Kootussa Ravissa

17. toukokuuta 2014

No nyt se sujui!

Tätä on niiiiin kaivattu! Siis onnistumisen tunnetta!

Herttahan on tosiaan ollut huono ratsastaa kahtena viime kertana Hyyppärässä, ja kotonakin jotenkin selkä alhaalla liikkuva. Olin jo turhautunut pitkään kun tuntuu ettei millään ratsastuskerralla tule edes yhtäkään onnistumisen tunnetta, tai wow-efektiä. Kauhulla odotin valmennusta taasen Hyyppärässä kun en ollut ehtinyt liikuttaa Herttaa tällä viikolla kuin tiistaina 25 minuuttia... Keskiviikkonaj torstaina omistaja ohjasajoi Herttaa ja itseasiassa Hertta kulkee ohjasajaessa tosi hienosti! Tulee piffit ja paffit hyvin! Aletaan nyt useammin ottaa ohjasajoa mukaan, koska H on siinä suht rento (nyt kun tottuu niihin, aluksi jännitti) ja kun ketään ei ole selässä, niin en vahingossa paina selkää alas. Myöskään satulaongelmat eivät haittaa ohjasajaessa, joten tekee H:n selälle hyvää.
Tässä pieni videon pätkä ohjasajosta loppuvaiheessa. Vähän Herttaa vielä jännittää uusi tilanne, mutta kyllä sieltä pihviä ja pahvia tulee pikkuhiljaa myös maastakäsin. :)

Ilmeisesti ohjasajon ansioista tai kevyemmän viikon (tai jonkun syyn takia) Hertta oli tosi hyvä tunnilla! Siis se oli heti kättelyssä taas letkeä ja liikkui selkä ylhäällä. Ansku oli mukana kuvaamassa ja sekin sanoi heti että liikkuupa hienosti. Aina kun Ansku on mukana kuvaamassa niin puhun "Hertta on ollut tosi huono nyt.." , jolloin Hertta liikkuu hienosti ja Ansku toteaa "No mun mielestä se menee hyvin.." :D Ilmeisesti koitan aina huijata, tai sitten H filmaa hienosti Anskulle.. ;) No ei nyt.

Tehtiin taas käytännössä koko tunti laukkaa laukkaa ja laukkaa. Siinä meillä isoimmat ongelmat. Täytyi olla tarkkana että H on SUORA ja takaosa alla, selkä ylhäällä, niska alas. Jossain vaiheessa tuli ihan maaginen tunne kuinka HERTTA- The- Huonolaukkainen-Hevonen laukkasi tosi pehmeetä laukkaa ylämäkeen! Siis se laukka tuntuu ihan erilaiselta kun se kantaa! Tämän ansiosta laukanvaihdot oli tosi hienot! Tuli ihan kehuja, ja ne muuten on sitten harvassa ne kehut!
Vaihdot olivat ilmavia, suoria ja lennokkaita. Ihan jo 8 luokkaa radalla jos saisin ne noin esitettyä.
Tehtiin myös puolipiruetteja. Niissä H vähän jännittyi edestä. Ilmeisesti se jännittyi mun kättä. Jään helposti lukitsemaan vasemman käteni ja H vetää heti virkkuukoukku muotoon itsensä (tai WC-ankka muodoksi voi myös nimittää). Muuten piruetit oli ok, mutta niska täytyisi saada alas ja pyöreäksi, eli sitä kautta selkä ylös. Istui kuitenkin hyvin takaa. Noh, hiotaan näitä lisää.

Itseasiassa kun treenataan tota laukkaa, niin se on loppujenlopuksi hyvin yksinekertaista. Hertta täytyy suoristaa ja reagoimaan ulkojalkaan (eli ulko takajalka kantamaan ja aktiiviseksi) ja mun täytyy nojata taakse, pitää ohjat kädessä, mutta ei vetää. So simple. Mutta miksen toteuta tätä tosta vaan?

Heti kun saan nämä avut kasaan, niin koko hevonen kasaantuu ja niin minäkin. Meno on ihan erinäköistä. Nyt vaan näillä eväillä lisää samoja reaktioita.

Video materiaalia on rutkasti, mutta mun läppäri (okei poikaystävän läppäri) on sen verran kivikautinen ettei se oikein saa pyöritettyä noita HD-videoita... Sain ne ladattua kyllä koneelle mutta just ja just ehdin ottaa pari screenshottia ja sitten loppuu videon pyöritys ja sammuu koko kone... Joten nyt on vain pari huonolaatuista kuvaa tunnilta. Yritän saada kaverin avustamana jotain koostevideota lähipäivinä. :)
Hertta ihan ryhdistäytyi välillä laukassa! Se tuntui tosi pehmeeltä ja keinuhevoselta. Normaalisti sen laukka on vähän töksähtävä ja maataviistävä.

Niin se makkarapötkö lyhenee! 
Tässä näkee kuinka lyhyeksi tuokin pitkärunkoinen ja takakorkea tamma sai ahterinsa hilattua laukassa! Kyllä me vaan tarttettais näitä Hyyppärä-käyntejä enemmän niin saataisiin tuo laukka ruotuun.

Keskityttiin tosi vahvasti takaosaan. Vielä kun mä opin istumaan taakse...

4 kommenttia

  1. Upeat te! :)
    Hauska lukea teidän onnistumisista, mulla ja omalla hevosella on melkein samat ongelmat (vain paljon pahempina ja alemmalla tasolla). Täältäkin noustaan vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä ne ongelmat on juurikin samat oli taso mikä vaan! Eli ei kulje rehellisesti tai ei reagoi jalkaan nopeasti, ei taivu jne. :) taso oli mikä hyvänsä niin nämä puutteet toistuu tasolta toiselle!

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!