Kootussa Ravissa

25. toukokuuta 2015

Hertta lomailee


Vähän on nyt ollut hiljaista.
Mulla on ihan älytön kiire ollut nyt töitten ja koulun puolesta, joten en oikein ole ehtinyt koneen ääreen. Oikeastaan en ole ehtinyt koneen ääreen ollenkaan! Kaikki nettielämä on hoitunut puhelimella, ja sillä en ala bloggaamaan. Toisaalta, ei ole oikein ollut mitään blogattavaa. Tai on, mutta haluan panostaa niihin, enkä väsää väkisin paljoa asiaa puhelimen pikkunäppiksillä.

Hertta on nyt viettänyt lomaa rankan kisaputken jälkeen. Vielä viime torstaina kävimme Vihdissä treenaamassa meidän kürin kuntoon, mutta sen jälkeen Hertta heti rokotettiin, joten syystäkin on saanut lomailla. Tänään alkoi myös vihdoin laidunkausi, Hertta tykkää! Olemme käyneet metsäkävelyillä ja kentällä riehumassa, sekä vihreetä syömässä.

Mikäs sen parempaa kuin pyöriä ruuan päällä!
Laitumen Queeni olevinaan!

Hertta ja naapurin boyfriend.
Aidan viereen mennään korvat hörössä keikistelemään, mutta kun ruuna tulee korvat hörössä katselemaan niin häntä vispaa ja ruuna näkee kavion... :D NAISET!
Ajattelin väsätä meidän kürin tekemisestä ihan oman postauksensa. Siitä miten lähdin sen kanssa liikkeelle jne. Musiikit teimme itse, taino oikeastaan Ansku ne teki. Ohjelman tekemiseen sain onneksi ammattilaisen apua. Itse tykkään mun küristä paljon. Siinä tapahtuu hyvällä tahdilla koko ajan, ja siinä on oikeasti aika paljon vaikeusastetta! Ei turhaa haahuilua ympäri kenttää, vaan napakka 4 ja puoliminuuttinen on tiedossa. Musiikki sopii mielestäni tosi hyvin ohjelmaan. En vielä paljasta kaikkea, mutta sanoisinko, että meillä on teemana sellainen iloisuus ja reippaus. Ei mahtipontista ja eeppistä, vaan kevyttä ja etenevän letkeää. Heh, ihankuin arvostelisin viiniä..?

Kuulumisiin myös sen verran, että nyt näyttää siltä että olemme Hertan kanssa debytoimassa hyvin pian meidän ensimmäisissä kansainvälisissä kisoissa! Tästäkin väsään sitten ihan oman postauksensa! :)

Laitan tähän loppuun kuvia viikontakaiselta iltakävelyltä!

Lammella

Käytiin kentällä riehumassa. Mamma odottaa lähtövalmiina
Heh, siellä se vanha mamma Hertta on ilmassa hyppäämässä mielikuvitusesteitä :D
Jos joku ihmettelee noita sieniä kuvassa, niin Riikan puhelimessa oli asetukset kamerassa kohdassa "efektit"... Sieltä sitten pamahti kuvaan sienimetsä.. :D  


Tallin pihalla.

21 kommenttia

  1. Osallistutteko finnderbyyn? :)

    VastaaPoista
  2. haha, sienimetsä! :D ja on tuo Erkylä vaan upee paikka ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä! Sieltä löytyy tuollainen sienimetsäkin ;))

      Poista
  3. Toi tallin piha on aivan sika upee! Voi herttaa kun se on tuommonen vauhti mamma! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa kuvassa kävellään vielä lammelta pois päin, eli tossa tallinpihalla on vielä lampi jossa on kaarisilta... :) aivan ku ulkomailla ois!

      Poista
  4. Huikeen näkönen tuontallin piha! Ja ihania kuvia herrasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *Hertasta (puhelin muuttaa tekstit:(()

      Poista
    2. Toi talli on kyllä paras missä oon ollu. Niin kellon tarkka hoito laituminen ja Hertta viihtyy! Ja viihdyn minäkin.
      Jotenkin päättelin että puhelin taisi olla autmaattisyötöllä, ei Hertta sentään ihan herra ole ;)

      Poista
  5. Ihania noi laidunkuvat! HAHHAHA en kestä tota sienikuvaa, mietin että nyt on kyllä Noora norppanen mennyt ihan sekaisin mutta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuu älä syytä mua! :'D nyt oli kyllä kuvaajalla taiteellista silmää. Ihankuin Hertta hyppis sienien yli! Jotain sieniä se on kyllä syönyt kun päässä vilisee ;)

      Poista
  6. Upea tuo talli! Vau :)
    Tämä sun blogis on kyllä mahtava! Ainut blogi mitä käyn seuraamassa vielä sen jälkeen,kun oma lopetettiin ja harrastus kutakuinkin jäänyt.
    Tsemppiä tuleviin kisoihin ja hyvää kesää :)! Jatka samaan malliin,oot mahtava esimerkki muille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi talli on kyllä ihana. Tuo rakennus on maneesi jonka yhteydessä on uusi talli jossa Hertta asuu :)

      Kiva kuulla että jaksat silti vielä seurata meitä vaikka omaa ponia ei enää olekkaan! Pidä ratsastuskipinä yllä niin ehkä joku päivä on vielä uusi hevonen ;)

      Poista
  7. Voi ihana Hertta-hyppypapu, hän se osaa ottaa ilon irti elämästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Nimenomaan hyppypapu! Ei se ikä paina jaloissa yhtään vielä! Eikä korvien välissäkään :'D

      Poista
  8. Sun blogia on kyllä ihana lukea aina! Toi sienimetsä kuva:D mutta onnea küriin ja kansainvälisiin kisoihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Joo tuo sienimetsä on vähän kyseenalainen efekti, mutta toisaalta sopi juuri tuohon loikkakuvaan... :D

      Poista
  9. Sinut on haastettu! :)
    http://unelmaunessa.blogspot.fi/2015/05/haaste-hevosbloggaajille.html

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva postaus ja ihania kuvia! Mietiskelin muuten, että hyppäätkö enää esteitä välillä silleen " ihan huvin vuoksi"? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä mennä esteitä ja tahtoisin mennä useammin mitä nyt. Pitäisi kyllä ryhdistäytyä hyppäämään taas, talven jälkeen en ole kuin puomeja mennyt. Jos vain pääsen taas tallin esteryhmään osallistumaan (ne on mulle huonoina ajankohtina) niin meen kyllä ihan valvoan silmän alle hyppäämään Hertan kanssa :) Se on kuitenkin kehittynyt siinä reilusti niin se on aika kivaa jo sen kanssa!

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!