Kootussa Ravissa

15. toukokuuta 2015

Vihti Dressage Center; Small Tour 2.

Nyt tehtiin taas uusi ennätys! 64,8% eli aika lähellä ollaan sitä maagista 65% rajan rikkomista!
Hienohienohienoihana Hertta!!!

c Taru Arola
Olen aivan äimänä. Siis jälleen pärjättiin tosi hyvin noinkin kovassa seurassa! Kisa oli todella tiukkaa viimeisistä sijoista, mutta olen todella yllättynyt että pärjättiin sijalle 10/23 kun tämä on oikeasti vasta yhden käden sormilla laskettavissa nämä meidän Inter radat.
Jo kisapaikalle tultaessa keskuteltiin kaverini kanssa, kuinka tällä tasolla on ihan turha haaveilla sijoituksista, vaan tässä kilpaillaan aina itseään vastaan, varsinkin kun on altavastaajana. Minulla on tavoitteena saada prosentit 65% , joten siinä riittää jo kilpailemista itselleen. Ja nytkin se jäi piirun verran alle tuon, joten lähellä ollaan. Tarvitsemme vain sen "täydellisen päivän" kun palat loksahtaa kohdilleen.

Hännän letitystä
Hertan "muhkea" otsatukka


Vieläkään emme saaneet täysin puhdasta suoritusta. Nyt oli kyllä vaihtosarjat, piruetit ja sun muut varsinaiset temput ehjiä, mutta nyt pieniä tipluja tuli pitkin ohjelmaa. Sanotaanko näin että nyt jäi se viimeistely vähälle kun kokoajan piti yrittää vain selvitä hengissä radasta. Isoin moka oli mm. se kun siirtyminen peruutuksesta suoraan raviin rikottiin laukalle. Tämä tuli ihan puun takaa sillä normaalisti ei minun tälläistä tarvitse Hertan kanssa miettiä, mutta se oli tänään niin kiukkuinen ja pinkeä, että joku väärinymmärrys tapahtui, ja H jatkoi laukalla ravin sijasta. Sain se kyllä aika nopeasti korjattua takaisin raviin ja matka jatkui.
Muita pikkurikkoja oli pienet "haahuilut" kun lähdin jotain linjaa suorittamaan. Hertta tosiaan oli niin kiukkuinen pieni lohikäärme että kuvaajallakin vähän heilui kädet kun sitä kuulemma jännitti niin paljon että pysyykö Hertta käsissä! :D Videota en jostain syystä saanut siirrettyä koneelle. Ehkä usb-piuhassa on jotain vikaa, mutta toivotaan että saan asian korjattua. Olisi kiva saada radat tänne.
Ongelmia toi myös mun oikea ranne... Se on vihoitellut pitkin viikkoa. Jännetuppitulehdus taas jälleen, joten nyt täytyy kyllä Buranaa vetää kaksin käsin jotta se olisi parempi lauantaina Hyyppärässä. Minkään käden takia en todellakaan luovuta!



Silloin kun Hertta on tuollainen ampiainen, mun on hirveän vaikea päästä siihen käsiksi. Verryttelyssä Hertta otti kuumaa muista ratsukoista ja kerran se jäikin seinän ja vastaantulevan ratsukon väliin. Hertta pelkää aika rajusti vieraita liikkuvia hevosia joten siitähän se lysti sitten alkoi kun se itse lietsoi itsensä siihen tilaan. Kun mentiin takaisin ulos tekemään varsinainen verryttely radan kiertämisen jälkeen, H oli todella kireä. Se vain huiski häntää ja taisteli mua vastaan. Jokainen apu mitä yritin antaa se vain protestoi joko huiskien hännällään tai potkaisten. Pari kertaa jopa sinkaisi ja pukitti. Olin jo ihan epätoivoinen ja meitin pitääkö peruuttaa startti.
Tulin jo kerran alas selästä tsekkaamaan painaako satula vai mikä sitä noin kiukuttaa. Satula oli jostain syystä valunut lavoille joten siirsimme satulaa hieman taaemmas, niin meno rauhottui. Vähän se silti oli jotenkin epäileväinen mutta kyllä se oli parempi.

Verryttelyä sisällä...
.. ja ulkona.
Kun pääsin kiertämään rataa Hertta otti pelästyessään ääniä käytävältä yhdet rykäle sinkaisut heti tuomarin edessä (niin, mites se hyvä ensivaikutelma?) Sain sen kuitenkin siitä tsempattua hyvin jatkamaan kun taputtelin sitä ja kehuin paljon. "Sä olet maailman paras ja hienoin, ei sulla ole mitään hätää". Tuntui auttavan!
Itse suoritus sitten sujuikin yllättävän sutjakkaasti kaaosverryttelyyn nähden! Se ei kertaakaan protestoinut radalla, mutta oli kyllä hieman sen tuntuinen että se voi räjähtää, joten en päässyt koskemaan siihen niin paljon kuin olisin halunnut. Yritin vain tehdä sen verran mitä Hertta sietää jotta rata ei rikkoonnu.
Nyt kun videolta katson niin ihan hyvinhän se menee, mutta näyttää tosiaan vähän varovaiselta. Ikäänkuin saa pidättää hengitystä että "nyt menee rikki".
Silloin kun Hertta on jännittynyt ja hieman kireä, alan vähän varmistelemaan. Tänään en uskaltanut esim päästää sitä kunnolla lisäyksiin. Ravilisäykset ovat meillä kyllä paremmat, tänään saatiin niistä "vain" numeroksi 7, mutta se on ihan oikein, sillä ne olivat vähän ujot ja pidättelen liikaa. Laukkalisäys oli myös vaikea, koska H ei tuntunut olevan kuulolla joten sekin oli vähän liian "ujo". Parempi mielestäni kuitenkin niinä huonoimpina päivinä vähän varmistella kuin ottaa riskejä. Sitten kun tuntuu että hevonen on niin mun kanssa radalla yhdessä, niin uskaltaa vähän ottaa niitä riskejä isommat numerot mielessä. Tänään kuitenkin mentiin varmistellen jotta saataisin tasainen ja ehjä rata.

Olen erittäin tyytyväinen taas prosentteihin ja noinkin hyvin pärjättiin taas todella kovien nimien joukossa! Tämä on taas rutiinia ja kokemusta lisää meille, sillä ollaanhan me vasta ensimmäistä kautta tällä tasolla.
Vielä sitä hiomista ja treeniä niin mä uskon että nämäkin radat tulee oikeasti vain paranemaan kisakauden edessä. Täytyy muistaa että tämä on vasta toukokuuta, joten kisakausi on vasta edessä :)
Minulle on todella suuri merkitys sillä että saan kisata tällä tasolla. Mun tavoitteet kun aikoinaan aloittaessa oli, että pääsisin starttaamaan alue He A luokissa. Nyt pääsen kisaamaan Small Touria niiden ammattilaisten seurassa, joita olen pikkutyttönä katsellut kisoissa jossain GP luokissa... Ihan huikeeta! En olisi ikinä uskonut, että tälläinen "Pertsa Peräkylän metsistä" (kyllä, mun lempinimi) kisaa tuolla sellaisten ihmisten seassa, joiden ratsastusta ja suoritusta ei voi muutakuin ihailla ja toivoa että jonain päivänä itse pystyn samaan!
 




Tälläistä tämä elämä on näiden tammojen kanssa. Viikonloppuna Laaksolla jouduin ratsastamaan tosi vahvasti Herttaa jalalla jotta se pysyy hereillä, sillä se oli pystyynkuollut laiskiainen suorastaan kevätkiimoissaan ja keskittyminen vain miehissä. Tänään se oli tulta syöksevä lohikäärme, joka oli valmis tappamaan mut pienimmästäkin virheestä ja kosketuksesta. Taisi suuttua Laakson kisoista kun ei otettu mitään tummaa komeaa miestä mukaan traileriin..?
On tää jännää elää Hertan kanssa! Mulla on yksi hevonen käytössä, mutta siinä yhdessä hevosessa on jokaiselle päivälle oma hevosensa, joten koskaan ei tiedä millaisen hevosen saa ratsastettavaksi!
Onko se laiska vaiko räjähtävä ruutitynnyri? Sitä ei kukaan voi tietää ;)

Silloin kun Hertta on herneprinsessana niin aika vaikeaa tulee olemaan. Joku toinen päivä sillä voi mennä vaikka satula väärinpäin selässä ja se ei sitten haittaa ollenkaan.
No mutta tänään tälläin, huomenna toisin!

Huoltotoimenpiteitä kisojen jälkeen kotona
Vielä huomenna lauantaina on viimeiset kisat tähän kisasumppuun! PSG on ratana ja kerrankin "kotikisat" eli oman seuran järjestämänä! Sitten H saa pienen ansaitun laidunloman. :)

PS. Lukijoille kysymys,
mitä mieltä olitte näistä tälläisistä "täytekuvista" jossa on kisoihin valmistautumista ja sieltä takaisin tulemisesta? Jotain muitakin kuvia kuin varsinaisia kisaratsastuskuvia. Turhaa vai olisiko jatkossa mukavempi myös tuoda vähän muunlaisia kuvia tänne kuin vain itse suorituksesta? :)

26 kommenttia

  1. Mahtavaa, onnea! Tuollaiset ei-suorituskuvat ovat oikein kivoja joukossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne joo vähän tuo elävyyttä, ja mielestäni "rennompaa" fiilistä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tuolla tekstissä jo mainitsinkin etttä en jostain syystä saanut siirrettyä niitä koneelle, ilmeisesti piuhassa jotain vikaa kun laitteet eivät keskustele keskenään! Katsotaan kun saan toimimaan :=)

      Poista
  3. Mieti! Jos 6 sijoittui ja te olitte 10, niin ei todellakaan pitkä matka ruusukkeeseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tosiaan, ja nuokin sijanumerot 1% sisälle.

      Poista
  4. Mä tykkään kyllä kanssa että on kuvia koko päivästä, kuntoonlaitosta ym :) t. Se sama joka aikoinaan tykkäsi myös niistä välipäivä-postauksista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. okei hyvä! :D jos mulla vaan on kavereita tallilla mukana niin pitää pyytää ottaa kuvia :)

      Poista
  5. Jes, hyvät suoritukset ne vaan jatkuu!
    Kyllä mä tykkään täytekuvista, Hertta on niin söpö ja sun kuvatekstit on hauskoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hertta on kyllä söpö! varsinkin sille päälle sattuessaan ;) Usein se vain möllöttää ja näyttää muulilta mutta osaa se söpistelläkkin! :D

      Poista
  6. Hyvä te! Täytekuvat kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu pitää kyllä nyt jatkossa laitella huoletta sitten niitäkin :)

      Poista
  7. Täytekuvat on kivoja! :) Ne tuo fiilistä. Ihanaa, että teillä menee noin hyvin. Itse starttaan ensi sunnuntaina ensimmäistä kertaa aluetason helppoa Ceetä, jännää! Ehkä mekin ollaan joskus vielä noin hyvällä tasolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnee suoritukseen! Hyvin se menee, ei paineita! Mietit sen vaan, että se on ihan samanlainen kisa kuin mitä olet seuratasollakin mennyt! :)

      Poista
  8. Mun mielestä nää täytekuvat tuo vaan lisää positiivista näihin postauksiin. Onnea taas hyvistä prosenteista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä! Mietin vain että jaksaako kukaan tai "kiinnostaako" ketään katsoa "Hertta syö" kuvia :D Kiitos!

      Poista
  9. Muunkinlaisia, kuin vain valmennus/kisakuvia! Ehdottomasti! :) Täytekuvat on just kivoja tuo sitä nimenomaista fiilistä ja pääsee näin lukijanakin paremmin sisään teidän kisapäiviin. :) Sellaiset kuvat eri kuvakulmista ja vähän eritavalla muokattuina yms. on myös kivoja ja elävöittävät kummasti koko blogin ilmettä! :)

    Milloinkas tähänkin blogiin saatas keväisempää ulkoasua, alkaa ''tympiä'' tää harmaanruskea, vaikka hienohan tuo banneri onkin ! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa on tulossa uusi ulkoasu! :D Siis se on "tilauksessa". Mä en itse osaa tehdä, Emma tekee mulle nää hienot ulkoasut, mutta oot oikeassa että nyt tarttee vähän freshimpää ulkoasua ;)

      Poista
  10. Hih, muistitko kiristää satulavyön? :D Tai tarkistaa kankiketjun? Eivaan, hyvin teillä näyttää menneen, ja noi täytekuvat tuo sellasta eloa kisa (ja valmennus!) postauksiin, joissa yleensä vain näytetään kuvia verkasta ja radalta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme ja kumma, mutta muistin! :D kankikettjun laitoin heti normaalikireyteen traikussa ja satulavyötä tsekkasin pitkin verkkaa! :D

      Poista
  11. Kaikki kuvat on kivoja. Voisi olla mukava lukea myos kisoista tehtya postausta My Day -tyyliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. kuulostaa hyvältä idealta! Laitan tuon kyllä toteutukseen!

      Poista
  12. Moikka! Löysin nyt blogisi, saat uuden lukijan! Toivoisin että voisit tehdä postauksen, miten suustaan kovaa ja taipumatonta hevosta tulisi alkaa ratsastaan, että alkaisi taipumaan, ja kuuntelemaan, eikä pää olisi pilvissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu kun jäit lukemaan!

      Kannattaisi varmaan aloittaa volteilla ja ympyröillä, eli kaarevilla urilla. Pikkuhiljaa houkutella hevosta taipumaan jabtarjota sille tukea tsicutusten kautta. Ei saa jäädä vetämään vaan tarjoaa taivuttelun kautta hyvää tukea ja tuntumaa kuolaimeen, muistaen että pohje on se joka taivuttaa, kuolain tarjoaa tuen ja ohjaa päätä pohkeen taivuttaesaa kroppaa.

      Paljon siis taivutuksia! Pikkuhiljaa siitä lähtee suoristelemaan mutta ei kiirett. siinä voi mennä muutamakin kerta ennenkuin alkaa tapahtumaan mutta malttia vain!

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!