Kootussa Ravissa

12. helmikuuta 2018

Pelkkää peltoilua...

No ehkei ihan, mutta melkeen!
Nyt kun on taas tullut toinen kierros lumihankea E-Suomeen niin pakkohan sitä peltoa on hyödyntää! Pohja on aika jees, ehkä pikkasen raskas koska pohjalla on todella tiivis ex-lumi joka on vähän tamppaantunut uuden lumen alle. Lunta ei paljoa meillä pellolla ole sillä osa tuulee pois samantien kun sitä sataa mutta pellon alimmilla osilla on lunta eniten pakkautunut joten siellä kelpaa harppoa!

Kaivoin menneenä lauantaina Hansun suoraan tallista ja lähdettiin samantien pellolle. Hansulla oli rankempi  treeni edellisenä iltana jo alla ja se kävelikin vähän rauhallisemmin pellolle mitä normaalisti. Toki kävely hangessa tekee tehtävänsä, ei siellä noin vaan ängetä menemään.
Jouduttiin tällä kertaa menemään vähän syrjemmälle/kauemmas pellolla ja se vähän aluksi jännitti Hansua mutta se ei tee mitään muuta kuin vetää vain henkeä vähän enemmän sisään.
En mä monella 6 v orilla lähtisi noin vain pellolle! :D
Ensin yritin ravailla mutta Hansulla oli niin meno päällä ja vauhti vain kiihtyi että otin aika äkkiä laukalle ja tällä kertaa Hansu oli paljon enemmän menossa kuin viimeksi! Ei yhtään niin hyvin lapasessa! :D
Mitään se ei tee, ei riehu tai pukittele mutta hyvin se lähti painamaan mun kädelle kun halusi vaan mennä lujempaa. Alkulaukkojen jälkeen uskalsi jo antaa vähän suorilla mennäkin kun tiesin että pohja pitää ja jarrutkin toimii ;)

Mitäpä tähän muuta lisäämään... Tää on niin hauskaa mennä tuolla pellolla että kyllä tätä aion harrastaa koko talven noin kerran viikossa! Hyvää vaihtelua maneesitreeniin ja pellollakin voi nimenomaan treenata. Välillä mennään tuuppailemaan sinne ja joskus sitten taas vain päästelemään. Eikä tarvitse edes kauaa mennä! Lihasta ja voimaa tulee kohinalla!

Nyt on vuorossa kuvapommi joka on Taru Arolan käsialaa!
Klikkailkaa kuvia ihmeessä isommiksi niin näkee paremmin. :)


1.

2.
Hihi, hauska kuva. Aluski oli vielä molemmat bootsit jalassa ja meno vähän korvat tötteröllä ;)

3.

4.

5.
Kyllä munkin ilmeestä voi jotain huomata! 

6.
Kun pahimmat höyryt oli poissa uskalsi jo lopuksi ottaa suoralla vähän spurttia! 

7.
Otettiin hyvä suora jossa pääsi menemään todellakin "laukkaa eteen" :D Tässä vaiheessa alkoi jarrut paikoitellen häviämään!

8.
Rauhallinen laukka hoituu myös pellolla ja siinä Hansu pääsee treenaamaan rauhaa ja ponnistusta laukkaan. Tästä kuvasta tykkään myös, jotenkin kaunis tausta ja hyvä ilme molemmilla. :)

9.

10.
Sitten vähän ravissa aloin istumaan alas ja pidettiin pieni dressagehetki

11.

12.


13.
Tässä todella hieno kuva! Molemmat onnistuttiin, minä osaan istua kerrankin ja Hansu työntää kunnolla! ;)

14.
Kyllä tällä liikettä piisaa...Eikä siihen edes tarvita aina hankea... :D

15.
Lapojen nostelua! Hansulla on aina ollut hyvät aktiiviset takajalat ja nyt alkaa löytymään ne etujalat ja lavatkin ylös!

16.
Vähän tavallisempaakin ravia väliin...
Huom, toinen bootsikin on jo tippunut laukkojen aikana pellolle... :D 


17.
Onneksi tuo vasemman etusen bootsi löytyi. Sinne se oli lentänyt vauhdissa keskelle peltoa

18.
Vaikeinta on se poseeraaminen paikallaan.. molemmille :D 

19.
Haapakujalla kotiin päin kävelemässä

20.
Erkylässä on tallin pihalla ihana tekolampi jonka yli menee tuollainen kaarisilta. Sanoin Tarulle että lyödäänkö vetoa että Hansu menee siitä yli mukisematta....

21.
Ja sehän meni!
Ei kyttää yhtään vaan suoriltaan käveltiin sillan yli vaikka se rutisi ja nitisi pakkasessa ja lumesta tosi kovaa. Itse pelästyin ensin koska en tajunnut että siitä sillasta lähtee sellainen ääni mutta eihän se tota rohkeaa pikkumiestä kiinnostanut :D Täti selässä taas vaan hössöttää ;)

6 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kyllä taas kerran! Onnistui vaikka vähän epäilytti harmaa keli :D

      Poista
  2. On se kyllä komea nuori mies! Ja mitkä liikkeet...! Valtavasti kehittyny, sekä hepo että takuulla ratsastajaki ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väitän että opin itse tästä hevosesta myös paljon, on niin erilainen ja omalla tavallaan "vaikea" ratsastaa kun on niin herkkä ja tulinen vaikka kiltti onkin. Erilailla vaikea kun pv :)

      Poista
  3. Wau! On sillä vaan mageet liikkeet! Upeita kuvia taas! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluaisin niin videoo treneistä, saisi taltioitua liikettä ja voi verrata myöhemmin :)

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!