Kootussa Ravissa

23. helmikuuta 2015

Mietintätaukoa Hertalla

 Sen voin ainakin luvata etten enää koskaan nuolaise ennenkuin tipahtaa! 

Viime maanantaina kun postasin hyvin kulkevista hevosista ennen valmennusta (mitä ne siis tosiaan oli, molemmat) tuli tietenkin paluu todellisuuteen juurikin postauksen julkaisemisen jälkeen. Tästä lähin en ikinä postaa ennen valmennusta yhtään mitään hehkutuksia!

Hertta oli illalla viime maanantaina tosiaan niiiiiiin kamala. En edes muista milloin olisi noin vaikeaa ollut. Siis yksinkertaisesti ei toiminut. Heti alusta asti kaikissa askellajeissa se kulki selkä notkolla ja suoraan sanottuna painoi niin paljon kädelle mikä ei ole Hertalle normaalia. Se vain yksinkertaisesti tahtoi kulkea ilman selkää ja etupanoisena. Enhän minä silloin siellä pysty istumaan ja vetokilpailuksi se meni. Toki saatiin yllättävän hyvin suoritettua vaaditut (helpotetut) tehtävät. Meidän piti tehdä piruetteja, mutta jätettiin ne syystäkin. Pyrittiin vain saada normaali koottu laukka edes pyörimään.
Noh, ei siitä sen enempää, hautaan jo pikkuhiljaa ajatusta tuosta kamalasta valmennuskerrasta. Harmitti tietenkin että miksi juuri valmennuksessa piti mennä näin. Toisaalta hyvä vaan, niin sain siihen apua. Multa olisi mennyt hermot jo alta aikayksikön ilman ohjeistusta.

Hertta onnellisena irti riehumisen jälkeen
Syytä tälle Hertan huonolle päivälle ei tiedetä. Kuka tietäisi... Se saattoi olla lihaksistaan kipeänä, sillä olin oivalluksen innoittamana treenannut varmaan liikaa. Tosin se oli jo kuntoon laitossa yksi harakka kun "pelkäsi" kavioiden ääntä betonilla (ihankuin ei olisi ennen kuullut) ja muutenkin se oli jo tarhasta haettassa yksi lentoon lähtevä kana. 
Loppuviikko menikin sitten todella kevennetyissä merkeissä. Ajattelin että antaa sen nyt olla hieman rauhassa ja palautella. Se on tehnyt niin hyvin töitä joulukuun lepotauon jälkeen (eli reippaat 2 kuukautta ollut unelma!) joten vähän löysätään taas nutturaa. Loppuviikosta annoinkin sille mm. torstaina vapaapäivän kokonaan. Perjantaina lähdettiin kaverini Essin kanssa maastoon, niin että me käveltiin ja Hertta oli vain riimussa. Oli niin liukasta ja Hertalla on takana vain kantahokit, ja narun päässä pörisevä ja loikkiva eläin ei ollut mikään kaikista rentouttavin hetki. Onneksi Herttaa voi taluttaa pikkurillin päällä, se ei revi vaikka riehuisi kuinka.
 Päätettiin päästää se irti taas kentälle vähän irroittelemaan. Hertta juoksi taas niin lujaa mitä jaloistaan lähti! Sillä oli tosi hauskaa. Tosin se jaksoi juosta hangessa täysiä vain 5 minuuttia kun hankea oli reilusti yli polviin! Kentällä ei ole oikein kukaan käynyt, ja se on meillä metsän keskellä eristyksissä tallista. Koskemattomassa hangessa täysiä laukkaileminen uuvutti Hertan nopeaan. Jatkettiin maastoreittiä loppumatka ja Hertta oli niin rennon letkeä kun pääsi purkamaan itseään kentälle irti. En meinannut pysyä mukana kun se lompsi niin pitkää ja rentoa askelta jäällä, ja mulla ei ollut mitään nastoja lenkkareissa. Aivan järkyttävä ero Hertan käynnissä ennen riehumista ja sen jälkeen. Ensin se kävelee niin lyhyttä askelta selkä jäykkänä kun sitä jännittää lähteä maastoon. Sitten kun se on riehunut ja väsyttänyt itsensä niin yliastuntaa tulee edelliseen verrattuna 50 cm lisää kun selkä rentoutuu.
Ton hevosen on vaan pakko päästä riehumaan säännöllisesti! Ei voi mitään. :D

Tämän riehunnan tuloksena Hertta hommautui toisesta takajalan suojastaan kokonaan eroon, jolloin minä metsästin suojaa umpihangesta. Löysin sen onneksi. Tallissa huomattiin että toinen suoja oli sitten mennyt hokin polkemasta rikki. Onneksi oli suojitetut jalat, meinaan tuo mamma ei mitenkään kevyesti riehu! Olisi ollut taas haavaspraylle käyttöä jos ilman suojia oltaisiin lähdetty matkaan. Uusia suojia saa onneksi aina lisää. Uusia jalkoja hevoselle ei.


Launtaina jatkettiin sitten vielä kevyellä linjalla. Kävin juoksuttamassa Hertan selänpidennysnarulla noin 20 minuuttia. Se oli tosi rento ja letkeä, jopa laiska. Hyvä vaan.
Eilen sunnuntaina kävin pikaisesti selässä vähän jumppailemassa. En vaatinut mitään muuta kuin että se reagoi väistävästi jalkaan. Tein volttikahdeksikkoa ja aina ympyrällä väistätin takaosaa ulos. Oikeassa kieroksessa takaosan väistäminen ulos, eli vasemmalle on helppoa, mutta toisinpäin Hertalle vaikeampaa ja tässä huomaa pienen loman. Se "kieroutuu" tosi nopsaan. Jumppasin hetken ja otin raipan avuksi jotta se väistäisi enemmän vasemmassa kierroksessa jalasta takaosaa ulos.  Lopetin sitten siihen kun se alkoi vetristymään enkä vaatinut enempää.

Tänään on sitten taas totuutden hetki, sillä illalla on valmennus. Katsotaan miltä H tuntuu kun koko viime viikko oli tälläinen keventely viikko ilman mitään sen kummallista. 

Vaikka masentaa vieläkin tuo huonosti mennyt valmennus, mutta en voi antaa sen pilata elämää kokonaan. Se on nyt ollu viime aikoina niin hyvä, että tälläinen "ryppy rakkaudessa" on mitätön.
 En aseta suuria odotuksia illan varalle, odotan jopa että se on huono. Pessimisti ei pety... ;)

PS. Pahoittelen huonoa postaustahtia. Mulla on oikeasti suuria ongelmia netin kanssa. Meillä on Elisan netti ja koko viime viikon se lopetti toimintansa! Perjantaina se toimi hetken, ja nyt tänään näyttää toimivan. Nyt olen kyllästynyt tähän netin toimimattomuuteen, joten hommasin uuden netin DNA:lta joten katsotaan kun saan sen toimimaan olisinko paremmin tavoiteltavissa. Bloggaaminen vaatii nettiä aikapaljon, eikä koulujututkaan hoidu nykypäivänä ilman sitä.
Pyrin parantamaan postaustahtia!  Jonossa on paljon hyviä postausideoitakin. Sain mm. paljon uusia vinkkejä ratsastukseen Wellun kanssa Vihdissä olleiden kürtreenien aikana, joita tahtoisin kirjoittaa itselleni muistiin tänne bloginkin puolelle.

PPS. Meidät voi Hertan kanssa bongata tulevilta Horse Fair messuilta 2015! Mennään Keravan Horse & Riderin järjestämään muotinäytökseen! Lisätietoa tästä myöhemmin. Katsotaan saadaanko kasaan mitään järkevää tuon aikapommin kanssa. ;)

12 kommenttia

  1. Meillä on DNA:n netti ja varmaan 5 kertaa vaihdettu toimimattomuuden takia.. Eilenkin se toimi muuten ok, mutta selaimen netti tökki pahasti enkä päässyt nettiin ensimmäisen 10 minuutin jälkeen, Spotifysta kyllä kuului musiikki koko ajan :D mutta tämä oli ihan kiva postaus, olisi vaan ollut kiva nähdä Hertan riehumisia videolle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kavrri kuvas videolle mutten ole sitä videota saanut :) ei varmaan ihan tosta vaan pysty lähettämään :D

      Meille ei tule modeemia vaan 4g mokkula. Mulla ainakin dna kännykkäliittymä 4g ja se toiminu hyvin. Meijän lähellä pitäis olla 4g asema joten uskoisim että toimii. Modeemia ei sitten taas tänne meille saanut ja Elisaltakin se toimii kyseenalaisesti. Rlisa toimii hyvin silloinkun se toimii, mutta suurimman osan ajasta näyttää vain punaista signaali :p katsotaan kuin käy!

      Poista
  2. Oih muakin ärsyttää, että just vika treeni ennen saikkua meni niin penkin alle kun olla ja voi. Nyt joudun kärvistelemään tässä kaksi viikkoa tuo ihan pieleen mennyt treenikerta viimeisempänä mielessä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja nimenomaan ne huonot kerrat juurtuu oikein syvälle mieleen ja kulkee mukana pitkään... :D

      Poista
  3. Äh, oisin niin halunnut tulla teitä messuille moikkaamaan mutta juuri sinä viikonloppuna on muualle pakollista menoa! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä nii! Tuttu tunne, aina mullaki tuuria että kaikki tapahtumat menee päällekkäi :/

      Poista
  4. Mikähän siinä onkin, että aina kun on pilvissä hyvin menneen ratsastuksen vuoksi, seuraava kerta meneekin ihan plörinäksi lähes poikkeuksetta. Olen jotenkin nyt oppinut sen asenteen, että en osaa ratsastaa, ja jos joskus hyvin menee niin turha siitäkään on iloita. Ärsyttävää. Miksi itsensä ja hevosen kehuminen kostautuu. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Ois kiva tietää mistä johtuu! :D
      olen sitä mieltä tosiaan että oessimisti ei pety koskaan

      Poista
  5. Meillä on toiminut dna parhaite, tosin meillä tulee kaapelin kautta 100 meganen yhteys ku molemmat ollaan "nörtti" pelaajia :) Teillä on Hertan kanssa menny niin hyvin viimeaikoina että pakkohan siellä välissä on olla joku huonompikin kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että meilläkin toimii se hyvin. Se oli käsittääkseni joku 50 meganen..? No mutta sen näkee sit!

      Tuokin on ihan totta. pitää nyt kestää tää notkahdus. Se vaan harmittaa kun katsoo viikon takaisia kuvia niin se on niin upea ja sitten katson uusia kuvia ja se on kuin kameli 😠 >:(

      Poista
  6. Mulla taas DNA toimii niin Ipadissa kuin puhelimessa kuin tauti, sen sijaan välillä on duunin soneran kanssa ongelmia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla puhelimen DNA toimii priimasti. Odotan samaa laatua kotiinkin. Elisa on surkea ;) mä ymmärsin että sonera ois aika kingi? Ainaki hinnassaan...

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!