Kootussa Ravissa

26. heinäkuuta 2014

Vieraissa

Kävin tuossa muutama viikko sitten kaverini uuden hevosen selässä. En vain ole ehtinyt postausta väsätä, mutta nyt sitten lauantai-iltana pitkän tallipäivän jälkeen ehdin kuin ehdinkin! Nyt on ollut muutama muukin uusi ratsastettava kesän mittaan sen mitä töitten ja Hertan lomassa ehdin ottamaan. Tykkään näistä puuhista!

Kyseessä on 9 vuotias virolainen hyvä sukuinen ruuna, Juuso. Tai Juustoksi myös kutsuttu.. ;)
Se on ollut estehevosena elämänsä, mutta on kyllä laadukkaasti liikkuva myös, joten tästä saa koulupuolelle myös hyvän pelin! Tällä hetkellä Juusto kasvattaa lihasmassaa ja kuntoa. Siitä näkee että sillä on lähinnä vain hypätty, joten sileän puoli on hieman jäänyt vähemmälle. Tämä kuitenkin oppii todella nopeaan ja haluaa miellyttää. Meitsi tykkäsi tosi paljon!
Huomaa hyvin kuinka on vähän vaikeampaa istua hyvin hevosen selässä, joka on vielä voimaton ja tahti vaihtelee. Tässä huomaa kuinka tärkeää tahti ja tasapaino on hevoselle ja ratsastajalle. Ilman sitä on ihan turha haaveilla nätistä istunnasta ja hyvästä liikkumisesta!
Kunhan tahdin ja tasapainon saa tälle hevoselle kuntoon ja pohkeen edessä liikkumisen, niin kohta pystyykin tekemään mitä vaan. :)

Opettaa kyllä tosi paljon myös itselleni käydä vieraiden hevosten selässä. Kaikki eivät toimikkaan samoilla nappuloilla kuten Hertta, joten kyllä tässä saa paljon perspektiiviä. Taitaa olla niin että minä opin uusista hevosista enemmän kuin ne minusta. :P






En paljoa istunut harjoitusraviin, sillä haluan ensin saada hevosen liikkumaan pohkeen edessä. Mieluummin siis kevennän, jotten itse häiritse vahingossakaan eteenpäin liikkumista









25 kommenttia

  1. Jaa että ihan ratsuttajaksi itseäsi tituleeraat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MISSÄ vaiheessa mä näin sanoin?! :D

      Poista
    2. Kuulostaa jonkun kateellisen kommentilta :)

      Poista
    3. Voi luoja, että joku on nyt vetäny palkokasvin sinne minne se ei kuulu.. :D

      Hyvännäköistä menoa teillä! Sä vaikutat just semmoselta ratsastajalta, joka saisi aasinkin kulkemaan nätisti! :)

      Poista
    4. Juuu nyt kyllä uskallan itsekin sanoa (sillä uhalla että hötönetissä on kohta topa "bloggaajat ei kestä asiallista kritiikkiä!!!") että nyt taitaa jotain kaivaa kateus ja pahasti.. :D vaikken tajua mistä, siitä että joku päästää mut omansa selkään?

      Poista
    5. Vaikka Noora ei ole ratsuttaja ja minä olen anonyymi, päästäisin Nooran koska vain hevoseni selkään ja voisin siitä jopa maksaakin. :) sen verran taitava hän on ja omalla hevosellani on paljon saman tyyppisiä haasteita kuin Hertalla (eri tasolla vain).
      M

      Poista
    6. Kiitos kivasta kommentista :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiva kuulla. :) Tosiaan ekaa kertaa tämän selässä, aion kyllä mennä tulevaisuudessakin!

      Poista
  3. Älä murehdi, minuakin kutsutaan pilkallaan ratsuttajaksi vaikka en ole milloinkaan näin väittänyt. :D vaan sen takia että olen saanut ekan nuoren itselleni. Kateelliset jaksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään se meinaa sitten ratsuttajaa jos menee hevosella "jota opettaa"... :D

      Poista
  4. Hei Jero kaipasi taas sun opastusta! Kun vaan kerkeät ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäpä akan raivaamaan kalenteria! :D

      Poista
    2. Siis alan; tottakai... :D

      Poista
  5. Haha tuo ensimmäinen kommentti! :D upeaa menoa jälleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuu kyllä taas saa anonyymeiltä viihdettä kerrakseen! :D

      Poista
  6. Saatko kirjoittaa blogiin niistä parista ratsastettavasta joista mainitsit? Olisi nimittäin kiva kuulla minkä laiset pollet kyseessä ja mitä niiden kanssa teet.

    VastaaPoista
  7. Hienon näköinen hevonen! Ja sä ratsastat todella hyvin! :)
    suomenhevostamma.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuso kiittää! Hän on kovin hieno ruuna :)

      Poista
  8. Voi miten hienosti tuo kulkee! Kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tykkään myös itse paljon! Ja nimenomaan kulkee mielellään ja luonnostaan kevyesti ja ylämäkeen. Tästä saa kyllä kouluhevosen! Tmä on läheistä sukua Emma Kanervan olympiahevoselle Sini Spiritille :)

      Poista
  9. Hahaaa,naamattomat vauhissa!:D yhdyn edellisiin,varmasti saat aasinki menemää hienosti! :) voisin kyllä päästää sut miunki laaman selkää vähä opettamaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eheeen mä nyt mitenkää kovin tehokas ole. :D juuso nyt on aika kevyt niin hdlpompi ratsastaa, en mä kovin hyvä ole haastavimpien hevosten kanssa. :) ei oo kokemusta.

      Poista
  10. Sinut on nyt haastettu!

    http://ellankoulukiemuroita.blogspot.fi/2014/07/5-adjektiivia-ja-5-verbia-kuvahaaste.html

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!