Kootussa Ravissa

15. heinäkuuta 2015

Tuntumamittaus

Sain mielenkiintoisen yhteistyöyynnön, enkä epäillyt hetkeäkään tarttua siihen. Sain mahdollisuuden testata melko uutta laitetta, jolla mitataan kuolaintuntumaa! Saisin ihan mustaa valkoisella tiedon siitä kuinka paljon ja millä voimalla hevosen suuhun kohdistuu painetta kuolaimen kautta.
Nyt se on ihan excel taulokkona, en voi väittää vastaan! ;)


Kaikki tämän postauksen kuvat copyright Ritva Waris-Worlin
 http://warisworlin.kuvat.fi/
Kuvassa näkyy mittauslaite Hertan leukahihnassa kiinni. Laitteesta lähtee molempiin ohjiin kuolainrenkaiden kautta piuhat. Kuvassa näkyy myös omat normaalit ohjat jotka vain roikkuivat tällä kertaa mukana, mutta tuntumaa mitattiin noilla laitteen omilla ohjilla. 

Tasainen tuntuma, onko sitä?

Omalla kohdallani jo tiesin osittain tuloksia etukäteen. Olen ollut aina tietoinen siitä että vasen puoli mun kropasta on se heikompi puoli, jota kompensoin oikealla puolella. Tämä näkyikin heti tuntumanmittauksessa. Mun koko vasen kylki saisi olla aktiivisempi, samoiten vasen käsi. 
Vasemmalle puolella mulla on vähemmän tuntumaa, kuin oikealla puolella.
 Erot eivät olleet mitään hälyyttävän suuria, mutta kuitenkin sen huomasi. 
Pikainen yhteenveto tuloksista oli selvä:
Oikeassa laukassa oikean ohjan tuntuma on voimakkaampi, sekä ympyrällä, kulmissa ja suoralla.
Vasemmassa laukassa tuntuma on lähes symmetrinen.
Selkeä oikea kätinen siis!

Aluksi mitattiin ihan vain paikallaan seisten se tulos, mikä on silloin kun paikoillaan saan ottaa niin tasaisen tuntuman kuin osaan. Otin ohjat käteen niin että tuntuu molemmilla ohjilla sama paine. Onnekseni tässä tuntumani oli prikulleen tasan molemmissa ohjissa. Ongelmani on enemmänkin laukassa. 

Jos oikein muistan, niin laite mittasi sekunnin kymmenesosan  tarkkuudella... Eli todella tarkka vehje! Jokainen pienikin liikahdus rekisteröitiin, joten käyrä näytti aina testin jälkeen aika hurjalle. Se mitä kannattaa kuitenkin tuijottaa on keskiarvo. 
Mittasimme testikierroksia 4 kappaletta, ja tällä kertaa tehtiin kaikki laukassa. Tahdoin vähän nähdä sitä tuntumaa laukassa ja varsinkin pirueteissa. Sain siis itse valita sen mitä kohtaa mitataan. Jos ongelmia on esim volteilla tai raviväistöissä, voi mittauksen suorittaa tottakai niiden parissa, jos haluaa nähdä miten ja missä kohti tuntuma vaihtelee minkäkin liikkeen aikana. Esteillä olisi mielenkiintoista nähdä tuntuma ja paine ennen ja jälkeen esteen, sekä tietenkin esteen päällä.

Suoritus videoidaan ja samalla mittari raksuttaa ja mittaa. Jälkikäteen siis näkee videon ja samalla videolle on laitettu eri kohdissa mitatut paineet Newtoneina. Näin ollen on helppoa yhdistää videoon saadut mittaustulokset ja nähdä millä hetkellä on mikäkin paine hevosen suussa. Nämä videot auttoivat itseäni hahmottamaan todella paljon asioita. Vaikka se ei edes videolta näytä että tekisin MITÄÄN käsilläni, tuntuma on erilainen oikealta kuin vasemmalta. Nämä ovat siis asioita joita ei edes valmentaja välttämättä näe joka kohdassa!

Jos mietitään sitä, kuinka hevosen kuuluisi liikkua takaa eteen, pohkeesta kohti ohjaa, niin mitä jos tuntuma on ohjista erilainen? Mun kohdalla Hertta siis työntää kohti ohjaa, mutta oikea ottaa vastaan enemmän ja vasemmalta ei olekaan tukea? Miten hevosen voisi silloin olettaa kulkevan suorassa! 

Mittauksen jälkeen Jaana lähetti minulle sähköpostilla videot jokaisesta mittauksesta. Videoihin oli editoitu mittaustulokset jokaisen liikkeen kohdalle. Oli helppoa seurata tuntuman vaihteluita videolta. 

Laite paikoilleen!
Alkukäyntejä omaan tahtiin.
Myös alkuhölkät suoritin omaan tahtiin. Tässä vaiheessa emme mittailleet mitään.
Oikeaa laukkaa suoralla. Mittaustulos kertoi sitä, että oikealla ohjalla on enemmän painetta kuin vasemmalla
Ilme vakavana. Kaamea keskittyminen tasaiseen tuntumaan!
Jokaisen mittauskierroksen jälkeen pysähdyttiin tietokoneen ääreen katsomaan tulokset!

Mittauksien jälkeen sain ihan kädestä pitäen Minnalta apua tuntuman treenaamiseen hyvin harjottein.
Laukassa tasaisen tuntuman metsästystä ohjauksessa
Ja niinkuin sanoin, ihan kädestä pitäen sai apua! ;) Tässä harjoitellaan sen vaikeamman käden toimintaa piruetissa
Hyvä harjoite. Minun piti melkein oikeasti yrittää tuoda vasen käsi sen verran sivulle, että saisin otettua Minnan kädestä kiinni. Haemme tasaista tuntumaa vasempaankin ohjaan.
Lopuksi kävimme jopa sarjavaihtoja läpi niin, että teimme vaihdot pelkästään ohjastuntumalla! Oli hämmästyttävää nähdä kuinka paljon isommat vaihdot Hertalle tulee kun minä vain osaisin antaa sille oikeat avut myös tuntuman kautta!
Tässä on kyllä vielä treenattavaa paljon. Aluksi en saanut edes yhtä laukanvaihtoa tehtyä kun muutin vanhaa totuttua... Mutta virheitä ei saa pelätä! Virheistä meinaan nimenomaan oppii...
Kenelle?

Tuntumanmittauksesta uskoisin olevan hyötyä kaikentasoisille ratsastajille. Varsinkin aloittelevat ratsastajat hyötyvät tästä, jos oman kehon hahmotus ei vielä ole kovin tiedostetulla tasolla. Laite kyllä kertoo kummassa ohjassa sitä roikutaan tahattomastikin. Kokeneemmalle ratsastajalle laite antaa täsmätietoa. Tiesin että mulla on huonompi pito vasemmassa ohjassa, mutta että nyt sain ihan mustaa valkoisella mittaustulokset siitä kuinka paljon siinä on eroa. Tähän vielä "järkytyksekseni" näky siitä, kuinka omasta mielestäni laukkaan täysin suoraan, tuntuma on silti hivenen eri. Oli jännittävää huomata kuinka esimerkiksi treenammamme laukanvaihdot muuttuivat paljon ihan vain tuntuman harjoittelulla!

Aluksi siis mittasimme tulokset niissä tehtävissä mitä tahdoin. Sen jälkeen treenasimme tuntumaa tasaisemmaksi omalla kohdallani varsinkin sinne vasemmalle. Minna opasti suoraan sanottuna ihan kädestä pitäen. Voi kuinka oli inhottavaa kun yrittää tehdä sillä flegmaattisella vasemmalla kädellä jotain uutta! Vaikka kuinka käsken niin käsi ei vain tottele! Hyvä kun en yrittänyt huutaa sille, että "mene nyt sinne sivulle!" mutta ei se käsi vaan tehnyt niinkuin sanoin! Totuttuja juttuja on todella vaikea muuttaa.
Sain itselleni treenattavaa nyt itsekseni seuraavaa kertaa varten. Seuraavalla kerralla voimme mitata uudestaan tuntumat ja katsotaan näkyykö treenin tulos niissä. 
Olenko saanut vasemmalle ohjalle tasaisemman paineen oikean ohjan kanssa? 50% vasemmalle ja 50% oikealle?

Täydellinen tuntuma

Absoluuttista  tasapainetta tuskin on olemassakaan. Ratsastaessa kuitenkin tilanne elää. Hevonen liikkuu, ratsastaja liikkuu. Jokaisen tulisi kuitenkin tavoitella täydellisyyttä sen verran, että siitä on hyötyä hevoselle. Jokainen hevonen ansaitsee kevyen ja tasaisen tuntuman! 
Tuntuma on kuitenkin sekä hevosen että ratsastajan välinen kokemus. "Vetämiseen tarvitaan aina kaksi" . Ratsastus kaikenkaikkiaan perustuu kommunikointiin kehon kielellä, ja tuntuma suuhun on niistä äärimmäisen tärkeä, ellei jopa herkin kommunikoinnin väline. 

Ja kootut selitykset menossa miksi vasen käsi ei toimi.. ;)

Kiinnostaako tuntumamittaus?

Jos kiinnostuit, niin voitte olla yhteydessä suoraan mittauksia järjestäville tahoille ja kysellä heiltä lisää. 
Jaana Pohjola jaanapohjola@gmail.com
Minna Lindström minna.lindstrom@tunnehevonen.fi



Lopuksi Hertalle sokerit ja taputukset!

14 kommenttia

  1. Usein raajojen toispuoleisuus johtuu lantion kierrosta/vinoudesta. Edestä otetusta kuvasta olen näkevinäni, että koko vasen puolesi saattaa olla hieman edempänä. Kuva tosin ei taida olla ihan suoraan edestä, enkä ole sen kummempi asiantuntija. Kunhan olen oman vinouteni kanssa taistellut.

    Jos jomman kumman käden tai jalan käyttäminen tuntuu hankalalta, kannattaa kuitenkin ensin varmistaa, ettei jompi kumpi istuinluu ole toista edempänä tai kauempana keskilinjasta.

    Mukavaa, että tekniikka tulee pikkuhiljaa ratsastajienkin avuksi. Olen pitkään ihmetellyt miksei paineantureilla varustettuja satulahuopia ole yleisesti käytössä satulansovituksessa ja istunnan korjaamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vaaen puoli hieman taaemmanpana, edestä otettu kiva on juuri laukanvaihdosta, jolloin annan toki apuja jaloilla ja istunnalla. kuvassa juuri vaihtunut laukka vasempaan eli mulla vielä oikea jalka taaempana, näyttää siis että vasen edessä. :)

      Ja siis käyn niissä istuntavalmennuksissa myös, siellä nimenomaan puututtu myös tähän mun vasemman puolen heikkouteen. Mun ongelma aina ollu heikko kylki, heikko vasen käsi ja vasen jalka karkaa taakse, sitä yritän korjata eteen :)

      Eiköhän nämä kaikenlaiset mittarit yleisty. Painesatulahuopia ei taida edes monessa paikkaa olla käytössä mikä on kyllä ihme

      Poista
  2. Mielenkiintoista! :) Onko sulla muuten toinen satula ("vanha"), kun ei näytä equipelta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkasilmäinen olet! :D
      nyt on ollut käytössä välillä vanha satula. Sehän on hieman leveämpi kuin Equipe, otin sen varuiksi käyttöön kun tuntuu H olevan niin pullea kun on laidunaika .. ;)

      Poista
  3. Upeita kuvia! Hertta on kyllä upeannäköinen,kun on noin lihaksikas!:)

    Mulla ittelläni on oikea puoli heikompi ja könötän sivulle ärsyttävästi ja tottakai hevoseni on senverran herkkä,että "suuttuu" tuosta aina! :D istuntatunnit on mullakin tähän auttanu ja ehkä joku päivä en enää ollenkaan häiritsis hevosta.. :D Hitaasti,mutta varmasti!
    Olis kyllä mielenkiintoista päästä kans testaa tätä laitetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on niin vaikeaa! Vaikka sen tiedostaisi ihan hyvin missä vika ja vaikka kuinka käskee itseään tekemään toisin niin ei kroppa heti tottele :D mutta joskus se sitten tulee tottelemaan ;)

      Poista
  4. Voi, tuollainen olisi niin hyvä ratsastuskouluilla. Itse olen vielä ihan hukassa, kuinka paljon tuntumaa sinne hevosen suuhun pitää olla. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Uskoisin että ratsastuskoulussa olisi todellapaljon mielenkiintoa ja halukkaita käyttäjiä. Koita ehdottaa ratsastuskoulunopettajasi kanssa joa teidän kouluun järjestettäisiin yhteistyössä tälläinen? Käsittääkseni jaana ja minna tulevat kyllä käytännössä mihin vain...? :D

      Poista
  5. Ratsastussimulaattori on myös erinomainen tapa hahmottaa tätä asiaa, siinä kun hevosen luontainen vinous ei pääse vaikuttamaan ratsastajan istuntaan ja apuihin lainkaan.

    VastaaPoista
  6. Saitko tietää paljon ohjillasi oli painoa ja mikä olisi tavoiteltava määrä ?:) tosi mielenkiintoinen aihe

    VastaaPoista
  7. "It takes two to pull" sanoi Grant minulle jo viime syksynä. Se on vaan niin totta!

    Mä olen edellisenä kesänä ostanut tuntumanmittaajat, jotka kiinnitettiin ohjiin ja ne kertoivat ratsastajalle koko ajan, milloin tuntumaa on liikaa, ja onko ohjissa saman verran painetta. Ne oli tosi hyvät, joskin tulivat hieman häiritsevästi puoleen väliin kaulaa. Oli kuitenkin hyödyllistä nähdä, miten eriparia kädet ovatkaan ...

    VastaaPoista
  8. Minkä himtanen tää on? Ois varmaa hybä ku on skolioosi ja maailman huonoin ryhti ja ohjastuntuma on vällillä toiselta kädeltä huono.

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!