Kootussa Ravissa

31. toukokuuta 2015

Hyvän hengen talliympäristö

Blogitallin viikkohaasteena on tällä kertaa aiheena kirjoittaa hyvästä tallihengestä ja siitä kuinka meistä jokainen voisi sitä parhaansa mukaan toteuttaa.



Itse pyrin olemaan liittymättä tallilla mihinkään "kuppikuntiin". Tahdon tulla toimeen kaikkien kanssa, enkä tahdo kuulua mihinkään porukkaan. Kaikki eivät pidä kaikista, eikä ole pakko, mutta tahdon tulla toimeen jokaisen kanssa edes sen verran että tallilla viihtyvät kaikki. Jokainen saa omasta puolestani harrastaa miten haluaa, enkä tahdo puuttua toisten tekemisiin. Vaikka minun mielestä hevosta pitää liikuttaa niin ja näin, niin ei minua haittaa, jos jonkun mielestä hevosharrastus on vain harjailua ja hoitamista.
Jokainen siis harrastakoot tavallaan, ja vaikka olisi "eri lajin edustaja", niin toimeen voi silti tulla saman katon alla.

Mielestäni on myös tärkeää, että tallilla moikataan niin tutuille kuin tuntemattomille. 

 Toinen seikka on siisteys. Itselläni on aina ollut pakkomielle olla mahdollisimman vähän häiritsevä ja pyrin olemaan huomaamaton. Tämä ehkä juontaa juuriaan tähän mun alemmuuskopleksiin, sillä olen aina tottunut kisaverkassakin väistelemään muita, ja niin teen kotitallillakin. Olen vähän sellainen "anteeksi kun olen täällä". Olen myös tarkka siitä, että jätän tavarat niin kuin ne olikin "jottei käymistäni tallilla huomata". Jos tallin ovi oli kiinni, laitan sen myös perässäni kiinni niinkuin se oli. Jos se oli raollaan, jätän sen samanlailla raolleen. Nämä ovat pieniä asioita mulle, mutta suuria kuitenkin koko tallille ja muille. Jos lainaan luutaa, se palautuu siihen mistä sen otinkin.
Voin minäkin joskus unohtaa vaikka riimunnarun pesupaikalle, enkä Hertan karsinan oveen, mutta eihän tämä maailmaa kaada, kun kuitenkin yleisesti ottaen tallissa on niin siistiä, ettei se yksi riimunnaru häviä vaikka ei heti olisikaan siinä omalla paikallaan. Kun tallissa on siistiä, pienetkin epäkohdat huomaa!

Osallistukaa itse haasteeseen TÄSTÄ
Palkintoina hienot Sevanonin hevoslasit!
Millainen talli-ilmapiiri teillä lukijoilla on? Miten itse parannatte sitä?

6 kommenttia

  1. Kiva postus! Tallilla jossa minä käyn, ei tervehditä tutuille eikä tuntemattomille ja on muutenki kun kaatopaikka. Hevosilla on todella pinet karsinat ja kaikkee... Haluisin vaihtaa tallia, koska en kestä katsoa niitä säälittäviä heposia mini karsinoissaan, mutta kuitenkin minulla on siellä yksi lemppari joten en sen takia halua vaihtaa tallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulosta tosi ikävältä. Tuollaisessa paikassa on varmasti vaikeaa viihtyä, mutta on totta tuokin että jos sillä on joku niin hyvä hevonen niin pakko on kestää. :) pitää yrittää itse pitää huolta sitten siitä että omalta osaltaan yrittää luoda viihtyisyyttä!

      Poista
  2. Postauksesta poiketen, te olitte Juhmurin kanssa eilen hienoja!! Oli kiva nähdä sun ratsastusta livenä, sä oot vaan niin hyvä :) Onneksi olin verkkavalvojana, ni sain rauhassa seurailla sun eleetöntä ratsastusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Niin olitkin siinä portilla joo :) verkassa Julle olikin vielä hyvä, mutta kun siirryttiin kisakentän puolelle verkkaamaan niin meni kuppi nurin.. :'D päästiin kuitenkin kunnialla maaliin!

      Poista
  3. Bongasin susta kuvia täältä
    http://suvituomela.kuvat.fi/kuvat/2015/2-tason+kouluratsastuskilpailut,+Kellokoski+31.5.2015/Luokka+2/

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!