Kootussa Ravissa

19. huhtikuuta 2015

Voi Hertta The Turbomummeli!

Voi että en tiedä mistä aloittaisin! Luvassa sekavaa tekstiä, olen itsekin niin sekaisin!
Jos perjantailta sanoin, että "olihan se tasainen, mutta tarttisi enemmän näyttävyyttä" niin Hertta oli vastannut valitukseen ja totesi että "ai näyttävyyttä tahdot?! Tässä sulle näyttävyyttä!" ja paineli menemään niin että huh! :D
Omistan Hertalle Antti Tuiskun biisin "Aina kun mä flippaan peto on irti..." ;)

Interistä lopputulos oli 62,2%, VAIKKA radalle mahtui numeroita kakkosen ja kasin välillä! Siis se liikkui niin tosissaan ja paineli menemään varsinkin raviohjelmassa. Raviohjelma olikin pitkälti numeroina 7. Laukkaohjelmassa se alkoi kuumenemaan lisää ja en saanut ihan pideltyä sitä joka kohdassa, joten tuloksena mm. kolmosia ei esitetty ollenkaan ja toinen piruetti meni numerolle 2, sillä piruetin jälkeen Hertta karkasi paikalta ja sain sen kiinni kulmassa... :D Voi että mikä hönö <3
Ohjelmaan mahtui siis paljon rikkoja, mutta myös todella paljon hyvää. Keskiarvo jäi siis tuonne, mutta olen niin onnellinen, sillä viime kaudella saatiin 62% Interistä omana ennätyksenä silloin kun tehtiin rikkeetön ja tasainen rata. Nyt oli laatua mukana, mutta hallintaa ei ihan joka kohdassa.
Nyt kun saan Hertasta otteen vaikka se olisi vähän intopiukeena niin ihan varmana saadaan ne prosentit sinne 65 tässä Interissäkin! Mahtava Hertta! Se yllätti mut niin täysin kuinka hienosti se liikkui ja esitti!
Ensin kun kuulin tulokset, kuulin että saatiin 52%... Häpeissäni lähdin maneesista, mutta onneksi Riikka tuli korjaamaan tilanteen, että se oli 62%, jolloin olinkin yhtä hymyä! Annoin kaiken heti anteeksi Hertalle! :D

Hertta oli tänään paljon kootumpi kuin eilen. Eilinen rata oli tasainen ja rauhallinen, mutta jokaisessa paperissa luki tosiaan että enemmän takaosan päälle. Tänään ei yhdessäkään paperissa ollut että "saisi kantaa takaosallaan enemmän". Se on jo iso muutos eiliseen. Nyt vain häiritsi se ajoittainen jännittyneisyys, varsinkin laukassa. Mutta nyt vain rentoutta lisää! Tämä on vähän on ja off. Välillä se on liian rento, mutta ei niin koottu. Sitten kun saan sen aktiiviseksi ja kootuksi, rentous laukassa on vaikea säilyttää. No mutta treeniä treeniä ja sieltä se kultainen keskitie!
Kolmosista tosiaan tuli 4 ja 5 numeroksi, sillä ne tuli lähinnä esitettyä milloin joka toisella ja milloin joka neljännellä askeleella.. Mutta tsemppasin sitten kakkosiin ja niistä saatiinkin sitten 7 numeroksi!
Nyt täytyy vain löytää keino millä saan Hertan rentoutumaan kun se käy kuumana. Meno paranee paljon kun se olisi rennompi.

Hertta otti kuumaa jo kun odoteltiin pääsyä maneesiin. Se hyppi pystyyn ovella ja kun päästiin verkkaan niin aika kuumana kävi. Suorituksen jälkeen oli sama homma ja pihalla maneesista tultiin ulos aikamoisella rytinällä. Sille jäi vähän levy päälle... Jos jotain hyvää, niin tuli ainakin niin hienoa piaffia pihalla kun tepasteli menemään! Kehuin sitä paljon, ja sehän jäikin innoissaan piffaamaan kun odoteltiin papereita kansliasta... :) ikä on todellakin vain numeroita...

Tässä on pieni videokooste päivästä. Nyt oli pakko leikata pahimmat poukkoilut ja sekoilut pois. Ne jääköön vain minun omaan tietooni...



Kävin lopuksi vielä kentällä loppuverkkaamassa rentoa hölkkää niin H rupesi rauhoittumaan. Trailerin luona sillä alkoi jo silmät menemään umpeen. Kotona se olikin jo niin puhki, ettei edes jaksanut kunnolla höristä normaaliin tapaansa kun karsinan ovelle menee. Oli rankka viikonloppu, joten tänään käydään metsäkävelyllä ja päästän sen irti kentälle tekemään ihan mitä vain lystää. :)

Nämä kuvat C Taru Arola

Tykkään mun istunnasta tässä kuvassa

Rouva Teatraalinen <3




Hertta sanoo "NÄIN VAIHTUU LAUKKA TÄYSILLÄ!" :D


Olin ihan sata varma että perjantai menee jännityksen piikkiin ja lauantaina se on jo rauhallinen. No meni ihan päinvastoin! Perustamma, ikinä ei voi tietää mikä on tuulenvire milloinkin. Ihan kuin erihevonen joka eri päivä. Mutta niin mahtava!

En ois ikinä uskonut että tää kausi lähtee näin vahvasti käyntiin. Se liikkui niin keveästi koko Inter radan, että ei oikeasti tuottanut sille ongelmia! En todellakaan enää valita että ei meistä ole tälle tasolle ja ollaan vain parempien tiellä. Verkassakin katsoin Herttaa peilistä ja totesin vaan että "Däääm, on se hienon näköinen!" . Ei todellakaan kalvennut kavereiden vieressä!

Nyt innolla ensi sunnuntaihin ja Small Tourin ekaan osakilpailuun! Eikä edes pelota! :) Kaikki on vain enää musta kiinni. Jos minä saan tuon hienon hevosen esitettyä kunnolla, niin eiköhän se yli 60% sieltä taas napsahda! :)

On se vaan mahtava hevonen!! Ja niin pönttö <3 ;)

Tässä Riikan ottamia verkkakuvia



Laukanvaihto
Vähän hanateltiin jotta paikat aukeaa
Kotimatkalla käytiin ostamassa kevään ekat jäätelöt. Hyvä palkkio onnistuneelle viikonlopulle!


PS. Pakko sanoa, että olin hyvin iloinen että jätin silinterin hyllylle viikonloppuna ja otin kypärän päähän. Lauantaina oli monta vaarallista tilannetta kun tuo mun vanha luottoratsukin otti vähän kuumaa. Kyllä mä jatkossakin taidan jättää sen silinterin naulaan ja pitää kypärän visusti päässä. :)
Ja kaikenkukkuraksi, noi kypärät alkaa olla aika hienoja... Itse ainakin tykkään hirveästi tästä One K Suede Airista, josta kiitos kuuluu sponsorilleni Keravan Horse & Riderille!
Kannustan kaikkia käyttämään ehdottomasti kypärää!

#järkipäässä

39 kommenttia

  1. Wau, näytti tosi hyvältä tuo teidän rata! Onnea taas. :) Suosittelen myös lämmöllä kypärän käyttöä silinterin sijaan, koskaan kun ei voi tietää mitä tuleman pitää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan totta! Ei sen hevosen tarvitse heittää alas selästä, se voi vaikka kompastua ja sitten jäät alle. Eikä sitä kompastumista ja kaatumista estä hevosen koulutustaso :)

      Poista
  2. vau, oot todellakin taitava että saat Hertan esittämään parastaan, vaikka sillä omat rakenteelliset ongelmansa onkin! ihan mielettömän hienoa menoa! meinasinkin jo edelliseen postaukseen kommentoida että esimerkillistä kun on kypärä päässä frakinkin kanssa, sun kypärä onkin tosiaan niin hieno (*kuola valuu*) että kelpaa pitääkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tykästynyt tuohon kypärään! Olihan se aikanaan mulle tietynlainen saavutuksen symboli että sai laittaa silinterin päähän. Ja toki se on edelleen mielestäni tyylikkään ja arvokkaan näköinen, mutta kun kypärät on tosiaan kehittynyt nyt niin paljon ja silmä on tottunut niihinkin frakin kanssa, niin ei yhtään epäilytä laittaa sitä kypärää kisoihinkaan .:) Ja tosiaan, alkaa kummasti nuo turvallisuusasiat olemaan mielessä enemmän kun alkaa olla näinkin "vanha" ;)

      Poista
  3. Ihanan positiivinen teksti :)

    VastaaPoista
  4. Teillä on kyllä melkosta mahtipontinen kauden aloitus ja tosi vakuuttavasti ootte siirtyneet vaativampiin luokkiin! Jo edellisen kisapäivän tekstiä lukiessani tuli mieleen semmoinen ajatus, että se pitää vaan lähteä tekemään ja uskaltamaan, ei ne radat kotona loputtomiin hinkkaamalla parane. Inspiroitte siis meitä kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin tosi. Mä olen ollut just sellainen "no ei me varmaan lähdetä kun ei se nyt ole ollenkaan mahdollista/ei suju tuo ja ei suju tämä": ,mutta hyvin on ihmiset potkineet liikkeelle. Ja jotenkin nykyään en pelkää enää virheitä. Niitä sattuu huipuillekkin ja ja elämä jatkuu silti. En edelleenkään ole ihan tyytyväinen meijän piruetteihin, mutta ei se kotona hinkkaaminen auta niitä "ratapiruetteja" ja aina on eri tilanne radalla kuin kotona... :)

      Poista
  5. Mahtavaa, että oot lähteny mukaan tähän #järkipäässä-kampanjaan! :-) Onnea myös hienosta suorituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä hauska ja hyvä kampanja! :) ja kiitos!

      Poista
  6. Oon kyllä kade tosta sun istunnasta. Siis voitko olla enää suorempi?? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisään vielä, että herranjestas tota Hertan takapäätä! Aikamoinen muskelipylly! <3 En yhtään ihmettele kuinka helppoa tuollaisella lihaksikkaalla takapäällä on pötkiä menemään!

      Poista
    2. Hehe, siis mähän olen vino :D en sillain vinovino että se näkyisi kauas, mutta tunnen sen ja hevonen tuntee. Mun vasen kylki on heikompi, joten se helposti valuu ja löystyy. :D

      Hertta on kyllä ottanut tuonne takamukseen talven aikana muskelia varmaan yli puolet kaikesta mitä se on kerännyt :D kelpaa kyllä pötkiä sillä menemään :D

      Poista
  7. Täällä toinenkin kateellinen ilmoittautuu! :D
    Olet täydellinen esimerkki siitä, ettei tarvi olla rikas, eikä sitä kalleinta ja huippusukuista hevosta että pääsee Interiin asti. Kovaa työtä niska limassa, nöyrää asennetta ja lahjakkuutta se vaatii - sillä tekin ootte tälle tasolle asti päässeet ja oot mun esikuva tämän vuoksi! Jalat maassa ja järki päässä! Ootte mahtavia, arvostan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh juuei! Välillä kaveritkin kisoissa naureskelee että "sä olet kyllä just tollainen Pertsa Kellikseltä moro, meikkaisit edes!!" :D Rahaa kyllä aina toivoisi enemmän jotta voisi vielä enemmän panostaa tähän, mutta on oikeasti kiva huomata, että kyllä pärjää ilmankin kultalusikkaa suussa tiettyyn pisteeseen asti.

      Äkkiä nyt Sanna sullekkin uusi kisa ja treenikaveri, niin pääset mukaan taas treenaamaan! :) <3 Nyt kun oppiakin on haettu ulkomailta asti!

      Poista
  8. Just katoinkin, että onpa tosi magee kypärä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä! Eikä ihan kalleimmasta päästä.. Tuohan on Samshieldin kilpailija, mutta edullisempi. Tosi näppärä pestävä sisusta yms lisävarusteita on paljon. :)

      Poista
  9. Superii!! Oon kokoajan käynyt kurkkimas että koska koska tulee ilmoittaan miten meni! :D On tää jännää ruudun toiselta puoleltakin. Hyvä te!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tälläinen urheilu-uutiset-viiveellä blogi! :D

      Poista
  10. Jee, hyvä te! Olen jännittänyt teidän puolesta ja equipestakin tuloksia kurkin reaaliajassa. Sun blogista, asenteesta ja siististä ratsastuksesta saa niin paljon inspistä omaan tekemiseen! Te todistatte, ettei tarvitse olla rakennevalio tai ammattilainen, vaan treenaamalla ja hevosta kuunnellen mennään jo korkealle :) Kiitos tästä blogista! Ehkä mekin joskus päästään sinne heA starttiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmana pääsette ja kannustan vain rohkeasti menemään! Silloin kun minä menin Hertalla ensimmäisen He A luokan, saimme 51% seuratasolta.. ;) Ja ensimmäisestä Va B startista saimme 52%... ;)

      Eli oikeasti sinne vaan! Jostain se on aloitettava ja lupaan, että tulokset lähtevät paranemaan. :) Ei pidä pelätä sitä ensimmäistä starttia ko tasolla. Se ei merkkaa loppupeleissä mitään, usko mua! :D

      Hertta on kyllä ihme hevonen. Ei sen pitäisi tuolla kropalla edes pystyä liikkumaan... Mutta hittovie se vain menee ja tekee! omat ongelmansa toki ja jossain tulee raja vastaan, mutta se kokoaa sen minkä pystyy. Toki ratsastaja selässä vaikuttaa ja joku huippuratsastaja saisi varmasti vielä enemmän irti, mutta selässä olen minä ja minä saan siitä irti sen mitä saan, ja se riittäkööt! :)

      Poista
  11. Oi vitsi teillä on lähtenyt hyvin kisakausi käyntiin! Onnea hirmusti! Te ootte kyllä kehittynyt tosi paljon ja Hertta on kyllä tosi hyvän näköinen! :)
    Teitä on kyllä niin kiva seurata ja näistä sun postauksista saa aina tosi paljon tsemppiä myös omaan treeniin. Oman hevosen kanssa kisaan tällä hetkellä helppoa A:ta enkä olisi ikinä uskonut että kisaan tällä tasolla ja nyt olen pikkuhiljaa ruvennut nostamaan tavotteita että josko päästäis vaativaa B:tä kisaamaan jossain vaiheessa, kun säkin oot saanut nostettua teidät tuolle tasolle! Hirveesti tsemppiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkuin jo yhdessä ylemmässä kommentissa kerroinkin, niin mun eka startti He A ja Va B luokissa oli huimat vähnä päälle 50%. :D Eli todellakin kannustan ja patistan nostamaan tasoa ja asettamaan tavotteita! Ja rohkeasti vain yrittämään, eikä tosiaan kannata pelätä että "mitä jos tulee huono tulos ekoista radoista?". Siihen en voi muuta sanoa kuin että "no sitten tulee". :) Mutta aivan varmasti tulokset lähtevät paranemaan kun saa sen ensimmäisen kerran alta pois, jonka jälkeen tietää tilanteen ja voi lähteä muokkaamaan treeniä sen mukaan, että mitä asioita tarvitaan siihen Va B radalle, jotta paranee. :)

      Mun tavoitteet oli silloin kun Hertan selkään pääsin, että haluan startata He A luokan seurakisoissa. no se tavoite oli ja meni, mutta en tosiaan uskonut kansallista Inter starttia hyvillä tuloksilla olevan ikinä mahdollista... Hertan omistajahan potki mut Va B luokkiin! Hän sanoi hyvien menneiden he a luokkien jälkeen että "sun täytyy nyt kokeilla vaativaa"., johon muistan paniikissa sanoneeni "en varmana mene! se on jo vaativa!! sehän on tosi vaikeeta".
      Ei ollut IKINÄ käynyt edes mielessä että elämää on He A tason jälkeen! Mutta sinne vain soitellen sotaan mentiin...

      Kannattaa toki aloittaa niistä helposta Va B luokista. Esim Va B:0 on todella helppo ohjelma. :)

      Poista
    2. Joo mä kanssa haaveilin kun tän oman hommasin 3vuotta sitten, että vitsi kuin hienoo ois kilpailla aluetasolla helppoa A:ta ja kas kummaa me kilpaillaan siellä jo! :D

      Ja joo ne meidän ensimmäiset seuratason helppo B ja helppo A startit ei kanssa ihan mennyt kuin elokuvissa.. :D Mutta kas kummaa kun siitä huonosta radasta saa hyvän lisä kipinän treeniin ja tulee semmonen et mehän muuten näytetään kaikille että meistä on tälle tasolle! Mutkin patistettiin noihin helppo A luokkiin ja jopa hyvä tuttu tallin omistajaki patisti mua sinne ja tuli kanssa semmonen mutku mutku ei me nyt sinne voida mennä kun muut on niin hyviä ja me ollaan vaan tälläsiä :D

      Poista
  12. Olisin itse ehkä pitänyt enemmän, jos olisit julkaissut koko rata videon (leikkaamattomana) tai sitten et videota ollenkaan (leikattuna). Kuitenkin kaikkien pitäisi tietää, että välillä on parempia ja huonompia päiviä ja ne epäonnistumiset kuuluu lajiin. Tietysti ymmärrän, että sinun blogihan tämä on, mutta lukijana on antoisampaa nähdä niin hyvät kuin huonot kohdat. Alkoi tuntumaan siltä, ettet halua julkaista epäonnistumista, koska "kiiltokuva" häviää. Hieno rata kuitenkin noilta osin, mitä tuossa videossa näkyy. Ihailen myös suuresti istuntaasi. Ehkä joku päivä itsekin osaan istua yhtä hyvin! nimim. Perunasäkkinä satulassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään tuommoinen poistun paikalta ja otan kiinni hevosen videon julkaisu johtaa nopeasti siihen, että ratsastaja julistetaan ohjista kiskovaksi kiduttajaksi... Toisekseen, pitänee muistaa, että Hertta ei ole Nooran oma hevonen ja ainakin itse välttäisin hevosestani epäedullisten kuvien ja videoiden julkaisun. Mutta Noora nyt voi itse kertoa miksi ei julkaissut, minun kommenttini on lähinnä pohdiskelua miksi jättää julkaisematta kaikki epäonnen hetketkin,,

      Poista
    2. Ymmärrän omalla tavallaan pointtisi, sillä minäkin "tykkään" katsoa, kun jollain huippuratsastajallakin tapahtuu huonompia päiviä, sillä se "lohduttaa" että muillakin on ongelmia. Pitkään olinkin todella avoin ja julkaisin kaiken, mutta tosi nopeasti opin sen, että sain vain hyeenalauman kimppuuni. On mulla edelleen välillä täällä julkaistu kaikenlaisia kommelluksia (viimeisein pari vkoa sitten, kun Hertta ottaa maneesissa lähdöt) niin eiköhän tästä hauskasta videon pätkästä jo tullut joku valittamaan ja haukkumaan mut pystyyn aina hevosenpitotapojani myöden (vaikken ymmärrä miten Hertan ruokinta ja tarhaulu vaikuttaa siihen jos sillä oli kerran ratsastaessa kivaa?).

      Olen saanut kehuja myös siitä että nimenomaan en yritä pitää mitään kiiltokuvaa yllä, joten sillain on hassua että heti, jos jätän jotain julkaisematta, tulee tuo kiiltokuva-kortti... :) Voin kyllä vannoa, että meillä on ongelmia ihan päivittäisessä tekemisessä, mutta tosiaan sen olen täällä blogimaailmassa oppinut, että ei kannata kaivaa verta nenästään.. :/

      JA kuten Laura jo sanoi, Hertta ei ole mun, joten en ihan kaikkea tahdo julkaista ja käsitellä sitä kuin omaani.
      Aluksi ajattelin julkaisevani koko videon, mutta kun katsoin sitä itse, totesin että tuosta ei seuraa kuin anonyymienarmeijan hyökkäys, kun yritän ottaa sinkoilevaa hevosta kiinni (vaikka enpä ole ennen ratsastajaa nähnyt, joka hevosen ryöstäessä/loikkiessa ei yritä pysäyttää sitä).

      Kyllä mä sen voin sanoa että varmasti tänne tulee vielä niitä epäonnen hetkiäkin, mutta kaikkea ei tarvitse julkaista. :)
      Täällä kun on jo tottunut siihen, että jos yhdessäkään kuvassa asetan vaikka vähän sisäohjalla niin jo huudetaan sahaajaksi... Vaikka tietääkin ettei se ole totta mutta ei vain jaksa enää sitä huutelua!

      ja tuohon nimimerkkni perunasäkkinä satulassa, en esim itse julkaise koskaan videoita mitä on kuvattu mun istuntatunneilta! :D Vaikka opettavaista se voi toki olla, mutta hyvä kun ei tunnilla ala itkettää jo valmiiksi kun asennon muutokset ja omien tottumisten muuttaminen saa aikaan istunnan herpaantumisen ja "muuttumisen perunasäkiksi", niin en voisi siitäkkään ikinä julkaista videota, sillä en kestä itsekään sitä katsoa! :D

      Poista
    3. Kiitos asiallisesta vastauksesta! Tottahan tuo on, jos julkaisee videon/kuvan kun hevonen ottaa lähdöt ja itse ottaa kiinni niin kyllähän siitä ilmeisesti aika usein tulee hyeenalauma haukkumaan. "Kiiltokuva"- korttia en tarkoittanut ns. 'pahalla', ymmärrän hyvin vastauksesti jälkeen miksi leikkasit videota. :) Oma tarkoitukseni ei todellakaan ollut haukkua ja arvostella tekemisiäsi, mutta tietysti lukijana (ja huonompi tasoisena kuin sinä) sitä toivoo näkevänsä niitä huonojakin hetkiä, kun muutenkin tuntee itsensä niin huonoksi vaikka tottahan se on että eiköhän kaikille huipuillekkin niitä mokia tapahdu! Nokka ylös ja eteenpäin. Mutta hyvät prosentit olitte kuitenkin saaneet vaikka siellä jonkinmoista härdelliä oli tapahtunut! Nyt vaan vielä parempia prosentteja metsästämään!

      Poista
    4. Olitkin tuossa alempana juuri pukenut sanoiksi ne, mitä itse kovasti yritin muotoilla. "Ei ensimmäinen anonyymi varmastikkaan tarkoittanut sillä että haluaisi nähdä epäonnistumisia, vaan sitä että olisi havainnolistavaa ja opettavaista nähdä myös ne alamäet ja miten niistä selvitään jne." Tätähän se on, myös kun kouluratsastusta olen katsonut areenasta kun sitä on tullut, niin tapahtuuhan sielläkin niitä mokia ja kuinka nopeesti huiput saivatkaan "hevoset takaisin ruotuun". Ehkä joku päivä sitä itsekin osaa reagoida asioihin heti, eikä vasta puolen vuoden päästä!

      Poista
    5. Juu en minä pahalla sitä viestiä ymmärtänytkään! Olen vain tosiaan oppinut kantapään kautta sen, mitä tapahtuu kun laitat vaikka yhdenkin kuvan missä turpa ei ole tasan luotilinjalla, vaan vahingossa ja hetkellisesti painuu alas, niin jo olen nimitetty rullaajaksi... :D Tiedät varmaan mitä tarkoitan.

      Sen olen huomannut Hertan kanssa, kun se on saanut nyt niin paljon voimaa talven aikana, niin se voima on tietty hyvä asia, mutta myös negatiivissa asioissa se voima näkyy myös. Esim aiemmin jos Hertta sinkaisi, sain sen heti kiinni. Nykyään jos se sinkaisee niin se on sen verran vahvempi lihaksistoltaan myös laittamaan vastaan jos tahtoo. Mehän halutaankin että hevonen on reaktiivinen, mutta kun sitä hevosta viritellään tason noustessa, niin myös täytyy olla tarkkana, että osaa hallita sen viritetyn hevosen, jolla voima vain kasvaa. :)

      Ei Hertta missään nimessä vaarallinen ole, mutta se on aina ollut nuoresta asti sellainen sinkoilija ja tosi herkkis. olenpahan oppinut pysymään kyydissä ja kasvattamaan omaa reaktiokykyäni! Multa löytyy kyllä Youtubesta jotain vanhoja videoita meidän alkutaipaleelta, jolloin Hertta todellakin vain kuskas mua radalla. Sieltä voi löytää sitä "lohduketta", mutta ne ajat on onneksi takana päin, niin kehtaa sanoa :)

      Ja tosiaan joskus kun seurailen vaikka jonkun GP ratsastajan treenejä, niin minusta on helpottavaa nähdä vaikka joku selkeä virhe tapahtuvan. Sitten tosiaan näen kuinka se korjataan ja se on myös muistutus itselle että "sattuu sitä paremmissakin piireissä". Ja mikä parasta, on "ihanaa" nähdä myös kuinka huiputkin treenaavat ihan niiden samojen perusasioiden kanssa niinkuin mekin. Ei se huipulla ole vain jokapäiväistä piffia ja paffia ja nautitaan kyydistä, vaan sielläkin voidaan tuskastella niinkin yksinkertaisen asian kanssa kuin puolipidäte! :D

      Poista
  13. Minäkin olen oppinut sen, että jos laittaa millilleen vinossa olevan kuvan esille blogiin, se on kohta jo linkattu hevostallinettiin, jossa se on anonyymien ja nimimerkkiä räävittänä. Jeesustelijat myös toistavat lausetta "minä en itse tekisi noin". Juu etpä niin.

    En nyt jaksa usko että siinä sinun videossa jotain niin kamalaa olisi kuitenkaan ollut, mutta ymmärrän kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ensimmäinen anonyymi varmastikkaan tarkoittanut sillä että haluaisi nähdä epäonnistumisia, vaan sitä että olisi havainnolistavaa ja opettavaista nähdä myös ne alamäet ja miten niistä selvitään jne. En vain itse enää blogiini halua mitään sotaa (niinkuin esim tämä kuuluisa pinteleidenkäärimissota).

      Ja siis radalla Hertta ryöstää/sinkaisee toisesta piruetista ulos tullessa, jolloin meno on aika kuoppaista ja saan sen kiinni vähän ennen kulmaa. Ei sen ihmeempää, mutta totesin vain etten halua nähdä enempää :D Yritin videolta katsoa syytä miksi Hertta lähtee. En nyt voi varmaksi sanoa, mutta näytti siltä että multa heilahti vain paino, johon Hertta protestoi?
      Tämän episodin jälkeen se taas tapansa mukaan jatkaa nätisti kuin mitään ei olisi tapahtunut ja saadaan hyvä 7 arvoinen vaihtosarja kakkosille... On se hassu! Myös kun lähtömerkki annettiin niin Hertta lähti kulmasta, mutta se ei tullut videolle. Mutta tälläistä sattuu. Jotkut hevoset vain on reaktiivisia.

      Mutta olet oikeassa. Minusta tuntuu että jos yhtään henkilöllä on jotain omia itsetunto-ongelmia omassa ratsastuksessaan, kanavoidaan se pahaolo muihin ja etsitään joku jolla voisi mennä huonommin, ja joku johon voisi tarttua ja purkaa pahan olonsa siihen hevostallinetissä. Voi kun ihmiset viettäisivät aikaa arvostellen omia ratsastusvideoitaan niin varmasti kehitystä tapahtuu!

      Poista
  14. Wau! Hienoa menoa, en ole tainnut videota teistä ennen nähdäkään, niin harvoin luen blogeja. Ja tuo kypärä on todella upea kisakypärä! Ei häpeä silinterille alkuunkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! On kyllä tyylikäs! :) tykkään myös Charles Owenia käyttää kisoissa, hyvää esimerkkiä näyttää Dujardin ;)

      Poista
  15. Hienoa kehitystä!! Se piti vielä kysyä, että mistä olet nämä biisit ottanut tähän ja yrjö-videoon? Ihania versioita, joita olisi kiva kuunnella lisää! Paljon tsemppiä tulevaan kauteen!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlaa/laita Youtubeen sellainen nimi kuin Robert Mendoza.

      Ihan huikeita versioita kaikista tutuista biiseistä! Tykkään sikana tälläisistä viulujutuista. Ja ihan on söpö viulistikin ;)

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!