Kootussa Ravissa

16. helmikuuta 2015

Hepat kulkee hyvin!

Nyt on sitten vaihteeksi meneillään tälläinen "jee me ollaan parhaita" jakso! Kaikki tuntuu rullaavan hyvin!
Ei ihme että tämä on enemmän naisten harrastus, pelkkää tunteiden vuoristarataa. ;)

Hertan kanssa ollaan tehty melko rankkojakin treenejä nyt useampana päivänä viikossa kuin normaalisti, Wellun kanssa oli pientä taukoa sillä herra W rokotettiin viime viikolla. Tänään olisi kuitenkin tarkoitus kiivetä molempien selkään. Wellulla kokeilen vähän kür juttuja mihin saatiin vinkkejä. Testaan toimiiko ne meillä ollenkaan, kun kyseessä on kuitenkin vielä suhteellisen tuore hevonen mulle. Wellu on kyllä niin osaava ja hyvin koulutettu hevonen, että en jaksaisi uskoa että "mikään" on sille mahdotonta. Enemmänkin on kyse siitä, että millaiset olosuhteet on. Wellu on maneesittomalla tallilla ja tämä talvi on ollut niin kamala täällä Etelä-Suomessa ulkokentällisille, että vieläkään ei oikeastaan ole kunnon pohjia ollut koko talvena. Toivotaan että kevät tulee vikkelään, jotta Wellunkin kanssa päästän kunnollaa treenaamaan!

Hertta päästettiin treenien jälkeen piehtaroimaan tarhaan ilman loimea kun oli niin hikinen. Tarhakaveri katsoo vierestä

Ylös kun päästiin niin piti mennä uhkailemaan vierustoveria... 
... jonka jälkeen lähdettiin itse hillumaan pitkin tarhaa, ja kuten kuvasta näkyy, kaveri otti mallia ja meni itsekin piehtaroimaan. :D 
Herttainen on kulkenut nyt hyvin. En tiedä miksi, mutta nyt jotenkin kaikki tuntuu senkin kanssa niin helpolta. Piruetteihin löydettiin se punainen lanka viime valmennuksessa ja se on toiminut koko tämän viikon. Sarjoja olen alkanut hieman nyt tekemään enemmän pitkän tauon jälkeen ja nekin ovat aika hyviä! Niissä Hertta vähän tykkää kuumentua, mutta ei se kai niin vakavaa ole. Ravissa itse ravi on jo oikeasti aika makeen näköistä! Varsinkin nyt kun keksin avittaa raipalla aina siinä kohtaa kun se takajalka, johon haluan reaktion eteen-alle, on maassa. Tämä ajoituksen keksiminen on auttanut meitä hirveästi. Toki pikkuhiljaa alan siirtämään tätä reaktiota niin, että se tapahtuu pelkästä toisen pohkeen käytöstä. Raippa on juuri näin hyvä apuväline, kun halutaan opettaa hevosella joku uusi asia, ja "paikannetaan" se apu sinne, mihin reaktio halutaan, eli tässä tapauksessa hevosen takajalkaan. Nyt kun se on oppinut halutun reaktion, alan siirtämään sitä reaktiota raipasta enemmän pohkeesta tapahtuvaksi.
 Toivottavasti saan jonkun piakkoin kuvaamaan niin saisin tästä materiaalia! Ero on mielestäni iso. Tuollaista ravia kun saisin radalle... Noh, jos oikein jumpataan niin eiköhän meidän "rataravikin" parane. On Hertta jo hurjasti saanut lisää voimaa ja kokoamisastetta syksystä nyt ahkeran treenin myötä, mutta vielä tietenkin on tekemistä. Hertan askellaji on selvästi ravi, joten sieltä me aina ne pisteetkin kerätään.

Olen tehnyt paljon töitä ajatuksella nopeat takajalat, nopea reaktio. Pyrin jättämään hevosen yksin ja rauhaan, mutta kun käytän jalkaa, tahdon salamannopean reaktion. Hertta on vähän kuumempi hevonen kuin Wellu, joten sen kanssa tämä on toiminut hyvin. Sen kanssa vaan täytyy olla tarkka ettei se ahdistu, jolloin se jännittyy heti. Wellu on hieman hitaampi hevonen, mutta tämä sama asia toimii silläkin hyvin, jolloin siitä tulee nopea ja aktiivinen, sekä ennen kaikkea kevyt. Wellu on lähtökohtaisesti enemmän oikeinpäin kuin Hertta rakenteensa ansiosta, mutta Wellu on vähän sellainen suuripiirteinen luonne, joka mielellään tekee vähän sinnepäin ja ihmettelee "eikös tämä muka jo riitä?". Se ei ole laiska, mutta ei anna itsestään heti kaikkea. Sitten kun siitä saa käyttöön kaiken kapasiteetin niin on se vaan niin mieletön hevonen. Sen selässä hymyilyttää usein!
Toinen kestosuosikki töissä on ollut jälleen kerran siirtymiset. 
Hertta usein käy kuumana ja juoksee alta, ratkaisuna miljoona siirtymää jotta se rupeaa odottamaan mua.
Wellu on joskus vähän hitaalla, ratkaisuna miljoona siirtymää jotta se nopeutuu ja aktivoituu.
Tässä taas huomaa, että vaikka lähtökohtaisesti olisi kaksi todella erilaista hevosta, samat asiat ja tehtävät toimivat samaan haluttuun lopputulokseen! Toki kaikki ei siis toimi kaikille, onhan hevoset yksilöitä, mutta noin pääpiirteittäin ratsastus on erittäin yksinkertaista ja samat keinot käyvät melkein kaikkeen.

Hyvän treenin jälkeen hikinen ja väsynyt Hertta
Tallissa meitä odotti hoitopaikalle jätetty eväskori Hertalle. Tallitonttuja liikkeellä...? ;)
Hertta hikoilee päästänsä aina likomäräksi. Ilmeisesti niin paljon aivotoimintaa että ylikuumenee..?


Tänään on vielä vuorossa molemmat heppaset! Lähden tästä nyt herra W:n selkään nautiskelemaan hienosta auringonpaisteesta. Kenttäkin on kuulemma yllättävän hyvä nyt. Toivottavasti pystyn hieman testailemaan kürjuttuja.
Illalla on vuorossa sitten Hertalla jälleen maanantainen vakiovalmennus Riitan kanssa. Meidän valmennussuunnitelmassa on tapetilla piruettien treenaaminen, ja vähän sarjavaihtojakin aletaan hinkuttamaan. Kevättä kohti mennään kokoajan, joten ohjelmapätkiä meidän radoista (st. georg ja inter) aletaan treenaamaan.

16 kommenttia

  1. Kiva postaus ja Hertta on tosi söpö kuvissa :)

    VastaaPoista
  2. Hihi, loistavia kuvia! :D Kevät saisi jo tosiaankin tulla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan jo niin innolla! Mä sitten niin vohaan talvea! :D

      Poista
  3. Hahhah, tuo viimeinen lumikuva näyttää siltä kuin Hertta olisi lahdannut tuon hevosen ja poistumassa rikospaikalta, kun katsoo ekat kolme kuvaa äkkiä putkeen eikä lue kuvatekstejä. :D

    Pohjat eivät ole tosiaan olleet kunnossa täällä Turun seudullakaan. Pelkkää nuoskalunta, joka muuttuu kohta loskaksi, joka muuttuu jääksi, joka muuttuu koppuraksi, kunnes sataa taas vähän lunta, joka muuttuu... jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh siis ekat neljä kuvaa piti sanoa.

      Poista
    2. Hahah, niin näyttääkin :D
      Kiva että sujuu, toivottavasti hyvä draivi jatkuu!!

      Poista
    3. Hahha nii muuten näyttää! :'D nyt sain päivän naurut! Tästähän sais hyvän sarjakuvan! :D
      Hyvin tutulta kuulostaa tuo sinun sanomasi kentän kunnon kulku... no mutta kohta se on taas hiekalla! Jaksan odottaa! :p

      Anonyymille, nyt kun hehkutin postauksessa ennen valmennusta, niin arvaa vaan millainen sota tänään oli... :D en enää ikinä hehkuta ennen aikojaan! Oon ollu niin pilvissä koko viikon kun on sujunut että haaveilin jo itsestäni GP radalla-tyyliin, mutta tänään tuli niin karu pudotus maanpinnalle, tai oikeastaan putosin pilvilinnoista suoraan maan alle ettei tosikaan! :D
      Mutta en lannistu! Hertta on ollut niin super viime aikoina ja saatiin toissa valmennuksessa niin hyviä oivalluksia jotka toimi koko vkon, että tälläinen yksi huono päivä ei tätä pilaa :)

      Poista
    4. Voi harmi! Mutta ei tosiaan yksi kerta merkitse vielä mitään. Saattoi olla jalat hapoilla, väsymys, huono keskittymiskyky, mitä vaan.
      Meillä Vihdissä on ainakin ollut tosi huonot pohjat. Vuoroin lumisohjoa ja vuoroin muhkurainen jääkenttä.

      Poista
    5. Näimpä! Tamma se kuitenkin on, joten voi oikeasti johtua mistä vaan... ei ole uutta :D

      Ei tässä auta kun toivoa pikaista kevättä...

      Poista
    6. Joo kyllä meidän heppa on vielä elossa! ;) T:Laura
      Kyllä se oli vaikeeta välillä maneesittomalla tallilla liikuttaa heppaa, mutta kesäajat on ihania. Ei kyllä Suomenkaan kesistä tiedä :(

      Poista
    7. Katoinki että oliko se teijän poni jonka Hertta näytti pistävän hengettömäks :'D
      Se otti mallia Hertasta kun piti mennä piehtaroimaan :D

      Poista
  4. Mä en kyllä nyt kykene allekirjoittamaan tuota huonoa talvea - omalla tallilla on vissiin kerran ollut keli että piti vaan kävellä, ja kai kaksi kertaa etten viitsinyt hevosella laukata, ponilla olisin voinut. Ihan loistavat pohjat (kopkop!) on ainakin meillä ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täh! Missä päin majailet? :D yhdellä tallilla jossa käyn välillä pitämässä tuntia, ei olla koko talvena päästy pitämään kun olosuhteet on mitä on!

      Poista
    2. Meilläkin on täällä Etelä-Karjalassa ollut harvinaisen hyvä talvi ulkokentillä ratsastamiseen! Tasan kaksi kertaa olen joutunut vaihtamaan treenin kävelyyn kentän pohjan takia (ja kilpaillaan siis kansallisella tasolla). Meillä on täällä niin paljon lunta, että se tekee pohjista hyvät. Nyt ne tietysti sulaa tai menee muuten huonoiksi, kun oikein hehkutan :D Toivottavasti sielläkin säät ja sitä kautta pohjat paranevat!

      Poista
    3. Teillä on onni se lumi siellä! Etelässä ei oikeasti ole melkein ollenkaan! Ainakaan meillä.. Taino on ollut ja on välillä, mutta lähinnä se muuttuu jään, sohjon ja lumen ja jopa veden välillä :D

      Varo tosiaan vaan nuolaista ennenkuin tipahtaa ;) Talvea on vielä jäljellä ja se voi yllättää! Kohta ei ole kuitenknaan koko Suomessa ratsastuskelejä! :D

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!