Kootussa Ravissa

9. maaliskuuta 2016

Elossa



Noniin, tentti selätetty. Elämä voi alkaa! Tosin sellainen perstuntuma tässä on, että taidan joutua mennä kokeilemaan onneani uudelleen ensimmäiseen uusintaan. Mutta ei anneta sen häiritä, on ainakin hetki aikaa vain käydä normaalin ihmisen lailla töissä ja notkua illat rauhassa tallilla! Luku-urakka jatkukoon varuiksi kuitenkin toistaiseksi...

Jouduin ihan syystäkin vähän vähentää ratsastelua ja talleilua tentin takia, joten sillä rintamalla ei oikein ole mitään ihmeellistä mistä kirjoittaakkaan. Tarkoituksella myös kone oli ja pysyi kiinni etten vaan eksy tänne bloggaamaan vaan jos johonkin konetta tarvitsen niin se on molekyylikaavojen googlettamista ja esteri hydrolyysin selvittelyä happo/emäs liuoksissa. ;)

Uskoisin kuitenkin että juuri tähän väliin tälläinen ratsastustauko teki hyvää nimenomaan Hertalle. Kerroinkin siitä kuinka meille tuli jokin klikki sarjavaihtotreeneihein ja treeneihin ylipäätään. Hertta otti vähän turhan paljon kuumaa kun se yritti niin tosissaan ja sitten se hermostui tosi nopsaan kun ei mennytkään putkeen. Tentin takia kun kävin nämä pari viikkoa vain nopeasti tallilla ja liikutin vain "liikunnan ilosta", enkä tosiaan sen kummemmin mitään vaatinut. Tai siis tottakai vaadin perusasiat, mutta en oikeasti mitään tähtitieteellistä tehnyt, ja enkä jäänyt hinkkaamaan mitään. Sitä mieltä olen että kenellekkään hevoselle ei mikään turha löntystely tee hyvää, mutta ei sitä aina tarvitse koota ja väkertää. Rennon letkeesti vain pidin vaikka vaan laukkapäiviä jolloin Hertta sai laukkailla maneesissa niin pitkään kuin halusi, tai toisaalta, tein sellaisen "Helppo A" päivän, eli teen vain matalemmassa muodossa pohkeenväistöä ja vastalaukkoja yms. helppoja juttuja. Ne Hertta osaa vaikka silmät kiinni, joten silloin sille tulee itsevarma olo. 

Ilokseni voin todeta että tämä toimi! Eilen ja tänään Hertta oli niin super! Se oli ihan täysillä messissä kun tehtiin hommia, mutta kuitenkaan sähläämättä ja kuumumatta yhtään! Keksin myös tuossa ihan yhtäkkiä että Herttahan tahtoo tarjota aika helposti "espanjalaista käyntiä" kun hipaisen raipalla vähän etujalan yläpuolelle. Opeteltiin sitten sitäkin ihan leikkimielisesti, sillä siinä uuden opettelussa pääsen pienestäkin asiasta kehumaan Herttaa ja sehän hakee vaikka kuun taivaalta jos sitä vaan kehutaann (ja annetaan sokeria ;) ). Niin siinä vaan kävi, että Hertta oppi alle 5 minuutissa nostelemaan tassua "vasen/oikea" ajatuksella vuoron perään! Ei se vielä espanjalaista käyntiä ole, mutta ei tuo huonoa tee lapa-alueelle jumpata nostelemalla jalkoja. H meinaan osaa nostaa aika korkeallekkin niitä kinttujaan. Kokeilin eilen ja tänään vielä uudelleen hiffasiko Hertta oikeasti tuon espanjalaisen käynnin idean, niin kyllä. Nyt se jo osaa vähän kävelläkkin eteenpäin samalla kun vuoronperään nousee tassu! Toki välillä se vähän sekoaa jaloissaan ja sitten se nostaa molempia etusia yhtäaikaa ja hypähtää, mutta pikkuhiljaa. Kohta kun se oppii sen rytmin ja se oppii liikuttamaan paremmin takajalkoja mukana, niin eiköhän me kohta päästä menemään maneesia pitkin espanjalaisessa käynnissä. Tämä ainakin olisi pieni tavoite. Eikä haittaa vaikkei sitä koskaan päästä esittämään radoille, hyvää jumppaa se vähintään on ehdottomasti! ;)
Noh, leikki leikkinä!
Tässä pieni videon pätkä ensimmäisestä yrityksestä!



Totilas etujalat? ;) Hahha.



Hertan kanssa on niin hauska opettaa asioita sille ja "leikkiä" sen kanssa. Se on niin koiramainen luonteeltaan ja herkkä. Se reagoi todella pieniin asioihin ja eleisiin ja oikeasti oppii ihan salaman nopeasti. Se yrittää jatkuvasti lukea ihmistä ja se yrittää tarjota kaikkea kunhan se saisi palkkion. Jos vaan osaat palkita sen oikeaan aikaan oikeasta ensimmäisestä reaktiosta, niin se jo oppi sen ja tarjoaa uudelleen. Niin viisas hevonen! En voi uskoa että kun Hertan omistaja aikaan osti Hertan, niin kommentit olivat tyyliä: "En ole ikinä nähnyt noin tyhmää ja rumaa hevosta". Toki ymmärrän ettei pihatosta pöllitty varsa osannut edes riimussa kävellä, mutta ei kai, kun ei sille oltu sitä opetettu! Tekisi mieli näyttää nyt kaikille niille epäilijöille että katsokaas kun tämä "idiootti" tekee paremmin temppuja kuin sirkushevoset kohta! ;)

Noh, kisakausi lähenee. Ei tee pahitteeksi vähän leikitellä kaikennäköisillä asioilla välillä, mutta treenit jatkukoon pikkuhiljaa. :)

PS. Espanjalainen käynti on todella hyvä liike juurikin lavoille ja niiden liikkuvuudelle... ;)

Mitä tästä voi päätellä?? Hertta oppii nopeammin kaiken, kuin minä edes sen kemian! :D

14 kommenttia

  1. Meetkö kuinka paljon nivelillä? :) Näyttää toimivan niillä ihan hyvin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen mennyt talven aikana melkein vain valmennuksissa kangilla, eli kerran viikkoon. Aikalailla menen 1/3 osaa kangilla ja 2/3 osaa nivelillä. :)

      Hertta toimii hyvin molemmilla. Sillä on niin hyvä suu. :)
      Se nyt on vain joku urbaanilegenda kun päätellä blogin kisa ja valmennuskuvien perusteella että menen vain kangilla. :D

      Poista
  2. Onni on viisas hevonen, ja sen hevosen onni on sellainen ihminen joka tuon herkkyyden ja oppimiskyvyn näkee ja älyää! Niin kovin väärinkin voisi kohdella fiksua hevosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis juu hyvä pointti! Niin hyvässä kuin pahassa jos hevonen oppii nopeaan, riippuu mitä oppii... :)

      Poista
  3. Ai näinkö se showravi opetettiinkin ;D Salaisuudet paljastuu!
    Hertta on kyllä aina niin liikuttavan symppis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tämän tajusin eilen että "ai näin se showravi saadaan aikaan!" Kun H tietty ravissa tarjosi samaa jo hipaisi lavalle! :D itseasiassa passageen tässä oli hyötyä, saatiin etuosaa nousemaan lavoista enemmän, kun se passage on vielä niin voimatonta :)

      Poista
  4. Voi Hertta❤ Niin aina tekemässä ja yrittämässä parastaan❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta! Se on aina tekemässä ja miellyttämässä muita :)

      Poista
  5. Toivottavasti menee tentti läpi! Kuulostaa ihan kamalalalta :D oon viimeksi lukenut kemiaa lukiossa yhden kurssin kymmenen vuotta sitten... XD

    Asiasta tuhanteen, enpä ole kommentoinut hetkeen (paha minä) mutta tulin kertomaan, että olette ihania Hertan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii mäkin, viimeksi lukenut sitä 1 kurssin lukiossa. Vähän ongelmia nyt tuolla laitoksella xD

      Kiitos ihanasta kommentista!

      Poista
  6. Tuli tuosta "tyhmä ja ruma hevonen" -kommentista mieleen, että voisitko tehdä joskus postauksen Hertan elämäntarinasta varsasta tähän päivään? Olisi hauska kuulla esimerkiksi entisten omistajien ja ratsastajien muistoja. Entä mitä Hertan varsat nykyisin tekevät ja missä? Olisi hauska nähdä jotain kuviakin heistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi olis tosi kiva idea! Vois kyl toteuttaa, kaikenlaisia kuvia kuitenkin mulla on tallessa Hertasta nuorena :) ja sittrn Hertan varsasta ulkomaillakin!

      Poista
  7. Aivan ihana Hertta! Ihana kun oli vähän videonkin pätkää, niitä on aina niin mukava katsella.

    Olisiko sulla antaa muuten mitään pikkuvinkkiä tällaiselle entiselle helppo a tason ratsastajalle? Varmasti tosi vaikeaa sanoa mitään erityistä näin netin kautta, mutta olen menettämässä uskon ratsastukseeni ja jos sinulle on koskaan tullut edes vähän samankaltaisia ajatuksia niin olisi kiva kuulla!
    Olin tosiaan vielä viime syksynä helppo a tasoinen ratsastaja. Kisasin sitä tasoa hyvillä prosenteilla ja valmentajan kanssa laitoimme tavoitteeksi harjoitella enemmän vaativan tason juttuja. No viime syksystä helmikuuhun asti koin vaikka mitä epäonnistumisia ratsastuksen saralla ja nyt olen helmikuusta tähän päivään asti tuntenut itseni enää helppo c tasoiseksi ratsastajaksi. Jotenkin tuntuu, että olen kadottanut sen tuntuman ratsastuksessa, enkä saa hevosta edes peräänantoon enää, vaikka aiemmin se oli vuosia ihan helppo ja perus juttu. Valmentajanikin on alkanut vähän luovuttamaan suhteeni ja yhteistyömme loppuu kesäkuun alkuun, jos en löydä jostain "taitoani" takaisin.

    Minulla ei ole omaa hevosta, vaan olen ratsastanut pari kertaa viikossa valmentajan omalla hevosella. Olen sellaisessa rahatilanteessa, etten omaa/vuokrahevosta voi hankkia, jotta voisin harjoitella enemmän. En oikein ymmärrä miten tasoni on voinut huonontua noin paljon ja tekisin mitä tahansa, että pääsisin kehittymään, mutta tilanne on tosi vaikea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, kuulostaa kyllä niin ihme tilanteeöta etten oikeen tiedä mitä sanoa? Eikö mikään ole muuttunut viime aikoina? Ja siis menetkö/menitkö vain valmentajan hevosella vai onko ongelmaa muilla hevosilla?
      Toki ekana tulee mieleen että jos menee samalla hevosella, niin sillä kyseisellä hevosella olisi jokin paikka kipeänä tms jos se ei pysyy kulkemaan "edes oikeinpäin"?

      Tosi ihmeellinen tilanne. Ei nyt mun mielestä kovin yleistä että yhtäkkiä menisi ihan päin honkia varsinkaan sielt he a-va b jutuista yhtäkkiä alas? Tosi vaikea näin netin kautta miettiä ko tilannetta jos kaikki muut osapuolet on ok?

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!