Kootussa Ravissa

5. joulukuuta 2016

Thumbs up

Keskiviikkonahan meillä on Hertan kanssa Vermossa sen oikean etujalan tarkastus loman jäljiltä. Lääkäri sanoi jo silloin 2 viikkoa sitten että ei ole pakko tuoda tarkastukseen, mutta voi tuoda. Päätin jo heti silloin etten jatka treenejä ennekuin oikeasti tiedetään onko siihen lupa. Vammahan oli loppujenlopuksi tosi pieni ja jo kahden päivän päästä H liikkui puhtaasti ja turvotus oli kadonnut. Edelleen jalassa puikkoluussa tuntuu pienen pieni kohouma, mutta se ei enää edes arista.

Hertta on ottanut kävelyloman yllättävän hyvin vastaan. Se ei ole riehunut tarhassa (kop kop) ja muutenkin se on ollut tosi lunki. Ainut vain, että se tosiaan on kiukkuinen jos sen kanssa ei tee jotain hommia. On oikeasti Hertalle iso asia, että sillä mennään ratsastamaan ja "töihin" vaikka vaan käynnissä, kuin se että se otettaisiin narun päähän ja lähdettäisiin vain taluttelemaan. Olenkin nyt tehnyt vähän niin, että joka toinen päivä olen talutellut sitä itse jotta saan itse liikuntaa, ja joka toinen päivä ratsastan sen. Teen tosiaan käynnissä paljon avoja, sulkuja, väistöjä, erilaisia pysähdys-peruutus-harjoituksia, oikein hinkkaan niitä kulmia ja niiden ratsastamista (terkkuja tallikavereille, ei paljoa näy kulmissa kavionjälkiä! ;D ).
Hertta on tuntunut hyvältä ja kevyeltä ratsastaa, eikä se ole yhtään pöllööntynyt vaikkei pääse nyt juoksemaan.

Kuvassa tämän hetken kuuminta muotia ilman satulaa ratsastukselta... :P


Viikonloppuna olin vähän "tuhma" ja kokeilin pikkasen ravia ilman satulaa. Hertta liikkui puhtaasti, joten seuraavana päivänä laitoin Hertan liinan päähän ja katsoin maastakäsin pari kierrosta ravia. Edelleen puhdas. Sunnuntaina sitten menin jälleen selkään ja ravasin yhteensä ehkä 4 kierrosta, ja otin yhdet pääty-ympyrät laukkaa. Ilokseni voin todeta että H liikkuu oikein hyvin ja mielellään! Mielestäni on myös jännää, että Hertta kääntyy ihan kohta 19 vuotiaaksi, mutta silti siinä ei tunnu edes tämä melkein kuukauden kävelyloma! Se oli tosi letkeä ja elastinen, ei yhtään tönkkö! Sen lihakset eivät ole edes pudonneet! Onneksi se on hyvässä kunnossa, ei riuduta seisottamiset, vaikka aina vanhan hevosen kanssa ylimääräiset seisottamiset ovat myrkkyä.

Keskiviikkona siis haetaan toivottavasti lupa treenin jatkamiselle! Olisikohan siinä jo sitten meidän epäonnet koettu ja saataisiin jatkaa meidän treenejä edes se one more year. :)

Tähän loppuun taas video siitä kuinka Hertta juttelee töissä kun sille puhuu! Haastattelijana toimi Essi. ;) Aluksi Herttaa vähän ujostutti ja se oli hiljaa, mutta kun sille sanoo "höhö", niin se yleensä hörisee takaisin! Ihan uskomaton :D

Video, jonka Noora Peltola (@noorapel) julkaisi

3 kommenttia

  1. Oih, en kestä miten lutunen höpisijämummo <3 Pidän peukkuja että saatte treeniluvan!

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!