Kootussa Ravissa

7. heinäkuuta 2014

Jos ei koita, ei voita

Vai mitä tähän nyt sitten sanoisi? :D


Siis me tosiaan lähdettiin ihan alle viikon varoitusajalla kokeilemaan tuota Interiä kun kerran hyvä mahis tuli. En ole ehtinyt luomaan yhtään ajatustakaan Interin jutuille koko kesänä, ollaan vaan hinkattu noita PSG juttuja. Viime hetkellä näin siis sen ilmoituksen että noissa Tavan kisoissa olisi mahdollisuus mennä kansallisissa kisoissa harjoitusluokkana Inter I tai PSG. Valmentajan kanssa mietittiin ja hänkin totesi "noh, kyl se ainakin läpi pitäisi päästä..."

Sieltä sitten napsahti 62,961% tulos ja voitto! :D
Siis mitä ihmettä... Joo, voin sanoa heti epäilijöille että eihän se ole kansallinen voitto, ei olekkaan, mutta eniten hämmennyin prosenteista. Lähdettiin hakemaan vähintään 55% tulosta, sillä esim. kokonaisia piruetteja en ole kokeillut muutakuin viikko sitten siinä julkaisemassani videolla edellisessä postauksessa ja laukka siksak sulkuväistöjä ei olla myöskään tehty käytännössä koskaan. Mulla oli tunne, että mennään soitellen sotaan, mutta kuitenkin ajattelin korkata tuon Interin sitten kisaharjoituksen muodossa, niin ei olisi niin kovat paineet.
Kisa oli kuitenkin kuin kansallinen. "Oikeat tuomarit" ja "kansallisen taso". Enpä vaan saa rankingpisteitä tästä, koska tulos ei ole virallinen. Tämä antaa osviittaa siitä missä ollaan.



Kiirehän siinä valmisteluissa sitten tuli. Mua ahdisti toi rata ja olin valmiiksi "hällä väliä, ei me osata kuitenkaan kun ei harjoteltu" asenteella. Hertta kuitenkin on liikkunut nyt kivasti ja ei kotonakaan tuo ole tuntunut niin vaikealta, mutta silti. Verrytelyssä Hertta tuntui tosi kivalle ja kaikki tuli helposti. Siinä vaiheessa vähän helpotti, mutta kyllä mua herranen aika jännitti!!! Siis harvemmin tärisen jo verryttelyssä saatikka radalla, mutta nyt kyllä soijaa pukkaa ihan silkasta jännityksestä :D

Noh, Hertta oli ihan tykki. Se teki kaiken just niinkuin pyysin. Minähän sitten muunmuassa pyysin siltä sarjavaihtoja joka toisella askeleella 9 kappaletta, vaikka niitä piti esittää 7... ;) Ei saatu lisäpisteitä vaikeutuksesta! :D Kolmoset tuli puhtaasti, ja siis ne kakkoset, mutta meitsi sekosi laskuissa pahemman kerran ja vaihtelin vaan laukkoja tavoitteena päätyä myötälaukassa uralle. Keskiravin ratsastin MELKEIN väärään pisteeseen. Tajusin tämän hieman ennen uraa ja siirryin salamana käyntiin. Papereissa se oli laitettu 7 numerona ja viivattu yli ja muutettu 6 "liian aikaisin käyntiin". Jooo, sehän se oli, ei suinkaan -2 ja väärinratsastus... ;)

Menossa radalle. Ja niin jäykkänä jännityksestä... :D
Lisättyä laukkaa
Yleensä Hertta on kuumunut sen verran radalla että varsinkin sarjavaihdoissa on tullut aina rikkoja, mutta nyt ne tuli tosi helposti! Toki vielä tarvitaan suoruutta ja sujuvuutta niihin. Vasen piruetti meinasi hyytyä koska yksinkertaisesti otin aivan liikaa Herttaa takaisin jolloin se ei enää päässyt polkemaan. Tajusin onneksi tämän ja korjasin asian oikeaan piruettiin joka menikin paljon paremmin. Siitä saatiin 6,5, vasemmasta 5,5. Kaikenkaikkiaan tuomarit olivat yksimielisiä ja numeroita tuli tasaisieen 6-7,5 välillä. Muutama 5 juurikin näissä mun sössimissä kohdissa.




Piruetti oikealle. Ja meitsi jännittää...
Sinäällään olen tyytyväinen rataan mutta kyllä moni asia hävettää! Aikamoista haipatusta ja hätiköimistä. Huomaa kyllä että olen ihan pökkelönä ja oikeasti sössin ja hätiköin monta asiaa. Video oli aika kaameaa katsottavaa... Yritän saada senkin myöhemmin lisättyä tänne, mun koneella ei vaan tosiaan pysty oikein noita videoita latailla koska kone sekoaa. Sen verran vanha kone ettei kestä HD videoita. Mutta katsotaan jos saisin jonkunmoisen koostevideon tehtyä päivästä!
Tää oli tämä klassinen keissi, kun ollaan radan jälkeen pakkaamassa hevosta autoon että käydään syömässä ja lähetään sitten, niin sitten kuullaan tulokset ja meitsi voittaa... WHAT? :D En tässä vaiheessa ollut kuullut omia tuloksia, yksi ja ainut tulos oli jotain 61% luokkaa ja totesin että sain jonkun 58% eli kotiin vaan.

Hirveesti on vielä hommaa näissä PSG radoissa, saatika sitten Inter radoissa. Hienoa on kuitenkin se että pohjat on nyt molemmilla tasoilla se 62% joten siitä vain prosentit ylös! Ja se tulee rutiinin myötä. Nyt on sitten "turkki heitetty" Interin osalta, joten jatkossa tuskin jännittää enää samanlailla kun kerta näinkin "kivuttomasti" se meni. HUHHUH!

Eniten huvittaa se, että minä, Norppa, sain hyväksytyn tuloksen Interistä. Mun tavoite ja unelma oli kilpailemisessa se, että olisin menestynyt He A radoilla aluetasolla.

Ja kumartaa!
Haha, kuvassa kisahoitajan pestiä ensimmäistä kertaa suorittamassa oleva iskä. Syypää siihen miksi ylipäätään oon kisoissa tänä päivänä. Iskä se mut vei ratsastamaan 8 vuotiaana! :D Selvisi hengissä Hertan taluttelusta! Oikee hevosmies. :D

Pakko vielä mainita loppuun että kiitos kisajärjestäjille hienoista kisoista! Tuolla on tosi mukava käydä aina kisoissa, joten varmana änkeän sinne ensi vuonna myös!

40 kommenttia

  1. Tahtoo videon!! Onnea hurjasti, se viime viikon meno näytti kyllä niin hyvältä etten yhtään ihmettele voittoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koitan pyytää kaveria väsäämään videon kun mun kone ei tosiaan kestä lataa videoita. Voin kyllä jo valmiiksi sanoa ettei se mennyt niin hyvin kuin siinä edellisessä videossa, joten kun videota näet, ymmärrät hyvin miksi mietin julkaisua.. :D

      Poista
  2. Suuret onnittelut onnistuneesta debyytistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä helpottunut olo kun se on nyt korkattu! Enää ei tarvitse miettiä sitä liikaa

      Poista
  3. Onnea paljon voitosta! :) Te ootte vaan niin upea ratsukko, että oikein valkoset sukat muuttuu kohta mustiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eheeeeii kannata muuttaa niiden väriä! :D

      Poista
  4. Hurrrrjasti onnea teille molemmille. t.Laura

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea, huisin hieno suoritus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on paljon parannettavaa! :D Perfektionisti ei ollut ihan täydellisen tyytyväinen! :D

      Poista
  6. Hienoa Noora ja Hertta! Teidän taivalta seuranneena hatunnoston paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun oot jaksanu seurailla. :) Seuraahan jatkossakin'!

      Poista
  7. Ihanaa, niin paljon onnea täältä! Kova työ palkitaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ja onnea ja menestystä sulle uuteen elämään! Olen pikkasen kade.. ;) hieno mahdollisuus sulla!

      Poista
  8. Hullua! Mulla tuli tästä mieleen se kehittymiskuva sun alkuajoista Hertan kanssa... :-D Pitkälle ootte pötkinyt, paljon onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, kreisiä :D
      Ajattelin joskus tehdä kuvakollaassin alkuajoilta tähän päivään... meinaan aika karmaisevaa materiaalia!!
      Huvittaa kun esim nuorissa kisaavat menee jo alle 20 v pthää yrjö), niin meitsi meni silloin vielä He B/He A seuratasolla... tais vähä jäädä noi ikäluokkakisat? :D

      Poista
  9. Aivan huippua! Saat olla tosi ylpeä, kova työ ja sinnikkyys palkitaan. Onnea taas kerran! =)

    VastaaPoista
  10. Onnittelut! Oot mun esikuva, että ehkä mäkin joskus... kun vaan uskoo itseensä ja tavoitteisiinsa. Kaikki on näemmä mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on mahdollista. Kaikkea ei voi saada, mutta sen minkä haluaa voi saada.. :)

      Jos minä kykenen sieltä ridakoulusta ponnahtamaan kisaamaan niin kyllä muutkin. Ei mulla koskaan ole ollut parhaat edellytykset kehittyä. En oo mitenkää luonnostaan lahjakas tai rikas taitai. Yritän vaan!! :D

      Poista
  11. WAU ja ONNEA! Te ootte niin parhaita!
    "Eniten huvittaa se, että minä, Norppa, sain hyväksytyn tuloksen Interistä. Mun tavoite ja unelma oli kilpailemisessa se, että olisin menestynyt He A radoilla aluetasolla."
    Jotenkin tosi ihanasti sanottu. Ei pidä jäädä vain kotiin marisemaan sitä miten ei ole tarpeeksi mahdollisuuksia, eikä tarpeeksi hienoja hevosia jne. Pitää tavoitella unelmaansa ja ylittää ne. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Se marisemisen kotona ei auta ketään eteenpäin urallaan. Ei missään, ei työelämässä eikä harrastuksissa. Kukaan ei tule potkimaan ketään sohvalta ylös ja tarjoa "uraa". Se pitää tehdä itse. Ja mitä itse olen huomannut, niin esim pelkästään rahakaan ei tuo sitä kehitystä.

      Poista
    2. Ja tuolla rahalla tarkoitan sitä, että kukaan ei voi ostaa itselleen menestystä ja kehitystä. Raha yllä helpottaa ostamaan hienot hevoset ja hyvät valmentajat mutta se ei silti takaa sitä, että oppii ratsastamaan.

      Poista
    3. Juuri näin! Mm. te olette ratsukkona loistava esimerkki siitä, mitä hyvällä asenteella voi saavuttaa!

      Poista
  12. Onnea Noora! Olen niin samaa mieltä edellisten anonyymien kanssa, kehityksesi tuntiratsastajapohjalta PSG-Inter-tason kilparatsastajaksi on jotain ihan mieletöntä, uskomatonta, käsittämätöntä!!! Olet hieno esikuva kaikille kilparadoista vielä unelmoiville ratsastajille! Ja Hertta on kyllä kultakimpale kouluheppa!! Kaikkea hyvää ja paljon onnea tuleville radoille, toivottavasti jatkat blogin kirjoittamista, että meillä muilla on mahdollisuus seurata menestystänne myös tulevaisuudessa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :) kyllä mä jatkan bloggaamista! Koukuttavaa ;) tykkään myös itse seurata itseäni, kova katsoa vuosien päästä miltä meno joskus on näyttänyt ja onko tapahtunut kehitystä :)

      Poista
    2. vaikka menestyksesi ei kyllä ilman lahjoja ole mahdollista, jotain poikkeuksellista sussa on oltava. tiedän monta monta ammattilaista jotka eivät pysty samaan, vaikka hevoskalusto ja kaikki edellytykset ovat kohdallaan. mutta sä, noora, teet sen harrastelijapohjalta. et voi olla ihan normaali ;)

      Poista
    3. Heh, oon siis luonnonoikku? ;D

      Tai sit mulla on vaan tuuria matkassa? :D

      Poista
  13. Onnea hurjasti!! Olette tosi inspiroiva pari :)

    VastaaPoista
  14. Olette Hertan kanssa hieno pari! :)
    Meidän Ludde on muuten Hertan puoli isosisko! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Onko siis sama isä vai peräti emä?? :D chabliksesta taitaa olla suuremmalla todennäköisyydellä ;)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!