Kootussa Ravissa

9. toukokuuta 2016

Equine America: Buteless ja No More Moods


Esittelen teille nyt kaksi mielenkiintoista tuotetta, joita olen testannut tässä viime kuukausien ajan.

Olen käyttänyt montaa eri Equine American valmistetta ties mihinkin käyttötarkoitukseen, joten voisin jo sanoa, että ole hyvä Equine American puolesta puhuja. Oli ongelma tai tarve mikä tahansa, Equine Americalta on löytynyt sopivat tuotteet. Niissä ehdottoman suuri plussa on se, että ne ovat doping vapaita. Kilpaileva ratsukko voi siis käyttää niitä huoletta, suosittelen kuitenkin aina tarkistamaan tietyn tuotteen kohdalla säännöt jos jokin epäilyttää.

Horse & Riderilta olen saanut nämä tuotteet testiin juurikin sen kuuluisan hädän hetkellä. Buteless tuli kuvioihin kun pohdin vanhan hevosen suorituskyvyn tukemista, ja No More Moodsista vinkkasi Horse & Riderin omistaja, kun puhuin siitä kuinka ailahtelevainen Hertta on kevään mittaan ollut. Viikon ajan 7 eri mielentilaa eli joka päivälle omansa! Maria tiesi vinkata heti No More Moodsia ja hyvä että vinkkasi. :)


Kuva Taru Arola
Buteless on luonnollinen apu hevosen liikkuvuuden lisäämisen ja lihasongelmien ehkäisyyn.
Buteless on oiva valinta juurikin tällaisille vanhemmille hevosille kuten Hertta. Sitä voi käyttää yksin tai yhdessä Equine American suositun Cortaflexin kanssa.
Herttahan syö jatkuvasti Cortaflexiä, joten oli helppo yhdistää tämä Buteless siihen.
Buteless eroaa siinä mielessä Cortaflexistä, että tätä voi syöttää myös lyhyinä kuureina. Toki sitä voi syöttää myös jatkuvasti. Cortaflex on kuitenkin tarkoitettu jatkuvalle syötölle, mutta Butelessia voidaan käyttää tämän lisänä esimerkiksi rankkojen jaksojen aikana. Itse syötin Hertalle kuuriluontoisesti tätä, eli aina rankkojen valmennuksien tai kisareissujen aikana. Nyt talvellahan me ei tietenkään paljoa kisattu, muutakuin ne pari harjoituskisaa, mutta näidenkin yhteydessä annoin Butelessia.
Syötin Butelessia aina päivä ennen, samana päivänä ja päivä jälkeen rankan treenin/valmennuksen, eli sellaisena parin kolmen päivän jaksoissa. Hertta ei ole jäykkä hevonen, mutta se voi välillä oikein rankasta treenistä olla seuraavana päivänä väsynyt. Buteless on auttanut Herttaa kyllä selvästi tähän vetreytymiseen treenien jälkeen. Ehdottomasti monen päivän kisareissuilla jatkan Butelessin syöttöä, ja toki Cortaflexin ollessa jatkuvalla käytöllä.
Buteless helpottaa myös pientä lihassärkyä.
Hertan kohdalla Cortaflex on se tärkein aine nivelten hyvinvoinnin tukemiseen, mutta Butelessin miellän "bonuksena" Cortaflexin rinnalle.

Hertta söi nestemäisessä muodossa olevaa valmistetta. Nestemäinen tuoksuu todella hyvälle, ja ainakin Hertalle se maistuu ihan sellaisenaan kipon pohjalta. Sekoitin kuitenkin tämän aina mössöjen sekaan, missä on kaikki muut lisävitamiinit yms. Hertan kohdalla ei syöminen ole ongelma. Hertta syö psylliumitkin sellaisenaan ilman makuaineita... ;) Kaikki käy paitsi valkosipuli!
Nestemäinen pullo on todella näppärä käyttää, sillä siinä on annostelumitta samassa. Ei sotkemista, eikä mittailua. Puristat vain pullon oman mitan oikeaan annostuskohtaan ja kaadat rehujen sekaan!

Yksi purkki riittää noin 2 kuukaudeksi jatkuvalla syötöllä, mutta jos syötät vain rankempien jaksojen yhteydessä, pullo riittää hyvinkin pitkään. Itselläni on vielä tätä jäljellä vaikka sen jo talvella sain!

Buteless valmistetta saa myös kerta-annos pakkauksissa, jotka voidaa struutata suoraan suuhun. Edullisempaa on kuitenkin tämän pullon käyttö.

Kuva Taru Arola
Pullossa on annostelua helpottava mittapumppu kiinteänä. Ei jää mitään hukkaan ja jokainen pisara päätyy käyttöön!

Kuva Taru Arola
Olin rehuhuoneessa sekoittelemassa puuroja, Hertta tietää sen ja ei malttaisi odottaa!


Nyt tamman omistajat kuulolla (ja miksei kunnon oripoikien omistajakin)!
Tästä tuotteesta olen kyllä todella kiitollinen näin tamman kanssa touhuavana ihmisenä... Vaikka Hertta ei ole ollenkaan tammamainen, toisinsanoen sillä on aika hyvät hermot ja se ei ole yhtään sellainen kiukutteleva persoona. Hertalla on kuitenkin hirveän ailahtelevainen luonne. Aina se on kiltti, ja aina se yrittää, mutta edellisenä päivänä se voi olla patalaiska ja pystyynkuollut, ja seuraavana se pörheltää menemään niin että se jaksaisi juosta koko päivän. Joku toinen päivä se kyttäilee ja kyylää joka ikistä nurkkaa ja valopilkkua, ja joku toinen päivä voin lähteä sillä maastoon eikä se hätkähdä mitään. Esimerkkinä nyt mainittakoon tuossa kevättalvella... Ekana päivänä yritin maastoon, mutta Hertta ei ottanut askeltakaan käyntiä, vaan se veteli koko matkan piruettilaukkaa ja passagea vuorotellen. Seuraavana päivänä se oli maneesissa energinen, mutta maastolenkillä todella rauhallinen. Ikinä ei siis voi tietää mikä on päivän moodi! Tämähän on kisaamisessa vähän ikävää, sillä en tosiaan ikinä voi tietää minkälainen hevonen mulla on kun sen trailerista otan ulos kisapaikalla. Joskus Hertta voi rynnätä vetopaniikin omaisesti trailerista ulos, ja joskus se suorastaan valuu kuin sulanut juusto trailerista... Jepjep, siinä sitten aina äkkiä kehittelemään verkkasuunnitelma "Mites mä tällaista hevosta tänään verkkaan?".

Näistä jutuista avauduin tosiaan Horse & Riderin Marialle ja hän tiesi heti vinkata Hertalle testiin No More Moodsia. Olen joskus syöttänyt Hertalle sellaisia rauhoittavia valmisteita, joista on ollut apua, mutta ne ovat dopingia, eli olen voinut syöttää niitä vain kisakauden ulkopuolella. No More Moods ei kuitenkaan ole rauhoittava valmiste, vaan nimenomaan "mielen tasaaja". En tahdo rauhoittavaa vaikutusta tai rauhoittavia valmisteita. Tahdon pikemminkin "hormoonien rauhoittajan". Ei siis enää toivottavast mielialanvaihteluita!

No More Moods sisältää  Chasterberryä, eli siveydenpuuta. Hehheh. Oikein nimensä mukaisesti siveyttä tässä kaivataankin Hertalle, eikä rietasta käytöstä hormonihoyryissä.
Siveydenpuuta on käytetty iät ja ajat ihmisilläkin lääketieteessä hormonaalisten ongelmien hoitoon. Eli suoraan sanottuna tässä valmiste naisten vaivoihin!

For moody mares... ;)
Tässäkin tuotteessa on normaaliannostuksella kahden kuukauden riittävyys.

Tähän tuotteeseen olen kyllä nyt kaikista eniten tykästynyt. Toki eläinten kanssa on vaikeaa arvioida mikä johtuu mistäkin, mutta aloitin tämän syöttämisen Hertalle jo huhtikuussa ja olen kyllä huomannut että Hertta on ollut äärimmäisen tasainen. Se ei ole kertaakaan ollut luonteeltaan ääripäästä toiseen hetkeen! Toki tätä annostusta on vielä se reilu kuukausi jäljellä mutta mielenkiinnolla kyllä odotan lopullisia tuloksia, eli jatkuuko tämä tasaisuus vielä täysin tuon pullon verran. Toki onhan tässä ilmat lämmenneet ja H on muutenkin ollut vähän vaihtelevalla liikunnalla, mutta juurikin nuo ensimmäiset lämpimät päivät jotka iskivät todella nopeaan, eivät ole saaneet Hertalla aikaan muutosta. Tämä tasaisuus on nyt jatkunut viileämmän alkukevään ja tämän lämpimämmän loppukevään ajan. Toki Hertta on ennenkin ollut rauhallisempi lämpimämmällä kelillä, mutta huhtikuu oli vielä todella kylmä, ja ei H silloinkaan ollut mikään pikku kanailija, mitä se voi olla joskus. 
Pulloa on onneksi  vielä puolet jäljellä, joten mulla on vielä tässä aikaa pistää merkille Hertan käyttäytymistä! Testiksi voin pitää pienen tauon tämän valmisteen syötöstä, ja jos ailahtelevaisuus palaa, niin se on selvä merkki.

Olisi mielenkiintoista kuulla mikä tällä valmisteella on vaikutus temperamenttiselle oriille. Jos jollain on käyttökokemuksia niin kuulisin mielelläni?

Tässäkin tuotteessa on normaaliannostuksella kahden kuukauden riittävyys.

Lukijat!
Onko teidän hevosilla hormonitasapainon kanssa ongelmia? Entä nivelten hyvinvoinnin tukeminen, oletteko syöttäneet lisäravinteita?

*Postaus toteutettu yhteistyössä Horse & Riderin  kanssa*

12 kommenttia

  1. Buteless on mulle vieras, mutta tota No More Moods tuotetta olen syöttänyt ja hyväksi todennut! Mulla on ihan jäätävä tamma isolla T:llä, ja väitän että se on ollut vähemmän raivokas ja kiukkuinen kun tätä olen syöttänyt. Aiemmin syötin munkinpippuria, mutta siitä en huomannut tehoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin olen aika vakuuttunut nyt tämän testin aikana. Hertta on nyt ollut (kopkop) todella tasainen!

      Poista
  2. Pitääpä harkkita tuota No More Moodsia testiin! Lämpimät ilmat tasaavat jo paljon, mutta sattumanvaraisuutta soisi kyllä vielä olevan rutkasti vähemmän tässä kisakauden korvalla. Oishan se tehokkaampaa treeniäkin jos säätöjen skaala ei ois niin valtava... Niveliä oon hoitanut ihan vaan MSM:llä.

    Oon kyllä vähän kade Hertan ruokahalusta, itse saan tehdä välillä melkoisia taikoja että puurot maistuu tuolle mun moody marelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäse! Säätöjen skaalaa kun saisi vähän vähemmälle niin helpottaisi kummasti, varsinkin siellä kisoissa. Ei tarvitsisi aina toivoa että tähtien asennot olisivat suotuisat ;)

      Olen sanonutkin että onni on ahne hevonen! Hertta ei ennen syönyt hyvin, se pyöritteli väkkäreitäkin kupissa jne. Nykyään se on varsinainen imuri!

      Poista
  3. Bloggaajatapaamisessa Keravalla innostuin sinun Equine American elektrolyytin myyntipuheesta niin paljon, että ostin sitä heti hevosilleni, eikä tarvinnut katua, ihan huipputuote! Näihin täytyy ehdottomasti tutustua ajatuksella lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Equine American Apple Lytes on kyllä paras elektrolyytti mitä tiedän! Se menee monelle hevoselle ihan sellaisenaan veteen sekoitettuna (se omenan maku) ja siinä on todella pieni syöttömäärä! Eli yksi mitta per annos, ja se mittakin on aika pieni. Vertailun vuoksi, eräs aiempi elektrolyytti mitä syötin, sitä olisi pitänyt antaa NELJÄ mittaa jotta tarvittavat suolat normaalikokoiselle hevoselle olisi täyttynyt. Halpaahan se oli, mutta ei se purkki kestänyt kauaa kun tuollaisella syöttömäärällä sitä antoi.
      Apple Lytes on tosi riittoisaa. Se on kans meillä vakio tuote :) Edelleenkin olen sen puolestapuhuja, ja hyvä jos sain hyvän myyntipuheen aikaan! :D Kyllä mä mainostan tuotteita mistä itse pidän :)

      Poista
  4. Mulla on tähän asti ollut tammalla kisakaudella käytössä Regumate. Se on estänyt kiimat ja tasannut luonnetta. Toki Regumatelle tulee koko ajan syötettynä hintaa noin 50 e / kk ja sen syötöstä täytyy muistaa toimittaa paperi SRL:ään. Mikäköhän tuon No More Moodsin hinta mahtaa olla kuukautta kohti? Muita valmisteita, joita itse olen pohtinut ovat munkinpippuri ja ruusunmarja, mutta kumpaakaan en lähtenyt kokeilemaan, kun Regumate tuntui toimivan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Regumatehan on jo ihan suoranainen lääke (aldrenogesti vaikuttavana aineena), ja se on tosiaan sallittu myös kisoissa luvan kanssa. En ole itse käyttänyt sitä, mutta tiedän että moni on käyttänyt ja tosiaan toimittanut SRL:ään todistuksen.

      Regumatesta on kyllä ollut todella iso apu pahoihinkin kiimaongelmiin monella tammalla. Eräs tamma joutui syömään sitä 24/7 ja jos sen syöttö loppui niin se tamma ei muuta tehnyt kuin pissi ihmistenkin päälle jos koskit siihen ja kentällä se seisoi vain sahapukkina liikkumatta mihinkään. Regumaten kanssa se kilpaili hyvinkin!

      Munkinpippurissa on muistaakseni jonkunlainen dopingvaroaika? Sitä meinaan joskus olen harkinnut, mutta Mirva Chia de Gracialta sanoi että siinä on periaatteessa dopingvaro aika, joten sen jouduin jättämään pois.
      Ruusunmarjasta en osaa sanoa, sitä Hertta syö nivelten tukemiseen ja C-vitamiini lisänä.

      Jos on normaalikokoinen hevonen, niin No More Moods riittää sen 2 kk (eli annostus puolikas pumpun painallus päivässä). Silloin hintaa tulee noin 30 euroa per kuukausi.
      Jos taas on pienempi hevonen/poni, niin annostuskin on pienempi, ja näin ollen päästään kuukausitasolla hinnassa alle sen 30 euroa. Toki tämä on edullisempi kuin Regumate, mutta Regumate onkin tosiaan lääke, niin lääkkeet yleensä tuppaa olemaan kalliimpia. :)

      Poista
  5. Moi! Oisko sulla kokemusta tai antaa vinkkiä mistään hyväksi todetusta rauhoittavasta lisäravinteesta joka ei ole doping valmiste? Itselläni on tamma joka ei ole niinkään ailahtelevainen, mutta erittäin herkästi stressaava tapaus. Tuntuu välillä että pelkää itseäänkin �� Nyt olen syöttänyt ihan normaalia magnesiumia mutta en ole huomannut siitä olevan suurta hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Hertalle syötin aikaan Hilton Herbsin Calm and Collected valmistetta jossa on valerianaa. Se auttoi mutta valeriaana on doping eli ei voi käyttää kisakaudella. :/

      Equine Americalta olen kuullut kehuja Super So Calm valmisteesta mutta sitä en ole Hertalla testannu itse. :) Equine America on siitä turvalminen vaihtoehto kisaajalle kun ei tosiaam tarvitse arpoa dopingeista :)

      Toinen hyvä on Good as Gold valmiste jota olen itsekin testannut. Se on oraalipasta eli voi laittaa suuhun noin pari tuntia ennen kisoja ja vaikka edellisenä iltana. Tämäkin on doping vapaa!


      Haha, tuo kuvaus tammasta joka pelkää itseäänkin kuulostaa niin tutulta.. :'D (Hertta nuorempana)

      Poista
  6. Meillä otettiin kokeiluun Equine Americanin Super So Calm- valmiste toiveena saada paremmin työntekoon keskittyvä hevonen. Ruunalla on tapana varsinkin kisatilanteessa kiinnittää huomio ihan kaikkeen muuhun kuin itse suorittamiseen. Nyt jo parin viikon testissä huomaa kyllä eron työskentelyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :) tätä en ole testannut mutta se olisi ollut vaihtoehto. Me vaan tosiaan kärsitään ailahtelevuudesta, ei niinkään enää hermostuneisuudesta niin no more moods valikoitui testiin.
      Vähän eri tarkoitus mutta sama lopputulos!

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!