Kootussa Ravissa

7. elokuuta 2016

Katastrofien Laakso

Ehkä hieman teatraalinen otsikko, mutta tänään oli vähän teatraalista menoa...
Jos kirosin että Hertta on ollut vähän tahmea tai hidas niin syön sanani! Siis en edes muista kuinka jännittynyt ja sähikäinen se olisi ollut kisoissa viimeksi! :D en tainnut koputtaa puuta...

H oli hyväntuulinen tallilla kuntoonlaitossa ja kisapaikalla. Ajattelin että jee! Tietää mukavaa ratsastusta. Verkassa kävelin ensin pitkään ja se oli oikein rauhallinen. Kun aloin ravailemaan, en oikein tiedä mitä se ensin pelästyi pusikossa, varmaan lenkkeilijää. Tunnetusti Laakso on vähän hankala paikka kun pusikossa suhisee lenkkeilijöitä.
Jossain vaiheessa huomasin että säikkyminen vaan jatkuu ja pahenee. Pusikkojen läheltä lähdettiin tyrät rytkyen ja toisessa päässä olevalta buffetti/keittiö teltalta otettiin myös mojovat lähdöt niin että keittiössä maistelivat varmaan hiekkaa sämpylöiden välistä. Sorry for that!

Ajattelin että kyllä se tästä rentoutuu. No ei rentoutunut. Se vain tuli vahvemmaksi edestä ja selkä meni ihan totaalisen lukkoon. Olen aika pulassa tuossa tilanteessa, sillä olen tottunut Hertan kevyeen suutuntumaan ja aika keinuvaan raviin. Nyt ravin tahti lyö takaisin mun selkään ja paine suussa vaan yltyy. Yritin kaikkeni ettei meille tulisi vetokilpailua. Silloin peli olisi menetetty.
Pyrin vain pitämään itseni tyynenä enkä puutu Hertan sinkoiluun. En voi sille mitään jos pelkää, jatkan vain tekemistäni ja pyrin kehumaan joka välissä ja rohkaisemaan sitä.

Radallakaan pinkeys ei hävinnyt. Tuntui ihan hirveältä. Laukka oli kuin tikittävää shetlanninponilaukkaa ja ravi ei etene. Käynnistä puhumattakaan. Jollain ilveellä sain ratsastettua radan ehjänä! Vaihtosarjat olivat yllättävän hyvät, piruetti vasemmalle myös. Oikea piruetti alkoi hyvin mutta meinasi mennä liikaa ympäri loppua kohden. Oikeastaan kaikki muu radassa oli aika kamalaa... jos vieläkin katson haltioissani Vihdin Inter A rataa, niin tätä rataa en tahtoisi nähdä ikinä enää. Oli siellä hyviäkin pätkiä ja olen tyytyväinen Hertan tsemppaamiseen, mutta mulle merkkaa niin paljon se liikkumisen helppous.

Tänään saavutettu rusetti ja palkinnot eivä tunnu niin isoilta asioilta kun hampaan koloon jäi kaivelemaan koko taistelu. Tuomari tulikin palkintojenjaossa sanomaan että harmillista kun jännitys näkyi  ja pilasi radan, se ihan pelkäsi paikoitellen takana olevaa katsomoa!
Kun Hertta jännittyy, siitä häviää kaikki se gloria. Hertasta ei jännittyneenä saa ulos mitään, siinä missä toinen hevonen ehkä tulee näyttävämmäksi. Hertan valtti on helppous ja liikkumisen keveys, vaikkei se mikään liikeihme olekaan. Nyt se hermostuksissaan aukoo suuta, takajalat eivät työnnä vaan suorastaan potkivat taakse suorana, jolloin suorin takajaloin ravaava Hertta näyttää melovan takaa ja takakorkeus vain kasvaa. Tuntuu kuin istuisin kovan  ja joustamattoman selkärangan päällä joka menee alamäkeen, mutta silti korvat hipovat mun naamaa kun niska killii korkealla! Selkälihakset ovat jossain... Tuntuma suuhun kovenee ja H oikein vetää multa ohjia. Jos tuntuma on tällainen, ei H suostu oikein etenemään. Ei siinäkään vastaus ole vain päästää ohjia pois, koska sittenhän vaan valutaan maata kyntämään nenällään...
Yritin radan aikana taputella Herttaa jotta se rohkaisisi matalemmalle niskalle ja tällä taputtamisella tulee aina hellitettyä ohjista.

Noh. Ei voi ottaa niin raskaasti! Onneksi oli vanha tuttu ja helpompi ohjelma, eikä esim Inter II... Ensi sunnuntaina on Salossa revanssi. Jos pääsisin korjaamaan tilanteen. Täytyy antaa armoa Hertalle, sillä tämähän on meille vasta kauden aloitusta. Nämä olivat tokat viralliset kisat tälle kaudelle ja taas Mummo nappasi ruusukkeen, vaikka se ei ollut parhaimmillaan! :) Mitä se saavuttaakaan jos saan sen niin hyvin ratsastettua kuin Bastoksen treenien passagevideossa!
Taino, jos vain ollaan rennoin mielin, niin kaikki sujuu kuin tanssi. :)

Kuuluu lajiin. Hevoset eivät ole koneita!
Ainiin, tulos oli 63,42% ja sijoitus 4/15. Itse veikkasin noin 60% tulosta, joten nuohan olivat aika kiltit prossat. Tuomarit olivat kuitenkin yksimielisiä ja jokainen huomautti jännityksestä.
Täytyy myös muistaa, että tällä Inter 1 tasolla kilpailtiin vasta viime vuosi, eli on tämäkin aika tuore taso meille. Ja viime kaudella hyvällä radalla saatiin juurikin tätä 63-64 prosentin luokkaa, nyt saamme "huonoimmillamme" jo yli 63prosenttia, joten jotain on tapahtunut talven aikana kehityksessä. Toivon tosiaan että mitkä prosentit saadaan kun saadaan meidän normaali liikkuminen esille taas... :)

Kuvista kiitos taas Tarulle!
Hyvin huomaa kuinka pinkeä H on, ja se "pienenee kasaan" kun on lukossa. Vertasin näitä Bastoksen valmennuskuviin niin on kuin eri hevonen jos ihan rakenteeltaan! Niin paljon se muuttaa kun hevonen kantaa vs. kun ei.

Palkintojenjakokuvan otti Jutta Koivula. :) Täytyy kyllä kehua DTTn kisoja, oli todella kiva meininki ja isojen kisojen tuntua :)

12 kommenttia

  1. Millö päivällä olet Salossa? Pitää ihan tulla katsomaan livenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntaina mennään! Aikatauluista ei vielä tarkemmin tietoa :)

      Poista
    2. Onnea sijoituksesta. Jäi katsomaam tuleminen typerän vesisateen takia

      Poista
    3. Kiitos! Oli kyllä mielenkiintoiset olosuhteet :D tosi hyvin kentän pohja kyllä piti vaikka vesi jäi kertymään päälle. Ukkonen jytisi juuri luokan lopun ajan ja satoi. Suomen kesä!

      Poista
  2. Oli tosiaan punaisten pinkeily päivä eilen, meillekin yleensä niin hyvä Laakso oli jostain syystä tosi jännä ja voin sanoa, että kun te poistuitte kaikki palkintojenjaon loppuessa ja yksinäinen punainen jäi yksin isolle kentälle... ei hirveästi hengitelty :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ihan sai tukasta kiinni pitää ja rata menee hengittämättä "prr soo" linjalla :D

      Punaisilla on vaikeaa... ja tosiaan "yleensä niin hyvä Laakso" oli eilen jotain kamalaa ilmeisesti!

      Poista
  3. Kyllähän toi tulostaso teillä on kivasti kuitenkin noussut! Hienoa! :) Mulla oli tällainen hölmö ja ehkä vähän outo mielipidekysymys johon haluaisin kuulla sun kannan (niin hupsulta kuin kuulostaakin:D), onko sun mielestä sellaista kuin liian leveä turparemmi kankisuitsissa? (Kyse ei siis ole siitä että olis epäsopiva tms, kunhan esteettinen kysymys). Tilaisin erillisen turpiksen kun hepan pää on pitkä ja uusien suitsien oma turparemmi ei miellyttänyt, mutta 6cm on kyllä tosi leveä :D Mutta toisaalta.... niin kaunis. Googlailin turparemmejä itseasiassa tässä ja huomasin jostain sun vanhasta postauksesta, että sulla oli divozalta tollainen iiiihana lakeripäällysteinen turpis joskus.. Kuinka leveä mahtoi olla? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis mä olen henk koht sitä mieltä, että leveämpi turparemmi on hevoselle mukavampi, koska s jakaa paineen laajemmalle alueelle. Oletan siis että hevosen pää on tarpeeksi pitkä niin että leveä turpis mahtuu! Esim näissä nykyisissä suitsissa (nivelet ja kanget) mulla on nivelissä 4 cm turpis ja kangissa joko 4 tai 5 cm leveä ja näyttää Hertan päässä hyvälle. Ne on kuitenkin anatomisesti muotoillut, eli kuolaimia kohti tultaessa ne on poskista kavennettu, eli ovat vain turvan päältä paksut. Nin ollen on hevoselle mukavin! :)
      Mä tykkäsin tosi paljon siitä Divozan turpiksesta, mutta se oli vähän huonolaatuinen muuten. Se jäi poskista tyhjäksi kun se oli niin paksu ettei oikein taipunut turvan ympärille, ja kun pidän vielä turpista nii löysällä, niin se oli aluksi aika hölmön näköinen ennenkuin alkoi muotoutumaan. :) ehkä joku vähän laadukkaampi nahka/materiaali voisi toimia paremmin. Nykyiset turpikseni ovat pehmeetä nahkaa niin istuvat paremmin. Divozan turpis näytti irtonaisena jäätävän leveältä, mutta Hertan pitkässä päässä ei juurikaan pahalta! Oisko se ollu dn 6 cm? Muistaakseni. Ponin päähän ei kyllä sovi millään. :)

      Olen kanssasi siis samaa mieltä, leveä on kaunein. Tämä on toki maku asia. ;)

      Poista
  4. Älä murehdi tätä yhtä rataa liikaa, se oli ja meni, nyt uusia haasteita kohti!;) teidän kehitystä on ollut mahtavaa seurata, olet tehnyt upeaa työtä Hertan kanssa!:) ja onnea sijoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei pidä miettiä! Inhotti vaan katsoa videota kuin olisi katsonut tikittävää aikapommia ja odottaa koska se räjähtää! :D nooh, Salossa toivottasti rennommin! :)

      Poista
  5. Moikka! Tuli tuossa mieleeni yksi postaustoive. Sinulla kun noita koulukisoja varmasti on paljon takanapäin, niin haluaisitko tehdä jotain "vinkkejä koulukisoihin" tyylisen postauksen? Siinä voisi esim. kertoa mihin asioihin kannattaa milläkin tasolla panostaa. (esim.HeC hyvät tiet, HeB peräänanto jne.) En tiedä tajusitko yhtään mitään, mutta tämmöisestä postauksesta olisi minun lisäkseni iloa varmasti monille muillekkin koulukisaajille ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tosi hyvä idea! Varmasti varsinkin moni ratsastaja joka menee ensimmäisiin koulukisoihin/aloittelee kilpailemista, voisi tästä hyötyä!
      Laitetaan korvan taakse, pitää nyt petrata postaustahtia muutenkin taas :)

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!