Kootussa Ravissa

6. huhtikuuta 2015

Pääsiäisratsasteluja (video)

Nyt kun kerrankin jopa minä olen suurinpiirtein lomalla, on ihanaa kun on ollut aikaa ratsastaa kunnolla ja viettää aikaa tallilla hieman enemmän. 


Lauantain treeneistä.
Hertan kanssa tein kunnon treeniä perjantaina ja lauantaina. Perjantaina se oli vapaiden jäljiltä hieman pinkeä ja teatraalinen mutta lauantaina se oli jo paljon parempi. Lauantaina Laura pääsi sopivasti kuvailemaan meidän menoa, joten äkkiä minulle tuli ajatus että küriä pitäisi taas kehitellä ja sovitella... Kehittelin Hertalle uuden kürin joka olisi hieman erilainen kuin alkuperäinen. Alkuperäinen on ihan jees, mutta oikeastaan sekin hieman liian yksinkertainen ehkä... Kehittelin tätä uutta autolla ajaessa (mulla on niin pitkät tallimatkat että on aikaa ajatella kaikenlaista) ja päätin kokeilla kylmiltään sitä miten se toimii Hertalla.

Tässä pieni videon pätkä pitkästä aikaa kotona ratsastelusta alkuverkkoineen sun muuta. :) Toivottavasti tykkäätte. Kiitos Lauralle paljon kun jaksoit kuvata! :)


Lopputuloksena oli ilo todeta, että se onnistui Hertalla oikeastaan aika hyvin, vaikken ollut ollenkaan testaillut niitä linjoja ja temppuja aiemmin! Maneesissa ei ollut ketään kuvaushetkellä, joten tein vaan nopean alkuverryttelyn jonka jälkeen kuvattiin mahdollinen kür alta pois ennenkuin joku tulee maneesiin. Aika hätäinen ja kiireinen valmistelu, mutta onnistui silti vaikka pieniä rikkoja sarjoissa tulikin. Sillä ei nyt ole tässä vaiheessa mitään väliä, kunhan sain radan videolle niin näin mahdollisen ajan. Rata kestää juuri ja juuri 4min 30 sek, joka on minimiaika. Mun täytyy ympätä sinne väliin vaikka joku voltti tms. jotta saan aikaa hieman lisää. Mutta eiköhän se alkaisi jo tuossa olemaan!

Tyytyväisenä treenin jälkeen!

Ratsastuksen jälkeen solkku odottaa. Kuivaa muuten märkäkin hevonen todella nopeaan!
Hertta vaatii aina rapsutuksia leuan alta hoitaessa. Se kääntää pään kohti ja ojentaa leukaa "tuosta noin, kiitos!"
Sunnuntaina lähdin sitten Hertan kanssa maastoon, niin että minä talutin. Käyntimaastot on mielestäni parempi kävellä itse, jotta saan itse liikuntaa myös. Ei tee oikeasti pahaa laittaa itsekin tassua toisen eteen ripeässä tahdissa kun Hertta kävelee niin reippaasti maastossa. Kunnon Personal Trainer! ;)
Meinasi maastossa sattua "pieni vahinko"... Siitä olisi voinut kehkeytyä iso vahinkokin, mutta onneksi oli tuuria matkassa. Olin matkalla kentälle Hertan kanssa. Halusin nähdä missä kunnossa se on. Jos se olisi ollut sulanut, olisin päästänyt Hertan riehumaan irti sinne. Kenttä oli kuitenkin jäässä vielä pientä mutaista kulmaa lukuunottamatta jossa juoksutin.
Noh, kuitenkin, matkalla kentälle Hertta alkoi vähän ilakoimaan. Varmaan vaistosi että kohta pääsee pitämään hauskaa. Se otti PIENEN (siis oikeasti tosi pienen) ilohypyn. Tiedättekö, pikkasen hyppäsi ilmaan ja siitä pukki taaksepäin. No minä en ehtinyt edes nykäistä narusta kun lukko liinasta sanoi "klik" ja hajosi kolmeen osaan!
Siinä Hertta oli irti keskellä metsää ja mulla jo hetken syke kohosi 300 kun mietin että mitä jos se vauhkoontuu ja lähtee juoksemaan pitkin teitä...

No mutta mitä tekee Hertta? Jää seisomaan paikalleen... :D
Se oli jotenkin hämmentyneen oloinen. Ensin hypitään paikallaan kuin mikäkin peura ja sitten se jämähti niille sijoilleen "teinkö jotain väärää?". Siinä sitten liina kädessä aloin lässyttämään Hertalle, jotta se ei villiintyisi ja lähtisi mihinkään. Onneksi se jäi katsomaan minua ja ilmeisesti luuli että minulla on jotain hyvää antaa sille ja tuli katsomaan mitä mun kädestä löytyy. Nappasin kuolainrenkaasta kiinni ja sidoin liinan umpisolmulla siihen... Huh. Hetken jo oikeasti näin mielessäni Hertan juoksevan jalat verillä pitkin autoteitä.
En tiedä onko se fiksu vai pönttö? Fiksu kun jäi paikoilleen vai pönttö kun ei tajunnut lähteä? Noh, hyvä vaan. Tahdon ajatella että se oli niin fiksu että jäi paikoilleen odottamaan, eikä lähde luota mihinkään.
On Hertta joskus aikoinaan juoksuttaessakin päässyt multa irti kun liinan lukko yhtäkkiä meni myös rikki vaikka Hertta vain ravasi nätisti selänpidennysnarulla ympyrää! Ei mitään rykimisiä. No arvatkaa mitä Hertta silloinkin teki? Se on irti ja ravaa ympyrää, mutta ei ilmeisesti tajunnut olevansa irti, vaan jatkoi mun ympäri juoksemista. Sitten vain äänellä pysäytin sen hetken päästä ja se pysähtyi höristen, niinkuin aina... Hehe. Fiksu heppa!

Juoksutuksen jälkeen tyytyväinen poni!
Tuo solmu piti loppuun asti. 
Kaula kaarella ja korvat tötteröllä mennään
Hertalle nopeusrajoitus ;) Ei kunnioittanut!
Hertan arkkivihollinen maastossa. Rohkeasti se kyllä menee ohi, kunhan minä menen ensin ;)
Tästä lähtien laitan tuplalukot liinaan. Käyn jostain veneosastolta ostamasta noita lukkoja ja viritän sen jotenkin niin, että jos toinen lukko rikkoutuu, toinen jäisi vielä jäljelle varmistamaan. Ei meinaan paljoa naurata olla keskellä metsää, jos hevonen pääsee irti vain sen takia että lukko rikkoutuu.
Onneksi kuitenkaan mitään ei sattunut ja saatiin vedettyä tunnin mittainen kävelylenkki. Välillä hölkkäsin itsekin Hertta naruin päässä. Siinä oli parilla koiranulkoiluttajalla ihmettelemistä kun tultiin hölkäten vastaan, minulla vähän isompi koira narun päässä!

49 kommenttia

  1. Haha, itsekin käyn yhellä ruunalla tekemässä tunnin hölkkälenkkejä. Siinä on muuten kunto koetuksella! Mutta tosi kivaa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! paljon isompi hyöty kun itsekin liikkuu!

      Poista
  2. Hyviä kuvia ja kiva postaus muutenkin. :)
    morrimoykyt.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Se vaan paranee vanhetessaan! :) mutta minä en x)

      Poista
  4. Omaa lämppäriä juoksuttaessa lukko rikkoutu ja tamma jatko tyytyväisenä ravia, ku olis ollu vielä liinassa kiinni.. :D Voi luoja sitä naurun määrää vaikka paniikki siinä alussa iski, kun kentässä ei oo porttia.. :/ Ja noita lenkkejäkin harrastanut 1-2kk, kun satula ei sovi.. On muutes kiva pidätellä naurua, kun naapurit tulee vastaan pienen kääpiöpinserin kanssa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman teki hertta! :D ihan näppärää kun hevonen juoksuttaa itseitsensä :D

      Ja onhan se paljo machompi kun maastolenkillä käsikynkässä on hyvä hevonen, eikä mikään puudeli ;)

      Poista
  5. Millainen tuo hevosten solarium on? Voiko siinä olla ihan huoletta itsekin alla? Vai onko sulla jatkuva rusketus sen ansiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo solkku lämmittää tosi paljon. Tekee hyvää lihaksille ja voi olla hyvin itsekin alla. Mun mielestä se ei rusketa, mutta kaverini väittää että hän on palanut hevosten solkun alla kun oli liian kauan. :D

      Ja muhun ei rusketus millään tartu. Olen koittanut hengata tuon solkun alla mutta ei mitään tapahdu ;D kaverit aina sanovat kuvia ottaessakin "hyi kun näytät kuolleelta ku oot niin valkonen" joten ei kestobrunesta ole tietoa x)

      Poista
    2. Hevossolariumeissa on punaisia infrapunalamppuja, joiden lisäksi voi olla myös valkoisia UV-lamppuja. Infrapuna eli IR lämmittää ja on tosiaan hyväksi lihaksille ja verenkierrolle mutta ei rusketa, kuten ei myöskään uuninluukun läpi tuijottelu. :) UV-lamppuja taas käytetään hevosilla esimerkiksi valohoitona varsoille ja hormonihäiriöihin lähinnä talvella. Toisaalta UV-valot eivät ole kirkasvaloja, pikemminkin kannattaisi käyttää aurinkolaseja. :D UV-säteily ruskettaa mutta on eri asia riittääkö laitteessa tehoa siihen. D-vitamiinia syntyy iholla UVB vaikutuksesta, mutta taas riittääkö teho ja tuleeko edes B:tä lampuista. Kesällä hevoset tuottavat kuitenkin D-vitamiinia varastoon ja lisäksi täydennetään purkeista.
      Solarium-nimi onkin hirveän hämäävä, koska ihmisten solariumeissa on yleensä UVA-lamput kun hevosille halutaan useimmiten IR:n hyödyt. Aavistelisin että UV-lamput hevossolariumeissa ovatkin useimmiten täysin turhat tai ainakin kesällä. :)

      Poista
    3. Joo en ole tosiaan perehtynyt! :D Olen nappuloita katsellut niin tuossa saa valita ottaako vaan IR vai lisäksi UV. Tuossa on automaattisesti käsittääkseni molemmat päällä tällähetkellä, et uskalla mennä pahemmin muuttelemaan asetuksia! :D

      Mutta mua ei saa ruskeaksi millään, paitsi purkista.. :)

      Poista
  6. Mulla on kanssa hajonnut joskus liinan lukko noin, ostin siihen sitten autotarvike osastolta kunnon lukon - sillä seurauksella, että erään kaverin tempoessa katkesi liina, mutta lukko ei kyllä periksi antanut. Lupasivatkin 5000kg vetokeston sille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sillä likolla voi jotain isompaakin mörssäriä talutella! :D jostain kun saisi kunnon hissivaijerin niin ei katkeasi narukaan :D

      Poista
  7. Osaako hertta piaffesta suoraan päässeen? ::)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en ihan ymmärrä kysymystä..? :) piaffesta suoraan passageen? Osaa jotenkuten, mutta paljon vaatii vielä treeniä ja voimaa siihen siirtymiseen. :)

      Poista
    2. Juu sitä mä tarkotin:) pyydän anteeksi kysymyksen epäselvyyttä:)



      -shanttuu

      Poista
  8. Ehkä Hertalla oli personal trainer -rooli niin vahvasti päällä? Jospa se tuumi, ettei toi kyllä pysy vielä mukana jos nyt otetaan spurttia, kun ei se jaksanut osallistua peuraloikkiinkaan vaikka kuinka yritti näyttää mallia että tästä näin vaan! Loikka! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmaan! :D se sanoi että nyt pullukka herätys! :D

      Poista
  9. Miten Hertta näyttääki tuossa ekassa kuvassa niin makkaralta?:D Ihanasti meette:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo vähän pitkärunkoisuus paistaa läpi kun venyttää :D ja onhan se vähän makkaran mallinen ;) <3

      Poista
  10. Ihmettelen kans tuota ekaa kuvaa, miten se liikkuu noin selättömänä? Onhan se vähän rakennehirviö, mutta eikö sen selkää saa kotitreeneissä ylös?
    Katsoin myös videolta että liikkuu etupää maahan liimattuna, onko tuo sen oma tapa liikkua?
    Lisäkysymyksenä kysyn kuinka usein treenaat kangilla, tuntuu että kaikissa ratsastuskuvissa on kanget, menetkö nivelsuitsituksella ollenkaan?
    Mitkä noi sun kannukset on, en edes tiennyt että noin pitkiä ja ylös osoittavia on!
    Kun liikutat Herttaa liinassa miksi et käytä delttaa jolloin paine tulee molempiin kuolainrenkaisiin, eikä revi toista suupieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no siinäpä vasta kysymyslista...
      Vastakysymyksenä
      syntyyköhän se koko totuus vain blogin perusteella?

      Poista
    2. Ja vataukset.

      - ei, en mene kangilla aina. Daa. Noin 2 krt vkossa. Tekisi mieli sanoa tuollaisille että en ikinä mene nivelillä jotta teillä olisi elämällenne jotain sisältöä. Hei haloo järki käteen..
      -ei, eihän sitä selkää saa ikinä ylös kotonakaan. Niin surkeita katsos ollaan. Hertan puutteet on mitä on ja niiden kanssa joudun elämään ja parhaani mukaan parantaa niitä mutta kaikkeen en pysty.
      -ei, kannukset ei ole kuin 1.5cm ja eivät osoita ylös
      - ei, minun ei tarvitse repiä Herttaa taluttessa suupielistä, miksi pitäisi repiä?
      toisinkuin ilmeisesti sinun?

      Eilenkin ratsastin nivelet päässä ja lenkkarit jalassa... pitäisikö minun todistella tänne jokaisen päivän liikutukset erikseen ja todistaa kaikille etten edes kotona käytä kuin valmennuksissa ja tälläisissä spessu jutuissa kannuksia? Ja vaikka näin sanoisin ja todistaisin niin silti anonyymeillä puskahuutelijoilla on tarve keksiä päästään kaikkea josta valittaa.
      minä kirrrätän vanhoja kuvia mitä olen treeneistä ja kisoista saanut. Ne kuvat on koristeena koska mulle ei ikinä ole ketään kuvaamassa kun ratsastelen joten on sanomattakin selvää etten voi laittaa tänne reaaliaikaisia kuvia joka kerta?

      Hyvää päivänjatkoa ja mietippä itse vähän mitä sanot.

      Poista
    3. No nyt just mä tajusin kuvattoman blogin edut!

      Poista
    4. Jep! Taitaa olla parempi siirtyä siihen pikkuhiljaa niin säilyy maailmanrauha ;)

      Poista
    5. Kuinka joku anonyymi voi olla noin TYHMÄ? Vai esittääkö vain tyhmää.. :D

      Tsemppiä Noora!

      Poista
    6. Ei tässä auta kuin kestää tälläiset aivopierut... :P

      Poista
    7. No ohhoh, olipa töykeitä kysymyksiä sulle esitetty! On ihan niinkin pitkät kannukset, että hädin tuskin erotin niitä kuvista.. :-D Tsemppiä Noora!

      Osaatko muuten suositella jotain hyvää venyttelyjumppaa ratsastajalle? Oon aina aivan jumissa kouluvalkkujen jälkeen ja ajattelin nyt tulla kyselemään prolta, josko sillä ois jotain vinkkejä.. ;-D

      Poista
    8. Ihan hyviä kysymyksiähän nuo toiselta anonyymiltä oli, vaikka ehkä vähän pistävästi esitetty tyylillä ''tiedän enemmän sinusta kuin sinä itse, olenhan minä paras'' joten jos kysyisi vähän eri tyylillä voisi saada myös asiallisempia vastauksia! :D
      Ja tuo on kyllä ihan oikein, delta olisi hyvä, tai sitten lukko toiselta puolelta kuolaimeen kiinni, korvien takaa ja toisesta kuolainrenkaasta lävitse, niin paine jakaantuu tasaisemmin. Tosin, tässä juoksutusasiassakin on niin paljon eri näkemyksiä, että aika moinen kakkatrombi saadaan aikaan, jos siitä lähdetään kiistelemään! :DD

      Ja tuohon kannus sekä kankiasiaan Noora on vastannut ainakin miljardibiljardi kertaa, joten ymmärrän häntä paremmin kuin hyvin, että nuo kysymykset alkaa jo vähän ärsyttää...

      Tsemppiä Hertan kanssa, ootte hieno pari! :)

      Poista
    9. Kiitos Milla! Joo muakin ihan hirvittää nuo 5 metrin pallopää kannukset... :)
      Mä en pro näissä ole, mutta itse venyttelen varsinkin takareidet, sekä sisäreidet/nivuset. Myös selkää olen alkanut venyttelemään. Takareidet venyttelen tosiaan ihan vain istumalla lattialla ja siitä laittamalla jalat suoraan eteen ja kurkotan kohti varpaita. Sisäreidet venyttelen sitten melkein samala tavalla, mutta enemmän vain "haarat auki" siinä lattialla ja sitten yritän kumartua mahdollisimman pitkäksi eteen. :)
      Vatsalihaksiin en ole saanut oikein hyvää venytystä vielä ja ne onkin aina ihan jumissa valmennuksen jälkeen! :D

      Ja toiselle anonyymille, olet ihan oikeassa! Kyllä nuo kysymykset omalla tavallaan olivat ihan ok ja olisin mielelläni niistä voinut keskustelle syvällisemminkin, mutta olen kyllä ottanut sen linjan, että jos anonyyyminä tullaan tuollaisella asenteella suoraan sanottuna haukkumaan, niin en todellakaan vaivaudu vastaamaan ystävällisesti takaisin! :D Mielelläni voisin keskustella noista hevosen liikkumisasioista sun muista ihan tosissani, mutta jos vastapuolella on tuollaista käytöstä, niin en todellakaan vaivaudu!
      Eli vastaan kyllä samalla mitalla takaisin, asiallisesti tai "asiattomasti" , riippuu mitä itse tilaa. Tappelemaan en täällä ala, eli jos ihan älyttömyyksiä tulee tänne niin kommentit menee poistoon. :)

      Delta on kyllä hyvä. Sitä en tosiaan kiellä. Hertta nyt on vain on niin helppo ja kevyt juoksuttaa ja taluttaa kun se ei ikinä vedä vastaan, niin en ole sen kanssa kokenut tarvitsevani. Aikoinaan kun talutin paljon työkseni hevosia terapiaratsastukssissa, niin silloin oli kyllä suomenhevosella delta ja se oli todella näppärä!
      Mutta tosiaan Herttaa kun ei tartte paineella talutella, se pysähtyy ääniavuista ja lukee niin hyvin kehon kieltä että hidastaa kyllä kun itse hidastaa. Joskus nyt saattaa tulla jotain pomppuja, mutta tällöinkään ei narua paljoa tarvitse kiristellä! :)
      Ja ennen aina viritin tosiaan niskan yli juoksutukseen, mutta Hertta heiluttelee tosi paljon sillä päätä, joten se juoksee paljon rennommin liinassa tuosta kuolainrenkaasta vain. Ymmärrän kyllä eri tavat eri hevosilla! :)

      JA tosiaan tuo "yhyyy sulla on aina 24/7 kanget ja kannukset!" niin se on jo niin väsynyt aihe etten tosiaan jaksa siihen alkaa selittämään! :D Ei kukaan voi oikeasti luulla että hinkkaan joka päivä 2 tuntia maneesissa kanget soidet ja kannukset laulaen... :D
      Heh, olen jopa saanut muilta osakseni outoja katseita kun en jaksa panostaa ja menen vain lenkkarit jalassa ja nivelet päässä... Lenkkarit erittäin huonot kengät kieltämättä, mutta kun ei jaksaisi virittää saappaita ja vielä kyykkiä laittamaan niihin kannuksia kiinni. ;)

      Poista
  11. Mikä tuon kankiohjaotteen nimi on? En oo nähny :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mun valmentaja sanonut mutts treenataan nyt sillä jotta on helppo seurata kangen/bridongin vaikutusta ja ettei vahingossakaan jää kanki päälle.
      Kyra on kyllä käsittääkseni tuota käyttänyt ja sen kirjassa taitaa esiintyä nimellä "ohjasote a'la Fillis" :)

      Poista
  12. Mainitaanko sulle kisoissa tuosta Hertan muodosta,kun olen ymmärtänyt että hevosen pitäisi pyöristyä säästä alkaen ja Hertalla näyttää olevan tuollainen kuoppa sään edessä ja sitten se nostaa pään ylös siitä alkaen, mutta pärjää kisoissa hirveän hienosti, niin huomauttaako tuomari jotain muodosta, mutta palkitsee koska teknisesti niin kova suorittaja vai onko teillä koko paperi täynnä kuutosta? Mitkä on teidät plussat ja mitkä miinukset eli mistä Hertta saa noottia ja mistä sinä? Entä kehuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihetelee hirveesti. Ja siis eihän me edes pärjätä kovin hyvin. Mun mielestä. Tämä on juuri se suurin asia minkä kanssa taistellaan. Että saisi sen säästä ripustettua ylös. Ainahan mä puhun että se tahtoo kulkea niska ylhäällä ja selkä alhaalla. Kyllä sitä sieltä on saatu ylöskin mutta kun tuolla hevosella taistelee kokoajan sen oma "luonnollinen" asento vastaan. Se on takakorkea ja laskee rajusti alas kohti säkää. Paljon on tekemistä ja valon pilkahduksia näkee, mutta ei Hertallanja mulla riitä enää aika että sen saisin "täydelliseksi" :) Video ei mun mielestä ole parasta antia ja mielestäni se liikkuu paremminkin. Se nyt oli pääsiäisen menoa. Vihdin videolla kyyrtreeneissä se oli mielestäni parempi. Tälläistä tää on.

      Se on teknisesti hyvä suorittaja, mutta se alamäkisyys on meillä aina jarru. Kun toiset on luonnostaan ylämäkeen niin mulla on ekstrahommia yrittää haipattaa Hertta ylämökeen pois sieltä omasta kuopasta ja samalla yrittää tehdä rataa.

      paperit on aika pitkälti tasaista kutosta, mutta kehuja yleensä yulee lisätyistä raveista ja pirueteista onnistuessaan. Avot ja sulut voi parhaimmillaan olla jopa 8, huonoimillaan 5. Jos on rentopäivä ollaan lisätystä käynnistä saatu jopa 7, huonona 5.
      mä saan kehuja istunnasta, hertta kehuja raviohjelmasta mutta laukasta noottia. Se ei tule ikinä saamaan laukasta 8, sen laukka ei siihen riitä. teknisesti laukkaohjelman osista tulee 7 parhaimmillaan.

      Mahikset on 65 prosentin tietämille inter ja psg luokissa, mutta se alkaa olla jo aika limiitti. mielipide eroilla on jotkut antaneet 67 jopa, mutta siihe vaaditaan jo tosi hyvä päivä ja onnistunut suoritus molemmilta.
      noottia tulee nimenomaan laukkaohjelmasta "saisi kantaa laukassa läpi selän/laukassa nousta etuosasta" jne. :)

      Kyllä tuonkin kanssa on tullut niitä wow fiiliksiä. Ne kerrat kun saan sen oikeasti eteen ja ylös... se on mahtavaa.

      Ei kukaan sanonut että tämä helppo laji olisi!

      Poista
    2. Ainiin. Ja ehdottomasti Hertan valti on se luonne. Se tahtoo tehdä töitä ja on nöyrä. se suorittaa tasaisesti tallustaen pieniä valonpilkahduksia väläytellen. toiset tuonsreista näkee sen potentiaalin siellä takana ja palkitsevat, toiset näkevät vain sen heikkoudet ja rankaisevat. Näistä sitten keskiarvo pyörii siellä 63% tietämillä. Mikä siis edelleen ei mun mielestä ole hycä prosentti.

      Poista
    3. Mikä sun mielestä olisi hyvä % ja miten itse arvioisit Hertan, osaatko itse arvioida radat sillä tavalla että tiedät radan jälkeen mitkä % tulee?
      Tehän olette hyvä ratsukko, suomen kärkikaartia kisatessanne noita ylimpiä luokkia, joten älä suotta vähättele! Onnea kisakauteen.

      Poista
    4. No siis tällähetkellä olisin tyytyväinen kun prosentit olisivat siellä 65% paikkeilla. Oikein onnellinen olisin jos saamme jo 67%. tämä on tavoite. 70% ei mielestäni ole tällä hetkellä realistinen, tulevaisuus näyttää Sitten sen. :)
      jos nimenomaan saisin sen kunnolla lavoistaan ylös LÄPI KOKO radan, ja sattuisi rikkeetön ja varma rata, ja liike olisi hyvä, 70 % voisi olla saavutettavissa. Tämä kyllä vaatii vielä rutkasti töitä, mutta en halua hosua. todennäköisesti koskaan en tule ylittämään 70% normaalissa luokassa (ei kür), mutta se ei tarkoita ettenkö voisi treena sata lasissa ja yrittää parantaa itseäni. "Kehitys loppuu tyytyväisyyteen".
      Psg/inter on saavutettu, nyt keskitytään parantamaan sitä nostamalla koko ajan kokoamisastetta ja kerätään voimaa jotta radat paranee. Inter II/GP ei ole meille tavoiteltavissa, joten ei ole kiirehtimistä.

      Osaan aika hyvin arvioida tulevat prosentit radan jälkeen. Sen verran hertan kanssa kierretty että osaa vähän jo odottaa tietyiltä tuomareilta tiettyjä juttuja. Joskus tulee yksittäisiä yllätyksiä. Tyyliin kolmesta tuomarista yksi antaa alle 60, toinen 63 ja kolmas 67. Tällöin olen vähän hämillään, mutta yleensä tuloslistoista huomaa skaalankäytön eri tuomareiden välillä. 63 on aika realistinen, mutta tahdon realistiseksi vakkariprosentiksi sen vähintään 65... :)

      Heh, en nyt ihan kärkikaartiin laskisi meitä, ehkä sinne "keskiluokkaan" :) mutta kiitos kuitenkin! :)

      Poista
  13. Wow ihan superia toi teijän meno! Kumpa sitä itekki osais ratsastaa yhtä hyvin :D sun istunta on kyl niin täydellinen!

    Ja toi huopa sopii hertalle törkeen hyvin! Pitääpä harkita tollasen ostoo itekki :)
    Btw. hyvän biisin oot tohon videoon valinnu, toi on vaa aina yhtä hyvä :D

    Tsemppiä kisakauteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänää olin just istuntatunnilla ja voin sanoa että tuntui taas siltä etten osaa istua!! :D että kyllä mulla on vielä paljon tekemistä!

      Ja toi biisi on kyl nii loistava. Ikivihreä! :D

      Poista
  14. Sun istunta on niin kaunis. jos niin voi sanoa :) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mua vaan häiritsee siinä kyllä moni asia! mutta treenataan treenataan :) kiitos kuitenkin!

      Poista
  15. hyvältä näyttää :) Mitä wellulle kuuluu? ootko vielä käyny ratsastamassa sitä ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wellulle kuuluu käsittääkseni hyvää :) en ole enää sitä ratsastanut valitettavasti. Niin ne tilanteet muuttuu! Fakta on ettei mulla ole resursseja (aikaa ja rahaa) kisauttaa kahta hevosta, varsinkin kun asuvat täysin eri suunnilla eri talleilla :/ . Tuolla tasolla meneminen vaatii kuitenkin kunnolla treeniä, eikä vain silloin tällöin ridausta.
      Hertalla kuitenkin viimeiset kisavuodet menossa, joten panostan sitten siihen! :)

      Poista
  16. Tos videol oli kiva nähä seki ku meet yhessä pätkässä sitä ns hertan omaa perusravia ja se ero on ihan valtava ku meette sun pyytämää parempaa ravia :D huikeeta duunia rakenteenkin puolesta että saat sen noin hyvin nostettua sieltä edestä! Ja istunta on kyl niin kiva! :) ravissa ootte kyl niin upeita! Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tässä naureskeltiin yksi päivä maneesissa kun juoksutin Herttaa, kuinka ei uskoisi että siinä on kansallisen tason kouluhevonen. :D Se tavallinen mummoravi on niin tavallista ja tylsää ilman ratsastajaa, mutta sitten kun sitä kokoaa niin se muuttuu ihan erilaiseks!
      Istuntaa saa kyllä vielä kehittää.... Mutta pikkuhiljaa!

      Poista
  17. Oot ihan paras ratsastaja! Ja sun istunta on niin kaunis! :) Sulla on vaan kädet aika ylhäällä... Mutta ei tunnu meno haittaavan:)
    Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en itsekkään tykkää mun käsistä. Nousee helposti ylös kun jännitän hartioita. Hartiat on mun yks ongelma niissä, mutta pikkuhiljaa... :) Kauhukahvaa oon taas harkinnut ottavani mukaan treeniin taas muistuttamaan käsien paikasta.

      Poista
  18. Katon ton videon aina uudestaan ja uudestaan, on pakko ku meette vaan niin ihanasti<3

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!