Hertta sai kengän jalkaansa (ja samalla kokonaan uudet kengät) perjantaina. Se oli irtokengän takia lomaillut siis 4 päivää, joten perjantaina kenkien laiton jälkeen kävin nopsaan ridaamassa sen kevyesti läpi. Tein paljon irrottelevaa vastalaukkaa, jossa vaihtelin tempoa. Huomasin että H oli tosi jäykkä takaa ja aina kun pyysin vastalaukassa keskilaukkaa, se vaihtoi laukkaa, koska ei yksinkertaisesti "taivu" syvemmälle rungon alle. Hetken kun tätä jumppaa teki niin laukanvaihtelut loppui. Selkeästi seisominen ei tee enää vanhukselle hyvää, sillä tuntuu että vinoutuu tosi pahasti. Vaatii pitkää lämmittelyä ja säännöllistä läpiratsastusta. Herttaa ei joka päivä tartte ratsastaa, mutta ainakin noin joka toinenpäivä kun vähintään pitää liikkeessä, niin se pysyy vetreänä. Sitä enemmän kun alkaa pitää putkeen vapaapäiviä niin menee vinoon ja nimenomaan takaa ei toimi kunnolla.
Lauantaina H sai sitten vapaan kun itse suuntasin Hevoset-messuille Tampereelle! Oli kyllä positiivinen kokemus. En ole koskaan ennen siellä käynyt. Väkeä riitti! En oikeastaan shoppaillut juuri lainkaan, mutta kierreltiin paikoja ja kuunneltiin muutama eläinlääkäriluento. Tampereelta suuntasin Jyväskylään kaverilleni juhlimaan tämän synttäreitä. Käytiin Polleparkissa jättämässä autoni yöpymään sinne, sillä kaverini kävi pikaiseen hoitamassa oman hevosensa, niin samalla auto sai ilmaisen parkin! Oi että jos mulla ois oma hevonen ja asun Jyväskylässä niin veisin hevoseni sinne!
Minä jopa lähdin kaverin synttäreiden kunniaksi ulos illalla! :D Nukkumaan olisin ollut kyllä valmis menemään jo yhdeksältä illalla... ;) |
Jokin kuitenkin häiritsi Hertan liikkumisessa loppuravien aikana. Se ei onnu, mutta jotain epämääräistä sen liikkumisessa on. Se ikänkuin kulkee vähän matalana ja ei niin pyöreänä. Eilen maanantaina menin sitten selästä käsin liikuttamaan. Verkkasin pitkään matalassa ja pitkässä muodossa. H tuntui paremmalle kuin pe, eli ei ollut niin vino, mutta liikkuu todentotta jotenkin tosi matalana. Se ei nosta etuosaansa ja laske takapäätänsä alle. Se menee tosi suorintakajaloin.
En kuitenkaan nyt tästä hätäänny (Vielä :D ). Se seisoi koko viime viikon ilman yhtä kenkää, jäykistyy liikkumattomuudesta ja arkoo irronnutta kenkää. Ei siis ihme jos ei liitele parhaimmillaan. Aion nyt liikuttaa sen jokapäivä ennen Ypäjää tällä viikolla, mutta pidän liikutuksen kevyenä ja irrottelevana. Toki välillä kokoan pienissä pätkissä ja teen ohjelmanpätkiä, mutta ideana on, että liikutuksen aikana on paljon taukoja, sekä alku ja loppuverryttely hoituu todella matalassa muodossa. Pyrin notkistamaan ja irrottelemaan Herttaa, jotta paikat lähtisivät aukeamaan ja Hertta palaisi normaaliin liikkuvuuteensa.
Herbamaare sunnuntain iltalenkillä auringonlaskussa. |
Me ei kuitenkaan lähdetä voittoa hakemaan Ypäjältä perjanaina PSG luokasta näin talven jäljiltä. Haen ehjää suoritusta ja prosentit yli 60% niin lähtisin hymyssä suin kotimatkalle. Toivotaan että vanhaan mammaan tehoaa tämän viikon jumppa ja se olisi viikonloppuna terässä. Ei tosiaan tullut yhtään hyvään saumaan kengän irtoaminen.. Tässä on koko talvi ollut tyhjänpäivästä kävelyä, niin miksei sinne johonkin väliin irronnut kenkä, vaan vasta juuri ennen kisoja? :D
Pitkästä aikaa perjantaina saa vetää nutturan kireäksi ja frakin päälle! |
Toivottavasti se karkureissu ojassa rypemisineen ole esim. tärskäyttänyt takakankkua sen verran, että se on jumissa.
VastaaPoistaNähdään Ypäjällä!
T. Asta
Niin totta, voihan sekin olla osasyynä! Kuitenkin hyvillä mielin tekee hommia, mutta ei vain ole niin priima kuin on tottunut! Pitäisi varmaan hierotuttaa se läpi... Nähdään! :)
PoistaTsemppiä kisoihin!
VastaaPoistaKyselisin koulusuojista, onko suositella jotain hyvää merkkiä? Aina ei muka ehdi/jaksa kääriä pinteleitä ja ysäriaarresuojat alkavat hajoilemaan (todelliset aarteet, koska vasta nyt pitää ne käytöstä poistaa!), eikä samanlaisia enää valmisteta. Hevoseni ei hivuta tms. mutta haluan silti käyttää suojia treenatessa.
Kyllä mä ainakin suosin Vereduksen/Eskadronin/BR/Schockemöhlen suojia, niin este kuin koulusuojissa. Jos ihan superhyperpro suojat haluat, niin Vereduksen Piaffe Evo koulusuojat on ihan mielettömät... Maksaa kyllä törkeesti, mutta varmana kestää sen toiset parikyt vuotta. :D
PoistaVeredus on kyllä ylivoimainen suojien kanssa. :P
Minäkin olen vähän laiska käärimään pinteleita ja kyllä nykypäivänä ne suojat taitaa olla kaikista parhaimmat hevoselle. On jo sen verran teknologiakehittynyt suojissakin.
Ysärisuojat ovat näköjään todelliset aarteet jos vasta nyt ovat tiensä päässä!
Juuri tänään totesin etten enää ikinä oikeasti osta halpisuojia (korkeintaan tarhasuojiksi tms), sillä tänään huomasin että talven aikana ostamani suojat, joista takajalan suojat meni heti rikki, meni nyt etujalan suojatkin rikki. Hertta ei edes hivuta ja silti eivät kestäneet puoltavuotta pidempään! Todella huonoa laatua, mutta eipä ne mitään maksanutkaan...
Myös toinen hyvä suojamerkki on Eskadron tai Schockemöhle. Kannattaa myös pitää mielessä BR merkkiset koulusuojat. NE on myös laadukkaat. :)
Tuossa schokemöhlen: http://www.horsepro.fi/fi/shop/hevoselle/suojat-ja-pintelit/neopreenisuojat-ja-korkeat-hivutussuojat/show_pr/4743/schockemohle-sports-dressage-guards
Tuossa BR suojat: http://www.horsepro.fi/fi/shop/hevoselle/suojat-ja-pintelit/neopreenisuojat-ja-korkeat-hivutussuojat/show_pr/4741/br-hivutussuojat-pro-max
Ja tässä noi Vereduksen ihanat suojat. Näitä kuolaan, mutten ole raaskinut ostaa... :D http://www.horserider.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Horse/Products/042P/SubProducts/042P-0001
Kiitos vinkeistä! Täytyy perehtyä ja miettiä mitkä olisivat meille hinta-laatu-suhteeltaan parhaat. Plussaa olis tosiaan, jos seuraavatkin suojat kestäisivät sen pari vuosikymmentä. =)
PoistaVoisitko selittää minulle mahdollisimman yksinkertaisesti, miten hevosta voi taivuttaa suoralla uralla, volteilla ja kulmissa? Entä mitä tarkoittaa lisätty ravi ja miten hevosen saa lisäämään raviaan?
VastaaPoistaKiitos jos vastailet kysymyksiini! :)
Jos haluat ihan postauksen aiheesta, niin tässä on kulmien ratsastamisesta:
Poistahttp://kootussaravissa.blogspot.fi/2014/01/4-ratsastatko-kulmat.html
Ja tässä on keski/lisätystä ravista oma treenivinkkipostaus:
http://kootussaravissa.blogspot.fi/2014/03/5keskiravia-vai-lisattya-laukkaa.html
Tähän en oikein pysty lyhyesti selittämään (ei mahdu alle 1000 merkkiin.. :D) mutta voin vähän tiivistää
Lisättyravi tarkoittaa äärimmäisen "ventettyä" ravia, jossa hevonen venyttää itsensä äärirajoilleen, ravista tulee todella matkaavoittavaa ja etenevää. Etujalat venyvät ja nousevat korkealle (kärjistetysti sanottuna) ja takajalat työntävät kunnolla, sekä niidenkin liikerata laajenee. TAhti tai tempo ei muutu, mutta siis matkaavoittavuus askeleessa pitenee hurjasti. Lue tosiaan toi treenivinkki niin siellä olen vähän yrittänyt avata asiaa perinpohjin. :)
Ensin täytyy oppia säätelemään hevosen ravia pienemmässäkin tempossa, ennenkuin voi alkaa tehdä lisättyä ravia. KYseessä on pitkälti ravin ratsastaminen eri variaatioilla
Volteilla ja kulmissa hevosta saa taivutettua helpotein. Nyrkkisääntönä: sisäohja asettaa taivutuksen suuntaan, sisäpohje taivuttaa, ulkopohje tukee/kääntää. Ohjalla ei ikinä taivuteta koko hevosta. Ohjalla saat taivutettua vain kaulaa. Taivutuksissa riittää pieni asetus ohjasta ja kunnon taivutus tulee kropasta, jota taivutat pohkeilla.
Volteilla ja kulmissahan tätä on helpompi tehdä kun käännetään, mutta suorallakin voi taivuttaa. Tällöin vain täytyy huomioida että hevonen on suora ja kantaa molemmista kyljistään ja koko kropastaan itseään. Suoralla uralla voi tehdä vaikka avo tai sulkutaivusuta, eli taivuttaa hevosta, mutta liikkuu suoraan. :) (Avo ja sulkutaivutuksestakin löydät treenivinkkipostauksista oman postauksen! :) )
kiitos paljon :)
VastaaPoista