Kootussa Ravissa

8. toukokuuta 2014

Kaikki tekee virheitä


Niin kauan kuin julkisesti blogia kirjoittaa, on alttiina arvostelulle. Niin hyvää kuin huonoa palautetta saa (ja on kivaakin) tulla. Eri asia on se, miten asian esittää. Itse olen suurin piirtein säästynyt anonyymin nimimerkin takaa huutelua, muutamia kertoja lukuunottamatta. Itseäni ei hetkauta mitä nimettömänä huudellaan. Se hetkauttaa, jos joku OIKEASTI tärkeä ihminen, esim valmentaja, sanoo, että "ratsastat rumasti". Silloin saa kyllä oikeasti miettiä tekemisiään.
Olen kyllä sitäkin mieltä, että anonyymeiltäkin voi ottaa vinkkejä vastaan, varsinkin niitä fiksuja ja hyviä kommentteja. Voin myös pistää mietintään nätisti sanotun kehitysidean. Huuteluissa VOI olla myös perää, mutta ne pitää osata suodattaa.

Jos anonyymi sanoo: "Mielestäni istuntasi on ehkä hivenen vinossa vasemmalle. Näkyy selkeästi kaarteissa ettet taivu hevosen mukana. Onko mielessäsi käynyt kehon hallinnan parantaminen eri lajeilla kuin ratsastuksella?". 
Tälläisen kommentin perusteella todenäköisesti syynäisin kuvien ja videoiden perusteella istuntaani ja alkaisin miettimään itsekin asiaa.

Jos anonyymi sanoo: "Et kyllä osaa istua pätkääkään. Ai kaameeta miten roikut kuin apina toisella kyljellä. Ihmettelen miten ikinä voit edes kisata vaativia tolla menolla. Kannattaisko tehä asialle jotain". 
Tästäkin kommentista voisin poimia totuuden siemeniä, mutta pakko kyllä sanoa, että kyseinen asenne saa itse kunkin puolustuskannalle. Ei ehkä halutakkaan lukea pointtia lauseen takaa, vaan keskitytään laittamaan samalla mitalla takaisin. Provosoiva kommentti kätkee alleen mahdollisen asiallisen ja paikkaansa pitävän kommentin, joka jää huomiotta.
Miksi siis pitää asia esittää rumasti? (Tuo esimerkki ei edes ollut ruma...)


Se nyt on ihan fakta. Ainakin minä itse, jokaikinen kerta ratsastuksen aikana, teen virheitä.Jos ratsastan tunnin, ei edes riitä kahden käden sormilla ne virheiden määrät, mitä teen. Kaikki tekee virheitä. Hevoset antaa ne anteeksi, toiset paremmin kuin toiset. Paras hevonenhan on se, joka ei anna ihan helpolla virheitä anteeksi. Tällöin ratsastaja joutuu miettimään virheitään, jos tahtoo jatkaa. Kiltti hevonen ei reagoi ratsastajan virheisiin ja virheellinen ratsastus jatkuu.

Olen itseäni kohtaan tosi kriittinen. Toiset sanovat "hienosti menee", itse sanon "voi per...". 
Aina tuntuu, että mikään ei riitä ja hevonen voisi mennä vieläkin paremmin. Joskus munkin täytyisi kyllä opetella olemaan tyytyväinen siihen mitä on sillä hetkellä. Mieli on jossain tuolla korkealla, tiedän miltä menon pitäisi näyttää ja tuntua. Turhaudun, kun näin ei tapahdukkaan. Mutta aina pitää jaksaa yrittää. Joskus jaksaa paremmin, joskus huonommin. 
Kehitys loppuu tyytyväisyyteen... ;)

Jos alkaisin pelkää tekeväni virheitä, kehitys stoppaisi siihen. Jos pelkään, että esimerkiksi laukanvaihto menee rikkinäiseksi, jos sitä yritän parantaa. Jos tyydyn "ihan kivaan" laukanvaihtoon, enkä lähde sitä kehittämään, se laukanvaihto ei kehity ikinä.
Kun lähden muokkaamaan esimerkiksi sitä laukanvaihtoa paremmaksi, virheitä alkaa tulemaan. Mutta ei se haittaa. Kyllä se sieltä suttaantuu kun jaksaa yrittää.
Virheitä saa ja pitää tulla. Jos pelkäät virheitä, pelkäät yrittää.
Kukaan ei ole täydellinen ja kaikki tekevät virheitä. 
Sanonta "virheistä oppii" pitää oikeasti paikkaansa.
Englannin kielen sanakokeessa olet kirjoittanut kysytyn sanan väärin. Se hävettää. Et unohda asiaa ja ensi kerralla kirjoitat sen varmasti oikein!

Tärkeää on tiedostaa omat virheensä ja myöntää ne. Sen jälkeen pitää tehdä asialle jotain. Pitäisikö jotain muuttaa, jotta virheitä ei enää sattuisi?
Meidänkin piruetit on vaatinut satoja virheellisiä yrityskertoja, jotta niistä on tullut edes sellaiset mitä ne nykyään on


Tässäpä muutama kuva, joita toivon jokaisen lukevan ajatuksella!




Miten te käsittelette virheitä? Analysoitte vai annatte asian olla ja toivotte parasta? Tapoja on monia.

Huomenna  meillä on taas valmennus Hyyppärässä. Lähden sinne tekemään taas rutkasti virheitä ja toivon oppivani lisää! ;)

23 kommenttia

  1. Mulla on ehkä vähän hassu tapa suhtautua mun virheisiin, esim. ratsastaessa jos joku korjaa, niin helposti mua alkaa hymyilyttää samalla kun korjaan, etenkin jos se on joku ainainen vika niin naureskelen vaan itelleni, että miten mä nyt tälleen. En siis tavallaan siinä tehdessä lamaannu niistä virheistä vaan jaksan korjata ja yrittää sinnikkäästi. Sitten mulla on kuitenkin sellainen hassu muisti, että pystyn tavallaan elämään hetket uudelleen ja muistan esim. tietyt lauseet ja sen tilanteen tosi elävästi, ja niitä saatan jäädä junnaamaan päässäni vaikka vuosiksi. Toisaalta siitä on hyötyä, mutta jos miettii jotain oikein isoa mokaa niin saattaa tulla ihan sellanen möykky vatsaan, vaikka tapauksesta voi olla vaikka 5 vuotta! En tiedä miks, en kuitenkaan sinänsä koe pelkääväni virheitä, koska niitä tehdessähän sitä oppii eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sen asian miettiminen vaan oikeastaan auttaa asiaa, vaikka heti sitä ei ottaisikaan niin itseensä :D ei pidä liikaa kohauttaa olkia ja ei liikaa myöskään masentua! Kultainen keskitie pätee kaikessa :D

      Poista
  2. Kiitos Noora tästä!
    Mulla on just se, että pelkään tekeväni virheitä, mutta silti yritän kuitenkin aina uudestaan ja uudestaan.
    Täällä ihan samat tuntemukset siitä, että tiedän miltä pitäisi näyttää ja tuntua ja turhaudun jos niin ei tapahdukaan. Liian kovat paineet itselle aiheuttaa niin paljon pahaa, ja pitäisi tajuta antaa armoa itselleen - saa tehdä virheitä!

    Masennun ihan totaalisesti, jos hevonen ei toimikaan ja sitten alan yliyrittää, josta lopputulos on vieläkin masentuneempi mieli.. Huoh, on se vaikeeta!!
    Onneksi meillä kaikilla on ne maailman parhaat opettajat, eli hevoset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäse. Ja ne hevoset ei edes huijaa, vaan jos oikeasti onnistuu, niin se ei ollut feikkiä. Eikä ne hevoset myöskään tee niitä virheitä kiusatakseen meitä, vaan ne tekee ni siksi, koska me sillä hetkellä käsketään niitä tekemään niin. Eihän se hevonen tiedä mitä sen pitää tehdä ja miten jos menei kerrota niille! ;)

      Poista
  3. Tosi hyvä teksti! Suurin osa siitä ettei uskalleta tehdä niitä virheitä on se, että pelätään ulkopuolisten ihmisten "tuomioita", eli paineet tulevat sieltä. Täytyisi olla riittävän rohkea tai rohkaistua olemaan välittämättä mitä muut sanoo ja yrittää suoriutuvansa asioista vaikka sen uhalla, että mogaa tai tekee virheen. Itse käsittelen virheitä kokoajan analysoivammin enkä lähde soimaamaan enää niin herkästi itseäni vaan olen enemmän iloinen, että edes tiedostan virheen. Siksi en niele kovin helposti kenenkään ulkopuolisen tylytystä omasta tekemisestäni. Monesti minua on kehotettu esimerkiksi jopa luovuttamaan, koska "en onnistu kuitenkaan", mutta onneksi olen aika itsepäinen ja jos jotain olen päättänyt yrittää, niin sen myös teen. Esimerkkinä orivarsan kouluttaminen varsasta aikuiseksi - sen piti olla monen mielestä ihan tuhoon tuomittu juttu ja minulla piti olla suuret luulot itsestäni - varmasti pilaan koko hevosen ;D Yritän kannustaa kaikkia kavereitani ottamaan vastaan kaikki haasteet positiivisemmin pelkäämättä epäonnistumista, koska jo pelkkä yrittäminen on jo parempi kuin luovuttaminen tai kokonaan yrittämättä jättäminen.
    Mutta voisinhan minä vielä siltikin olla rohkeampi tarttumaan sileän ratsastuksessa esimerkiksi niihin haastaviin juttuihin ja ongelmiin, siinä mulla on parannettavaa, mutta se on taas hyvä että tiedostan sen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Tänäänkin tunnilla valmentajakin sanoi, että mulla on vähän tapana vetää iso numero jos joku homma ei toimi jantulee virheitä. Oon ikäänkuin "NÄÄTTEKSTE ku ei tää toimi en osaa!!," sen sijaan voisin vaan olla COOL ja olla välittämättä miltä meno näyttää ulkopuolisille. Pitäisi osata sulkea kaikki katsojat pois mielestä ja keskittyä vaan omaan ratsastukseen, meni miten meni. Sitä vaan pelkää muiden tuomiota niin paljon.

      Poista
  4. Tämä jos mikä on niin totta! Itse tykkään analysoida omaa ratsastustani, mahdollisuuksien mukaan videolta tai sitten pelkistä kuvista. Silloin saan periaatteessa silmän käteen ja voin verrata sitä näkyvää kuvaa siihen, miltä tuntui selkään. :)
    Tuo anojen huutelu-tapa on kyllä pistänyt itsellekkin silmään, monet tulevat blogiin mussuttamaan, kun hevonen on etupainoinen, se sitä ja sä tätä. Joka kerta voin vain todeta hyvällä omalla tunnolla, että tervetuloa kokeilemaan, hevonen ei tee väärin vaan vaatii mua tekemään oikein. Hauskaa sinänsä, koska yksikään niistä huutelijoista ei saisi tuota suomi-junttia edes ravaamaan - saatika rennosti! :D
    En edes suostu törkeitä kommentoimisia julkaisemaan, vinkkejä ja uusia näkökulmia aina saa ja pitääkin antaa, mutta jos jokainen huomioisi sen esittämistavan, olisi monella paljon parempi fiilis koko kommentointiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin! Kyllä mäkin voin sanoa,mettä tulkaa itse tekemään paremmin! Ja mikä olisikaan hienompaa jos löytäisin jostain anonyymistä huutelijasta hertalle kouluttajan joka veisi aitä eteenpäin paremmin kuin minä! :D kumma juttu kun ne vaan häviää jonnekkin kun ehdottaa... Voisi oikeesti tehdä hyvää jos saisin hertan selkään sellaiseen joka osaa ratsastaa oikeasti! :D mähän siinä vaan hyötyisin...

      Poista
  5. Mun ongelma on se, että kun mokaan, en uskalla enää yrittää ja kiinnostus lopahtaa. Tunneilla tämä ongelma poistuu, kun valmentaja patistaa yrittämään. Mutta yksin mennessä teen virheitä ja hevonenhan ne antaa anteeksi, ainakin suurimman osan.. Pitäisi päästä eroon tosta luovuttamisesta. :-)

    Mutta sä ratsastat mun mielestä todella hienosti/siististi! Oppispa itekkin joskus ratsastamaan noin.. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, jos pelkää yrittää niin homma jää siihen. Eihän sitä hyvääkään voi tapahtua edes vahingossa, jos ei yritä! :) kiitti kehuista, itse olen vaan tosi kriittinen itseäni kohtaan. Aina voi ratsastaa vielä paremmin! :D

      Poista
  6. Todella hyvä kirjoitus. Olen itsekin monesti miettinyt samoja juttuja. Ja se, joka myontää tekevänsä virheitä, voi oppia niistä. Kiva blogi ja kiitos paljon kirjoitukisistasi.
    Maukkis
    http://kaviouralta.vuodatus.net/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mittään, kiva jos tykkäsit :)

      Kyllä mä uskon että se kehitys lähtee virheen myöntämisestä. Vasta sitten voi alkaa tekemään asialle jotain...

      Poista
  7. Ajankohtainen aihe... vasta eilen taas valmennuksessa kuuntelin, kuinka valmentaja muistutti minua niin monesti todetusta ja sanotusta asiasta: "Toi sun hevonen ei tee virheitä, jollet sä tee, mutta se ei tee myöskään enempää kuin sä, jollet sä motivoi sitä." Minulla siis on hevonen, joka "rankaisee" ratsastajan virheistä armotta - vaihtojen oppimisen vaikeus on tästä karkein esimerkki. Jos minä tuli vaihtoapuun yhtään väärällä jalkaparilla, vaihtoi hevoseni sieltä mistä ehti - ja jos vielä roikuin ehkä väärässä asetuksessa kiinni saattoi takaosa tulla ensin ja etuosa ei tullut mukaan kun narut oli "väärin".

    Virheitä silti täytyy ja pitää uskaltaa tehdä, tällä hetkellä esimerkiksi juuri noita vaihtoja parantaessa niihin voidaan tulla vähän voimalla, ne voi olla vähän roiskaistuja ja rajuja, mutta sillä korjataan ilmennyttä pientä jarruttelua vaihtoon valmistautuessa. Eli virheitä välttämättä on pakko yrittää tehdä parannuksia olemassa olevaan, jos haluaa kehittyä!

    Oma istunta on semmoinen huojuva torni; aina sen haluaisi paremmaksi, mutta ennen kaikkea sen on oltava TOIMIVA. Jos jotain olen oppinut, niin oppikirjamainen kaunis asento ei tuo onnea, eikä näkymättömät avut ole autuaaksituova, sillä näihin pääseminen vaatii - mitäpä muuta kuin niitä virheitä! Edelleenkin ylävartaloni retkahtaa lisayksissä taakse ja hartiat työntyvät eteen. Koko selkä on kuin C-kirjain ja leukakin tippuu vielä alas.. ja mitä vaikeampaan tehtävään mennään, sitä vaikeampaa on muistaa korjata "perisyntinsä".

    Ilman valmentajia virheitä kehittää lisää tai ne juurtuvat jäädäkseen, valmentajien avulla sitä löytää luovia ratkaisuita, jollei vähentää virheitä, niin ainakin muokata niiden ilmenemistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paremmin ei olisi voinut sanoa!
      Oman istuntani kanssa mäkin painin. Virheet mitä tehdään heijastuu pitkälti mun istujtaan, etenkin käsiin ja pohkeisiin. Olen liikaa kädellä korjaamassa ja liian vähän jalalla. Tämä yhdistelmä tuhoaa esim meidän piruetit... Mutta ei auta kun yritää korjata! :p

      Poista
  8. On paljon raskaampaa saada negatiivista kommenttia, varsinkin jos ei itse näe syytä siihen.
    Itse tulin juuri Viron matkalta, olin matkanjohtaja 43 reissaajalle. 41 kehui mutta 2 valitti aina ja kaikesta. Minulle jäi matkasta fiilis, että kaikki meni pieleen ja että en enää lähde moiseen hommaan. Katselin teidän kisavideon, ja siinä ainakin sinun istuntasi näytti tosi hyvältä.
    Aurinkoista kisakautta toivoo vanhapiikajne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäse. Niinhän se on että esi negatiivine julkisuus saa aikaan enemmän huomiota kuin positiivinen.

      Sillä negatiivisuudella vaan saa aikaan enemmän. Vaikka olisi mukavampaa että se olisi toisin päin :p

      Poista
  9. Virheitä löytyy vaikka muille jakaa, mutta isoin virheeni selvisi vasta tuossa hetki sitten. Hevoseni saattaa tehdä joitain asioita väärin, vaikka antaisin avut oikein, koska sillä on näistä tehtävistä erittäin huonoja kokemuksia ja se yhdistää kokemansa kivun niihin. En ole ottanut sitä huomioon tarpeeksi (enkä aiemmin tiennytkään kaikkea mitä sille on ehtinyt sattua), vaan olen yrittänyt vaatia hevosta tekemään tehtävän ja turhautunut, kun se ei siitä ole selvinnyt kunnolla, vaikka osaa ja tehtävä on fyysisesti sille helppo suorittaa. Sehän ei paranna hevosen tilannetta yhtään. Nyt kun olen viimein oppinut nämä ongelma-asiat ja lähtenyt positiivisemmin kannustamaan hevosta niiden kanssa, se on kuin eri hevonen ja pikkuhiljaa uskaltaa myös ylittää rajojaan. Tuntuu samalla huojentavalta ja karmealta, kun ongelman havaitsemiseen ja korjaamiseen meni melkein vuosi, mutta toisaalta nyt ollaan opittu toimimaan oikeasti ratsukkona ja se on upeaa. Hevosenkin on helpompi antaa anteeksi minun istuntavirheeni ja epäselvät avut, kun se alkaa luottamaan siihen, että annan sillekin tilaa tehdä virheitä ja tuen paremmin tilanteissa missä se ylittää itsensä ja voittaa pelkonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu. Musta tuntuu että toi tilanne on monelle tuttu, mutta toivottavasti myös muyt tajuavat samalla lailla kuin sinä. :) itsekin oikeen ärsyttää itseni kuinka joskus olen raivonnut Hertalle kun se ei muka tee jotain. Ja ihan vain siksi kun minä en osaa pyytää! Itsehän tästä sietäisi saada raipasta. :p

      Poista
  10. Näinpä! En itsekään opi mitään, jos minulle huudetaan (saati jos lyötäisiin tai potkittaisiin) joten miksi olettaisin herkän hevoseni muuttuvan paremmaksi ja yrittävän enemmän, jos kovennan vain apuja? Jotenkin oivallus avasi ihan uuden kouluratsastusmaailman. Radalla en yritä ratsastaa hevosta vaan yritän olla hevoseni kanssa yhdessä suorittava ratsukko.

    VastaaPoista
  11. Kyllä nolotti, kun tammani oli kiukutellut jo viikkokaupalla ja minä paruin selässä että miksei se halua tehdä mun kanssa juttuja. Valmentaja siihen että "kun et sä muista kiittää sitä onnistumisista, ni ei sitä huvita tehdä kokoajan uusia tehtäviä." En kyllä ikinä unohda tätä oppia, varsinkin kun polle alkoi heti pötkiä kun välillä muistin taputella.

    Virheet on helpointa korjata, jos korjaamisesta tulee oikeasti onnistumisen tunne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Välillä täytyy vähä lahjoa ;)

      Poista
  12. "Kyllä mä uskon että se kehitys lähtee virheen myöntämisestä. Vasta sitten voi alkaa tekemään asialle jotain..."
    Just tätä oon monesti ajatellut.
    Oon kovasti sitä mieltä, että jos meen valmennukseen avoimin mielin tekemään virheitä ja yrittämään täysillä, voin oppia uusia asioita. Paljonkin.
    Kärsin muutama vuosi sitten vähän kyllästymisestä lajiin ja tällöin jouduin pahemman kerran oravanpyörään; en yrittänyt -> en onnistunut -> ei tullut oppimisen iloi -> en jaksanut keskittyä -> ei tehnyt mieli tunneille -> jne. Onneksi sain taas kipinää ja jaksan taas harrastaa ilolla:)
    Mutta toisaalta, opin paljon asenteen vaikutuksesta mun puolivuotisella eikiinnostaenosaamitäänlopetanratsastuksen -kaudella
    Silja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Hyvä jos olet oravanpyörästä päässyt pois, se ei ole helppoa. Yllättävän paljon on kuitenkin kiinnni pelkästästään mitä siellä korvien välissä liikkuu. Vaikka kuinka tekisi ahkeraan hommia mutta jos mieli ei ole mukana esim kyllästymisen takia, ei kehitystä tapahdu.

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!