Kootussa Ravissa

3. huhtikuuta 2013

Toivepostaus: Ratsastushistoriani

Ensimmäinen "toivepostaus" käsittelee siis uraani ratsastajana, käsittäen aina aloittamisen vuonna 1998 aina tähän päivään asti, sisältäen tärkeimmät hevoset matkan varrelta. Yritän kirjoittaa mahdollisimman ytimekkäästi ja tiiviisti, mutta varoitan, tästä voi tulla pitkä. ;)

Aloitin siis ratsastuksen vuonna 1998 ollessani 8-vuotias likka Pikkupihlajan Ratsastuskoululla alkeiskurssilla. Näistä ajoista ei sen kummempia kertomuksia ole, eikä myöskään hirveästi kuvia. Tähän alkeiskurssiin sisältyi toki sitten ensimmäinen putoamiseni persiilteen, kun maneesin katolta putosi lumet.  Alkeiskurssilta jatkoin toki pienen tauon jälkeen jatkokurssille ja sitä rataa. En varsinaisesti kokenut olevani mikään huippukehittyjä, tykkäsin vain ratsastaa ja kaikista kivointa oli hoitaa hevosia.

Ensimmäisen oman hoitoponin sain vuonna 2002 (edelleen Pikkupihlajassa kävin) ja se oli ihana poni se! New Forest ponitamma Si Belle, tutummin Belle. Tykkäsin ponista hirveästi. Se osasi olla ketku niin ratsastaessa kuin hoitaessa, mutta oli se kyllä niin ihana. Oikein perus kipakkaponi! Bellen myötä aloin ostelemaan tietenkin ensimmäisiä omia hoitokamojani, esim harjoja yms. Osa näitä harjoista on edelleen Hertan käytössä. Bellen kanssa pääsin myös elämäni ensimmäisiin kisoihin! Ne olivat oman tallin seurakisat ja estekisoilla tosiaan aloitin! ;) Luokka oli puomiluokka ja muistan kuinka jännitin tuolloin. Siis tärisin selässä. Itse rata meni kyllä hyvin. Ilo loppui lyhyeen, sillä ehdin vain noin vuoden hoitamaan ja ratsastamaan Bellellä kun se jo myytiin. Todennäköisin syy silloin oli, että "se oli liian vaikea tuntiponiksi".
Belle näyttelyissä


Bellen jälkeen hommasin kyllä itselleni heti uuden hoitohevosen  Tämä olikin sitten ensimmäinen "kisa"hevoseni, suomenhevostamma Karo, eli Karonkka (Karo on siis myös Veikon emä, jota nykyään ratsastan.. ;)).

Karo oli ihana hoitaa ja käsitellä, luonne just mun makuun! Se oli enemmän yhdenihmisen hevonen. Moni sitä pelkäsi sillä "se potkii ja puree" mutta todellisuudessa sen kanssa uskalsi tehdä mitä vaan ja se oli tosi kiltti ja kultainen mamma. Karon kanssa tosiaan aloin pienimuotoisesti kilpailemaan ensin oman tallin kisoissa, ja myöhemmin ensimmäiset muutamat ulkopuolisetkin kisat sillä kävin seuratasolla este ja kouluratsastuksessa. Kilpailin sillä enemmän esteitä 80 ja melkein jopa 90 tasolla, mutta koulua väänsin He C-He B tasolla, loppua kohden He B tasolla sijoittuen ainakin niissä oman tallin kisoissa.
 On itseasiassa Karon ansiota että musta tuli kouluratsastaja. Tykkäsin enemmän hypätä aikoinaan, mutta kun Karon "jalat pettivät" sillä mentiin enemmän koulua, esteiden jäädessä vain mielenvirkistykseksi. Karon myötä siirryin tuuppailemaan. Ja sille tielle jäin. Loppujenlopuksi viimeinen vuosi kun Karo oli vielä Pikkupihlajassa, se oli käytännössä kokonaan mun käytössä pois tuntarin hommista. Se ei enää ontuillut, mutta se laitettiin kantavaksi. Minä sitten liikutin sitä kun se kantavana oli. Jatkoin toki varsan synnyttyä (Veikko siis ) , mutta siinä kävi niin, että kun varsa oli vieroitettu niin Karo myytiin. Mikä toki oli mielestäni hyvä vaihtoehto, oli se jo 10 vuotta ollut tuntarina. Karo lähti maastoiluhepaksi Mikkelin tienoille ja on siitä tykätty paljon siellä ollessa! Ja Karokin varmasti viihtyy.
Karon aikana olin siis tasoltani sellainen He C- He B. Haaveissa oli kyllä He A.
Karo ja minä seurakouluksoissa ja voitto He B!


Veikko jäi kasvamaan Pikkupihlajaan vieroituksen jälkeen, mutta itse koin ettei ratsastuskoululla ollut enää mitään kun Karo lähti, joten etsin itselleni vuokrahevosen. Ensimmäinen vuokrahevoseni oli Hertan naapuritallillta xx tamma Two Below SWE eli Tuikku. Lainattiin siis aina Hertan tallin kenttää kun Tuikulla ratsastin. Tuikkua ehdin vuokrata vain kuukauden, kun se jo muutti kauemmaksi enkä halunnut lähteä sen perässä pitkälle. Tuikku oli kiva hevonen, enemmän sekin estehevonen  ja silläkin tykkäsin enemmän hypätä kuin tuupata.
Tuikku

Vuonna 2007 kun Tuikku sitten lähti, päästäänkin jo Herttaan.

 Tein Pikkupihlajassa edelleen töitä terapiaratsastaja avustajana Fysioterapeutti R. Matikaisen kanssa, ja R sitten tunsi Hertan omistajan, Kirsin... Joskus töiden lomassa R vaan kysyi minulta, meinaanko hommata uutta vuokrahevosta Tuikun lähdettyä, ja en silloin varsinaisesti etsinyt mitään hevosta. Kävin siis ratsastelemassa tätä R:n terapiahevosta Humu-Ukkoa silloin, joten ratsastamaan pääsin. R kuitenkin suositteli  H:ta minulle kutakuinkin näin: "Mulla on yksi kaveri tuossa lähitallilla, jolla on ylimääräinen tamma pihalla seisomassa. Se on kisannut nuorten hevosten luokkia 6 vuotiaaksi asti, osaa vaihdot ykkösellä ja on kiltti kisoissa, tällä hetkellä se on 9 v. Se oli juuri 2 kk ylläpidossa jollain tytöllä, mutta niillä taisi mennä hevosen kanssa sukset ristiin ja ei enää pärjännyt sille, joten se on taas kotonansa tyhjänpanttina. Jos haluat, voin kysyä suostuisiko se vuokraamaan sulle Herttaa?" .
Ajattelin tuolloin että mikä ettei, ei mulla mitään tavoitteita kuitenkaan ollut, tahdoin vaan jonku vakiohepan jolla voisi ratsastella ja sitä saisi hoitaa, ehkä pikkukisoissa olisi kiva käydä.
 Niin siinä siten kävi, että R kysyi Kirsiltä irtoaisiko Hertta vuokralle niin kyllähän se irtosi. Olin kuitenkin jo tietoinen tallin sijainnista ja puitteista, sillä lainattiin tosiaan sitä kenttää Tuikun kanssa. Menin nopean ajansisällä sitten kokeilemaan Herttaa ja ihastuin heti! Se oli niin kevyt ja herkkä ratsastaa.
Hertta söpistelee

 Muistan Kirsin ensimmäiset sanat kun saavuin tallinpihaan. Se tosiaan kysyi "ootko sä enemmän este vai kouluratsastaja?" . Vastasin "Tykkään hypätäkkin, mutta kyllä mä ehkä enemmän kouluratsastaja oon". "Hyvä, sillä toi ei tosiaankaan osaa hypätä". :D

Enhän minä sillä osannut yhtään mennä, oli vähän eri kaliiperia kuin tuntarit ratsastuskouluissa, mutta se oli niin kiltti ja toimi kuin ihmisen mieli. Tästä meidän alkutaipaleestahan on kuviakin, ja ne kertoo kaiken siitä, etten osannut tuosta hevosesta mitään kaivaa ulos, mutta tykkäsin siitä silti.
Hertta ja sen ensimmäiset ratsastukset... ;)

Hertan kanssa aloin käymään sitten myös tunneilla ja isoin ongelma mulla oli aluksi harjoitusravissa istuminen... 4pomppua ja taas piti keventää ja aloittaa alusta. Se oli järkyttävää silloin! Alunperin oli puhetta että Hertalla saisi kilpailla jotain pieniä lähitallin kisoja, ei olisi niin pitkät matkat. Alkoi se jossain vaiheessa yhteistyö Hertan kanssa sujumaan ja päätettiin osallistua kisoihin. Mentiin heti suoraan elämäni ensimmäisiin aluekisoihin KN.Specialiin ja sijoituttiin heti kolmansiksi!  Siitä se sitten lähti, pääsin kisaamisen makuun.
Ensimmäinen kisakausi meillä oli puolikas, sillä nämä ekat kisat oli elokuussa, ja Hertta oli laitettu kantavaksi silloinkun sillä aloitin ratsastamaan, joten jouluun asti käytiin seurakisoissa He B-He A tasolla. Pääsin siis vuonna 2007 Hertan ansiosta starttaamaan elämäni ekan He A:n prosentein 52.3... ;)
Syksyllä 2007, 4 kk ratsastuksen jälkeen aloin saamaan Herttaankin tuntumaa,
 etupainoinenko? Tssä Hertta on siis jo kantavana.

Kausi 2008 meni siis Hertan ollessa mammalomalla, joten sen kauden ratsastelin Kirsin toista hevosta, silloin kuusi vuotiasta FWB ruuna Levitation eli "Leeviä". Sen kanssa käytiin vain 2 seurakisat He C ja KN specialissa, prosentein 55-58%, mutta Leevi oli enemmän esteheppa, eikä ihan mun tyylinen hevonen vaikka muutoin mukava onkin. Menin sillä kuitenkin koko Hertan mammaloman ajan ja kävin tunneillakin. Saatiin Leeviin jo vähän tuntumaa, mutta loppuvaiheessa alkoi jotenkin menemään sukset ristiin sen kanssa. Alkoi olla Herttaa ikävä. :D Noh, onneksi varsan vieroitus koitti loppusyksystä 2008 ja päästiin työstää Herttaa taas.
Leevi ja yokoekuvat! -09

Hertta tosiaan oli ruosteessa. Sen ratsastettavuus oli edelleen 10 luokkaa, mutta aivan kaikki lihakset lähteneet. Se oli laihtunut tosi paljon kun iso varsa oli kirjaimellisesti imenyt sen kuiviin, mutta helppo sitä oli lähteä työstämäään, sillä kunto ei ollut huonontunut eikä mitkään temputkaan unohtunut. Ainut homma ja pitkä sellainen oli vaan lihaskunnon kasvattaminen ja tekeminen, ja se alkoi vasta viime kaudella olemaan "hyvän näköinen taas". Pitkään on siis massan kasvatusta ollut.


Vuonna 2009, Varsa on jo vieroitettu, eli tästä lähdettiin liikkeelle. H oli tiputtanut paljon lihaksiaan.

Vuonna 2009, Varsa on jo vieroitettu, eli tästä lähdettiin liikkeelle.
Tästä sitten lähtikin meidän varsinainen kisaura ja sillä tiellä ollaan edelleen. Eli vuonna 2009 aloitettiin kisaamaan enemmänkin ja samalla rakentamaan hevosta uudelleen varsan jäljiltä. Kausi 2009 meni vielä kilpaillen seura ja alue tasolla He B-He A luokkia, ei kuitenkaan aktiivisesti.

Tässä videossa on meidän ensimmäinen alue He A. Hikiseen sekin meni justjajust läpi. Tästä videosta huomaa, muutamat ritolat/rykäisyt laukassa, raviohjelmakin on vähän siinäjasiinä että kehtaako katsoa. :D

Kausi 2010 oli ensimmäinen voittoisa kausi. Alettiin yhtäkkiä menestymään alue He B ja He A luokissa voittaen ja sijoittuen. Tällöin erään palkintojen jaon jälkeen Kirsi alkoi puhumaan "sun täytyy miettiä että kohta meet Va B". Olin silloin ihan järkyttynyt! "Siis mitä ihmettä!! Eihän vaativaa voi kilpailla! En mä osaa! Ei osaa hevonen! Se on niin vaikeeta! En varmana mene!"
Kuitenkin syksyllä 2010 käytiin kokeilemassa eka Va B aluekisoissa. Ei se mikään nolo rata ollut, mutta prosentteja tuli taas se 52% ja rikkinäiset laukanvaihdot.  Kävin myös toiset Va B kisat sinä syksynä, sieltäkin tulos "ehjällä" radalla vain 54%. Ihmeteltiin että mikä siinä on kun on puhdas rata mutta noin surkeet prosentit. Tällöin tuli esiin että pitäisi  varmaan alkaa miettimään valmentajaa joka osaisi viedä vaativalle tasolle. Tähän mennessä kun oltiin vain lähinnä harrasteltu ja kokeiltu.

Tässä    on video meidän elämämme ekasta Va B radasta. Video on käsittelemätön, se joka jaksaa katsoa, niin varmasti huomaa, ettei se ole mitenkään kamala, mutta siitä puuttuu kokoamisaste ja tekemisen meininki. Avot ja sulut ovat mitättömiä, laukanvaihdot ovat rikkinäisiä. Pikkusievää menoa.

Aloin sitten käymään vuonna 2011 vuoden vaihteessa erään Suomen parhaimman kouluvalmentajan luona. Ja heti tällä kaudella saatiin vaativa B 60% tienoille ja muutama sijoituskin jo aluetasolla siitä napattiin. Myöhemmin loppukaudesta tulikin jo kansalliselta vaativa B:ltä 65% tuloksella voitto! Siis iso harppaus tapahtui ihan vain oikean valmentajan löytyessä! Hänen ansiostaan tajusin ,ettei kouluratsastuksessa todellakaan ole kyse temppujen opettamisesta ja niiden onnistumisesta radalla. VAAN SE ON SE KOKOAMISASTE! Jos on kokoamisaste kohdillaa, ne temput kyllä onnistuu. Ei niitä temppuja auta hinkata ja opetella, pitää opetella saamaan hevonen kantamaan ja kokoamaan niin temput kyllä tulee itsestään.
 Harmillista vain on, että mulla on tosi rajalliset mahdollisuudet päästä valmennuksiin, sillä meidän pitää aina lähteä sinne erikseen, ja on 3 eri ihmisen aikataulujen sovittaminen kyseessä. En siis pääse valmentautumaan niin aktiivisesti kuin tahtoisin ja tarvitsisin.

Olen siis nyt kohta 3 vuotta käynyt tällä valmentajalla ja kehitys lähtenyt nousuun hänen ansiostaan. Toki aluksi itse hevonen sai mut nostettua He B tasolta sinne He A:han menestyen, mutta vaativaan tarvittiin jo apua. Nyt on tosiaan mulla tavoitteena korkata tällä kaudella enemmän näitä Va A ratoja, saada Va B radoilla kärkisijojen paikkoja ja tahdon myös kokeilla sitä Prix St. Georgea. Herttahan tosiaan on yhtäkkiä oppinut piaffin ja passagen vahingossa kun alettiin käymään valmennuksissa. Myös piretti on vain kokoamisasteen harjoittelun tulosta "puolivahingossa". Eli on iso merkitys valmentajalla. Oikeasti.

Eli tiivistetysti. Vuodesta 2009 vuoteen 2013 ollaan kehitytty Hertan kanssa He B tasolta tasolle Va A. Toki tahti olisi nopeampi, jos edes toinen meistä olisi ollut jo valmiiksi sillä tasolla, mutta meidän kohdalla se on mennyt niin että "ratsastaja koulutti hevosta ja hevonen koulutti ratsastajaa". Eli vain kokeilemlla ja virheiden kautta on opeteltu miltä se oikea kokoomisaste tuntuu, miten ne laukanvaihdot tulee, miten saa koottua piruettia, miten saa piaffia ja passagea...? Kaikki puhtaasti vaan kokeilemalla ja siitä sitten oppimalla vahinkojen kautta.

Oon kyllä elävä esimerkki siitä, että jos "paskempikin" ratsastaja vaan saa alleen potentiaalin hevosen ja saa vielä valmetajan siihen kylkeen, niin jos vaan rahkeita on, niin kehitys voi olla huima ja vieläkin tuntuu ettei riitä tämän hetkinen osaaminen vaan pitää kaivaa lisää ja lisää... Koskaan ei ole valmis!
Mun kyseessä siis on puhdas tuurikin ja puolivahinko. SATTUMALTA sain lähitallilta hoito/vuokrahevosen, se SATTUI olemaankin aika hieno, SATTUMALTA saatiin hyvä valmentaja... Ei tämäkään tie ruusuinen tosiaankaan ole ollut. Tähän on kyllä tarvittu hirveästi apua ja töitä, niin kotooltakin sponssauksen muodossa niinkuin Hertan omistajan jaksamisella kuskata kisoissa etc. Ei tässä yksin mihinkään olisi päässyt.
Kotoolta ei ole ketään muita hevosihmisiä, ei edes koko suvussa. Kukaan ei kotoolta ole mukana tässä. Äiti kyllä auttaa vähän rahallisesti, hän maksaa Hertan vuokramaksut, mutta itse joudun maksamaan kaikki valmennukset, kisat, kamat etc. Mutta ilman äidin maksamaa Hertan vuokrausta ei minulla olisi varaa kilpailla ollenkaan.

Tiivistelmä siis yksinkertaisuudessaan etenemisestäni tähän loppuun:

1998 - 2006 Ratsastuskoulussa He C-He B/80-90cm
2007 (-2009)-2013 Hertan kanssa He B--> Va A
2013--> Hertalla PSG(?) ja mahdollisesti kokeilen vähän miltä tuntuu ratsastaa nuoria, sillä niitä olisi nyt alla kolme kappaletta. Niistä ei ole kokemusta yhtään, enkä osaa sanoa osaanko kouluttaa, mutta katsotaan.

Olisi kiva saada video vielä "uusimmasta" radasta vertailu vuoksi. Lupaan laittaa kisakauden alkaessa kunnolla ja heti kun saan videomateriaalia, niin vaikka Va B tai Va A videon!
Loppuun vielä kuvina Hertan kanssa vuodesta 2009 vuoteen 2012. (Tältä vuodelta ei vielä ole kuvia ;))


Hertta lihaksettomana 2009-2010 talvella kun se palasi mammalomalta, hankilaukkaa ja hauskanpitoa.. :D
Kevät 2010 He B seurakilpailut c Janna Pehkonen


Kausi 2010 aluekilpailut He A c Janna Pehkonen
Kausi 2011, elämäni toiset kansalliset, He A c Mirella Ruotsalainen
Kausi 2011, kansalliset, palkintojenjako He A
Kansalliset 2012 keväällä, Va B radalla. c Janna Pehkonen


2012 c Janna Pehkonen

Kaikista näistä kuvista ja videoista (jos jaksoitte katsoa edes pätkiä) voi tehdä yleisesti päätelmän, etten ollut mitenkään rumasti ratsastava, tai perunasäkki selässä. Olin vain vähän sellainen "liibalaaba ratsastelija", jolla alapohje hölskyy, istunta on vähän löysää. Valmentajani sanoja lainaten "Sun hevoseskin on yhtäkkiä ihan ihmeissään, että mitä sen kylkiin on yhtäkkiä tullut ja iskenyt kiinni. Ennen sun jalat oli vaan pelkkää makaronia jotka roikkui ja lepatti mukana. Sun täytyy käyttää niitä!"
Keskityin vain radalla rauhallisuuteen ja tekemään temput pisteissä. Valmennukseen siirryttäessä mun päähän on taottu tämä mantra: "RATSASTA,RATSASTA,RATSASTA!!!". Eli ratoihin alkoi tulla sitä poweria kun aloin itse lisäämään tehoja omaan ratsastukseeni, jolloin koko hevoseen ja suorituksiin tuli actionia.

Toki edelleen on PALJON töitä tehtävänä. Mutta reeniä,reeniä... ;)

19 kommenttia

  1. Kiitos, ihana ja inpiroiva kirjoitus, kuten toivoin :).

    -bee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit. :) Hermoilin että tuliko siitä liian pitkä. Videoiden latauksessa Youtubeen oli ongelmia, kohta nekin molemmat tulevat näkyviin!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Riitta Holopainen. Ihan guru mun mielestä!

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus, ja niinhän se on, että vaikka haluaa eleetöntä ja hyvää yheistyötä, niin hevosta pitää silti RATSASTAA joka askeleella jos haluaa esittää muutakin kuin juuri mainitsemaasi pikkusievää sipsuttelua.

    VastaaPoista
  4. Kiitos poustauksesta, oli kiva lukea!! :)
    Treenaatko jotenkin muuten kuin ratsastaen? Jotain kuntosaliharjoittelua tms? Mietin miten saisi tuota omaa keskivartaloa vahvemmaksi - ratsastaessa sitä jotenkin ei aina vaan muista tai osaa pitää kroppaa tiukkana ja jos muistaakin, niin siinä samalla jännittyvät helposti hartiat ja peba ja sen tietää mitä siitä seuraa - ei yhtään mitään.

    Saako vielä udella että MITEN lähdit hakemaan Hertalta piffejä? Tapahtuiko tämä jo ennen aktiivista valmentautumista vai vasta valmentajan tultua kuvioihin? Otus, jonka kanssa itse treenailen, täyttää kyllä rotunsa/rakenteensa puolesta kaikki edellytykset korkeamman asteen koulunliikkeisiin, mutta pelkään että saattaisin pilata jotain omalla räpellykselläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varsinaisesti ole treenannut muuten, välillä kyllä yritän. Nyt tosin alkaa 2 kk kuntokuuri jossa on salijäsenyyttä ja ruokavalio ohjelmaa etc, ja nämä kaikki katsottu siltä kantilta että ratsastan... ;)
      Ratsastus on tosi jäykistävä laji, joten muita lajeja joista olisi hyötyä on ns. irrottavat eli vaikka tanssi. Kehonhallintaan hyvää tekee myös jooga/pilates tyyppiset tunnit. Olen välillä käynyt salilla tai yritän edes jonkunlaista kotijumppaa tehä. Yritän harjoittaa syviä vatsalihaksia, myös selkä sekä kyljet. Tähän vastapainoksi olisi tosi hyvä muistaa ne venyttelyt. Tätä kautta kun treenaa keskivartaloa, mutta myös yrittää tasapainottaa sitä venyttelyllä, saisi omia vinouksiakin ratsastaessa korjattua ja sitä kroppaa hallintaan.
      Yksi harjoitus ihan hevosen selässä, olisi pyytää kaveri juoksuttamaan hevosta, kun itse istut ilman ohjista pitämällä satulassa ja keskityt vaan omaan istuntaan ja keskivartaloon ilman käsiä.

      Hertalla piffit tuli vasta valmentajan myötä vahingossa. Ei olla KOSKAAN valmennuksissa yritetty opettaa sille piaffia.
      Hertta oppi sen pikkuhiljaa, kun alettiin kokoamaan käyntiä. Hertta kun on pitkärunkoinen pötkylä, niin valmentaja tosiaa haluaa että se lyhenee takaa ja "istuu" enemmän siellä takajalkojensa päällä. Käytännössä kun minä vähän jännityin ja pidätän edestä, mutta samaan aikaan vaadin sitä jalalla ja avitan raipalla, että se lyhentäisi runkoaan ja istuisi alas. Hertta kun ei aluksi tätä tajunnut, niin se alkoi ikäänkuin "karkaamaan" piaffiin. Joskus opettaja otti kentän hiekkaa vähän käsiinsä ja välillä "ripotteli" Hertan takakintereisiin muutamia hiekan muruja, jotta se yhdistäisi mun pohkeet siihen, että tarkoitus olisi niiata takaa ja ottaa sinne painoa. Aluksi se otti siis vain ihan askeleen pari hypähtäviä raviaskelia. Pikkuhiljaa tästä hyödynsin sen "raviin hypähtelyä" sillä, että kun se ottaa näitä muutamia raviin karkaus askelia, kehuin sitä ja annoin vapaat ohjat. Pikkuhiljaa se alkoi aina tarjoamaan piaffia kun yritettiin käyntiä lyhentää. Eihän se kuulu karata piaffiin, mutta eihän hevosta herranen aika saa rankaista, jos se tarjoaa piaffia jonkun muun asian sijaan kun se ei ymmärrä mitä siltä pyydetään.
      Aluksi Hertta osasi siis vain siirtyä käynnistä piaffiin. Ravista piaffiin sillä ei riittänyt voima. Nykyään tulee jo vähän piaffi-passage tyyppisiä siirtymisiä, eli on sille vähän voimaa tullut taakse, että se jaksaa tehdä.

      Eli tiivistetysti, mielestäni se on helpompaa lähteä kokoaamaan käyntiä. Teoriassa siis "pidätän istunnalla ja ajattelen hyvin koottua käyntiä, mutta pohkeet vaativat siirtymään raviin tai pohkeet vaativat "hevosta liikkumaan eteen". Eli tässä vaiheessa hevonen kokee avut ristiriitaisiksi, ja se voi ratkaista tilanteen hipsuttamalla vähän piaffia.

      Riippuu toki paljon hevosesta miten se ratkaisee tälläiset uudet ristiriita tilanteet. Mutta aina pitää muistaa että uskaltaa pyytää ja kokeilla, ja jos ei onnistu kokeilee uudestaan. Virheiden kautta oppii. Jos tulee virhe, ei pidä lopettaa pyytämistä, vaan jatkaa samoin avuin.

      Kyrahan kirjassaan opetti jollekkin sen kilpureista aikoinaan piaffin/passagen vahingossa, kun hevonen oli maastossa tulossa kotiin päin, se kävi vähän kuumana ja olisi halunnut mennä reippaammin kotiin. Tällöin kun selästä pidätettiin, niin hevonen hypähtää piaffiin/passageen, eli liike jatkuukin myös ylöspäin, koska eteenpäin ei päässyt. Näitä tälläisiä tilanteita pitää aina hyödyntää ja silloin kehua. Kerran myös kisoissa palkintojen jaossa joku hevonen kävi kunniakierroksen jälkeen vähän kuumana ja ratsastaja yritti siirtää sitä käyntiin. Hevonen ei malttanut kävellä vaan ravista käyntiin siirtymisen sijaan, se alkoi piffata. Tällöin muistan kuinka ratsastaja hehkui "oooo piaffia!" ja taputti sitä ja antoi pitkät ohjat. Tällöin hevonen varmasti oppi yhdistämään että "tämä oli oikein" ja tarjoaa sitä myös toiste!

      Toivottavasti oli apua, en oikein osaa selittää, varsinkin jos innostun jostain aiheesta. :D Kauhean pitkä vastaus.

      Poista
    2. Kiitos, todella hyvin sain ideasta kiinni :) Pittää yrittää vielä. Tuon hepan kanssa se myötäämisen ja hellittämisen raja on niin hiuksenhieno ja tiedän itse olevani niin armottoman hidas. Käyntiä tai ravia lyhentäessä saattaa liikaa paineistuessaan yrittää laukata paikallaan. Ei auta kun itse oppia nopeammaksi ja rennommaksi.
      Kiitos vinkeistä :)

      Poista
    3. Just näin, mulla oli ja on edelleen sama onglema välillä että olen omissa reaktioissani liian hidas. Mutta harjottelua ja kokeilua vaan :)

      Poista
  5. Hieno postaus! Ja kiva nähdä videoita myös tuolta alkutaipaleelta, tuli fiilis, että meilläkin on toivoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kaikilla on toivoa! Se on asenteesta kiinni myös tosi paljon. =)

      Poista
  6. Tosi kiva ja mielenkiintoinen postaus oli kyllä. Näin ne hevoset meitäkin opettaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Eniten ne hevoset meitii opettaa. :)

      Poista
  7. Vielä kysyn, että miten Hertta rupesi saamaan sitä voimaa, jotta pystyy nyt kokoamaan itseään ihan erilailla kun alkutaipaleellanne? Onko avain "oikea ratsastus", vai jitain muuta?

    -bee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurimmaksi osaksi juurikin tuo "oikea ratsastus". Eli sen täytyy työskennellä käynti/ravi/laukka oikeassa kokoamisasteessa, se on sitä hevosen bodaamista/kehonralennusta. Meilläkin tämä alkoi vain pienissä pätkissä aluksi mutta kun voimaa tulee niin jaksaa tietty pidempään säilyttää sitä kokoamisastetta.

      Toki on erilaisia harjotteita jotka myös tuo sitä voimaa. Esim maastoissa mäkien kiipeily ja talvella hankitreeni. Myös kavalettiharjotukset on hyvää vaihtelua ja jumppaavia hevoselle.

      Poista
    2. ok, kiitti! ja kiitos videoista, oot tosi inspiroiva esikuva.

      Poista
  8. anni, liisi, pauli, noora ja kia on nykyisistä mun lempparit. anni on aina anni. liisi on kiva nimi.pauli on iso poni. noora on niin Noora.kia on isoin.
    entisistä Mousti, Läiskä, Jassi, Kari ja Roxu.Mousti on aina Mousti. läiskä jo myyty. Jassi ehkä sama kuin hyvinkäällä.kari on aina vaan Kari. Roxu asuu muualla.
    Anni on eestinhevonen. Liisi on suomenhevonen. Liisi on uus.anni on ollu monta vuotta. anni on jo vanha.noora on risteytyshevonen.pauli lon risteytysponi.Pauli on jo kanssa vanhus. noora on kiltti.noora on myös rauhallinen .Kia on puoliverinen. Kia on myös tallin isoin hevonen .

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!