Kootussa Ravissa

6. kesäkuuta 2016

Hertta palautuu


Kirjoitan tämän postauksen nyt suuressa taikauskossa, että kun ääneen tämän sanon, niin vaikeudet alkaa... Pessimisti ei pety!

KOPUTAN NYT PUUTA! *kopkop*

Mutta siis, Hertta on nyt liikkunut oikein kivasti sairasloman jäljiltä! Olen ollut todella huolellinen sen liikutuksen suhteen. Piikityksestä se 14 vuorokautta oikeasti vain käveltiin. Ensimmäinen viikko 30 minuuttia, toisella viikolla 45 minuuttia, loppuviikosta jo 60 minuuttia. 
Sitten sen kahden viikon kävelyn jälkeen ensimmäinen viikko kun sai jo vähän juosta, tein sen käytännössä niin, että joka toinen päivä ratsastin sillä askellajit läpi, mutta vain noin 15 minuuttia yhteensä. Välissä siis välikäynnit. Yhteensä liikutusta tuli sen 45 minuuttia, mutta siitäkin vain aluksi 15 minuuttia, myöhemmin lähemmäs puoli tuntia, oli muutakin kuin käyntiä. Yhtään en koonnut Herttaa, ihan vain tosi matalassa muodossa ratsastin, vähän kuin olisin tehnyt pitkän ja huolellisen alkuverkan vain.
Sitten joka toinen päivä taas käveltiin ja "palauteltiin" edellisen päivän "treenistä".

Neljännellä viikolla (eli viime viikolla) aloin vähän nostaa muidenkin askellajien määrää, ja aloin tekemään pieniä jumppajuttuja eri askellajeissa. Kokosin tosi vähän, lähinnä käynti-laukka- siirtymien kautta. Kuitenkin niin että pikkasen jo aloin pyytää oikeasti sitä selkää ylös ja takajalkoja vähän nopeammaksi. 
Koko ajan tein hommia siis kuitenkin niin että Hertalle ei saanut tulla hiki.


Viikonloppuna perjantaina jo vähän fiilistelin ja kaivoin pölyiset kanget kaapista ja laitoin ne päähän. Jos ei muuten niin ainakin tuli dressage-fiilis kun sai laittaa kanget päähän! Pienet ilot nääs...
Ajattelin että Hertta olisi kankitauon jäljiltä kuin virkkuukoukku ja pakenisi kankituntumaa, mutta se oli tosi hyvä! Se oli jotenkin niin tosissaan virkaa toimittamassa ja teki innolla töitä (edelleen tosi matalalla intensiteetillä, mutta kuitenkin vähän enemmän kuin löntystelyä). 
"No vihdoinkin töitä, eikä mitään mummohölkkää!" 
Tästä innostuneena uskalsin jo laittaa valmentajalle viestiä. Tiesin että hän on joka tapauksessa tulossa nyt maanantaina pitämään tuntia toiselle ratsastajalle, joten jos otettaisiin Hertta ihan vain 30 minuutiksi ja tehtäisiin ihan vain perusjuttuja. 

Kävelylomalla oli aikaa poseerata kameralle ;)




Tänään sitten oli tunti, ja Hertta oli oikein kiva! Ei mitään huojumista ja heikkoutta, se teki tyynesti ja ihan tosissaan töitä! Haluahan sillä on tehdä enemmän, mutta pitää olla tosi tarkkana ettei ota siltä vastaan sitä kaikkea mitä se tarjoaa. Ei yhtään passagemaista ravia eikä piruettimaista laukkaa saanut ottaa siltä vastaan. 
Tehtiin ympyrällä töitä taivutusten kanssa. Sen täytyy taipua.
Suoralla uralla tehtiin vähän avotaivutusta ravissa, jossa sen täytyy myös taipua ja pitää takajalkaa aktiivisena. Tässäkään se ei saa karata leijuvaan passageen.
Ympyrällä tehtiin ravissa myös siirtymisiä ravin sisällä, eli puolipidätteeseen Hertan tuli reagoida (tässä oli vähän hitautta havaittavissa) ottamalla pikkasen hidastetta, ja sitten annoin sen mennä, jolloin sen täytyi ponnistaa eteen. Eli pidentää-lyhentää-tyyppistä tehtävää, jolla saimme ilmaa raviin. 
Samat tehtävät tehtiin laukassa, ja siinähän meillä on vähän haasteita kun H on vähän turhan innokkaasti menossa. Eli malttia sekä ilmaa enemmän laukkaan! Hertalla on vähän turhan kiivas tahti laukassa, se saisi ottaa vähän rauhallisempaa tahtia siihen jotta laukka-askeleeseen jäisi ilmaa.
Kuitenkin on hassau huomata että Hertalla taasen laukanvaihdot ovat ilmavia ja suht hitaita, eli siis oikein hyvä asia. Joillakin hevosilla sitten taas päinvastaisesti on hidas ja ilmava laukka, mutta vaihto voi olla nopea ja matala.
Hertalla tarvittaisiis siis sitä vaihdon aikaista ilmaa ja keinuvuutta normaaliin laukkaan. Siksi Hertalla muuten on sarjavaihdot jokaisella askeleella aika hyvät! Se ei ole niissä kiireinen, vaan siinä on jousia ja se viipyy ilmassa pidempään kuin normaalissa laukka-askeleessa. Hertta on myös varsin suora vaihdoissaan, joten jos jollain saisin siirrettyä Hertan "laukanvaihtolaukan" normaaliin laukkaan, niin olisi aika hieno laukka tammalla. Tämähän vaatii työtä ja aikaa, jotta saadaan sitä rauhaa Hertan laukkaan. Hertta kun ei muutenkaan kovin rauhallinen ole luonteeltaan, niin ei mikään helppo temppu. ;)

Sunnuntaina klo 21 saa treenata rauhassa!

Hertta suoritui tästä 30 minuuttisesta oikein kivasti. Vähän sille tuli pitkästä aikaa hiki! Missään vaiheessa se ei osoittanut uupumisen merkkejä, ja se jaksoi hyvin loppuun asti. Olen  vähän liian varovaisesti ratsastanut nyt Herttaa ja antanut sen valua sinne sun tänne, enkä ole vaatinut siltä oikeasti nostamaan selkäänsä ylös ja aktivoimaan takajalkoja. Jotenkin sitä tällaisen rasitusvamman jälkeen pelkää rikkovansa hevosen, jolloin päätyy vain ratsastelemaan, eikä sekään nyt kovin hyvä asia ole. Jos annan sen mennä etupainoisena ja selättömänä, se on vain turhia kilometrejä ja askelia sen mittariin. Ei se määrä vaan se laatu!
Mieluummin muutama askel kunnolla, kuin monta askelta huonosti.

Mutta nytpä tiedän ja uskallan alkaa jatkamaan tätä kuntoutusta pikkuhiljaa kohti Hertan normaalia tasoa. Hiljaa hyvä tulee!

Yritin tähän yhteyteen lataa videota tunnista mitä meidän mekaanikko-Riikka kuvasi, mutta jostain syystä mun kamera ei muka tunnista tiedostotyyppiä... Että enpä tiedä miten yhtäkkiä tällainen on mahdollista! Olisi kiva saada videot ulos kamerasta... :/
Tässä pieni sneak peak!



4 kommenttia

  1. Kylläpäs Hertta näyttää tuon videon perusteella hyvältä ihan näin pidemmänkin loman jälkeen. Olet tehnyt kyllä ihan superhyvää työtä tuon kanssa! Tästä pikkuhiljaa vaan normaaliin treeniin, niin hiljaa hyvä tulee :)

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tuntunutkin nyt hyvältä, ellei jopa paremmalta kuin ennen saikkua :)

      Poista
  2. Siis oliko hertalla rasitusvammaa?:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi vähän epäselväksi virallinen syy, mutta ainakin jonkunasteista lihaskramppia ja niveltulehdus siltä sitten löytyi. :/ onneksi nämä oli hoidettavissa.

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!