niin paljon, että "pakan kasaaminen uudelleen" on tosi haastavaa.

      Poista
    8. Lisäyksenä vielä, että arvostan "oppi-äitini" ohjeista eniten sitä rehellisyyttä mikä hänellä on. Hän sanoi mulle ekalls kerrallanihan suoraan mistä kiikastaa ja aina hän sanoo suoraan. Kaikki eivät sitä kestä, mutta fakta on että "hyvähyvällä" ei etene. Mä sain kuulla kunniani monta kertaa (esim. "Sun on ihan turha lähteä kisoihin hakemaan papereihin kommentteja ettei kokoaminen riitä! Mä voin kirjoittaa sulle tähän samaan rahaan valmennuksen yhteydessä ettei se riitä!").
      Mä haluan kuulla suoraan, mutta vaadin tietenkin sen korjausehdotuksen siihen päälle. Sitten menin aina kotiin ja mietin että miten todistan seuraavaa kertaa varten että mähän opin. Mulla oli aina sellainen tunne että laitan luun kurkkuun sille joka epäilee, hyvällä tavalla ;)

      Vaikka sain aina aluksi kuulla kunniani ja multa todellakin otettiin luulot pois, niin se vaan sai mut orientoitumaan. "Mähän näytän että osaan". Sitten vaan treenasin siellä kotikentällä niin paljon että seuraavaan valmennukseen näytin että korjaan tapani.

      Kyllä min valmentaja on nyt vuosien jälkeen myöntänyt, että ensimmäisen kerran kun näki meidät, hän ajatteli "oooookooooo.... tässä on tekemistä". Mutta mähän näytin etten ole "puskratsastaja" ja mä haluan kouluratsastajaksi! :D

      Poista
    9. Sulla on käynyt mäihä kun olet löytänyt teille sopivan valmentajan. Taidat myös tehdä "kotitehtäväsi" aika tarkkaan, eli mikäs tuollaista ratsukkoa valmennellessa :)

      Olis ihan mielettömän mielenkiintoista kuulla, miten käytännössä teit tuon ensimmäisen merkittävän tason noston helpolta vaativalle! Millaiset luontaiset askellajit ja tasapaino Hertalla aloittaessanne oli? Kuinka pääsit alkuun etuosan ratsastamisessa kevyemmäksi?

      Poista
    10. Hertan ehdoton hyvä puolihan on aina ollut se, että se on aikamoinen tahtikone. Tarkoitan että sillä on ollut aika hyvä tasapaino jo aloittaessani sillä. Vaikka en sitä saanut yhtään kantamaan osaamattomuuden vuoksi, niin se osasi kantaa itse itsensä. Se on nuorena koulutettu hyvin. Eli sanotaanko näin, että Hertta kuljetti mut voitosta voittoon siellä he b ja he a tasolla. Se oli sille helppoa. Hertta on myös aina ollut todella kuuliainen ja kevyt. Se liikkuu itse. Se on kevyt suusta. Eli sen kanssa ei tartte isoja apuja! Vaikka aluksi helppissa luokissa Hertta vähän kuskas mua ja riehui radalla, se verotti meidän pisteitä aluksi, mutta sitten kun sain sen edes ruotuun, niin loput oli helppoa :D

      Eli helpointa oli se, että hevosella on oma moottori ja oma tasapaino.

      Sitten tuli eteen se va b. Ei enää riitäkään pikkusievä sipsuttelu tasaisilla teillä.ntarvitaan sitä "gota" ja draivia enemmän. Hevosen täytyy ruveta liikkumaan enemmän läpi kropan ja liikkeestäjän tulee isompaa kun hevonen kokoaa. Eli se meidän tasainen sipsutus ei riittänyt. Suomenhevosethan ovat lyömättömiä he a tasolla tasaisuuden takia, mutta Va B karsii niistä suuren osan pois, koska vielä harva suomenhevonen esitetään koottuna. (Mollaamatta nyt suokkeja yhtään!) . Sama oli Hertan kanssa.

      Aluksi se va b treenaus vaati karkeasti sanottuna takajalkojen jahtaamista. Aluksi musta tuntui ettei tässä ole järkeä, mutta oikeasti valehtelematta jouduimme koville. "Enemmän eteen,meteen, eteen, käytä jalka, reaktio reaktio, anna sen liikkua". Kyllä me aika haipakkaa laitettiin ensin hevonen liikkumaan eteen. Ei siis mitään vauhtia ja juoksemista, vaan oikeasti hevonen pohkeen eteen. Hevosen tulee oikeasti liikkua rehellisesti eteen koko kropan läpi. Vasta sitten kun aloimme jokaisessa askellajissa saada herttaa liikkumaan koko kropan läpi eteen, alkoi ravi ja laukka kasvamaan, etuosa alkoi nousta pois takajalkojen tieltä... jne..

      Eli number one meillä oli: liiku eteen, koko kropan läpi.

      Kun hertta alkoi saamaan voimaa, se alkoi työntämään takaa paremmin ja sitä myötä etuosa nousi tieltä pois. Ravi suureni, laukasta tuli isompaa. Ravi ei enää kipittänyt, vaan se alkoi "harppomaan". Hertalla oli aina hyvä keskiravi, mutta nyt piti saada se "keskiravimanen ravi" normaaliksi raviksi radalla. Suurin yllätys mulle tosiaan oli se, kuinknapaljon kokoaminen vaatii eteenpäin ratsastusta. Aina sitä ajattelinettä koottu on hidasta, mutta ei ei ei...

      Miten tiivistöisin tämän? :D
      Kun takajalat saatiin hereille, Hertta rupesi työntämään kohti kuolainta, jolloin se nosti myös etuosansa. Ei siis mitään etuosan nostelua ilman takajalkojen ratsastusta... :)

      Saiko tästä mun vastauksesta mitään järkevää..? :D mulla on tapana vähän rönsyillä vastauksissa jos innostun :,D

      (Ja pahoittelut typoista jos niitä ilmenee... kirjoitan Ipadilla ja tässä on näyttö vähän rikki.. :) )

      Poista
    11. Se on kovaa hommaa tuo hevosen koulutustason nosto. Omani kanssa välillä mietin että pystyyköhän tää hevonen tähän, onko tätä järkevää edes vaatia siltä. Mutta kun aika taas menee eteenpäin niin ne aikanaan vaikeat uudet jutut muuttuvat helpoiksi vanhoiksi ja tutuiksi itsestäänselvyyksiksi! Kenties sullakin on ollut matkan varrella tän tyyppisiä fiiliksiä?

      Kirjoitat reippaasta eteen ratsastuksesta tuohon tason nostoon liittyen. Tuliko liikelaajuutta automaattisesti lisää voiman lisääntyessä, vai jouduitko muutenkin avittamaan, ettei tarjoa aina vaan kovempaa kipitystä? Millaisia voimaharjoituksia sen kanssa teit? Tää alkaa vähän kuulostaa siltä, että mun pitäis päästä sun valmennukseen :)

      Ei sulla sattuis olemaan videota Hertan menosta silloin kun se oli vielä helpolla tasolla? Olis tosi mielenkiintoista nähdä ja verrata nykytilaan!

      Poista
    12. Mä olen aina sanonut Hertasta jokaisen tason kohdalla Helposta Aasta asti, että "tämä on hertan maksimi taso..." Ja nyt ollaan menossa kohti GP;tä, vaikka sanoin ettei Hertta edes pärjää Va B tasolla... Että älä oikeasti ikinä mieti että pystyykö hevonen. Toki, pitää tietää missä se raja menee, mutta heti jos tuntuu vaikealta jokin uusi asia, ei saa luovuttaa. :)

      Toki vaikka kirjoitan paljon "eteen eteen" niin se ei saa tarkoittaa sitä että hevosta jahdataan ja se juoksee. *Pitäisi saada se hevosen reaktio jalkaan paremmaksi ja se perusliikkuminen "itsenäiseksi". Tarkoitan että hevosen tulisi itse liikkua, eli siis olla pohkeen edessä, eikä tähän tulisi ratsastajan tarvita enää jossain vaiheessa jalkaa "pitääkseen sen siinä". Sitten kun hevonen on pohkeenedessä ja kantaa itse itsensä, reaktiot jalkaan ja puolipidätteisiin tulee nano sekunnissa ja oikein. Jos joskus katsot vaikka korkealla tasolla kisaavia kun he verkkaa, tai menevät rataa, niin hevonen ravaa hyvällä tahdilla, ja sitten näet että ratsastaja käyttää jalkaa, jolloin hevonen reagoi heti koukistamalla takajalkoja lisää. Tämä on se tilanne mihin pyrkiä, eli hevonen liikkuu ihan itse isosti, mutta jos tulee tarve terävöittää askellusta, niin *tak tak* pohje pyytää, ja hevonen reagoi heti tekemällä terävämmän askeleen.

      Se, että hevonen ei lähtisi jalasta ja pohkeesta juurikin kipittämään, hyvä keino on ottaa siirtymät mukaan puolipidätteiden kera. Eli ei vaan "mene mene mene", vaan siirtymiä esim ravin sisällä. Kun tekee "eteen-kiinni" niin usein hevoset automaattisesti alkavat nostaa itseään. Puolipidätteiden ratsastus välissä nimenomaan "kohottaa" hevosta. Tässä olisi yksi aika hyvä havainnollistava video, jonka kertoo meille Emile Faurie, Suomen maajoukkuevalmentaja:
      https://www.youtube.com/watch?v=OWPQN9sBYNc

      Sitten tässä on myös Emileltä loistava video "Miten saada hevonen jalan eteen?"
      https://www.youtube.com/watch?v=c-lCN-g1m1g

      Itseasiassa Hertan ja mun (noloja) alkuelämän videoita löytyy Youtubesta mun tililtä. Jos menet sinne ja laitat "noora peltola" niin löydät mun Youtube sivut missä on paljon videoita monen vuoden ajalta :)
      Tässä kuitenkin esim meidän ensimmäinen Va B tason ohjelma silloin kun aloiteltiin kisailua sillä tasolla, todellakin keskeneräistä, eikä mitenkään kaunista :D Mutta tuossa ollaan enemmänkin siinä He A tasolla. Tämä video on otettu juuri sillä hetkellä kun sitten etsin itselleni valmentajan! Eli tämä on se viimeinen vaihe ennen "käännekohtaa" meidän uralla :P Saatiin jotain 52% tästä radasta. Nätistihän se Hertta tepsuttaa, mutta se ei ole koottu! Silloin se tahdittaa avot ja sulut, kun se valuu etupainoon.

      https://www.youtube.com/watch?v=dP0HX_ScqNc

      Poista
    13. Ja lisähuomiona tuosta meidän ratavideosta ylempää:

      Jos huomaat niin laukanvaihdot ovat epäpuhtaita silloin kun mun pitäisi esittää ne. Tasan takaa tai se hyppää ylöspäin. Tämä on kaikki juurikin sitä, ettei se ole pohkeen edessä ja itse "otan sen liikkeen pois" ennen vaihtoa. Eihän sillä silloin ole tilaa vaihtaa laukkaa!

      Tästä mentiinkin sitten nykyisen valmentajan oppiin. Puoli vuotta se pisti meidän oikeasti töihin. Emme KERTAAKAAN treenannut laukanvaihtoja, mutta seuraavana kesänä kun menimme kisoihin, niin laukanvaihdot olivat puhtaat ja voitettiin meidän eka kansallinen Va B sen jälkeen...

      Eli oikeastaan "kaikki" paranee, kun vain treenaa sen kokoamisen ja perusliikkumisen kuntoon. Temput ei parane hinkkaamalla niitä temppuja... :)

      Poista
    14. Ja vieläkin lisäyksenä; tervetuloa valmennuksiin jos siltä tuntuu! :D

      Voimaharjoituksina muuten tuohon aikaan meillä oli talvisin hangessa ratsastus (tosin ei saa mennä kuin noin 1-2 kertaa viikossa, ettei elastisuus kärsi!). Ja muutenkin voimaa alkoi Hertalle liikkumiseen tulla kun saatiin vähän sitä eteenpäinpyrkimystä parannettua, vaikka Hertta on aina ollut liikkuvainen hevonen, eikä eteenpäin patistettava. Laukkaa varsinkin saimme parannettua "keskilaukkaa pitkällä sivulla lievässä avotaivutuksessa"- harjoitteella. Siinä saa etuosaa kivasti ylös ja sisätakajalkaa alle. Tämä on parantanut Hertan laukkaa hirveästi, nimenomaan voiman kanssa. :)

      Poista
    15. Fauriella on kyllä homma ja ulosanti hallussa. Videoista innoittuneena tein tänään noita "melkein käyntiin" siirtymisiä ja täytyy kyllä sanoa että hevonen tuli niiden kautta niin miellyttäväksi ratsastaa ettei oo tosikaan! Tein myös siirtymisiä askellajin sisällä sinun vinkistäsi ja kyllähän niitä pitäisi muistaa tehdä paljon enemmän, ujuttaa jokunen jokaiseen treeniin! Kyseessä on erittäin eteenpäinpyrkivä hevonen, ja sehän oli ihan tohkeissaan tämmöisistä, oikein odotti että koska saa taas vähän polkaista :) Tammasta oikein huokui tyyneys, kun se oli itsekin niin tyytyväinen avuilla oloonsa. Tiedätkö sen tunteen hevosessa? Ratsastajalle muuten melkoista kuntoilua nuo harjoitukset!

      Katsoin myös sun ja Hertan videoita :) Eihän tuo teidän meno hullumpaa ole ollut alussakaan, mutta kyllä jo muutamasta videosta eron näkee kuinka olette kehittyneet! Olenko oikeassa jos veikkaan, että askellajeista Hertan laukka on kehittynyt eniten? Näytti myös ihan kuin se olisi pyrkinyt ajoittain kuolaimen alle, nykyään tuota ei liene enää tapana? Törmäsin myös videoon "Hertta hyppää" ja vieläkin hykertelen kun se oli niin mainio :) Hertta on kyllä niin sympaattisen näköinen siinä; sillä on ihan täysi yritys päällä ja aivan sikajännää ja kivaa :) Susta näkee monessa asiassa kuinka paljon sä Hertasta tykkäät, ja sekin on aivan ihanaa katseltavaa se :)

      Kiinnostaisiko sua videovalmentaa? Voisin ratsastaa videolla niitä juttuja joissa koen tarvitsevani apua ja selostaa asiaa hieman, ja voisit kommentoida valitsemallasi tavalla, esim. sähköpostilla. Jos kiinnostaa, voisimme jatkaa aiheesta sähköpostitse henna.koskinen@live.fi
      :)

      Poista
    16. Oikeastaan kaikki hevoset joilla ratsastan oikein alkavat odottaa innolla koska saa polkaista rinta rottingilla taas eteenpäin tuossa puolipidäte harjoituksessa! Se on oikeasti tosi hyvä, saisi olla joka päiväistä kauraa :)

      Oletihan oikeassa että Hertan laukka on kehittynyt eniten. Ravi sillä on ollut aina perushyvä, joten laukkaan ollaan keskitytty eniten ja se näkyy :) enhän mä tuolloin edes huomannut jos H valui kuolaimen taa; ja sitä se aika paljon laukassa nimenomaan teki. Enää ei pahemmin ole ongelma, mutta ilmenee jos H jännittyy niin sitten se menee seläsyä lukkoon ja ei tule rehellisesti kuolaimelle. Mutta onneksi se ei ole enää varsinainen ongelma, pikemminkin "huonojen päivien" ongelma.

      Mä voin laittaa sulle sähköpostia niin jatketan siellä :)

      Poista
  2. Itse n. 4kk hevosta kuntouttaneena huomasin myös, miten eri fiiliksellä hevonen lähti "töihin" ja vain "kävelylle". Tällä työt oli käynnissä ohjasajoa ja myöhemmin käynnissä jumppailua selästä käsin. Töihin lähdettäessä käynti oli reipas ja olemus innokas, hommien jälkeen taas hevonen oli rento ja tyytyväinen, olihan hän ollut hommissa. Jos vaan talutteli narunpäässä, hiippaili se jossain seläntakana selvästi tylsistyneenä.

    Tää kaveri on myös kovasti namien perään, oppinut oaljon juttuja namipalkalla ja muutenkin aina ihanan miellyttämisenhaluinen!

    Tsemppiä Hertan kuntoutumiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihan saman huomaan Hertassa, vaikka meillä ei niin pitkää kuntoutumista onneki ole, mutta uskon että ottaa koville noin pitkä kuntoutus! Siksi olisikin kiva kun keksii nimenomaan pääkopalle liikuntaa, ei niinkään pelkälle kropalle. :)

      Poista
  3. Mä muutin sun blogin inspiroimana oman treenityylin tänä syksynä täysin, ja ryhdyin palkkaamaan pienistäkin onnistumisista ensin herkuilla ja sitten suurieleisillä kehuilla ja rapsutuksilla. Johan löytyi estehevosesta koulumoottori! Ennen pysähtyi saman tien, jos oli tilaisuus. Nykysin, kun heitän ohjat pois palkaksi , hevonen vaan kiihdyttää menoa. Se ei ole oikesti mikään kouluratsu rakenteeltaa, mutta on ollut ihana huomata, miten paljon hevosen tekemiseen on tullut iloa, kun itse ymmärsin oikea-aikaisen ja nopean palkan merkityksen. Ennen tätä en myöskään ollut ymmärtänyt, miten vähillä toistoilla hevonen oppii. :) Meidän heppa ei varsinaisesti ole laiska, mutta mukavuudenhaluinen kyllä. Esteille syttyy, mutta koulussa on ollut ongelmia saada hevonen toimimaan omalla moottorilla. No, eipä ole enää, vaikka välillä tuntuu, että me vaan kaahotetaan pitkin maneesia, kun heppa oikein innostuu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon ruvennut tällä tavalla ratsastamaan vuokrahevostani ja ennen aina kaikesta jännittyvä -hevonen on ruvennut työskentelemään rennommin ja jotenkin sellasella paremmalla fiiliksellä. :D Tää näkyy hyppytreeneissäkin selkeesti, sillä on ihan tosi paljon parempi motivaatio ja sellanen halu tehä tehtävät hyvin, mitä siltä on välillä uupunut. Viime hyppärillä hypättiin yhtä vaikeesti hahmotettavaa linjaa, joka ei aluksi ihan onnistunut. Kun yhessä tajuttiin, miten siihen täytyy tulla ja linjan päässä oleva okseri nousi isommaksi, heppa oli ihan korvat hörössä: "kattokaa mä osaan!" Et ei todellakaan kannata aliarvioida hevosen motivoinnin vaikutusta suorituksen tasoon. :)

      Poista
    2. Hienoa!! Juurikin tuo, että muistaa kehu HETI ja vaikkakin pienestä "edesvähän sinne päin" menneestä yrityksestä! :) miksi hevonen jaksaisi edes yrittää kun koko ajan vain nalkutettaisiin?
      "Lisää liää lisää enemmän enemmän enemmän". Ja ilman kehuja välissä. Miksi se yrittäisi toisella kerralla kovemmin jos ensimmäiselläkään kerralla ei tullut kiitosta? Pelkkää napakkaa palautetta vain? :D

      Musta tuntuu että hevoset "metsästää kehuja". Ei ne tosiaan tiedä mikä on hyvä pohkeenväistö ja mikä huono. Ne tietää "teen näin,saan porkkanan, jes" :D

      Itseasiassa yksinkertaista loppujenlopuksi? Ihmiselle saattaa joutua perustelemaan paljon syvällisemmin. "Miksi lukisin koulussa paremmin? Miksi tavoittelisin parempia numeroita kokeista kun läpikin pääsee ilman ponnisteluja?". Ei hevoselle tartte alkaa selittämään "no jos teet paremmin niin saat tavaran X".

      Ihmisellä sisäinen motivaattori vie vaikka seinän läpi, ulkoinen (raha/palkka) ei välttämättä saa samaa ponnistelua aikaan. Hevoselle on mielestäni helpompi istuttaa se sisäinen motivaattori. Ensin ulkoinen motivaattori on se porkkana, mutta aika vähään ne tyytyy, ja pian ne oikeasti tahtoo sen porkkanan ja se on se sisäinen halu. Kohta se sisäinen halu on jo niin että "tahdon miellyttää tuota, siitä tulee hyvä mieli". :) eihän heboset suoraan näin ajattele, mutta jos nyt näin sanoiksi pitää pukea tällaisia ajatuksia!

      Poista
  4. Itse joskus palkitsin hevostani joskus sanalla hyvä ja rapsutin kaulalta ja jos meni oikeen hyvin niin annoin selästä namin(tuli hyvä venytys samalla) mutta sit se meni siihen että kun hän kuuli sanan hyvä niin tuli pysähdys ja käänsi pääs mua kohti sen näkösenä et nami kiitos! :D joten jätin namit pois ja kehun äänellä, rapsutuksin/taputuksin ja annan yleensä hetkeksi pitkät ohjat.

    VastaaPoista
  5. Blogien esittelypostaus #1 on julki, käykäähän lukemassa mielipiteeni blogeistanne!

    Joulukalenteri: Lukemani blogit #1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva arvostelu! Kiitos :) mielekiintoinen blogi muutenkin, jään seuramaan :)

      Poista
  6. Täällä on kaksi kylmäveristä, joita käyn hoitamassa. Vuonolla on oikeastaan pienestä asti ollut hirveän hyvä motivaatio, kun omistaja on tämän omistanut jo vuotiaasta asti ja "kouluttanut" hevosen innostumaan työnteosta. Itsekin pyrin jatkamaan sitä, että enemmänkin kannustetaan tekemään ja runsaat kiitokset kun tulee nappisuoritus ja kehotusta kun ollaan menossa siihen päin. Suomalainen oli hiukan vaikeampi tapaus, varmaan johtuen edellisistä omistajista. Tämä aina yritti livistää siis oikeasti juoksi tai käveli karkuun heti kun tuli tarhaan riimun kanssa. Suomalaine oli ja on edelleen tosi herkkä, mutta opetettu väärin, koska monesti reaktio oli todella voimakas tai reaktiota ei tullut ollenkaan esim. hevonen ei tiennyt mikä oikealle asettuminen oli ja aina kun sai himpun verran asetettua niin kirjaimellisesti yläkautta heitti pään ympäri vasemmalle. Myös puomien kanssa oikeastaan juoksi läpi. Kuitenkin aina kiitin kun päästiin yli puomista/pienestä esteestä puhtaasti ja koulupuolella aina runsaat kehut, kun meni edes sinnepäin. Nyt suomalainen jopa välillä hörisee, kun menee hakemaan. Meinas riimu tipahtaa kädestä, kun se ekan kerran hörisi, kun menin hakemaan ;D Olin ihan, että "mitä sä teet?". Makeaa oli myös kun se ensimmäisen kerran oikeasti kokosi itseään, vaikkakin vain kahdeksi askeleeksi, mutta se tunne kun vain oikeasti voi olla siellä selässä "tekemättä mitään". Tuli kyllä suomalaiselle sellaiset kehut, että huh ja huh. Hänestä on tullut myös estehirmu, ei tarvitse laittaa kuin tolpat ja puomit kentälle niin kyllä olla jo pörheänä. Kohta ollaan kolme vuotta taivallettu yhdessä kummankin kanssa ja todellakin huomaa, että töitä ollaan tehty. Kohti uusia koettelemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hyvä tilanne! Herttakin joskus lähti aina karkuun kun sitä meni hakemaan tarhasta. Nykyään se tulee portille vastaan. Iso juttu!

      Uskon että monet "huonosti käyttäytyvät" hevoset ovat usein vain väärin ymmärrettyjä ja ne eivät vain itsekään tiedä mitä niiltä halutaan.

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!