Kootussa Ravissa

31. toukokuuta 2017

Mitäs kuuluu?

Tässä on jo viikko vierähtänyt ilman Herttaa. Todellakin uusi arki. 10 vuoden ajan se hevonen on kuitenkin enemmän tai vähemmän kuulunut mun joka päiväiseen elämään. Mä olin lukion ekalla luokalla kun Herttaa aloin vuokraamaan. Siinä ajassa on ehtinyt tapahtumaan paljon. Tänä vuonna sain mun ekan vakituisen työpaikan ja vihdoinkin kun tuntui että "nyt voi olla omillaan ja keskittyä täysillä Herttaan" niin kappas kuinka käy.

Moni kyselee hirveästi mitä mulle kuuluu, ja kai tässä pikkuhiljaa alkaa kuulua hyvääkin. Tai siis, omalla tavallaan arki rullaa kyllä ihan mallikkaasti. Olen käynyt nyt heppailemassa vähän kaikenlaisissa merkeissä. Olen käynyt auttamassa maastakäsin kavereiden hevosten kanssa ja olen myös "ratsuttanut" tuttuja hevosia ja poneja. Aika kuluu paremmin kun on jotain tekemistä, enkä osaa työpäivän jälkeen vain mennä kotiin, joten on ihan kivaa päästä talleilemaan, vaikkei omaa ole.
Tosin olen mä välillä viettänyt vapaapäivän ihan vain kuten "normaalit ihmiset". Tänään kävin itseasiassa kasvohoidossa! Herranen aika... Eipä ole sellaista tullut kauheasti tehtyä.
Eniten tässä on ikävä sitä Hertan jatkuvaa hörisemistä...
Raukka kun hörisi viimeisee asti, kipulääkkeissä ja rauhotteen allakin...



Toki nyt tuntuu siltä että motivaatio on aika syvällä. Tarkoitan lähinnä siis motivaatiota "uuden oman" ottamiseen. Ehkei vielä ole sen aika. Mietin olisiko kiva hetki nyt vain olla ja vaikka säästää rahaa? Saisi maksettua vihdoinkin sitä opintovelkaa pois, mikä hevosteluunkin on kulunut... Hehhe.
Eli siis omalla tavallaan tekisi mieli ottaa heti joku työstettävä projekti, mutta sitten toisaalta joku tässä vielä mättää. Ehkä tosiaan pitää vielä hetki antaa olla ja vain katsella. Lähteä vaikka ulkomaille kisoja katsomaan! Jos sieltä se inspiraatio taas tulisi. Itseasiassa sama poppoo jonka kanssa olimme Aachenin EM-kisoissa, on nyt menossa katsomaan Göteborgiin EM- kisoja... Kovasti houkuttaisi lähteä mukaan. Alkuvuonna kieltäydyin kutsusta koska oli tarkoitus itse kisata GP-kisa samana viikonloppuna, mutta nyt se viikonloppu onkin auki, eikä kisoja ole... Ehkäpä lähden vähän tuulettumaan sinne?
Uskon kuitenkin että mulla on oikeus mököttää tässä vielä hetki. Ei se ole väärin. En todellakaan osaa olla "nonniin, uusi heppa kehiin" . Tämä kun ei todellakaan mennyt suunnitelmien mukaan.
Kävin Kyran klinikkaakin katsomassa, mutta ehkä joku lukko on päällä kun tuntui ettei ihan kaikkea saanut irti.

Valmentajan kanssa tuli myös juteltua jatkosta. Onneksi mulla on yksi Suomen ehdottomasti parhaista valmentajista jolla on kontaktit kunnossa. Riitta sanoikin ihanasti, että ehkä meidän pitää vain nyt ajatella positiivisesti tätä tilannetta.
Hertan lähteminen on mulle nyt sivun kääntämisen paikka. Hertta nyt "sysäsi" mut eteenpäin, ja tarkoitus olisi etten jää vain "One Horse Wonderiksi".
Näin mä haluan itsekin ajatella.
Mä en saa heittää hukkaan kaikkea sitä mitä Hertta mulle opetti. Mun täytyy nyt ajatella että jaan eteenpäin sitä kaikkea mitä Hertan ansiosta opin.
Muutenhan kaikki mitä tän 10 vuoden aikana olen tehnyt ja uhrannut olisi mennyt hukkaan. Ihan jo rahassa mitattuna, ennenkaikkea kokemuksena kuitenkin.
Eipähän enää tarvitse miettiä jatkoa Hertan kohdalla, mutta olisin kuitenkin halunnut sille ihanat eläkepäivät mitkä se ansaitsee. Ei Hertta ansainnut tollasta tuskaista loppua.

Blogia en aio lopettaa. Tosin nyt vain tuntuu kirjoittaminenkin väkisin vääntämiseltä. Eiköhän tämä kirjoittaminenkin hetken päästä taas luonnistu normaaliin tapaan, kunhan uusi arki löytää paikkansa.
Toki vähän tuntuu oudolta kirjoittaa kun blogilla ei ole päätähteä. Hansun kuulumisia tietenkin jaan jatkossakin, onneksi on Hansu!

Lukijoille haluan sanoa isoa kiitosta jälleen. Olen saanut IHANIA kommentteja teiltä, ja hassua huomata kuinka monta tuo Hertan poismeno kosketti. Moni on tullut sanomaan että Hertta tuntui omalta hevoselta, tai että "oltiin omittu jo teidät omaksi". Hertta oli kyllä aikamoinen persoona, ja jotenkin sen olemus ja luonne välittyi blogin ja instagramin välityksellä. Tuntui että se jutteli kuvienkin läpi.
Sen tiedän ettei toista tuollaista hevosta mun kohdalle tule ikinä.

Mulla olisi idea, että tekisin joskus kunnon postauksen mihin kaivan ikivanhoja kuvia ja videoita. Kaikenlaisia hetkiä vuosien varrelta, niin hyviä kuin huonoja. Tähän toki menee aikaa... Mutta olisi kiva sellainen toteuttaa!

Selasin Youtubea videoitani ja enpä ikinä tätäkään videota tehdessä olisi arvannut että Ainon kilpailut viime syksynä olikin meidän viimeiset viralliset kisat. Ja hyvinhän se pötki menemään vaikka tapansa mukaan oli ensin vetänyt kierroksia kävelykoneesta pihalla. Ehdottomasti Hertan yksi ihanimipia piirteitä. Vaikka se saisi minkä maailmantason slaagin jostain pelottavasta asiasta, niin se silti aina suoritti ja keskittyi ratsastajaan. Aina siihen säilyi kontakti...



On tämä laji vaan niin raaka.
Naurattaa ajatus, että tasan vuosi sitten mulla oli käytössä KAKSI GP tason hevosta. Kalevi ja Hertta. Treenit kulki täysillä. Opin aivan älyttömästi.

Nyt vuoden päästä mulla ei ole kumpaakaan.

13 kommenttia

  1. Melko pitkään blogiasi seuranneena vaikutat jotenkin todella vilpittömän sydämelliseltä ihmiseltä. Hertan poismenoon menee varmasti oma suruaikansa, ehkä varsinkin siksi, koska se tuli niin yllättäen. Tsemppiä jatkoon, eiköhän kaikki palaset loksahda paikalleen ajan kanssa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan tiedä kumpi olisi pahempi... odottaa sitä päivää kun se lähtee vai sitten juuri näin että 4 tuntia ähkysoitosta se on kuollut...
      Toisaalta ehkä "parempi" näin... mun ei tosiaan tarvinnut miettiä yhtään. :/ se oli selvä peli...

      Poista
  2. Voi Noora.. Elämä hevosen menettämisen jälkeen on tuskaa..I feel you.. :( Mutta valoa on tunnelin päässä, kun antaa itselle aikaa parantua henkisesti. Ajan kanssa tuskakin helpottaa vaikka ikävä jää.

    Itse Lorin menettämisen jälkeen ajattelin että ehkä kaikella on tarkoituksensa, vaikka pahaltahan se tuntuu.
    Ne erityiset hevoset jotka meidän elämää koskettaa, on ehkä täällä käymässä, opettamassa meitä ja niitä ei osu kohdalle montaa. Kun niiden tehtävä on suoritettu, on niiden aika mennä.

    Aivan ihanaa, että saitte olla noin monta kullanarvoista vuotta yhdessä. Ehkä sen takia sulla on huomattavasti vaikeampaa kuin monilla muilla juuri sen takia, kun yhteistä historiaa takana noin kauan. Olitte vuosien myötä kasvaneet yhteen ja Hertan kuoltua varmasti tuntuu että olisit menettänyt ison palan myös itsestäsi.

    Tsemppiä jatkoon, täältä voimahalit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäse. Hertta on oikeastaan ollut pisimpään mun elämässä kuin muut. Okei mun poikaystävä johtaa yhdellä vuodella! :D

      Kyllä Hertta oli mulle ensisijassa ihan lemmikki, ei ratsu. Jos se olisi ollut mun niin en esim ikinä olisi sitä voinut myydä tms. Se oli mun lellipentu, edes mun kissa ei saanut samaa huomiota kuin H. Hehhe...

      Siis sanotaanko nöin että mun kaikki reaktiotkin hevosten kanssa on opittu hertalta. Sen kanssa sai olla tarkkana (vetopaniikit sun muut) että oon oppinut kyllä lukemaan ennalta ihan hirveästi hevosten reaktioita, hyvässä ja pahassa. Se oli sielukas hevonen, sanoi myös monet muut.

      Moni tallillakin aina ihmetteli miten Hertta on niin seurallimem tallissa ja tarhassa. Se on kuin koira. Tulee jokaisen ohikulkijan luo hörisemään ja "heiluttamaan häntää". Jätti tarhassakin välillä heinät syömättä kun kävelin tarhan ohi ja menin tarhaan. Se jäi seurustelemaan kun sen luo meni. Muita hevosia se sitten komensi "koviksena" pois :D hassu.

      Poista
  3. Voi että!
    Itse olen jo jonkin aikaa seuraillut sun ja Hertan menoa. Tämä on ehdottomasti minun lempiblogi inspiraation ja hyvän menon takia. Ja pakko sanoa että sinä oot kyllä mun esikuva :) Olitte te vaan niin hieno pari, ei ole ihan helppoa päästä yli tuommoisesta menetyksestä mutta kyllä se siitä!
    Ehkä tosiaan teidän matkan oli vaan tarkotus loppua just nyt. Vaikka se onkin surullista niin nyt sulla ainakin on ovet avoinna uusille mahdollisuuksille ja ehkä sun oopiminenlähtee pian uuteen vauhtiin jonkun eri hevosen kanssa! Itse olen nyt vähän samankaltaisessa tilanteessa, sillä vuokrahevoseni muutti toiselle puolelle Suomea. Toisaalta hirveön surullista mutta toisaalta mielenkiintoista kun ei tiedä miten hienoja mahdollisuuksia ja kokemuksia voi vielä tulla! Ehkä nyt voisi olla ihan hyvä hetki pysähtyä hetkeksi. Ehkä sen jälkeen voikin sitten alkaa miettiä mitä sitä elämältään haluaa ja suunnata katsetta kohti uusia oppeja ja mahdollisuuksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin ihanaa kuulla että mä, yksi pieni tavallinen ratsastuskoululikka, olisin esikuva jollekin! Ja siis tässä on ihan imarreltu olo! :D

      Kyllä mun on pakko vaan ajatella että tää nyt avaa ovia jollelin muulle, toivonmukaan vielä paremmalle. Vaikka yhtä ihanaa hevosta kuin H ei vaan tule. Enkä puhu nyt kapasiteetista, vaan tuosta persoonasta. Se juttu mikä Hertan ja mun välillä oli, oli oikeesti jotain ihmeellistä. Musta niiin tuntui että "juteltiin". Tää kuulostaa tyhmältä mutta oikeesti tuntui että oli ihan omat jutut :D

      Poista
  4. Vähän kyllä itsekin olen tirautellut kyyneliä hertan poismenosta lukiessa :( hertta oli niin upea hevonen. Noista eläkepäivien ansaitsemisesta kun kirjoitit, niin mä ajattelisin, että onneksi hertta kuitenkin eli viimeiseen asti hyvässä kunnossa elämää, mistä ihan varmasti nautti. Se vaikutti niin tykkäävän "töistään". :) ihan rauhassa vaan kohti uusia tuulia, mutfa myös päättäväisenä, joskus se uusi ja tuntematon vaatii myös vähän niskasta kiinni ottoa..! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta "hyvä" ett viimeiseen asti Hertta oli hyvässä ja hienossa kunnossa, eikä tatvinnut nähdä sen "ränsistyvän". Näin ollen aina muistikuvat siitä on lihaksikkaassa ja hyvässä kunnossa oleva hevonen. :) toisaalta se olisi ansainnut oikeen kunnon lellityt eläkepäivät... oisin halunnut vaikka ihan vaan harrastella sen kanssa niin kauan kuin pysyy kunnossa.
      Ja se oikeasti tuntui olevan onnellisimmilaan kun sai tehdä töitä ja sen kanssa tehtii kaikkea. Se tunsi olevansa joku stara! Se valehtelematta tuntui viihtyvän paremmin omien ihmisten seurassa lellittynä kuin tarhassa kavereiden seurassa.

      Täytyy kyllä osata taas "kovettaa" itsensä uusia tuulia kohden, mitä se nyt ikinä onkaan.. :)

      Poista
  5. Heippa Noora!
    Olen niin pahoillani puolestasi Hertan menetyksen johdosta.
    Olettaisin että varmasti sinulle on ratsutettavia hevosia "tyrkyllä"!.
    Kyllä se motivaatio sieltä löytyy, ennenkuin huomaatkaan.
    Ehkä mukavaakin kokeilla ns. normaaliakin elämää välillä. Tosin ennenpitkää se voi alkaa tuntua tylsältä.. :)
    Hienoa että jatkat blogia!
    Mukavaa ja aurinkoista kesää sinulle ja tsemppiä tulevaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olen vähän kahden vaiheilla, ollako vaan vai eikö olla! :D ehkä tekisi hyvää edes hetki olla vaan.. ja oikeasti käydä vaikka lomamatkalla! Mähän en koskaan ole ulkomailla ollut lomamatkalla (12 vuotiaana kanarialla kyllä, ja kerran katsomassa Aachenin EM kisoja kouluratsastuksessa) mutta nyt voisi olla varaa ja aikaa siihenm.. täytyypä harkita jos repäisisi ja lähtisi ;) mutta mieluummin toki heppailisin...

      Poista
  6. Voi apua, yks herkkis täällä itkee ihan täysillä, vaikkei teidän menoa ole riittävän aktiivisesti tullutkaan seurattua... Hertta oli ihan mieletön hevonen, ja joka kerta tämän tyyppisessä tilanteessa on pakko sanoa itselle ja muille: "on nämä elukat kyllä ihan vihoviimeisiä... Jos olis yhtään järkeä päässä, niin pysyis kaukana." Tosin, mulla huollettavien elukoiden määrä on lähempänä kymmentä, enkä vaihtais mihinkään...<3

    Ja hei, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Mutta ennen sitä saa surra. Täytyy surra. Jos sitä pahaa oloa ei kärsi kerralla, se pakkautuu, ja kohta hevosiin ei enää liitykään mikään muu, kuin se järjetön tuska, suru, ja kaipuu. Tsemppiä hirveesti, pitäisi lailla kieltää tuommoiset epäonnisuudet...

    Nyt tästä tuli tosi sekava kommentti, mutta tarkoitus oli vain sanoa, että kaikki järjestyy. <3

    VastaaPoista
  7. Hienoa kuulla, että blogisi jatkuu! Täällä on monet kerrat odotettu innolla omia treenejä sinun postauksen lukemisen jäljiltä, niistä saa valtavasti inspiraatiota ja ajatuksia omaan tekemiseen!
    Ja jatkon suhteen, rauhassa ota oma aikasi selvitä suuresta menetyksestä, olen varma että jossain vaiheessa joku "kolahtaa" niin ettei sitten tarvitse arpoa onko siihen valmis vai ei, sen vain silloin tietää :) ei ehkä tee huonoa pieni breikki välillä :) kyllä sinä tiedät sitten kun olet valmis uusiin haasteisiin :)

    Tsemppiä jatkoon! :)

    VastaaPoista
  8. Olen syvästi pahoillani puolestasi. Blogi on ollut myös minulle inspiroiva, erityisesti olen tykännyt tavasta jolla kirjoitat Hertasta suurena persoonana.

    Uskon, että elämääsi löytyy vielä toinen hevonen, joka merkitsee sinulle yhtä paljon - kun olet siihen valmis. Ei tietenkään samanlainen, mutta silti special. Tsemppiä. <3

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!