Perusperiaatteet Top 5

Ajattelin tässä sunnuntai-illan ratoksi kirjata ylös vinkkilistan omaisesti niitä perusperiaatteita joita itse ainakin käytän ratsastuksessa. Niitä juttuja, jonka ympärille oikeastaan kaikki omassa ratsastuksessani rakentuu ja joista en tingi. Eihän nämä siis mun omia keksimiä ole, mutta siis olen ne toimiviksi todennut ja voin suositella niitä kaikille. Tässä nyt on 5 sellaista, jotka koen tärkeimmäksi ainakin omassa ratsastuksessani. Jokaisella varmasti on omia juttuja vielä lisäksi ja olisikin kiva jos jaatte niitä vaikka kommenttiboxiin!

Menkööt tämä nyt myös vähänniinkuin treenivinkki postauksesta, sillä en ole niitä ehtinyt pitkään aikaan tekemään. Täytyy yrittää ryhdistäytyä niiden parissa ja tehdä vinkkipostauksia toiveiden perusteella.

1. Apu - reaktio

Tämä on ehkä se kaikista tärkein jonka on pakko tapahtua ratsastuksessa. Jos pyydän jotain, hevosen täytyy reagoita, HETI, ei 5 askeleen päästä, eikä huomenna. Ei mitään kamalampaa maailmassa kuin hevonen joka ei reagoi apuihin! Ja se ei siis ole hevosen vika, se vain on opetettu olemaan reagoimatta. Yleensä ratsastuskouluissa tähän törmää, sillä siellä on periaatteessa "etu" että hevoset eivät reagoi herkästi apuihin. Kun kokematon ratsastaja tahattomasti käyttää pohjetta,  herkkä hevonen ei tätä siedä. Tuntihevoset jotka ovat turtuneet apuihin ovat oikeastaan aika turvallisia kun ne sietävät ratsastajan virheitä. Tämä ei kuitenkaan ole se, mihin tähdätään hevosen koulutuksessa ja viimeistään ratsastuskoulusta pois päästessä ratsastajan apujen tehokkuus korostuu. Jokainen ratsastaja on hevosensa valmentaja, joten hevosista tulee juuri niin herkkiä/ei-herkkiä kuin me ne ratsastetaan.
Hertta on yliherkkä suustansa, mutta ei niinkään kyljistään. Se on olevinaan herkkä myös jalalle, mutta loppujenlopuksi sitä saa aika paljon muistuttaa välillä siitä, että jalasta kuuluu tapahtua tiettyjä reaktioita.

Väärä reaktio on parempi kuin ei reaktiota ollenkaan!

2. Suoruus

Suora laukanvaihto, suoralla hevosella. Itse voisin toki aavistuksen istua suorempana, vaikka kuvassa onkin laukanvaihtoavun antaminen.

Tahdon että hevonen on suora. Jos se ei ole suora, en voi oikeastaan tehdä mitään (paitsi hölkötellä ympäri kenttää päättömästi, mutta se ei tuo mitään muuta kuin kilometrejä hevosen mittariin). Jos hevonen ei ole suora, se ei voi koota, se ei voi taipua rehellisesti, eikä se myöskään voi kantaa ratsastajaansa tasapainossa. Tämä rasittaa hevosta ja pidemmän päälle altistaa jo rasitusvammoille. KAIKISSA tehtävissä korostuu onko hevonen suora. Niin laukanvaihdot kuin piruetit täytyy tehdä suoralla hevosella, eikä esteitäkään voi hypätä pidemmän päälle kovin puhtaasti jos hevonen punkee esteelle poikittain. Mitenkä onnistuu laukanvaihto vinolla hevosella? Niimpä, ei kovin hyvin.

Joskus kun olen pitänyt tunteja, olen verrannut hevosen suoruutta junaan. Hevosen täytyy kulkea kahdella uralla (vasemman ja oikean puoleiset jalat samassa linjassa keskenään) niinkuin juna kulkee kiskoja pitkin. Jos jokin näistä hevosen jaloista poikkeaa uralta (junan kiskoilta), koko hevonen (juna) leviää (juna menee linkkuun kun yksi junan vaunuista poikkeaa pois kiskoilta). Usein hevoset kulkevat ulkolapa liian ulkona, eli tämä siis tuntuu selkään kuin takaosa olisi uran sisäpuolella. Todellisuudessa etuosa on uran ulkopuolella "pois junan raiteilta". Tällöin täytyy korjata hevosen etuosa takaisin hevosen takaosan edelle samalle linjalle, jotta moottori (eli hevosen takaosa) voi työntää taas kaikella voimalla koko hevosta eteen.

Kyran sanoin: "Jos et pysty hallitsemaan hevosen etuosaa, et koskaan voi hallita sen takaosaa. Hevosen voima, moottori, sijaitsee takana".

Yksi hyvä taktiikka korjata etuosaa takaisin uralle takaosan eteen, on vastataivutukset. Tällöin hevosen on pakko kantaa ulkokylkeään ja ottaa ulkolapa sisälle. Myöhemmin korjaus tapahtuu ihan vain ulkopohjetta käyttämällä ja hevosen ymmärtää korjata etuosansa uralle.

3. Älä ratsasta uralla!

Tästä saan kiittää Hertan omistajaa joka on iskostanut mun päähän tämän. Heti ekana päivänä kun Herttaa ratsastin tuli käsky, että täällä ei sitten ratsasteta uraa! Se joka ratsastaa saa käsin käydä peittämässä sen ison vallihautauran.
Teette vain itsellenne ja hevosellenne karhunpalveluksen kun nuolette aitoja kentällä. Mitä tapahtuu kun vain ratsastatte sen kummemmin ajattelematta uraa pitkin?
 Silloin te ette ohjaa hevosta, vaan se kentän aita ohjaa.
Hevonen ottaa tuen siitä mistä saa. Jos se ei saa sitä ratsastajan ulkoavuista, se menee pitkin seiniä.

Eli ulkoavut. Ulkoohja ja ulkopohje. Tässä tullaan myös takaisin siihen suoruuteen, sillä suora hevonen on ulkoavuilla. Tehkää niistä teidän ulkoavuista se "aita" hevoselle johon tukeutua. Tällöin te voitte määrittää sen kulkevan uran mihin vain ja hevonen seuraa sitä!

Itse ratsastan AINA uran sisäpuolella. Aina.
Vain erikoistilanteissa menen uralle (jokin tietty tehtävä joka alkaa/päättyy uralle, tilan puute ja väistän jotain ratsukkoa tms.). Toki jotain tehtävää tehdessä voi ottaa apua aidasta esimerkiksi nuoren hevosen kanssa tukea antamaan, mutta tämä on vain väliaikaista ja sitä täytyy käyttää harkiten. Kouluradalla täytyy kulkea uraa pitkin, mutta se onkin vain 5 minuuttia kerrallaan yhden suorituksen aikana. Jos hevonen puskee uralle kaarteessa, se ei ole teidän ulkoavuilla. Hevosen täytyy kunnioitta ulkoapuja ja kulkea "niitä pitkin".

Uralla ratsastaminen on ratsastajan laiskuutta.

4. Kiitä

Meni miten meni, hevosta täytyy radan jälkeen kiittää

Tykkään kauheasti kiittää hevosta pienestäkin jutusta. Yleensä kiittäminen on paras, kun apu lakkaa. Nuoremmilla/kokemattomilla hevosilla usein kehun reilusti äänellä ja silittämällä, jotta se varmasti ymmärtää että se teki juuri oikein. Puhunkin aina "lahjomisesta". Jos hevoselle tulee hyvä mieli, se tarjoaa äsken opittua asiaa varmasti uudestaan lisäkehujen toivossa! Hevonen haluaa miellyttää ratsastajaansa.

Parempi liikaa kuin liian vähän.

5. Ole johdonmukainen

Jos pyydät pohkeella eteen, et voi vetää suusta samalla hidastaen (ja haluan korostaa että tämähän ei ole kokoamisavut, niinkuin joskus kuulee sanottavan...). Tämä on ihan itsestään selvää, mutta toteutuuko se aina? Vahinkoja sattuu (mulla ainakin!!!) ja vahingossa voi jäädä käsijarru päälle vaikka samalla yrittää tehdä jotain muuta kuin jarruttaa. Herkät hevoset eivät tätä siedä ja varmasti ilmaisevat mielipiteensä asiasta, mutta on niitä kilttejäkin hevosia jotka eivät välitä.
Tämä ei tarkoita että ohjat täytyy heittää pois kun antaa pohjetta. Pikemminkin ohjasapua ei saa voimistaa pohjetta käyttäessä, mutta raami tulee säilyttää.

Hertta on siinämielessä ollut mulle tosi hyvä opetushevonen tämän asian kanssa. Sitä ei saa jäädä vetämään suusta. Sitä on muutenkin vaikea saada luottamaan kuolaimeen ja ratsastajan käteen jotta se tukeutuisi siihen, vaan se on aina liian kevyt edestä = kulkee mielellään virkkuukoukkuna paeten kuolaintuntumaa. Jos vielä tässä vaiheessa ratsastaja ei huomaa asiaa ja yritä antaa sille edestä tilaa keventämällä ohjasotetta, Hertta alkaa viskoa päätään ylös. Mullekkin käy näin joskus kun otan sitä liikaa kiinni edestä. Nuppi sinkasee heti ylös ja Hertta riuhtoo. Palkintojenjaossa näin käy usein, sillä jos Hertta lähtee rykimään kuumetessaan ja minä vedän vastaan niin meno on hyvinkin "kaunista".

Jos jalkasi hakkaavat hevosen kylkiin joka askeleella, kuinka voidaan olettaa että hevonen tunnistaisi turhien apujen seasta sen oikean pohkeen käytön mihin pitäisi reagoida?
Jos haluat hevosen taipuvan rungostaan, ja taivutat sitä kaulasta, kuinka hevonen voisi edes yrittää taipua pää linkussa?
Jos haluat hevosen kulkevan suorassa, mutta itse istut vinossa, miten se hevonen voisi muka ymmärtää mitä siltä halutaan?

Tuossa nyt muutama. On niitä lisääkin mutta näillä pärjää pitkälle ja nämä ovat sellaisia asioita mistä en tingi.

Kertokaa ihmessä jotain omia peruspilareita joista ette luovu ratsastaessa? Mitä te vaaditte itseltänne ja hevoselta?