Ihana kamala harjoitusravi

Postasin Instagramiin ajatuksia yhden treenihepan kohdalla harjoitusravista ja siitä pitääkö sitä mennä ja milloin ja miksi tai miksi ei. Tämä stooreissa ollut postaus herätti tosi kivaa keskustelua joten ajattelin miksen siitä saisi hyvän aiheen tänne kuolemanhiljaiseen blogiinkin? En muista, olenko aiemmin tätä aihetta käsitellytkään. Ehkä olen maininnut sivulauseessa, mutten varsinaista postauta ole tehnyt. Aivan varmana olen maininnut Hansun kohdalla kuinka en alkuun istunut paljoa harjoitusravissa ja treeneissäkin aina kevensin alkuun kun se oli nuori. Siitä sitten pikkuhiljaa istuin alas kun sen selkä oli vahvistunut sen verran että se jaksoi työntää ja kantaa ravissa muuttumattomana vaikka istuisin alas. Tällaista ajatusta muistan noudattaneeni (sitä mieltä siis olen vieläkin ettei harjoitusraviin kuulu istua ennenkuin hevonen on siihen valmis) mutta itse postausta tästä ei ole. No nyt sitten on! :D 

Onko siis tuttua? 

Hevonen alkaa jarruttaa harjoitusravissa? Se ei oikein halua ravata eteen harjoitusravissa? Se nousee posi peränannosta? Hyytyy? Tuntuu mahdottomalta istua alas, niin vaikeaa ravia se on?

Ja taas tällainen virallinen kuulutusosuus! ;)

Tämä on siis minun mielipide ja ajatusmalli. En sano, että juuri SINÄ teet väärin jos teet päinvastoin mitä täällä pohdin. Puhun omista kokemuksiksta ja puhun yleisellä tasolla ja on syytä muistaa että meitä ratsastajia ja hevosia on yhtä monta kuin mielipiteitä, joten toivon ettei kukaan hernettä saa väärään paikkaan. Mielelläni myös keskustelen omista kokemuksistanne, myös siis niistä päinvastaisista!

Yleensä maastossa tai pellolla on helpompi istua alas harjoitusraviin. Miksi? Lähtökohtaisesti voisi ajatella päinvastoin koska hevoset liikkuu siellä usein isommin kuin kentällä?
No mutta kun yleensä hevoset nimenomaan liikkuu maastossa paremmin ylämäkee ja hevoset aktivoi itsensä ihan erilailla. "Maha ja selkä ylös ja nyt mennään!". Eli maasto tekee usein sen, mitä meidän ratsastajien pitäisi saada aikaan siellä maneesin perukoilla = hevoset "nostaa" itsensä ja kantaa. Tällöin ei muutakuin istu alas ja nauti kyydistä!

Miksi en suosi automaattisesti harjoitusravia?

Charlotte Dujardinin mielipiteen tästäkin asiasta olen lukenut (ylläri :D): 

"Charlotte prefers rising trot on the youngsters until their backs become strong enough in later years."

Kyseessä on pitkälti vahvuus/voima asia jaksaako hevonen kantaa ratsastajaansa vielä niin, että ravi ei häiriinny vaikka istuisi alas. Voisin vielä "korjata" tätä lausetta sen verran, että kyseessä ei tarvitse olla nuori hevonen. "Heikko hevonen" olisi ehkä yleispätevämpi? Toki lähtökohtaisesti nuoret hevoset ovat heikkoja selästään koska ne ei ole treenattuja. Mutta tietenkin meillä voi olla se yli 10 vuotiaskin hevonen joka ei ole treenattu, eli selän kunto on sama kuin nuorella. Eli heikko. 

Kommentteja stooriin tuli eniten juuri tästä aiheesta, eli "mistä johtuu kun hevonen ravaa heti huonommin kun istun alas? keventäessä on ok". Vika HARVOIN on siinä että ratsastaja ei osaisi istua harjoitusravissa! Tottakai hyvä kehonhallinta auttaa ja yleensä ne taitavimmat ratsastajat istuvatkin hyvin harjoitusravissa raaemmallakin hevosella, mutta yleensä pointti on siinä, että ne hyvät ratsasjat osaa "kääntää hevosen oikein päin" jolloin harjoitusravikin sujuu. Ei niin, että se ratsastaja vaan olisi niin taitava istumaan (näin yleensä ajatellaan). Se ratsastaja kykenee muokkaamaan hevosensa niin että harjoitusravikin onnaa, eli hän saa hevosen kantaman itseään jota kautta hevonen kantaa ratsastajaa. 

Tästä on turha kokea syyllisyyttä! Vaikka harkkaravi ei onnistuisi, sanoisin että kaikilla se tulee onnistumaan sitten kun hevonen jaksaa sinua kantaa! Ja sehän tapahtuu treenillä. Eli kun hevonen alkaa kulkemaan kokoajan paremmin ja paremmin oikein päin, se voimistuu selästään koko ajan, jolloin pikkuhiljaa se on valmis "kannattelemaan sinun painoa myös harjoitusravissa".

Eli lyhyesti: harjoitusravia  sitten kun siltä tuntuu! 

Ei niin, että "kyllä se tässä oppii kun vain jyskytän menemään tätä harjoitusravia väkisin". Ei. Mieluummin niin päin, että vaikka askelkerrallaan siirtymien tai kevennyksen lomassa jäädään istumaan alas ja istutaan sen verran alas, mitä tasapaino antaa säilyä. Jos hevonen lähtee 3 hyvän askeleen jälkeen jännittymään tai ravi alkaa hiipua tai tai tai mitä ikinä käykään, niin nouse takaisin kevyeen raviin ja kokeile myöhemmin sopivalla hetkellä uudelleen!

Itse kokeilen yleensä siinä vaiheessa harjoitusravia kun nostan ravin käynnistä. Eli ne ekat askeleet kokeilen jäädä alas. Yleensä ne parit ekat askeleet ovat parhaimpia ravissa noston jälkeen (hevonen pyrkii eteen, onhan se siirtymässä hitaammasta askellajista nopeampaan joten "nappaan" tämän liike-enegian ja eteenpäin pyrkimisen) joten ne on yleensä helppo hetki istua alas. Jos ne hyvät askeleet alkaa kadota niin nostan äkkiä kevyen ravin tasapainottaakseni ja auttaakseni hevosta. 

Tästä pikkuhiljaa sitten askelten määrää kasvatan. Ensin vaikka lyhyensivun verran, sitten siitä pidemmälle, kohta meneekin jo minuutti pari putkeen ilman tahdin häiriintymistä... Ja kappas, some day se on ihan "se ja sama" istutko alas vai kevennätkö, hevosen ravi ei siitä muutu. 

Se hevonen alkaa siinä vaiheesa tökkimään kun sen selkä "katkeaa" tai oikeastaan sen selän kantokyky katkeaa. Siitä johtuu vastustelu ja se että ravi ei vaan oikein kulje enää. Ratsastaja "häiritsee" ravia liikaa. Siksi on onneksi aina mahdollisuus kevennykselle. 

Ravi ensin keventäen kuntoon ja siitä pikkuhiljaa voimaa harjoitusraviinkin!

Kevyt ravi on hevoselle helpotus

Kevyt ravi on nimenomaan "nuorten hevosten juttu" ja se nimenomaan on kehitettyy siksi että sillä autetaan hevosta ravaamaan, ei niin että sillä autetaan ratsastajaa istumaan (mitä se kyllä yleensä tekee myös). Siksi myös sanotaan että kevennys pitää mennä ulkoetujalan mukaan, koska tämäkin on katsottu nimenomaan auttaan hevosen tasapainoa rytmittämällä satulasta nousu ulkoetujalan kanssa samaan aikaan. 

c: Niina Kuronen
Hertta Small Tour Inter I osakilpailussa. Harjoitusravissa on mukava olla kun hevonen etenee ravissa ja työntää takaa eteen! Tykkään tosi paljon olla harjoitusravissa ja harvalla hevosella loppujenlopuksi on iiiihan kamala ravi istua _kunhan_ ne kantaa. Sama hevonen voi olla hirveä istua alas jos se ei kanna, mutta kun saat sen läpi niin sitä voikin todeta että "eihän tää ravi ole yhtään mitenkään kamala!"

Mitä jos harjoitusravi on helppoa hevosellani, ollut itse asiassa aina?

Good for you! Hevosissa on eroja, ja joillain hevosilla on luonnostaan paljon vahvempi selkä kuin toisilla. Yleistäen voisi sanoa, että mitä vahvempi selkä, sitä helpompi siellä harjoitusravissa on istua ja sitä vaikeampi hevosta on "häiritä" istumalla alas. Esimerkkinä nämä lusitanot. Lusitanot ja PRE: hevoset ovat lähtökohtaisesti todella heikkoja selästään. Siitä myös osittain johtuu se tikittävä askellus, ne ei kanna. Kun niidenkin selkä vahvistuu niin yleensä sieltä tulee esiin aika isokin ravi! Ne oppii yhtäaikaa sekä TYÖNTÄMÄÄN ravia takaa eteen, että KANTAMAAN. Silloin ravissa on helppo istua! 

Sitten vertailun vuoksi vaikka samanikäinen ja koulutustasoltaan samassa pisteessä oleva puoliverinen, tuntuu että siinähän vaan istut alas jo nuoresta asti ja se mennä posottaa hyvällä draivilla. Sillä voikin olla luonnostaan vahvempi selkä ja se jaksaa kantaa paremmin. Iloinen uutinen on kuitenkin se, että kaikilla hevosilla tätä voi treenata, sitä selän kantokykyä nimenomaan, jolloin päästäänkin loppujenopuksi kummallakin ihan samaan lopputulokseen = eli kumpikin ravaa hienosti ja voimakkaasti harjoitusravissa. 

Tässä en nyt parempaakaan videota löytänyt, mutta tässä on kivasti ensin alkuverryttelyn keventelyä (ekat 20 sek, matalemmassa muodossa vain) ja sitten sen jälkeen myöhemmin on myös harjoitusravissa istumista, vaikkakin vaihdellaan koottuaravia ja passage yms välissä. Ideana vain se, että yritän sanoa että ravin tulee olla yhtä helposti etenevää ja joustavaa istuit tai kevensit! Voit kelata suoraan ekan 20 sekunnin jälkeen kohtaan 1,42 jos haluat nähdä vertailuna kevytravi, sitten alas istuva ravi, ja miten se vaan ravaa silti samalla lennokkuudella eteen. 

Videolla pakko sanoa sen verran että vähän armoa :D 

Nyt kun katson tuota meidän "lasten GP" ohjelman debyyttiä, niin näkee kuinka hätänen olen. Hertta on tosi jees mutta mä hätäilen enkä esitä asioita ihan loppuun asti. Toki tämä on tosi hyvä debyytti mutta hauskakatsoa näin 5 vuoden jälkeen itseään ja todeta että reppana on niiiin hädissään vaikka hevonen menee todella luottavaisesti! :D Mutta pointti harjoitusravissa istumisesta ehkä tulee selväksi tuon alun verryttelyn osalta. 

Eli ei paineita harjoitusravista! Pikkuhiljaa treenatkaa sitä! :)

Taipuisuutta ja suoruutta lisää

 Olen tosiaan nyt siitä onnekkaassa asemassa että vaikka minulla ei omaa vakkarihevosta ole, olen päässyt ratsastamaan muiden hevosia paljon! Olen tästä todella iloinen ja on ollut ihana huomata itsekin kuinka aidosti iloinen ja kiinnostunut olen kun saan nimenomaan työstää niitä perusasioita! Tunne on todella ihana kun nimenomaan saat hevosen, jolla on vaikka vaikeuksia liikkua tai kantaa itseään, kulkemaan kevyesti ja itseään käyttäen, ihan vaan vaikka askellajit läpi tasapainossa! Ei sen kummempaa tarvita.

Perusasioiden hinkkaaminen on se juttu mikä ei koskaan lopu vaikka noustaisiin mille tasolle tahansa. Sitä joskus tässäkin blogissa sai kuraa niskaan siitä että "ei mennä kuin kanget päässä ja hinkataan vain temppuja" mikä ei voisi olla enempää väärässä. :D

Korkealle koulutetut hevoset ovat siksi niin ihania ratsastaa koska niillä on ne perusasiat hankassa niin hyvin, ei siksi että ne osaisi läjäpäin temppuja. Ne ei vedä, ne ei rojahda, ne ei nojaa, ei ryysää. Ne kantaa itsensä, on herkästi avuilla, reagoi pienistä avuista... Ja tämä kaikki perusasioiden ansiota. Eikä ne temputkaan sieltä muuten tule jos ne perusasiat ei oo hanskassa. Et voi suorittaa sarjavaihtoja jos hevonen ei reagoi kevyesti apuihin. 

Yhteistä oikeastaan kaikilla hevosilla on yleensä se jäykkyys. Enemmän ja vähemmän. Jäykkyys kyljistä ja kropastaan. Kaula voi olla taipuisa ja elastinen mutta se kylkien jäykkyys tulee esiin juurikin reaktioina pohkeelle ja yleensä aina jompaan kumpaan suuntaan tulee tunne "tää nojaa tätä pohjetta vasten". 

Hevonen joka on SUORA, ei nojaa kumpaakaan pohjetta vasten. Se on suora siksi, että se on omilla jaloillaan tasapuolisesti. Suorassa kulkeva hevonen ei tarkoita sitä että se kulkisi suoraan, vaan nimenomaan suoruudella tarkoitetaan sitä onko hevonen "kropastaan suoraan tasapainossa". Hevosen tulee kulkea SUORANA ympyrällä TAIPUNEENA. Kuulostaako tyhmältä? 

Taipunut hevonen on suora, eli suoruus seuraa myös volteilla. HEvonen siis taipuu symmtrisesti molempiin kierrokssiin ja molemmista kyljistään. Älä siis sekoita suoruutta  "suoraan uraan" vaan ajattele suoruus = symmetrinen. Olisi ehkä helpompi puhua suoruuden sijaan symmetrisyydestä. 

Miten saan hevoseeni lisää suoruutta?

Tuntuuko että kaarteissa ja volteilla hevosesi kaatuu sisäpohjetta vasten? Ehkä se jopa painaa toiseen ohjaan enemmän kuin toiseen? Taipuuko hevosesi paremmin suuntaan X kuin suuntaan Y?

Nämä kaikki on poikkeuksia siinä symmetrisyydessä. Ratsastajat usein osaavat kyllä nimetä, missä viak tuntuu: suussa, ohjassa, tämä ja tämä pohje... 

Vikahan ei koskaan ole siinä, että hevonen pitäisi saada "suusta irti" vaan tämmöiset roikkumisongelmat ohjalla johtuvat aina sieltä kropasta. Hevonen joka on raskas kädelle, ei kanna itseään vaan kannattelee itseään ratsastajan avulla. Hevonen joka on kevyt edestä, kantaa itsensä. Toisinpäin myös hevonen joka on tyhjä edestä eikä tule tuntumalle, se  ei kanna itseään. 

Liian tyhjä on ihan yhtä huono kuin liian painava ohjalle.

Tässä tarkastellaan kuitenkin enemmän nyt puolieroja. Miten saisin parannettua sitä huonopaa kierrosta tai puolta? 

Ajattele aina "pohkeesta pois päin". 

Eli lyhyesti ja ytimekkäästi: pohkeenväistö ei ikinä poistu muodista.

Pohkeenväistö on oikeasti niin hyvä työkalu. Vaikkakin sen kanssa olisi ongelmia, niin eikö juuri siksi sitä kannattaisi tehdä? Kouluratsastus pitisi olla juuriki sitä hevosen jumppaamista, ei nättinä liihottelua. Jos hevonen on vaikka oikeaan kierroksen sisäpohjetta päin nojaava, niin ajattele se "pois päin sisäpohkeesta" eli tee paljon oikean pohkeen väistättämistä vasemmalle. Väistä siis oikeasta pohkeesta pois päin. Monesti ajatellaan "no mutta pohkeenväistössä hevosen tulee olla suora, lievästi asettunut liikkeestä poispäin." Kyllä. Mutta tämä onkin siellä kouluradalla. Puhunkin nyt siitä kuinka saisin lisää taipuisuutta hevosen kylkiin ja pohkeenväistön ideaa voi jalostaa tähän tarkoitukseen aivan vapaasti! Puhumattakaan siitä supertyökalusta kuin avo... ja yhdistetään nämä avoväistöksi, niin kyllä saadaan varmana taivutusta! :) 

Kuva Taru Arola
Tässä on Tokio, yksi ratsastettavistani. Tokio aloittelee hommia täysin alusta, sillä se toipuu takaosan lihasvammasta. Tokio on loistava esimerkki juurikin tästä, sillä sen kanssa on juurikin agendalla kesittyä siihen että se kulkee SUORASSA, eli tasapainossa, eli symmetrisesti. Se ei saa  nojata mun kumpaakaan pohjetta vasten, vaikka vielä mieli tekisi sen oman vamman tuottaman heikkouden johdosta. Kuvastakin voi vähän huomata kuinka se tuossa kulmassa vähän nojaa mun vasenta pohjretta vasten ja joudun vähän "pitelemään sitä" ja samalla "työntämään pois".
Mutta äkkiä se Tokiokin vaan kehittyy! Kuukausi tehty töitä ja siitä saa jo irti ratsastuskertoja jolloin mulla on tunne "mun ei tarvitse kantaa tätä mistään kohti" vaan se kantaa itse itsensä, eikä nojaa kumpaakaan pohjetta vasten. Joudun vielä paljon auttamaan sitä ratsastaessa jolloin helposti se tuo omaan istuntaan jännitteitä kun ratsastaja joutuu toimimaan niinä apupyörinä johdattelemassa oikeaan suuntaan. Katsotaan puolen vuoden päästä mimmoisia kuvia Tokiosta sitten saa! Tämä kuva on otttu kun Tokiolla oli vasta kolmas ratsastuskerta takana. Pyysin tarkoituksella Tarun ottamaan lähtötilannekuvat jotta saisi myöhemmin hyvät ennen ja jälkeen kuvat prosessista! 

Myös avotaivutusta teen paljon ja välilla jopa yhdistelen väistöä ja avoa sekaisin. "Avoväistö" ei ole mikään virallinen kouluratsastusliike mutta tällä pääsen oikei korostamaan sitä, että esimerkki hevosen tapauksessa, joka nojaa oikealle sisäpohjetta vasten, teen avotaivutuksen omaisesti taivutusta oikealle (ympyrällä tai uralla) ja samalla oikein työnnän sisäpokhkeesta sitä pois päin. 

Eli asetus ja taivutus on vahvasti oikealle, mutta pohje sanoo "mene pois päin tästä oikeasta pohkeesta". Tulee tosi iso taivutus ja samalla myös hevonen väistää pois päin sisäpohkeesta. Tässä pääsen myös avuille "ulko-ohja ja sisäpohje", jotka ainakin itse miellän tosi tärkeiksi. 

Sisäpohje ikäänkuin lähtee työntämään hevosta kohti ulko-ohjaa, ja kappas, pääsen hallitsemaan ulko-ohjalla hevosta enemmän, jos se vaikka aiemmin oli sieltä vähän tyhjä juurikin siksi että se rojahti sisäpohkeen päälle jolloin ulko-ohja tuntui liian tyhjältä. 

Tehkää siis niitä pohkeenväistöjä! Saa käyttää mielikuvistusta! Ei ole mitään yhtä ja oikeaa harjoitetta ja pohkeenväistöä ei tarvitse aina tehdä niin kuin ne kouluradalla tulisi tehdä. Pohkeenväistöä voi tehdä melkei missä vain ja milloin vain millä tahansa kuviolla, ei sen aina tarvitse olle poliittisen korrekstisti "Pisteestä H lähde pohkeenväistöä suoralla hevosella pisteeseen X..." vaan voitte ihan hyvin änkeä pientäkin väistöä "mihin vain" ja unohtaa sen miten se kouluratsastusoppassa kuvaillaan. Lisäätkää taivutusta, vähentäkää taivutusta, tehkää suoremmalla uralla, tehkää ympyrän kaarella, sekoittakaa vähän avo/avoväistöä... You name it! 

Laitetaan Tokion viereen vertailukuvaksi Hertta laukassa. 
Vaikka laukan vaihe ei ole ihan sama kuin Tokiolla ylemmässä kuvassa, voitte varmasti nähdä, kuinka H on pyöreämpi ja "rennompi", se ikäänkuin lepää laukassa koska se kantaa itse itsensä ja mun ei tarvitse "tukea sitä" niin paljon jolloin voin itsekin "vain istua kyydissä". Hertta ei nojaa pohjetta vasten vaan taipuu en ympärille. 

Tärkeintä ei ole se, millaista oikeaoppista pohkeenväistöä teette, vaan se, että pureudutte siihen hevosen vinouteen ja pyritte korjaamaan sitä. 

Lupaan, että sekin hevonen joka nojaa oikean sisäpohkeen päälle, alkaa kulkemaan enemmän "itse pystyssä" nojaamatta sen sisäpohkeen päälle, jos otatte vaikka muutaman viikon "oiken pohkeen väistökuurin". Ette enää suvaitse sitä että puskette kaatuvaa hevosta vasten sisäpohkeen lihakset pullollaan, vaan sanotte hevoelle "ei käy, tähän et nojaa". 

Se hevonen ei välttämättä suoristu päivissä, mutta kun asiaa vaan jaksaa työstää niin aivan varmana suoristuu pikkuhiljaa (olettaen nyt että hevoselle ei ole mitään fyysisiä vammoja! Niissäkin tapauksissa menoa voi parantaa paljonkin, vaikkei ongelmaa kokonaa välttämättä voi poistaa).

Tavoite?

Saada hevonen seisomaan "suorassa, pystyssä", omilla jaloillaan. Se ei nojaa kumpaakaan pohjetta vasten vaan "ajelee ilman apupyöriä". 

Se siis väistää tasaisesti molemmista pohkeista pois päin = ei nojaa kumpaajaan pohjetta vasten.

Jos ratsastaja lisää painetta vasemmalla pohkeella = hevonen väistää siitä pois oikealle.

Jos ratsastaja lisää painetta oikealla pohkeella = hevonen väistää siitä pois vasemmalle.

Lopputuloksena on hevonen, joka kulkee näiden kahden pohkeen välissä itsenäisesti. 

Elastisella hevosella on kiva ratsastaa. Kaikki hevoset eivät ole ballerinoja tai yogamestareita vaan on niitä kankikaikkosiakin, mutta kaikkien hevosten eteen voi tehdä töitä ja parantaa niiden ominaisuuksia. 

Ei kannata ajatella "mun hevonen vaan on jäykkä" vaan voisi ajatella "tehdään siitä vähän vähemmän jäykkä". Saa se olla aina perusjäykkä, mutta "vähän vähemmän jäykkä" on aina parempi kuin "tosi jäykkä" :) 

Taipuisuutta pitäisi lisätä enemmän ja vähemmän melkein kaikilla hevosilla. Monen koulukisapapererissa lukee "saisi taipua enemmän". Onko tuttua? 

Ja pohkeenväistö on oikeasti hyvä tapa lisätä juurikin sitä taipuisuutta sinne kylkiin ja ajatuksella "pohkeesta pois päin".