Kootussa Ravissa

10. tammikuuta 2015

Hertta on oikea Massa-Make!

Miltä se Hertta näytti syksyllä? 
Kuivalta. 

Tälläiselta:


Kuva elokuun lopulta Ypäjältä
hamh.pic.fi
Muutama päivä sitten Hovikuvaajamme Janna oli kuvailemassa pitkästä aikaa maneesissa. Hertta on periaatteessa vieläkin lepotauolla, mutta kaivettiin kanget kaapista ja alettiin hommiin jos kerta kuvia oli tiedossa!

Hertta oli hieman laiska ratsastaa ja ajattelin ettei kuvista kummallisia tule. Nyt kun kuvat sain käsiini niin olin ihan äimänä!
Jo ensimmäisestä kuvasta huomaa jäätävän muutoksen edelliseen kuvaan ylempänä:



Siis ensinnäkin Hertta on ihan silminnähden saanut lisää massaa ja nimenomaan lihasta! Tämän ongelma kun on ollut pitkään ettei ruoka oikein tartu vaikka syö. Sitten kun syötät enemmän, niin jättää syömättä. Nykyään Hertta oikein huutaa ruuan perään ja ruokahalu on loputon ja näköjään se on alkanut tarttumaankin. Uskoisin että treenikin on oikeanlaista nykyään. Paljon ollaan tehty töitä oikean kokoamisen kanssa (vielä on paljon tekemistä toki lisää) mutta nyt se kyykkääminen alkaa näkyä ulkomuodossa.
Toisekseen joissakin kuvissa näkee kuinka Hertta oikeasti yrittää polkea alleen ja lyhentää sitä kilometrin mittaista runkoaan. Yhtäkkiä se pitkärunkoinen ja takakorkea hevonen on hävinnyt johonkin ja kuvissa näkyy joku rautias kouluhevonen?!

Pakko mun on uskoa. jotain on tehty oikein ja syksyn treeni näkyy! Vielä olisi muutama kuukausi aikaa treenata tulevia kisakoitoksia varten! =)








Mihin se pitkärunko ja takakorkeus katosi? :D Kyllä Herttakin pystyy jo kokoamaan laukkaa paljon!



Punnertaapunnertaa. Hetki ennen kun ollaan siirtymässä piruettilaukasta ulos.
Hertan piaffia <3
Vähän taidetta ;)
Välillä saadaan jo aika hyviä piaffiaskelia, eikä vain "ravin pomppimista paikallaan".

Kyllä mun silmää miellyttää enemmän nykyinen ulkomuoto kuin tuo vanha! Vai mitä mieltä? :)
Hertta on juuri kääntynyt 17 vuotiaaksi ja se vain paranee kokoajan! <3


*Kaikki maneesikuvat on ottanut  Janna-Mari Pehkonen

53 kommenttia

  1. Vautsi, on kyllä hienossa kunnossa :) Kuinka kauan uskot Hertalla olevan vielä aktiivisia kisavuosia edessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo se vähän riippuu haluaako Hertan omistaja sen kuinka äkkiä takaisin itselleen (varsanteko hommiin?). :)
      Jos Herttaa ei haluta takaisin heti varsoja tekemään, niin mun mielestä kyllä sillä varmasti sinne about 20 vuotiaaksi voisi ihan hyvin kilpailla, jos se siis pysyy kunnossa, eikä taso laske. Toki nytkin kokoajan menen enemmän ja enemmän siihen, etten joka kisoja piiperrä, vaan alan enemmän valitsemaan tärkeämpiä kisoja. Vähän jo hevosta säästellen, mutta toki täydessä treenissä. Eli eiköhän nyt ainakin ensi kausi ja miksei sitä seuraavakin?
      koko ajan joudun miettimään Hertalle seuraajaa... Vähän tässä hevosmarkkinoita silmällä pitelenkin. :)

      Ikä on vain numeroita, ja en haluaisi että hevonen vain laitetaan eläkkeelle koska se on XX vanha! Hevoset pysyvät kunnossa ja terveinä liikunnalla. Tässä pitää muistaa hevosen kunto ja terveys. Hertta on ainakin nyt niin hyvässä iskussa, ettei tulisi mieleenkään eläkepäivät. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. jep! 8-) Kerrankin jopa minä katselen kuvia ja mietin "ei lisättävää" :D

      Poista
  3. Tosi hienosti saanut kyllä massaa :) näyttää nyt nuoremmalta kuin tuossa ekassa syksyn kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten näyttääkin! Vaikka vaan kokoajan vanhenee... ;)

      Kait sillä on nyt kaikki hyvin, kun näyttää paremmalta kuin aiemmin :)

      Poista
    2. Hertta vain nuortuu vanhetessaan.. :D

      Poista
  4. Hertta on kyllä loistavassa kunnossa! :) omalla ponillakin kisattiin muistaakseeni 23-vuotiaaks asti koulua ennenkö vanha jalkavaiva uusiutui ja poni jäi kevyelle käytölle ja nyt poni on melkein kolmekymmentä ja energiaa on vaikka mihin :D että kyllä se ikä vaan on numero :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Hevosen mukaan kisailu :)

      Mutta aivan varmasti ponisi pitkän iän ja hyvän kunnon takana on jatkuva liikunta. Liian monesti olen todistanut sitä, kun kisahevonen jätetään "eläkkeelle" = liikutus loppuu, niin ne ovat montussa muutamassa vuodessa kun kunto romahtaa :/

      Poista
  5. Aivan loistavia kuvia! Kun katon noita uusia kuvia ja Herttaa niissä,niin hy ettei kuola valu. :p toi treenaaminen ja Hertan lisääntynyt lihaskunto motivoi miua itteeni treenaamaan enemmän ja myös yrittää treenata hepalle lihasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos terveellä hevosella ruoka ja treeni on oikeassa suhteessa niin varmasti muutosta tapahtuu :)
      Loppujen lopuksi ei tähänkään mennyt kovin kauaa, kuvien välillä on 4 kuukautta aikaa! Toki lihas ei hetkessä rakennu, mutta en väitäkkään että Hertta olisi valmis vielä. :)

      Lihas on siinä mielessä kiva aine, että se kyllä vastaa oikeaan treeniin ja ruokaan!

      Poista
  6. Katoin just äsken sen sun piaffivideon, ja siitä pistin jo merkille, että näin amatöörinkin silmään Hertta näyttää tällä hetkellä tosi kivalle! Teet kyllä tosi hienoa työtä, toivottavasti saatte nauttia toisistanne vielä pitkään. (':

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan sen videon vielä tännekkin jossain vaiheessa kunhan ennätä tehdä siitä jonkun kivan koostevideon. :) Kiva jos se välittyi heti videoltakin että se on nyt hyvällä mallilla :)

      Poista
  7. Hienon näköinen Hertta :) Vuosia varmasti edessä tosi monia tuossa kunnossa! Onko sulla vinkkiä miten saada tamman kyljet notkeiksi? Kun kyljet on jäykät niin on pohkeen takana. Hankala saada sieltä pois kun alkaa jumittaa ettei halua. Onko sulla myös siihen joku vinkki miten saada nopeasti reagoimaan pohkeelle? Fella tahtoo alussa olla tosi hidas pohkeelle, työskentelyn kautta sitten lopussa on läpi ja pohkeen edessä. Kiitos: )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellisesti sanottunahan hevonen ei oikeasti kovinkaan paljoa taivu kyljistään, mutta tietenkin kuvainnollisesti halutaan että niillä olisi "notkeat" kyljet ja ne reagoisivat herkästi niillä. :)

      Yleensä aika moni hepo on yllättäen pohkeen takana. Niinkuin sanoit, treenin edetessä se sieltä tulee läpi ja siirtyy pohkeen eteen, mutta tätä nopeuttaaksesi täytyy olla aina johdonmukainen.
      Vaadit siis todellakin aina reaktiota pohkeesta. Ihan jo vaikka alkukäynneissä pitkin ohjin mikään ei estä antamasta pohkeilla merkkiä että "nyt eteen". Jos reaktiota ei tapahdu niin uudestaan ja kunnolla. Kun reaktio tulee niin toki heti kiitos ja ei vaikuteta. Reaktio voi olla mitä tahansa kunhan se lähtee jalasta eteenpäin edes hetkellisesti! Ei siis väliä rikkooko se raville, niin kehu silti! Se reagoi pohkeeseesi oikein.
      Ota joskus ihan sellainen "tehokuuri" pohkeen käytöstä, että mitään muuta et vaadi kuin reaktion pohkeesta ETEEN. En tarkoita että ajat lisää vauhtia, vaan aina kun tuntuu että hevonen hiipuu, niin pohje terävöittää. Muista potkukelkkailmiö! :)

      Tahtoisin että hevonen olisi niin paljon jo pohkeen edessä ja liikkua itse eteen, että mun tekisi mieli alkaa tekemään puolipidätteitä miljoona. Sitä tunnetta haen.
      Mikään ei ole kamalampaa kuin ratsastaa hevosella jota tuntuu joutuvan joka ikisellä askeleella pumppaamaan eteen ja reagoimaan. Jotta tälläistä ei pääse tapahtumaan, täytyy todellakin käyttää mieluummin kerralla kunnolla jalkaa ja jättää hevonen rauhaan, kuin että koko ajan vain vähän. Näin opetetaan vain turta hevonen jonka ei tarvitse reagoida mihinkään.

      Sulla täytyy tietenkin olla itselläsi nopea pohje, jotta hevonen voi tehdä nopean reaktion sille. Nopea pohje sanoo "nopeat takajalat hophop". Kun hevonen reagoi terävästi niin nopeasti myös muista lopettaa vaikuttaminen ja antaa hevosen olla. Sitten kun tuntuu että taas ollaan hitaalla niin nopea pohje--> nopea reaktio HETI, NYT, ei huomenna.

      Ole napakka ja johdonmukainen, mutta armollinen. :) Tsemppiä treeneihin!

      Poista
  8. VAU! aikamoisen lihaskimpun oot saanut Hertasta tehtyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä kun aina väitin vastaan valmentajalle "ei tälle saa lihaksia ikinä kun ei mikään tartu" :D En vaan tainnut ruokkia kunnolla ja treenata oikein... hupsista!

      Poista
  9. Voi eikä kuinka hieno! <3_<3

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Täytyy kyllä nyt olla tyytyväinen ja toivoa että tämä pysyy :)

      Poista
  11. Samaa mieltä, ikä on pelkkä numero. Entinen ponini on nyt 30 vuotias ja on yhä perusterve ja käy lastentunneilla ja jopa hyppää esteitä. Myös tuttuni poni on 30 vuotias ja hyppää kisoissa 80cm ja pääsee helposti isompia.

    Se on ihan ihmisestä kiinni kuinka on osannut säästää hevosta ja pitää sen mielen virkeänä.

    Ja tosiaan, Hertta on kyllä oikea lihaskimppu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Ponisi on kyllä aikamoinen teräsmummo/pappa. :) Harvemmin tuossa iässä tapaa aktiivisessa liikutuksessa olevia! Mutta edelleen, olen sitä mieltä että hevonen on luotu liikumaan ja liike pitää sen terveenä.

      Poista
  12. Hertta on kyllä upeassa kunnossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoinkin voin katsoa sitä tyytyväisenä, eikä tarvitse miettiä "voi kun se on tollainen ja tälläinen..." :)

      Poista
  13. Upea Hertta ja myös sinä! Tosi kiva, kun oli paljon kuvia ja kyllä vaan huomasi eron ensimmäiseen kuvaan verrattuna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse katsoin näitä kuvia ja totesin että Hertta on saanut massaa ja ihankuin olisin minäkin xD Vaikka vaaka ei ole heilahtanut mihinkään kesän jäljiltä... Noh, pitää antaa armoa talvivaatteet päällä... :D (köhköh, kyllä lenkkipolut nyt kutsuu!)

      Saatan saada seuraavasta valmennuksesta lisää tälläisiä kuvia....... .:)

      Poista
    2. Heh! ;) Mä en kyllä nähnyt sussa mitään moitittavaa :)

      Poista
  14. Hieno ratsukko, hieno Hertta! :)

    VastaaPoista
  15. Älä näytä Noora noin vakavalta ;)

    VastaaPoista
  16. Hienosti on saanut "fyllinkiä" oikeisiin paikkoihin! Olet sinä vain taitava ratsastaja! :) Kirjoitin muuten tänne joitakin viikkoja sitten hevosesta, joka on niin sairaan vino, että se kaatuu rajusti sisäpohjetta vasten ja valuu uralta kaksi metriä sisäänpäin, vaikka yrittäisi ratsastaa suoraan. No, olen jatkanut sen ratsastamista lähes päivittäin, se on alkanut kantaa itseään jo ihan kohtuullisesti ja esittänyt jopa kauniit alkeisvastalaukat loivalla kiemuralla hyvässä tasapainossa! :D Onnistumiset saavat aina niin hyvän fiiliksen ja hirveästi motivaatiota jatkaa eteenpäin. Kauheasti jokaiselta hevoselta voi ammentaa oppia, kun vain tarttuu tilaisuuteen. :) Hyviä talvitreenijatkoja sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Palkitsevaa kun työ tuottaa tulosta! Pienikin positiivinen asia kehityksessä auttaa oikeasti jatkamaan. Kohta ne vanhat onnistumisen tunteet tuntuu itsestään selvyydeltä ja voi portit aukeavat uusin ahaa elämyksiin joita voi ottaa vastaan. Sitä kutsutaan kehittymiseksi ;) Enää ei vanha olekaan temppu eikä mikään!

      Vinous asiat ovat yksi mielenkiintoisimpia asioita mitä mua kiinnostaa. Liittyy niin paljon hevosen fysiologiaan. Tykkään miettiä "mikä jalka heikko, mikä vaikuttaa mihinkin, miksi toi kylki ei kanna" jne. Ja todella palkitsevaa on kun saa vinon hevosen suoristumaan pikkuhiljaa! silloin oikeasti siellä kropassa on alkanut tapahtumaan niin että hevosen oikeanlainen liikkuminen alkaa hahmottua :)

      Hevoset eivät ole vinoja tahallaan, ei niiden vain tarvitse tuolla luonnossa sitä korjailla. Ne laiduntavat onnellisena läpeensä vinoina jos sallitaan! Me ihmiset tahdomme niiden kulkevan suoraan ja kuormittavansa itseään tasaisesti. Ratsastus voi parhaimmillaan olla sitä parasta fysioterapiaa hevosellekkin :)

      Poista
  17. Hieno muutos! Mietin miksi se nyt on noin muuttunut, niin ensimmäisenä tulee onko heinä laadukkaampaa kuin aiemmin tai onko ruokinta muuttunut muuten paljonkin? Toki sinun ratsastustyyli on muuttunut eli Hertta joutuu oikeasti käyttämään itseään eikä mene kuin wc-ankka niin kuin aiemmin eli varmasti näiden yhteisvaikutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olet täysin oikeassa että osasyynä varmasti se, että oikeasti olen jättänyt temput sikseen ja miettinyt sitä rehellistä kulkemista selänläpi. En enää halua sitä WC ankkaa (vaikka kyllä edelleen välillä se yrittää tulla esiin, mutta muutos ei käy nopeasti) vaan oikeasti "selkä ylös niska alas"!

      Tuon ekan kuvan aikana Hertta oli juuri lopetellut laiduntamista ja silloinen heinä ei ollut kovin hyvää. Se söi niitettyä eli tuoretta ja kuivaheinää. Ravintoarvot eivät olleet kovin korkeat eikä se heinä oikein maistunut Hertalle. Se jätti aika paljon syömättä heiniä, mikä luonnollisesti tarkoittaa sitä ettei se edes suostunut syömään sitä 10 kiloa heinää mikä sille oli määrätty.

      Hertta lähti hyvin nopeasti pyöristymään kun heinä vaihtui. Mukaan tuli hyvä säilöheinä jota Hertta tykkäsi syödä ja se oli todella hyvää ravintoarvoiltaan. Se pyöristyi nopeasti, mutta tietenkin lihasta tämä ei ollut. Nyt kun heinä on edellee laadukasta niin alkaa ne lihaksetkin kasvaa.
      Väkkäreinä H on saanut koko ajan peacemakeria 3 litraa päivässä. Sitä en halunnut alkaa nostaa. Aloin syöttämään Greenline + pellavarouhe+ rypsiöljy-puuron kerran päivässä, usein ratsastuksen jälkeen. Näin H sai lisäenergiaa öljyn muodossa sekä mahalle hyvää tekevää pellavaa ja alfa-alfaa.
      Tällä kombolla Hertta menee edelleen! Suurin syy on tietenkin heinän laatu, ei niinkään määrä. :)

      Poista
    2. Niin ja siis haluan tarkentaa, että jos jotain tahtoisin alkaa lisäämään ruokintaan, niin heinän määrä on tietenkin ratkaiseva. Tällä ruokinnalla H on saavuttanut tuon kunnon, joten en sitä ala nyt muuttamaan. Jos se vaikka kisakaudelle taas laihtuisi, niin heinän määrää lisäisin. Tosin se pääsee kesällä myös laiduntamaan. :)

      Poista
  18. Hyvältä näyttää! Lohduttavaa, eli meidänkin pitkärunkoisella kouluhepalla on mahdollisuuksia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onon! :D jaksan aina katsoa youtubeta Blue Hors Matinen GP suorituksia. Pitkärunkoinen tamma ja kamala rakennekukkane, mutta siinä se haluaa tehdä GPtä niin sehän tekee! :)

      Poista
  19. Ihan huomattava ero noissa kuvissa! On kyllö hyväs kunnossa! Täytyy itekki vaa treenaa aktiivisesti ni kyl se sieltä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sieltä tulee :) juusokin on jo nyt saanut paljon lisää massaa kesästä, vaikkei talvikarvan alta sitä aina huomaisi ;)

      Poista
  20. Todellakin, Hertta näyttää paljon nuoremmalta nyt massavampana!! Ja teidän piaffi-video instassa, tosi hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitan saada pitemmän piaffivideon tänne bloginkin puolelle mikä instassa oli :) siitä tuli tosi suosittu! :D

      Poista
  21. Hertta näyttää nykyisin aivan upealle! Hyvää työtä olet tehnyt :)
    Oisiko sinulla muuten vinkkejä lisättyyn raviin, kun hevonen ei lähde millään askelta pidentämään vaan lähtee vaan lyhyillä askeleilla nopeammin eteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos hepo lähtee kipittämään, niin sillä ei ole painoa tarpeeksi takajaloilla. Toisinsanoen se ei ole tarpeeksi koottu ja lisätty ravi on liike jossa tarvitaan jo todella paljon kokoamista (kokoaminen ei ole hidasta vaikka monet luulevat, kokoaminen on tapa liikkua ja kantaa).

      Mulla on keskiaskellajeista tuolla treenivinkeissä vanhempi teksti niiden ratsastamisesta, kokeile käydä lukaisemassa sieltä :)
      Lisättyäravia ei ratsasteta vain ajattelemalla eteenpäin. Uskon että saat esim keskiravia pikkuhiljaa kun saat enemmän painoa takaosalle ja hevonen on rehellisesti läpi perusravissa. Näin netissä on hyvin vaikea neuvoa. Valmentajan avulla varmasti saat apua :)

      Poista
  22. Massa-Make :D Hih, olet ihana, ja Hertta vaikuttaa aivan mahtavalta hevoselta! Se on onnekas kun on löytänyt sinut ratsastajakseen.
    T. Karoliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mahtava! Vaikka sen kanssa on välillä niin vaikeaa kun se on vähänen sellainen teatraalinen äkkipikainen tamma, niin nyt kun on päässyt sen kanssa niin tutuksi, että oikeastaan jo sen ilmeestä näen millainen se on ratsastaa sinö päivänä, niin elämä on helpottunut. Oonhan mä sillä jo 7 vuotta mennyt! Jo oli aikanin päästä sen ajatusmaailmaan käsiks :D

      Välillä harmittaa ettei Hertta päässyt heti nuorena jonku kokeneen kouluratsastajan treeniin vaan joutui eri ihmisten kokeiluje jälkeen mulle, ridakoululaisen he b ratsastajan käsiin. Siitä olisi ihan hyvin voinut tulla GPhevonen Suomeen!

      Poista
    2. Tällä polulla ja sinun kanssasi Hertta on saanut viettää hevosen elämää JA näyttää mihin pystyy, joten ei kai parempaa voisi toivoa :)
      T. Karoliina

      Poista
  23. Kylläpä se on hienossa kunnossa nyt! Upea. Hehe, kun vertaa tuohon vanhaan kuvaan voisi melkein luulla siinä olevan joku ravurinrupsukka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa että näyttää lämpöiseltä enemmän! :D

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!