Kootussa Ravissa

13. syyskuuta 2018

MM 2018 Tryon, nyt se alkoi!



Oon kyllä odottanut innolla kisoja. Tällä kertaa on oikeasti jännää kun ei voi tietää kuka voittaa. Yleensä koulukisoissa on jo aika selvää kuka tulee voittamaan nyt se voi oikeasti olla kärjestä kuka vaan. Cathrine Dufour jäi kisoista pois (olisin veikannut mahdollisesti kolmen kärkeen) joten sekin jo avaa muille paikkoja. Sanomattakin selvää ettei Valegron kaltaista pomminvarmaa veikkauskohdetta enää ole...

Isabell ei tuonut ykköstykkiään, vaan pitkään tauolla olleen Bella Rosen, joka omaan silmääni ei ole ihan sillä tasolla mitä silloin joskus on nähty. Aiemmin tykkäsin enemmän, nyt en ehkä ihan näe kultamitalilla? Yhden radan olen vain nähnyt come backin jälkeen joten on ehtinyt varmaan muuttua. Mutta mene ja tiedä, sillä selässä tosiaan on Werth! :D
Sönke Rothenbergerin Cosmo on kyllä törkeän hieno hevonen, mahdollista että voittaa.
Charlotte Dujardinin uusi kisakumppani Freestyle on kyllä yksi mun suosikeista, mutta vaikea sanoa tällä tasolla miten pisteet menee, he eivät kuitenkaan ole siinä mielessä maailmalla paljoa kisanneet että osaisi verrata suoraan maailman huippuihin, vaikka kotimaassaan Englannissa ovatkin olleet voittamattomia.
Ruotsi on varmasti vahvoilla...
Hollanti ei ole ihan ykkösmaa tällä hetkellä kouluratsastuksessa. Glocks hevoset ovat kyllä varmasti koko kisan yhtiä hienoimpia hevosia, mutta hyvinhyvin vihreitä, joten ei voi varmaksi sanoa kärkipaikoista.
Oikeasti! Koska viimeksi on ollut tällainen tilanne ettei oikein osaa ennustaa kuka voittaa kouluratsastuksen MM kullan! :D

Tässä ihan kylmät väreet tuovat esitys... Sönke ja Cosmo vuonna 2017 Aachenissa. Tämän parivaljakon kür- ohjelma on pakko nähdä! Aivan mieletön!
Siis tuo hevonen on aivan tajuton... Ja vielä estesukuinen! Siis niin tajuttoman iso liike etten edes itse voisi kuvitellakaan istuvani tuolla! :D



Tässä vielä Bella Rosen esitys 4 vuotta sitten. Nykyään en ihan niin paljoa tykkää mitä tuolloin, mutta tosiaan nähtäväksi jää! En lyttää ennenkuin näen! ;)



Yksi kuitenkin mun kaikkien aikojen suosikki, Carl Hester hevosella Uthopia ei kür-ohjelmallaan unohdu koskaan. Jos olisi pakko antaa arvosana 10 ravilisäykselle, niin se menee ehdottomasti tälle parivaljakolle...
Mun mielestä Hester on kyllä tämän kouluratsastusmaailman kiistaton ykkönen.
Harmillisesti tästä ei ole parempilaatuista videota, mutta oikeasti. Tässä mun mielestä on kouluratsastuksen esikuva. Katsokaa mikä muoto hevosella, nenä ei pakene taakse, tyytyväinen yleisilme... Ihana!
Hester on muutenkin poikkeuksellinen, hän kouluttaa niistä "parin tonnin hevosista" tälle tasolle hevosia...
En muista mistä luin haastattelua mutta herra tokaisi kutakuinkin näin "minähän en hevosesta maksa montaa tonnia!" :D



Nyt tietenkin oli pakko seurata myös lusitanoedustusta mihin en aiemmin ole niin kiinnittänyt huomiota. Eilen katsoin tosiaan kisoja ja eilisen lusitanot eivät kyllä oikein omaan silmääni iskeneet, olivat hyvin tavallisia ja ehkä ero MM tasolla korostui liikaa. Tuli jopa sellainen tunne, että hitto vie mulla on hieno lusitano kun mielestäni se liikkuu monin kerroin hienommin mitä MM-radalla näin nyt muita lusoja! Hehe... Taitaa moni muukin hevosen omistaja/ratsastaja aina ajatella näin!
Hansulla on oikeasti kympin piaffi ja passage ja se todellakin osaa myös lisätä. Muutama tuomari on sanonut ettei kaukana olisi Hansulla ravilisäyksestä onnistuessaan numero 9... Myös Hansun ravisulut ovat todella hienot onnistuessaan ja niistäkin saisi "helpolla" numeroa 8. Hansu on jo lisätystä käynnistä napannutkin numeroa 9 kisoissa. "Lusitanot ei osaa lisätä", mutta Hansu kyllä osaa. Poikkeus vahvistaa säännön? Sanomattakin selvää että jos hevonen on jännittynyt, niin eihän se todellakaan liiku näyttävästi, vaan liikkeeseen tulee tiettyä "konemaisuutta".
Aloin heti miettimään näitä ja vertailin mitä näin telkkarista radalla. Toki onhan meillä pitkä matka vielä edessä! Ja väitän että jos joskus vaikeammille radoille päästään, niin kyllä se meidän tapauksessa on niin ettei hevosesta lopu laatu, mutta ratsastajalta ehkä loppuu taidot.
Onneksi taitoja voi yrittää kaivaa jostain lisää, laatua ei oikein saa! :D
Älkääkä nyt herranen aika luulko että tässä paukutellaan henkseleitä, että "antakaas kun mä menen ja näytän miten se lusitano MM kisoissa liikkuu"! :D Ehei, ei ole pelkoa. Se on vaan niin mukavaa kotisohvalta arvostella.... Eikö? ;)

Harmittaa rodun puolesta, sillä mitä nyt olen tutkinut ja perehtynyt niin on oikeasti ihan törkeen makeita lusitanoja, ja siis niihin kun vertaa Hansua niin Hansu on keskivertoa parempi, muttei ihan niiden parhaimpien tasoa kuitenkaan. On nykyään näköä ja kokoa ja liikettä jalostettu niihinkin. Puoliverisen vahvuus on se irtonaisuus ja "flow" liikkeissä, iberian hevonen voi helposti olla jäykkä ja "töksähtelevä" mutta selvästi jalostuksessa on pyritty nyt siihen ilmavuuteen mitä puoliverisillä on. Parhaimmat lusot eivät kuitenkaan harmillisesti tuonne päässeet/lähteneet, mikä on harmi sillä tuon tason kisoissa on se paras mahdollisuus tehdä hyvää pr:ää rodulle. Ehkä seuraavan 4 vuoden kuluttua nämä uudet nuoret lusot ovat sille tasolle jo koulutettu että pääsevät lähtemään! :)
Tämän päivän puolikkaassa kuitenkin tulee mielestäni niitä parempia lusoja. Mm. Maria Caetano hevosellaan Coroado on tehnyt hienoa työtä kv-tasolla. Tämä ratsukko muistaakseni jopa nyt kesällä Saksan Aachenin kv- kisoissa oli 2 sijalla GP kürissä. Tässä lusitanossa on näköä ja kokoa!
Tämän rata kannattaa katsoa myös :)



Pari vuotta takaperin oli myös lusitano tamma Batuta kv-tasolla, ja se hevonen oli raviohjelmassa todella laadukas, hyvät lisäyksetkin. Näin Batutan livenä Aachenin EM kisoissa 2015, ja tykkäsin! Laukkapiruetit eivät olleet oikein tämän hevosen vahvuus, mutta muutoin kyllä "epätyypillisen" hyvin liikkuva varsinkin ravissa! Ja Batutalla oli ihan paras kür-musiikki, Game of Thrones teema! ;)
Tämä tamma valitettavasti juuri kuoli. Tamma oli ehditty myydä Japaniin mutta ei siellä kauaa ollut kunnes kuoli.

Tässä myös video Batutasta (kuunnelkaa musiikkia! :D )




Pakko vielä MM- teemaan nojaten laittaa video tähän mun yhdestä suosikki esityksestä MM-kisojen historiassa! Tässä on niin musiikki kohdillaan ja sopii hevoselle kuin nyrkki silmään!
Kentuckyn MM kisojen 2010 yksi yleisön suosikki, PRE-ori Fuego.
Voiko enää paremmin musiikki sopia ohjelmaan...




Tästä postauksesta tulikin vähän tällainen ihme MM-kisa hehkutus, mutta hei, aika harvoin tätä herkkua on tarjolla joten hypistellään nyt! Enjoy! :)

12 kommenttia

  1. Fuego aiheuttaa edelleen kokovartalokylmikset vaikka oon nähnyt tuon videon tuhat kertaa 🤤😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Siis jotenkin tuo kür ja yleisönkin eläköinti koko ohjelman läpi tuntuu varpaissa asti! :D Ja miten voi osua musiikki tuollalailla askeleisiin! Mieletön

      Poista
  2. Hester (ja Dujardin!!) on kyllä ihan ehdoton ykkönen kouluratsastuksessa, niin nättiä ja eleetöntä tekemistä. Näitä ratsastajia pitäisi olla ehdottomasti enemmän! Werthin ratsastuksestä en tykkää oikeastaan yhtään.. pakko jakaa yks mun lempivideoistani ikinä, tää on 2012 Lontoon kisoista: https://www.youtube.com/watch?v=zinL21uZpp8

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Werth ei ole eleetön kun vertaa britteihin. Heiluu ja huojuu aika paljon selässä mutta hyvinkin "ankanpoikasista" saa koulutettua gp hevosia jotka suorittaa vaivattomasti koko ohjelman! Bellarose myös varsin "mitään sanomaton"muutoin mutta sitten liikkeessä suorittaa kaiken varmuudella ja helppoudella!


      Brittien tyylistä kyllä tykkään eniten :) omaa luokkaansa!

      Poista
  3. Itse en voi olla nauramatta noille Fuegon korville, varsinkin laukkapiruetissa. :D

    VastaaPoista
  4. Vitsi tää oli mielenkiintoinen postaus! Esteihmisenö ei oo tullut YHTÄÄN tutkittua näitä! Voisitko tehdä kisojen jälkeen vastaavan ja käydä läpi sitten nuo toteutuneet suoritukset? Tai muutoin lisää näitä?

    VastaaPoista
  5. Mun on pakko myöntää, että katsoin kyllä muutamia lusitanoja sillä silmällä että "kyllä se Nooran Hansu liikkuu paljon paremmin". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla kyllä avasi silmiä että hansuhan liikkuu paljon paremmin, eikä niin "tyylillisesti" rotuunsa nähden :D

      Niitä on oikeesti ihan törkeen laadukkauta lusoja vielä, vielä paremmin liikkuvia kuin hansu. En vain ymmärrä miksi tuntuu pre ja psl hevosten kohdalla menevän niin että näet melkeinpä jonkun kotona harrastelijalla hienompia hevosia mitä mm kisoissa? Ilmeisesti raha, joku ne sinne maksaa kisoihin :P

      Poista
  6. Apua, mulle tuli tuosta Batutasta mieleen suomenhevonen... jalat huitoo hallitsemattomasti sinne sun tänne ja lennokkuutta ei sitten niin yhtään, liikkuminen muistuttaa lähinnä töpöttämistä, hauskan näköistä. Hieno hevonen varmasti, mutta itseäni alkoi ihan hengästyttää tuon esityksen katselu :D

    Hansu on toden totta ihan rotunsa aatelia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe onhan se vähän ponimainen ja sen ilme muistuttaa suokkia, tarkoitan se "tekemisen meininki tosissaan" mikä tuntuu rehdin suokin naamalla olevan :D
      Laukkahan ei Batutalla niin hyvä ollut, se näkyi varsinkin pirueteissa. Laukka helposti hajosi niissä.
      Mutta tuo niiden kür musiikki oli niin hyvä:D

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!