Kootussa Ravissa

28. huhtikuuta 2016

Hertan viikko-ohjelmista

Tuli erään lukijan kommentista mieleen kertoa bloginkin puolella Hertan viikkosuunnitelmista. Voisinkin aloittaa tästä viikosta (kuluvasta) ja vähän avata näkemyksiä aina viikkokohtaisesti miksi teen näin. Eri hevosilla toki on erilaiset ohjelmat, mutta Hertan kanssa on muodostunut tämän 10 vuoden aikana oma tapa.

Ma: valmennus (perustyöskentelyä)
Ti: juoksutus + ravipuomit
Ke: perusratsastus (väistöjä, avoja, vähän piruettilaukkaa)
To: vuokraaja ratsastaa (itse menen Kalevin)
Pe: juoksutus/maastossa mäkikävelyä
La: koulutreeni (rankempi, Pi-Pa-siirtymisiä, avot ja sulut ravissa ja laukassa)
Su: koulutreeni (kevyempi ja irrotteleva + maastokävelyä mäissä)

Maanantaina tosiaan oli 30 minuutin valmennus, jossa kävimme vain perusasioita läpi. Tapanani on sunnuntaina "valmistella" Herttaa aina seuraavan päivän valmennukseen, jotta saisin valmennuksesta kaiken mahdollisen hyödyn irti.

Tiistaina Hertalla on usein kevyempi päivä maanantain valmennuksen takia, sekä tietenkin kun sunnuntainakin on menty vähän enemmän. Eli noudatan ajatusta "2 rankempaa, 1 kevyt" tai "2 kevyempää, 1 rankempi". Vältän siis 3 päivän putkia rankemmissa treeneissä. Lasken kevyemmäksi tai vapaapäiväksi juoksutuksen tai maastoilun. Pääosin tämä tiistai on aina satulaton päivä, eli Hertta saa vapauden mennä ilman satulan aiheuttamaa painoa selässä. Maastoon toki satula, mutta maasto onkin tosi kevyttä liikuntaa. Varsinaisia seisottamisvapaapäiviä ei Hertta tarvitse, ei tee yhtään hyvää vanhemmalle kisahevoselle.
Tällä kertaa onneksi oli vain juoksutus, sillä itselläni oli jäätävä päänsärky... Varmaan tentin aiheuttamaa niskajumia!
(Pakko huomauttaa että jatkossa menen puomijumppaa Hertalla vain selästä käsin... Se oli taas niin onneton puomeilla kun se ei syty niihin ollenkaan! Hirveää kolistelua ja kompurointia! Selästä käsin se on enemmän töissä ja ylittää puomit hienosti ja siitä saa hyödyn irti. Esteillähän Hertta syttyy myös, muttei irtohypytyksestä)

Keskiviikkona sitten taas menin selkään, tosin ei mitään sen kummempaa. Testaan että H on symmetrinen ja tunnustelen onko jäykkyyksiä tai muuta epänormaalia. Keskiviikkona oli siis enemmänkin rankempien päivien + kevyemmän päivän jälkeinen tilanne katsaus miltä tuntuu.
Ehkä huomasin puomien kanssa kompuroimisen aiheuttaneen jotain prakaa Hertalle, sillä se ei ollut niin hyvän tuntuinen aluksi. Se kyllä vertyi pohkeenväistöillä ja oli oikein rento kuitenkin!

Torstaina Hertan liikuttaa vuokraaja/kisahoitaja Riikka, sillä minä ratsastan Kalevin. Riikka harvemmin menee rankemmin, hän puhuu aina menevänsä "mummoilemaan.." ;)

Perjantaina menen jälleen Kalevin, joten laitan Hertan vähän kevyemmälle. Jos ratsastan itse, teen taas irrottelevaa jumppaa, mutta jos en mene selkään, niin juoksutan selänpidennysnarulla, paitsi laukat menen ilman narua, jossa H saa venyttää ihan itse alas.

Lauantaina teenkin kunnon koulutreenin, jossa menen Inter II/GP asioita läpi. Huomion arvoisena asiana, että jos Hertan kanssa tuntuu vaikealta (se on jännittynt tms) niin sitten muutan suunnitelmia. En tee mitään näitä vaikeampia asioita jos edes perushommat ei suju, ja H ei ole rento. Jos lähtisin säätämään vaikeampia asioita, niin verta kaivan nenästäni. Eli aina on se kuuluisa "Plan B". Tässä tapauksessa menen sitten jälleen perusasioita, ja haluan vain että H on oikeasti läpi.

Sunnuntaina treenaan jälleen koulua valmennusta ajatellen, mutta se on taas irrottelevaa ja sellaista valmistelevaa eikä niinkään rankkaa. Yritän pitää siitä kiinni ettei Hertalle tulisi hiki, vaan "säästän" sitä huomiselle. Huolellinen jumppapäivä etten sanoisi!

Ideaalitilanne olisi jos mulla olisi Hertalle hoitaja, joka kävisi vaikka aamuisin taluttelemassa/kävelemässä Hertan kanssa, niin että H liikkuisi 2 kertaa päivässä. Toinen kävelytys ja toinen treeni. Mikään ei ole niin hyvää liikuntaa ja hoitoa kuin kävely, varsinkin ylämäissä. Varsinkin jos on ollut yhtään rankempaa treeniä, niin kävelytys on avainasemassa palautumiseen. Huomaan Hertan rankempien treenien jälkeen lepäilevän enemmän, ja esim kisareissujen jälkeen se voi olla väsynyt. Ainahan se on pirteä luonteeltaan, mutta tarkoitan sen itsekseen suorittamaa liikkumista. Kisareissun jälkeen olisi hyvä jos se pysyy silti liikkeessä, eikä vain loikoile niinkuin se itse tahtoo.

Tämä viikko oli vähän poikkeuksellinen sillä keskellä viikkoa oli kevyempää ja sitten viikonloppuna/alkuviikosta rankempaa, mutta normaalisti tosiaan mitoitan liikutukset tasaisemmin pitkin viikkoa. Mutta palataan sellaiseen esimerkkiin myöhemmin.

Ensi viikolla sitten ensi viikon suunnitelmat! Multahan tippuu nyt kuun vaihteessa Kalevin puoliylläpito pois, eli jatkossa menen Kalevilla vain torstaisin. Ei tarvitse siis ottaa Kalevin ratsastusta huomioon Hertan viikko-ohjelmassa, vaikka mielelläni Kalevillakin menisin enemmän, mutta kisakauden alkaessa ei ole varaa pitää puoliylläpidossa sitä. Lottovoittoa odotellessa, tai edes sitä valmistumista koulusta, jotta pääsisi kunnolla töihin pois hanttihommista...

Kuva Taru Arola
Otettu reilu viikko sitten

4 kommenttia

  1. Kiitos postauksesta ;) Sain hyviä vinkkejä omien treenien suunnitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin jatkaa tätä niin että kerroin joistain meidän erilaisista viikoistakin. :)

      Poista
  2. Hei Noora!

    Kiitos hyvästä, ajatuksia herättävästä postauksesta! Mukavaa oli, että avasit viikko-ohjelmaa tekstissä. Mielenkiintoista oli myös tuo työn jaksotus intensiteetin perusteella. Olen pohtinut tätä ja lepopäivien tärkeyttä Tampereen hevosmessuista lähtien kun kuuntelin Dr David Marlinin luennon. Ihan jo tuon lepopäivän merkitys on hyvä miettiä: tarhapäivä, kävelypäivä, maasta työskentelyä vai kevyt maastolenkki.

    Olisi todella kiva jos voisit jatkaa viikko-ohjelman jakamista, mielelläni lukisin myös kun kisakausi alkaa että miten ohjelma teillä Hertan kanssa muuttuu. Nämä ovat niin kiinnostavia juttuja!

    Aurinkoista toukokuuta!
    Maarit L. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä näitä aattelin jaella, varsinkin eri tilanteissa jne :)

      Tarhapäiväkin voi olla mun mielestä vapaapäivä, mutta riippuu mikä on tarhaolosuhde. Jos hevonen liikkuu paljon tarhassa, niin se on ihan riittävä vapaapäivä, mutta tarhassa möllöttävä hevonen ei saa riittävästi liikuntaa, joten silloin edes kävely/maasto lisäksi nostaa sen vapaapäivän arvoa ja hyötyä :)

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!